Rahaa 2000€ ja pitäisi saada kesäloma 5-henkiselle perheelle. Mitä ideoita?
Ollaan mietitty viikon tai vähän yli viikon reissua. Ei väliä onko kotimaa vai ulkomailla. Viime kesänä oltiin Ruotsissa omalla autolla, lähinnä pohjoisessa. Tänä vuonna ollaan laskettu matkakassaa ja ei pysty kesälomaan panostamaan kuin 2000€. Pää luo tyhjää. Minnekään korpimökkiin ei haluta, vaan ympäristössä pitäisi pystyä tekemäänkin jotain. Syödään myös mielellään ulkona, mutta kun lapissa ollaan oltu, ravintolahinnat järkyttäneet. Kaikki tuntuu olevan niin kallista. Mökkimajoitus käy myös, mutta mielellään loppusiivouksella, eikä sijainti korvessa.
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Me varataan lennot väh puoli vuotta aikaisemmin. Samoin airbnb t on etsitty hyvissä ajoin.
Nyt maksat kaikesta enemmän ja jos on 5, eritys viidesti.
Joo, se on teillä sitten varmaan selkeää, että aikuiset saa loman tiettyyn aikaan vuodesta. Kun olin hotellin respassa töissä pari vuotta, suurin varausbuumi tuli huhtikuussa ja toukokuun alussa. Hotellin johtaja kertoi, että niin se on aina ollut ja tulee aina olemaan, koska lomat vahvistetaan Suomessa 30.4, mennessä. Harvassa on ne työpaikat, joissa saa vapaasti olla lomalla milloin itse haluaa.
Wasalandia on ollut meidän perheen jokavuotinen kohde! Edulliset laitteet ja viihtyisä ympäristö. Ei pauku budjetti yli. Suosittelemme!
Vierailija kirjoitti:
Wasalandia on ollut meidän perheen jokavuotinen kohde! Edulliset laitteet ja viihtyisä ympäristö. Ei pauku budjetti yli. Suosittelemme!
Mitä! Luulin että tuo on suljettu ja pusikoitunut raunio!

https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/540f2cd2-52bd-424e-903a-58c8c363…
Tuollako teidän perhe on viimevuosina seikkaillut? Varmasti jännää - voi sattua ja tapahtua mitä vain! Ja sen jälkeen Vaasaan kaupungille kuuntelemaan kiusaamista ja pelkäämään! Mahtavaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa, Turun saaristo. Kotimaan roadtrip? Sukulointia? Olivat normaaleja loma-aktiviteetteja aiemmin.
Ahvenanmaa on kallis. Kotimaassa matkailu on muutenkin jo kallista ja Ahvenanmaa on lite till. Lisäksi ne matkustusaikataulut on järkkyjä. Keskellä yötä pitää matkustaa.
Aivan ihana paikka kyllä, mutta samalla hinnalla me lähdetään Kreikkaan. Meitä on tosin vain kaksi, niin samaa en voi suositella ap:n perheelle.
Miten niin keskellä yötä? Viikkarin aamulaiva lähtee 8:45. Tampereelta kun lähtee puoli kuudelta ajamaan Turkuun, hyvin ehtii. Maarianhaminassa ollaan noin klo 14 jolloin majoitukseen pääsee sopivasti.
Helsingistä lähtiessä Maarianhaminassa ollaan joskus
Ah tätä Helsinki-keskeisyyttä. Tiedän varsin hyvin laivojen aikataulut, matkustan usein. Tampereelta on ajettava jonnekin aina laivaan päästäkseen mutta Helsingistä ei ilmeisesti voida ajaa Turkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Wasalandia on ollut meidän perheen jokavuotinen kohde! Edulliset laitteet ja viihtyisä ympäristö. Ei pauku budjetti yli. Suosittelemme!
Mitä! Luulin että tuo on suljettu ja pusikoitunut raunio!
https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/540f2cd2-52bd-424e-903a-58c8c363…
Tuollako teidän perhe on viimevuosina seikkaillut? Varmasti jännää - voi sattua ja tapahtua mitä vain! Ja sen jälkeen Vaasaan kaupungille kuuntelemaan kiusaamista ja pelkäämään! Mahtavaa!
Ja rauniopuistossa teloo itsensä, ei hätää: myös Vaasan sairaalassa kiusataan! Jännitys säilyy kotona ja puutarhassa!
Autolla Viroon ja siellä majoitus
Wasalandia on ollut kiinni varmaan kohta 10 vuotta. Typerää väittää muuta, satun asumaan lähellä.
