Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Puoliso kritisoi minua lähes päivittäin!

Vierailija
17.04.2024 |

Meillä on kolme lasta: 6v. 4v. ja 1v. ja itse olen pienimmän kanssa kotona. Mies käy töissä ja tekee kyllä yleensä enemmän kuin perus 8h työpäiviä. Ongelma numero yksi on se että mies olettaa että hoidan lapset lähes kokonaan yksin myös viikonloppuisin, vaikka hän on silloin kotona. Hän tekee viikonloppuisin jonkin verran muita hommia kotona viikonloppuisin, mutta pääasiassa vain rentoutuu toisin kuin minä kolmen pienen lapsen kanssa. Ei myöskään vaikuta paljoa minun työtä arvostavan.

Olimme juuri rantalomalla viisi päivää. Mies pakkasi oman matkalaukkunsa ja minä  lähes kaikki lasten jutut. No kun matka-aamuna menin hakemaan esikoisen yöpuvun hänen sängystään pakatakseni sen kuului halveksuva ääni: Sä pakkaat kolmatta päivää etkä oo vielä edes yöpukuja saanut lapsille pakattua!? Sanoin, että olin pakannut ohuen kesäyöpuvun esikoiselle mikäli huoneessa olisi yöllä kuuma mutten voinut pakata tätä toista yöpukua aiemmin koska hän nukkui sillä vielä yöllä Halveksuva ääni: Onko tää hänen ainoa yöpuku?? Sanoin ettei ole mutta halusin pakata tämän koska tämä oli niin ohutta kangasta vaikka olikin pitkähihainen paita ja housut Hän lähti ulos huoneesta ja jatkoi vielä yksinään halveksivalla äänelläkolmatta päivää pakannut No matkalla ei edes ollut mitään tärkeää unohtunut vaan hyvin olin valmistautunut vaikka ekaa kertaa oltiin kaikki yhdessä lomamatkalla mutta ei siitä toki kiitostakaan tullut. Kun hän lähti vanhempien lasten kanssa edeltä uimarannalle ja minä vielä nukutin pienintä syliini pyysin häntä kolme kertaa laskemaan rattaiden selkänojan ja suoristamaan siinä olevan alustan jotta voisin vain laskea sylistäni nukkuvan lapsen siihen ja tulla sitten suoraan rannalle kun lapsi nukkuisi rattaissa. No sekin oli hänelle ongelma. Selkänojan laski mutta muuta ei kuullut/kuunnellut. Kun pyysin kolmatta kertaa suoristamaan alustan minkä luulin olevan hänelle helppo ja nopea homma hän vasta kuunteli ja kysyi ärsyyntyneellä äänellä: mitä sä nyt haluat? Lapset menivät jo ulos! (Olivat juuri avanneet oven) Vastasin että tämä on jo kolmas kerta kun kysyn (eli en siis tahallani vasta nyt kun he ovat jo ovella). Alkoi selittää että miksen vaan laske lasta sylistäni sängylle tai sohvalle ja sitten suorista alusta. Sanoin että lapsi herää niin helposti kun häntä nostaa tai laskee paikasta toiseen (meidän kuopus on siis oikeasti tosi helposti heräävä, sen ovat muutkin huomanneet). Vastaukseksi sain mutinaa, että mikä avuton äiti olen... Siis Tässä oli siis vain kaksi esimerkkiä, mutta lähes päivittäin saan kuulla häneltä arvostelua tai sarkastista kritiikkiä. Jopa lomalla päävastuu lapsista oli minulla. Esim. ensimmäisenä lomailtanamme hän oli tosi väsynyt, itsekin olin kun olimme uineet paljon, ja hän nukahti ensimmäisenä, ennen lapsiakin. Itse nukahdin tietysti viimeisenä ja heräsin aamulla aikaisin kuopuksen kanssa. Mies jatkoi uniaan.  Tätä mies pitää varmaan itsestäänselvyytenä, olenhan tottunut arkisinkin hoitamaan lapsia

Lapsillemme ei läsnäollessasi ole käynyt mitään isoa vahinkoa että olisi pitänyt mennä lääkäriin tai sairaalaan, mutta jokaisen pienenkin läsnäollessani tapahtuneen vahingon kohdalla hän pyrkii löytämään minusta syyllistä eikä ymmärrä että pienet lapset ovat nopeita eikä kaikkea pysty ennakoimaan. Itse hän esim. jättää 1-vuotiaan korkealle sängyllemme ja pyytää 6-vuotiasta vahtimaan ettei hän putoa vaikka olen pyytänyt häntä olemaan tekemättä niin. Ei koskaan välitä jos 6v pyöräilee tai rullaluistelee ilman kypärää eikä muutenkaan ole tarkka turvallisuuden kanssa, mutta jaksaa kyllä syyttää minua lasten pienistä vahingoista ja kertoa miten pahasti olisi voinut käydä Onko tämä kaikki mielestänne epänormaalia käytöstä vai kuulostanko vain itse liian herkältä? 

