Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko liian vaativa ystävä?
14.04.2024 |
Haluaisin, että ystävyyssuhteet olisivat vastavuoroisia ja molemmat koittaisivat pitää ystävyyttä yllä. Mutta yksi perheellinen ystävä ei näe mitään vaivaa; ei koskaan innostu mistään mihin hänet kutsun eikä lähde seurakseni mihinkään. Soittelee noin kerran kuukaudessa, muuten ei kuulu mitään jos minä en laita viestiä. Silloin vastaa lyhyesti. Näemme jonkun kerran vuodessa. En oikeastaan tiedä hänen elämästään mitään kun ei pidetä viikoittain yhteyttä ja en koe, että voin mitään hänelle kertoa. Ihmettelen, että hän ylipäätään haluaa olla jonkinlaisessa kontaktissa. usein olen koittanut kysyäkin asiasta ja vetoaa vain perhekiireisiinsä. Riittääkö joillekin ihmisille tosiaan tällainen pinnallinen ystävyys? Vaadinko liikaa? Tekisi mieli laittaa välit kokonaan poikki.
Kommentit (29)
Kyllä ne perheelliset on just sellaisia, että vain heillä on väliä.
Kuvittelevat tosiaan, että koko maailman pitää pyöriä heidän ympärillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ihminen on väsynyt/masentunut, niin eikö niistä ystävistä pitäisi saada voimaa ja siksi olisi heitä kiva tavata? Itse ainakin saan voimaa ystävistä ja yhdessäolosta. Ihmetyttää tuollaiset väsyneet.
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävälläsi kerran on lapsia niin yritä ajatella hänen puolestaan. Hän on koko ajan ihmisten ympäröimä. Se on aika väsyttävää. Ei välttämättä ole aloitekykyä nähdä kovin usein. Etenkin jos on lisäksi töissä jossa on ihmisiä paljon.
Onhan se toki noinkin. - Mutta itse ikisinkkuna olen kyllä ollut aistivinani, että osalle kumppani tai laps(i)en kautta saatetaan selitellä ja perustella asioita ja mennä heidän taakseen sen sijaan, että sanoisi vain, ettei sovi tai, että haluaisi itse.
Esimerkkki soitat tänään (sunnuntaina) ystävällesi kysyäskesi, että voisiko hän ja sinä tavata muutaman viikon päästä lauantaina tai sunnunyai iltapäivällä, niin saatat saada ystävältäsi vastauskena -tahallsiena tai tahattomasti- litaninian siitä mitä hänen kumppaninsa tekee tuolloin ja mitä hänen teini-ikäiset lapsensa tekevät. Ihan kiva joo. että tekevät ja sinunkin roolsi on heidän rinnallaan merkittävä (teinit ei pääse millään itse harrastuksiinsa ja kumppanisikin tarvitsee sinoa sitten ilm. koko viikonvaihteen muun ajan), että ei sovi silloin etkä itse halua itsekään ehdottaa hänelle paremmin sopivaa aikaa kun on noita perhe( lapsien / kumppnainen kanssa tehtäviä juttuja ja pitää vielä varata aikaa vain itsellekin...
- Ja kuinka sama tyyppi saattaa vetää herneet nenään tai aloittaa kuullutelun, että mitä muka sinulla ikisinkulla on kun hän nyt näin hyvissä ajoin perjantai alkuillasta halusi esittää. että huomenna launatani aamupiävästä mennään (hän ja sinä) yhdessä shoppaileen kun hän tarvitsisi uuden jakun kun on tuo Wappu tulossa, vaikka onhan se nyt perheellsienä erilaista kuin silloin kun oli vapaa ja saattoi eläävilliä sinkkuelämää. Siis mikä sun nyt on, että et voisi lähteä? Ei ole lasta eikä kumppaniakaan.....
Mitä se haittaa, jos on joku sellainenkin ystävä, jonka kanssa soittelee kerran kuussa. Ystävät ja ihmiset ovat kaikki keskenään erilaisia.
Minusta on ihan hauska soitella serkkuni kanssa pari kertaa vuodessa. Yhden ystävän kanssa soittelen kerran kuussa ja kahden ystävän kanssa kerran viikossa. Se on ihan ok. En vaadi keneltäkään mitään.
Ei tulisi mieleenkään laittaa välejä poikki, vaikka harvoin soitellaankin joidenkin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kun ihminen on väsynyt/masentunut, niin eikö niistä ystävistä pitäisi saada voimaa ja siksi olisi heitä kiva tavata? Itse ainakin saan voimaa ystävistä ja yhdessäolosta. Ihmetyttää tuollaiset väsyneet.
Osa ystävistä on läheisempiä, osa etäisempiä. Läheisiä tai samassa elämäntilanteessa olevia tulee nähtyä useammin. Perheellinen ymmärtää toisen perheellisen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse ajattele, että ihmissuhteessa voi toiselta vaatia mitään. Jokainen antaa, mitä haluaa ja kykenee. Jos kaipaat muuta, se on haettava muualta. Ei sun tietenkään tarvitse tuollaista ihmissuhdetta jatkaa, jos se ei miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Kun ihminen on väsynyt/masentunut, niin eikö niistä ystävistä pitäisi saada voimaa ja siksi olisi heitä kiva tavata? Itse ainakin saan voimaa ystävistä ja yhdessäolosta. Ihmetyttää tuollaiset väsyneet.
No ei välttämättä. Itseäni masentuneena vain uuvutti, kun toisten seurassa olisi pitänyt esittää pirteää ja iloista. Mieluummin parantelin vointia itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä se haittaa, jos on joku sellainenkin ystävä, jonka kanssa soittelee kerran kuussa. Ystävät ja ihmiset ovat kaikki keskenään erilaisia.
Minusta on ihan hauska soitella serkkuni kanssa pari kertaa vuodessa. Yhden ystävän kanssa soittelen kerran kuussa ja kahden ystävän kanssa kerran viikossa. Se on ihan ok. En vaadi keneltäkään mitään.
Ei tulisi mieleenkään laittaa välejä poikki, vaikka harvoin soitellaankin joidenkin kanssa.
Niin. Tosille tuon voin ja haluan ja mielelläni sallinkin- - Mutta rasittaa ne "ystävät" jotka haluavat olla yhteydessä lähes poikkeusketta vain silloin kun haluavat ja odottavat saavansa jotain.
Eli tekevät hyvin harvoin, jos koskaan elettäkään osoittaakseen, että heitä saattaisi ainakin hieman kiinnostaa se, mitä sinulle kuuluu. Tai olisivat yhteydessä ilman mitään sen kummpia taka-ajatuksia. Tietysti hyvä kysymys on. että jos koko ajan tunne, ettei tosielta saisi mitään niin onko silloin kyse oikeasta ystävyydestäkään?
Mutta toisaalta kun ei ole paljoa minkäänlaisia ihmissuhteita, niin sitä kai yrittää iloita ja nauttai, että on sentään joku jolle voi itse soittaa ja toinen vastaa ja ainakin hetkellisesti on valmis kuulemaan, mitä sinulla olisi kerrottavanasi. - Ja jolleivta olisi lainkaan kiinnostuneita kuulemaan, niin kätkevät ja peittävät kiinnostumattomuutensa taidokkaasti.
Eri
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomat ovat "itsekkäitä"🤣🤣🤣 🤣🤣
Kannattaa kiertää perheelliset KAUKAA!!