Onko täällä ortodokseja? Miten suhtaudutte, jos läheinen on parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa?
Tapailen henkilöä, joka kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, muttei ole itse uskonnollinen tai uskovainen. Sivulauseista on käyny ilmi, että hänen lähisukulaisensa ovat kuitenkin aika uskonnollisia (paastoavat ja käyvät kirkossa usein). Sen enempää ei olla vielä aiheesta puhuttu.
Itse en tunne muita ortodokseja niin läheisesti, että tuntisin heidän ajatusmaailmaansa tai sitä miten konservatiivisiä he ovat (tietenkin se riippuu henkilöstä, mutta noin keskimäärin - ollaanko konservatiivisuudessa lähempänä evlutteja vai vaikka helluntailaisia?)
Onkohan juurikaan toivoa, että nämä ortodoksit perheenjäsenet suhtautuisivat positiivisesti minuun lapsensa/sisaruksensa kumppanina?
Kommentit (22)
Ihan samanlaisia he ovat kuin luterilaiset kirkon ulkopuolella. Vaikka olisi harras uskova niin voi silti hyväksyä homosuhteet.
Yksiselitteisesti tuomitsen. En voi hyväksyä syntiä missään sen muodossaan. Kahden miehen välinen seksuaalinen suhde on jokaiselle ortodoksille, aidolle sellaiselle, kauhistus.
Ensinnäkään ortodokseja ei pidä mennä vertaamaan evankelisluterilaisiin tai helluntailaisiin, koska kirkkona kyseessä ei ole uskonnollinen lahko, vaan oikean uskon ilmaisija:)
Kuulun juuri noihin sun kumppanin sukulaisten kaltaisiin ihmisiin, jotka paastoavat ja käyvät usein kirkossa. Vaikka olenkin harras ortodoksi, mun läheisiin kuuluu myös ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa samaa sukupuolta olevien henkilöiden kanssa. Mulle se ei ole mikään ongelma, koska jokainen elää haluamallaan tavalla. En hyljeksi tai lokeroi ihmisiä sukupuolisen suuntauksen perusteella:)
N27
Ortodoksit ovat iloisempia ja suvaitsevaisempia kuin me luterilaiset, onhan se pääasiassa karjalaisten uskonto.
Vierailija kirjoitti:
Ortodoksit ovat iloisempia ja suvaitsevaisempia kuin me luterilaiset, onhan se pääasiassa karjalaisten uskonto.
Tämän takia pysyn heistä erossa. En kestä sitä tekopirteyttä. "Ai kun nauru pirskahtaa!" 👎🏿👎🏿👎🏿👎🏿
Vierailija kirjoitti:
Ihan samanlaisia he ovat kuin luterilaiset kirkon ulkopuolella. Vaikka olisi harras uskova niin voi silti hyväksyä homosuhteet.
Niin. Minä olen lestadiolainen ja en ymmärrä miksi ne on kielletty. Ymmärrän kyllä senkin ettei Raamatusta poisteta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Yksiselitteisesti tuomitsen. En voi hyväksyä syntiä missään sen muodossaan. Kahden miehen välinen seksuaalinen suhde on jokaiselle ortodoksille, aidolle sellaiselle, kauhistus.
Se on jokaiselle moraaliselle ihmiselle kauhistus.
Vierailija kirjoitti:
Ortodoksit ovat iloisempia ja suvaitsevaisempia kuin me luterilaiset, onhan se pääasiassa karjalaisten uskonto.
Onpa karjalaiset levittäytyneet laajalle kun esim. Kreikan valtauskonto on ortodoksisuus
Vierailija kirjoitti:
Yksiselitteisesti tuomitsen. En voi hyväksyä syntiä missään sen muodossaan. Kahden miehen välinen seksuaalinen suhde on jokaiselle ortodoksille, aidolle sellaiselle, kauhistus.
Tosi harmi. Homosteluon ihan ok
Omalle anopille se ei tunnu olevan ongelma. Anoppi onkin hyväsydäminen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ortodoksit ovat iloisempia ja suvaitsevaisempia kuin me luterilaiset, onhan se pääasiassa karjalaisten uskonto.