Kommentit (60)

Vierailija
21/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä olet se kutä valitsee pysyä tuossa suhteessa. Et ole uhri vaan aktiivisesti jäät kuulemaan henkistä väkivaltaa. Samalla altistat lapset sille että he oppii, näin on ok.

Vierailija
22/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko ottanut asian puheeksi?

En ihan lähiaikoina. Viimeksi taisi mennä riidaksi Täytyy nyt nostaa kissa pöydälle varovasti😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä valinta porsia tuolle miehelle.

Kuka asiasta päätti?

Vierailija
24/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies ei arvosta sinua ollenkaan. Olen pahoillani. Mieti nyt itse, puhutaanko normaalisti kenellekään ihmiselle tuolla tavalla? Töissä, tuntemattomille, omille lapsille, omille vanhemmille... Ei tuo ole ok, oli syynä vaikka miehen työstressi tai mikä ikinä. Mutta se on aina vaikea nähdä silloin kun on itse keskellä sitä tilannetta. Teidän kuuluisi olla tiimi.

Vierailija
25/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, ilman miestä olisit ollut ilman aurinkolomaa..

Vierailija
26/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se kutä valitsee pysyä tuossa suhteessa. Et ole uhri vaan aktiivisesti jäät kuulemaan henkistä väkivaltaa. Samalla altistat lapset sille että he oppii, näin on ok.

Ei se ero aina ihan tuosta vaan että lähdet menemään. Siinä täytyy ajatella myös lapsia. On siitä paljon tutkimusnäyttöäkin miten haitallisesti vanhempien ero vaikuttaa lasten henkiseen hyvinvointiin. Toki jos ei muu auta niin sitten, mutta se viimeinenkin oljenkorsi tulisi käyttää. Itse ainakin haluaisin myös antaa lapsilleni sellaisen mallin, että isoista vaikeuksista selvitään eikä vain luovuteta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko mies hyvä sängyssä?

Vierailija
28/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ottanut asian puheeksi?

En ihan lähiaikoina. Viimeksi taisi mennä riidaksi Täytyy nyt nostaa kissa pöydälle varovasti😂

Ei taida niin taitavaa ihmistä ollakaan, joka saisi tiikerin nostettua pöydälle varovasti. Mitä tapahtuu jos kettuilet takaisin? Minusta tuossa ukkoa vaivaa alemmuudentunto, koska oikeasti sinä olet onnistunut perustelemaan kaikki ohjeistuksesi hänelle, ja hän tajuaa itse olevansa kodinpyörittäjänä hölmö sinuun verrattuna. Joten hän kostaa. Ei välttämättä tajua itse, mitä on tekemässä. Toinen vaihtoehto, hän on lääpällään johonkin toiseen ja etsii sinusta vikaa oikeuttaakseen ärtymyksensä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se kutä valitsee pysyä tuossa suhteessa. Et ole uhri vaan aktiivisesti jäät kuulemaan henkistä väkivaltaa. Samalla altistat lapset sille että he oppii, näin on ok.

Ei se ero aina ihan tuosta vaan että lähdet menemään. Siinä täytyy ajatella myös lapsia. On siitä paljon tutkimusnäyttöäkin miten haitallisesti vanhempien ero vaikuttaa lasten henkiseen hyvinvointiin. Toki jos ei muu auta niin sitten, mutta se viimeinenkin oljenkorsi tulisi käyttää. Itse ainakin haluaisin myös antaa lapsilleni sellaisen mallin, että isoista vaikeuksista selvitään eikä vain luovuteta.

Harhainen olet. Väkivaltaisissa kodeissa lapset ei opi mitään positiivista vaan menevät ennemmin tai myöhemmin rikki sisältä.

Vierailija
30/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurelee. Tulee mieleen naapurin eukko, joka pyöräytti 3 tenavaa ja päätti sitten, ettei jaksa olla niitten kanssa ja muutti muualle.

Asiaan: vika on tietysti miehessäsi ja sinussa ei ole mitään vikaa. Tämänhän halusit täältä lukea.

No itseasiassa en halunnut. Päinvastoin toivoin ja toivon edelleen, että meitä tuntemattakin joku voisi antaa vinkkiä mistä miehen käytös voi johtua ja mitä voisin itse tehdä toisin (eromahdollisuuden toki itsekin ymmärrän). Toivoin siis rehellisiä ja asiallisia vastauksia. Sinulta sellaista en valitettavasti saanut.