Ehkä olisi fiksua säästää tonni ja käydä lintsillä vaan
Vierailija kirjoitti:
Wasalandia on ollut kiinni varmaan kohta 10 vuotta. Typerää väittää muuta, satun asumaan lähellä.
Otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotimaassa kiertelyä. Ostatte teltan ja yövytte niin usein siinä kun mahdollista. Suomesta löytyy campingeita lähes joka paikkakunnalta.
Ja aika monella leirintäalueella on ns. leirintämökkejä, joka ei ole juurikaan telttapaikkaa kalliimpi. Se hyvä puoli niissä, että löytyy yleensä jääkaappi mökistä ja oven saa lukkoon, eikä vesisadekaan häiritse Ruoka tehdään ruokakatoksissa (tai sitten käydään muualla syömässä) ja suihkut/wc:t on yleisissä tiloissa.
Leirintäalueen mökki 5 ihmiselle? Nyt vähän valoja päälle. Eihän niissä ole edes sänkyjä niin monelle ja yleensä ovat pieniä ja ahtaita.
On sillä parempiakin ja isompia mökkejä, mutta sellainen viikoksi maksaakin sitten helposti 1500 euroa tai jopa lähemmäs 2000 euroa, eli siinä se viikon budjetti menikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ette relaa rauhassa kotona? Ei kiirettä, ei paineita, tutustutte kotipaikkaanne ja käytte ulkona syömässä kun huvittaa ja uimassa. Ostatte hyvää grillattavaa, käytte kirjastossa lainaamassa kirjoja, torilla, jossakin kesätapahtumassa, otatte aurinkoa
Eiköhän nuo ehtine lomailla myös kotona, jos on 4 viikon loma. En ymmärrä ihmisiä, jotka ei koskaan lähde minnekään. Jurotetaan samoissa maisemissa kaikki lomat ja sitten ollaan niin kireitä ja tiuskitaan, kun ei koskaan mitään vaihtelua.
Meillä on pari vakituisempaa lomakohdetta, joissa käyty monien vuosien ajan. Kasnäs on yksi sellainen, mutta ne huoneistot on pieniä, vain 25 neliötä. Tuskin mahdutte noin isolla perheellä yhteen ja kaksi taas maksaa liikaa teidän budjetilla. Toki on myös sviittejä, jotka näyttää aivan ihanilta ja mahtuu varmaan koko perhe, mutta onko sitten vapaana. Kasnä
Kasnäs kuulostaa ihanalta. Mulla on jo aikuiset lapset, mutta koira pitäisi ottaa mukaan. Olen myös aika liikuntarajoitteinen jo, sekin pitää huomioida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotimaassa kiertelyä. Ostatte teltan ja yövytte niin usein siinä kun mahdollista. Suomesta löytyy campingeita lähes joka paikkakunnalta.
Ja aika monella leirintäalueella on ns. leirintämökkejä, joka ei ole juurikaan telttapaikkaa kalliimpi. Se hyvä puoli niissä, että löytyy yleensä jääkaappi mökistä ja oven saa lukkoon, eikä vesisadekaan häiritse Ruoka tehdään ruokakatoksissa (tai sitten käydään muualla syömässä) ja suihkut/wc:t on yleisissä tiloissa.
Leirintäalueen mökki 5 ihmiselle? Nyt vähän valoja päälle. Eihän niissä ole edes sänkyjä niin monelle ja yleensä ovat pieniä ja ahtaita.
On sillä parempiakin ja isompia mökkejä, mutta sellainen viikoksi maksaakin sitten helposti 1500 euroa tai
Ihan sairaita hintoja. Oikeasti.
Monen ehdotukset ovat käytännössä epärealistisia tuolle budjetille. Esimerkiksi idea autolla Tanskaan ja Legolandiin.
Legolandin liput neljälle heinäkuussa maksavat yli 200 euroa. Siltamaksut edes takaisin toiset 200 euroa. En jaksa tutkia mitä laivamatka Ruotsiin ja takaisin auton kanssa maksaa, mutta sesonkiaikaan varmasti tuon pari sataa myös vähintään. Tanskassa majoitukset eivät ole kovin edullisia vaikka asuisi missä, varsinkaan neljällä hengellä. (Meillä oli vuosia sitten leirintäalueen mökki viikoksi parin tunnin ajomatkan päässä Legolandista ja sekin oli muistaakseni 1500 euroa. Vaatimattomampia varmasti löytyisi ja huonommilla sijainneilla, mutta vuosien mittaan hinnatkin ovat varmasti nousseet, joten vaikea voi olla selvitä alle tonnilla.) Bensat ja ruoatkin pitää maksaa. Vaikka menisi eväillä, nekin helposti ovat kalliimpia kuin kotona tehtynä, koska aivan samalla tavalla ei pysty optimoimaan ruoka-aineiden käyttöä ja säilyvyys rajoittaa mikä on kätevää mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa, Turun saaristo. Kotimaan roadtrip? Sukulointia? Olivat normaaleja loma-aktiviteetteja aiemmin.