Onpa karjalaiset levittäytyneet laajalle kun esim. Kreikan valtauskonto on ortodoksisuus
Mulla esimerkiksi on Itä-Eurooppalainen syntyperä, enkä ole ortodoksina ikinä Karjalassa käynytkään. Siksi vertaus huvitti mua suuresti.
N27
Ihan ok. Ortodoksisuudessa ei pidetä yllä keskustelua homoseksuaalisuudesta eikä se määritä mitenkään ortodokseja. Kaikki ovat tervetulleita. Mustakaan kenenkään seksuaalinen identiteetti ei liity mitenkään kristinuskoon. Koska kristinusko eikä kirkko ole mikään seksikultti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ortodoksit ovat iloisempia ja suvaitsevaisempia kuin me luterilaiset, onhan se pääasiassa karjalaisten uskonto.
Onpa karjalaiset levittäytyneet laajalle kun esim. Kreikan valtauskonto on ortodoksisuus
Suomessa suurin osa ortodokseista on siirtokarjalaisten jälkeläisiä, mitä sitä kiistämään. Venäjän uskontohan ortodoksisuus on. Lapsena sai kuulla olevansa ry.... kirkkolainen, kaikki muut olivat luterilaisia. Onneksi muutettiin kuntaan, jossa oli muitakin impilahtelaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ortodoksit ovat iloisempia ja suvaitsevaisempia kuin me luterilaiset, onhan se pääasiassa karjalaisten uskonto.
Kirkko ei hyväksy kaikkea,mitä nykyaikana tapahtuu. Toisaalta meidän ei kuulu tuomita kanssaihmisiä. Jumala arvioi ihmisten teot sitten, kun tapahtuu viimeinen tuomio. Ortodoksinen kirkko on perusolemukseltaan iloinen tai mieluumminkin "valoisa" , sillä kirkko korostaa sitä, että ihminen on hyvä. Jumala loi ihmisen hyväksi .
Vierailija kirjoitti:
Yksiselitteisesti tuomitsen. En voi hyväksyä syntiä missään sen muodossaan. Kahden miehen välinen seksuaalinen suhde on jokaiselle ortodoksille, aidolle sellaiselle, kauhistus.
Vai että sinä et voi hyväksyä? Höpö höpö. Sinulla on vapaus olla mitä mieltä haluat. Sitä ei kiistetä. Tosiasia on, että kirkon sisällä on ihan näkyvä ja avoin sukupuolivähemmistöjen ryhmä. Papeissa ja piispoista joukossa on seksuaalivähemmistöön kuuluvia, vaikka asiasta ei numeroa tehdäkään. Yhdessä kirkossa käy aktiivisesti eräs pidetty transmies. Mielipiteiden kirjoa toki on, mutta yleisesti ottaen ilmapiiri on hyvin hyväksyvä.
t. Ortodoksi ja bi-mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ortodoksit ovat iloisempia ja suvaitsevaisempia kuin me luterilaiset, onhan se pääasiassa karjalaisten uskonto.
Tämän takia pysyn heistä erossa. En kestä sitä tekopirteyttä. "Ai kun nauru pirskahtaa!" 👎🏿👎🏿👎🏿👎🏿
Karjalaisten ilo ei ole tekopirteyttä. Se on aitoa iloa. Sitä ei vaan ehkä ymmärrä, jos ei ole itse kokenut. Siinä se onkin suurin eri karjalaisten ja muiden suomalaisten välillä.
Vielä vuonna 1970 Suomessa ortodoksit olivat pääsääntöisesti joko karjalaisia, venäläisiä tai kolttasaamelaisia ja heihin suhtauduttiin usein negatiivisesti.
Nykyään ortodokseja on Suomessa alle 1% väestöstä eli noin 52.000.
Ei ollut helppoa olla sodan jälkeen ortodoksi. Opettajista lähtien ortodoksien lapsia pidettiin huonompina. Kirkon väkimäärä laskikin nopeasti, kun luterilaisen kanssa naimisiin menneet ortodoksit halusivat lapsistaan luterilaisia.
Ja olihan se yhtä hospoti pomiloita, mitä mummot hoki tehdessään ristinmerkin. Minun musikkain meni kalua suomaan, sanoi baabuska, kun ukki meni kalaan.
Nostelen :)