Minäkin mietin pää sauhuten mistä miehen vastaava ja pahempikin käytös johtui lapsen syntymän jälkeen, mutta tajusin syyn siihen vasta eron jälkeen, kun olin saanut riittävästi etäisyyttä kaikkeen. Tästä nousee täällä meteli, mutta kehottaisin vakavasti tutustumaan narsismiin. Hyviä lähteitä ovat esim. kirjat Miksi se ei vain lähde? ja Sata tapaa tappaa sielu. Narsismin uhrien tuen sivuilta löytyy myös keskustelufoorumi, jonka jutut saivat minut alkuun suorastaan haukkomaan henkeä, kun luin sieltä välillä sanasta sanaan samoja asioita, joita olin itse kokenut.

Yksi pikatestikin asiaan on: miten miehesi suhtautuu jos vastaat johonkin hänen pyyntöönsä tai ehdotukseensa ei? Narsistinen ihminen ei yleensä siedä muilta kieltävää vastausta, vaan jatkaa jankkaamista, kunnes saa tahtonsa periksi. Toinen tyypillinen piirre on se, että narsistiset ihmiset eivät kestä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa vitsailua ja huumoria, vaikka mielellään laskevat leikkiä (usein hyvin ilkeästikin) muista. Erittäin tyypillistä on myös se, miten kuvaat, että miehesi on muiden seurassa aivan erilainen kuin kotona, kuin eri ihminen.

Tuollaisen ihmisen kanssa et voi tehdä mitään toisin, jotta toinen olisi tyytyväinen. Teet niin tai näin tai et tee ollenkaan, mies on tyytymätön ja löytää aihetta valittamiseen. Kaikki on aina sinun syytäsi, eikä asioista voi oikeasti keskustella.

Ymmärrät varmasti itsekin, että tuollainen ilmapiiri kotona on erittäin haitallinen lasten kehitykselle, on mies sitten narsistinen tai muuten vain hankala ja toksinen persoona. Jos alkaa epäilyttää, että kyse voisi oikeasti olla narsismista, tarvitset apua eroon ja se on suunniteltava huolellisesti, mieluiten asianajajan avulla.

Joka tapauksessa sinun olisi hyvä mennä juttelemaan kokemuksistasi ammattilaisen kanssa, esim. terveyskeskuksen psykiatrisen sairaanhoitajan tai neuvolan terveydenhoitajan, joka todennäköisesti ohjaa sinut neuvolapsykologin juttusille, jotta pääset puhumaan kuormittavasta tilanteestasi ja saat apua ja tukea jaksamiseen. Jos et uskalla tai halua puhua tilanteesta heti kasvotusten, on olemassa monia auttavia tahoja, joihin voit soittaa nimettömästi, kuten Naisten linja ja Nollalinja. Miehesi käytös on silkkaa henkistä väkivaltaa ja tarvitset apua.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta kun ukko alkaa kritisoida ja nyppiä sun lapsia niin tajuat mikä virhe on jäädä tohon. Mies on väkivaltainen, herää!

Vierailija
32/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa siltä että miehesi haluaa erota. Halveksunta on yleensä viimeinen vaihe ennen eroa. Istukaa alas puhumaan suhteestanne. Missä mennään? mitä mies haluaa? Kysy miksi hän arvostelee sinua ja kerro miltä se sinusta tuntuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se kutä valitsee pysyä tuossa suhteessa. Et ole uhri vaan aktiivisesti jäät kuulemaan henkistä väkivaltaa. Samalla altistat lapset sille että he oppii, näin on ok.

Ei se ero aina ihan tuosta vaan että lähdet menemään. Siinä täytyy ajatella myös lapsia. On siitä paljon tutkimusnäyttöäkin miten haitallisesti vanhempien ero vaikuttaa lasten henkiseen hyvinvointiin. Toki jos ei muu auta niin sitten, mutta se viimeinenkin oljenkorsi tulisi käyttää. Itse ainakin haluaisin myös antaa lapsilleni sellaisen mallin, että isoista vaikeuksista selvitään eikä vain luovuteta.

Entä sitten, kun lapset joutuvat ongelmiin tiuskiessaan muille samalla tapaa kuin isä puhuu äidille? Ei pidä sietää vittuilua. Ei tarvitse erota, mutta nyrkki pöytään jos kissa ei sillä pysy. Naukaisee samalla sävyllä takaisin, että mitäköhän sanoit ja mikä on ongelmasi. 

Vierailija
34/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa siltä, että on aika nostaa kissa pöydälle.

Missä menette suhteessanne?

Haluaako mies olla yhdessä kanssasi?

Arvostaako hän tekemmääsi työtä lasten eteen?

Onko jo eron paikka?

Onko mies onneton ja miksi?

Mitä muutoksia hän toivoisi?

Mikä vikana?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se kutä valitsee pysyä tuossa suhteessa. Et ole uhri vaan aktiivisesti jäät kuulemaan henkistä väkivaltaa. Samalla altistat lapset sille että he oppii, näin on ok.