Varmaan joo, mutta Ahvenanmaalta saa etsiä edullista asumista heinäkuussa etenkin, kun on 5 ihmistä.
Sukulointi ei enää nykypäivää, ihmiset ei tykkää, jos tullaan yöksi tai moneksi. Sukulaisissa on tapana käydä, ei jäädä, kuten minun lapsuudessa 70-luvulla.
Kampasin aloituksen läpi, enkä missään näe mainintaa heinäkuussa.
Kyllä minun tuttavapiirissä sukulointi on nykypäivää. Ei sitä tietenkään yhdellä sukulaisella olla koko tuota aikaa, vaan käydään useammalla.
Asuntoauto on toinen epärealistinen idea. Tuollaiselle porukalle maksaa asuntoauto helposti 1500 euroa. Siihen päälle leirintämaksut ja bensat, niin ei mitään muuta tarvitse tehdäkään. Ei edes syödä.
Me on parina vuonna vuokrattu asuntoauto, ja jo kolmella hengellä tulee sen verran hintavaksi, ettei tänä kesänä haluta laittaa niin paljoa rahaa. Kivahan se on, mutta ei mitenkään erityisen halpaa lomailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa, Turun saaristo. Kotimaan roadtrip? Sukulointia? Olivat normaaleja loma-aktiviteetteja aiemmin.
Ahvenanmaa on kallis. Kotimaassa matkailu on muutenkin jo kallista ja Ahvenanmaa on lite till. Lisäksi ne matkustusaikataulut on järkkyjä. Keskellä yötä pitää matkustaa.
Aivan ihana paikka kyllä, mutta samalla hinnalla me lähdetään Kreikkaan. Meitä on tosin vain kaksi, niin samaa en voi suositella ap:n perheelle.
Miten niin keskellä yötä? Viikkarin aamulaiva lähtee 8:45. Tampereelta kun lähtee puoli kuudelta ajamaan Turkuun, hyvin ehtii. Maarianhaminassa ollaan noin klo 14 jolloin majoitukseen pääsee sopivasti.
Hel
Miksi ajaisimme 170km Turkuun, kun Helsingin laivoille on meiltä 4km:n matka. Mitä Helsinki-keskeisyyttä se on, että käyttää kotikaupunkinsa matkustusyhteyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me varataan lennot väh puoli vuotta aikaisemmin. Samoin airbnb t on etsitty hyvissä ajoin.
Nyt maksat kaikesta enemmän ja jos on 5, eritys viidesti.
Joo, se on teillä sitten varmaan selkeää, että aikuiset saa loman tiettyyn aikaan vuodesta. Kun olin hotellin respassa töissä pari vuotta, suurin varausbuumi tuli huhtikuussa ja toukokuun alussa. Hotellin johtaja kertoi, että niin se on aina ollut ja tulee aina olemaan, koska lomat vahvistetaan Suomessa 30.4, mennessä. Harvassa on ne työpaikat, joissa saa vapaasti olla lomalla milloin itse haluaa.
On työpaikkoja, joissa kaikki on lomalla aina heinäkuun.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahvenanmaa, Turun saaristo. Kotimaan roadtrip? Sukulointia? Olivat normaaleja loma-aktiviteetteja aiemmin.
Ahvenanmaa on kallis. Kotimaassa matkailu on muutenkin jo kallista ja Ahvenanmaa on lite till. Lisäksi ne matkustusaikataulut on järkkyjä. Keskellä yötä pitää matkustaa.
Aivan ihana paikka kyllä, mutta samalla hinnalla me lähdetään Kreikkaan. Meitä on tosin vain kaksi, niin samaa en voi suositella ap:n perheelle.
Miten niin keskellä yötä? Viikkarin aamulaiva lähtee 8:45. Tampereelta kun lähtee puoli kuudelta ajamaan Turkuun, hyvin ehtii. Maarianhaminassa ollaan noin klo 14 jolloin majoitukseen pääsee sopi
Hassua mutta luulin että tässä haetaan ideoita ap:lle, ei sinulle. Ap saattaisi olla valmis ajamaan pidemmän matkan kuin 4 km. Mä en käsitä miksi ideoita pitäisi heitellä vain Helsinki-näkökulmasta. Mutta antaa olla, lopetan tähän.
Jos varaisi airbnb:n jostain ratikan varrelta, vaikka Hervannasta ja menee sillä Särkänniemeen yms.