Ei se ero aina ihan tuosta vaan että lähdet menemään. Siinä täytyy ajatella myös lapsia. On siitä paljon tutkimusnäyttöäkin miten haitallisesti vanhempien ero vaikuttaa lasten henkiseen hyvinvointiin. Toki jos ei muu auta niin sitten, mutta se viimeinenkin oljenkorsi tulisi käyttää. Itse ainakin haluaisin myös antaa lapsilleni sellaisen mallin, että isoista vaikeuksista selvitään eikä vain luovuteta.

Harhainen olet. Väkivaltaisissa kodeissa lapset ei opi mitään positiivista vaan menevät ennemmin tai myöhemmin rikki sisältä.

Et tainnut ymmärtää kommenttiani. Tarkoitinkin, että jos tosissaan taistelee perheen hyväksi mutta negatiivinen ilmapiiri on ja pysyy niin sitten ero.

Vierailija
36/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tollasta ulinaa jaksanut lukea kuin muutaman rivin!

Vierailija
37/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kylläpä olet paskan miehen valinnut. 

Vierailija
38/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä olet se kutä valitsee pysyä tuossa suhteessa. Et ole uhri vaan aktiivisesti jäät kuulemaan henkistä väkivaltaa. Samalla altistat lapset sille että he oppii, näin on ok.

Ei se ero aina ihan tuosta vaan että lähdet menemään. Siinä täytyy ajatella myös lapsia. On siitä paljon tutkimusnäyttöäkin miten haitallisesti vanhempien ero vaikuttaa lasten henkiseen hyvinvointiin. Toki jos ei muu auta niin sitten, mutta se viimeinenkin oljenkorsi tulisi käyttää. Itse ainakin haluaisin myös antaa lapsilleni sellaisen mallin, että isoista vaikeuksista selvitään eikä vain luovuteta.

On myös tutkimusnäyttöä siitä, että vanhempien huono suhde vaikuttaa lasten henkiseen hyvinvointiin. Ero ei ole viimeinen oljenkorsi. Itse rukoilin äitiäni eroamaan aikanaan, mutta siihen aikaan erot olivat harvinaisia, ei hän uskaltanut. Mutta olen aika varma, että minulla ja veljilläni olisi ollut onnellisempi lapsuus, jos vanhemmat olisivat eronneet. Sitä paitsi aika järkyttävän esimerkin lapset saavat, kun toinen vanhempi arvostelee ja vähättelee toista eikä kunnioita häntä. Minä suosittelen eroa. Kolmen lapsen kanssa on seesteisempää ja mukavampaa neljästään kuin silloin, kun joku pahoittaa toistuvasti mieltä. 

Vierailija
39/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko voinut oppia lapsuudesta? Varmaan ainakin äitiään on vaatinut tekemään kaiken. Ei puhettakaan että olisi suoristanut mitään tai tehnyt omaa ruokaa tms.

Vierailija
40/60 |
17.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhde ei taida toimia, jos joudut hoitamaan lapset yksin ja mies käyttäytyy ikävästi tai sanoo. Joka mummostasi, tädistäsi tai/ja serkustasikin olisi enemmän apua, tai äidistäsi. Jopa lastenhoitajasta. Mies tuo siis vain rahan ja siinä kaikki. Olet liian yksin tuossa. On hyvä jos on unta ja lepoa kaikille, pienimpiä toisen (omalla vuorolla) on pakko vielä vahtia ja avustaa. Ja isompaakin lasta tavallaan. Pariterapeutti? Vai ero? En itse voisi katsoa tuollaista tyyppiä kertakaikkiaan, koska en halua negatiivisuutta elämään. Hyvät puolet eivät pelasta, jos toisaalla sanoo ikävästi, odotukset liian korkeita myös hänellä. Kommunikointi pitäisi olla sopuisaa hänenkin puolelta?

Ainoastaan jos itse olisin kuullut tai käsittänyt väärin parisuhteessa, sitten eri asia, mutta en usko että tässä on siitä kyse todellakaan. Olet kuullut varmaan ihan oikein ja hän jatkaa samaa rataa. Tosin voi olla että hänkin väsyy, eikä jaksa hoitaa enää lapsia työn jälkeen ja väsyy lasten kanssa. Ja sä myös väsyt jos toinen ei hoida. Onneksi lapset kasvavat aika pian isommaksi. Mies EI saisi riidellä tai tiuskia lasten kuullen, lapsille ahdistavaa. Työstressiin säkään et ole oikea purkukohde. Lasten pitäisi elää vielä positiivisessa maailmassa ja ilossa. Onko mies ajatellut vähentää töitä, että ehtii hoitaa lapsia pikkulapsiaikana, vai tiuskiiko lapsillekin samalla tavalla?