Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Yle Areena Nepsyt
11.04.2024 |
Katselin Yle Areenasta Nepsyt ohjelmaa ja toivon asiallista keskustelua tästä.
Minua ihmetyttää, että miksi noin pienet lapset kiroilevat? Poimiiko nepsyt herkemmin kirosanoja jostain vai kiroillaanko heidän kotona?
Itsellä on 16-, 13- ja 10-vuotiaat, eikä kukaan heistä kiroile ikinä.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Koska impulssikontrollin puute - harvalla "normi" aikuisellakaan on raivareissa muita keinoja kuin agressio
Miten työpaikoilla ja viranomaisasioinnissa voidaan sopeutua niihin, jotka jo lapsesta asti harmistuvat enemmistöväestöä kiivaammin ? (suom. hillittömät raivonpurkaukset, mahdollisesti astaloon tarttuminen ja kanssaihmisten lyöminen, ym.) Miten pitkälle muilta edellytetään joustamista ? Olen nähnyt työpaikalla erimielisen neuvottelijan heittelevän tuoleja ja käyvän käsiksi muihin palaveriosallistujiin. Jos tällainen henkilö on esimies, vaaditaan muilta erityisen suurta joustavuutta. Muistan tilanteen, jossa yksi ainoa jalkalistan kolossa kimmeltävä klemmari aiheutti päällikössä pidättelemätöntä tuskaa, ja koko toimisto joutui konttailemaan lattialla, jotta keskittymistä "häiritsevät" olosuhteet saatiin korjatuksi. ADHD:n yhteydessä esiintyy myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä ( jopa 48 %:lla) . Tällainen päällikkö valvoo yöt pitkät ja luo tehtävälistoja alaisilleen. Sitten päivällä torkahtelee eikä pysty keskittymään.
Milloin voitaisiin diagnosoida "normaalius" tautiluokituksen muodossa. Tämä "normaali ihminen" varmaankin tarkoittaisi erityistä ihmistä **huonompaa* ihmistä, joka on lapsesta asti oppinut esimerkiksi nämä:
- hommat aloitetaan, tehdään ja lopetetaan
- aikataulut pidetään
- illalla mennään nukkumaan ja aamulla joutuu heräämään
- ihmisten kanssakäynnissä väkivalta on poissuljettu asia
- kaikkea ei voi heti saada
- omaa vuoroa pitää odottaa, jonossa ei etuilla, vaikka ahdistaisikin
- joskus joutuu odottamaan vaikka bussia
- mielitekoja voi hillitä
- joskus vain ympäristön ääniä kuuluu, ja niitä voi oppia sietämään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman hämmentävä sarja.
Minulla on nyt jo aikuinen, vaikeasti kehitysvammainen, autistinen poika. Alusta asti olen kokenut tärkeäksi kasvattaa hänet yhteiskuntakelposeksi siinä suhteessa, että hän ei ole maailman napa. Eli muita ihmisiä tai eläimiä ei ole sopivaa loukata tai häiritä. Ihan jo hänen itsensäkin kannalta, sillä jos hänestä ei pidetä, hänen elämänsä tulee olemaan vieläkin vaikeampaa.
Olen pyrkinyt kuulostelemaan herkällä korvalla, miksi hän oireilee jossain tilanteessa. Tarvitaanko ennakointia, visuaalista tukea ennemmän. Liikunnalla on hyvä purkaa stressiä. Rutiinit antavat turvaa. Itsenäisen elämän taitoja opitaan arkea elämällä. Omaa aikaa pitää olla, ja ymmärrys myös siitä, että perheenä kaiken tekeminen yhdessä ei ole välttämättä hyvä asia. Vaikka vanhemmat rakastavat omia lapsiaa, sisarukset saattavat olla toisilleen iso stressi ja huonontaa elämän laatua.
Vierailija kirjoitti:
"Ruutuaika on itseasiassa kaiken pahan alku ja juuri. Ei ole mikään mielipide, että se vaikuttaa aivojen kehitykseen, vaan ihan tutkittu tietoa on helppo löytää. Ei se autismia aiheuta (ainakaan vielä ei ole todistettu) mutta vaikuttaa aivoalueisiin, jotka tekevät esimerkiksi empatiakykyä, keskittymistä, kärsivällisyyttä ja tunteiden säätelyä.
Mielestäni eri asia, jos lapsi pelaa tunnin pari viikossa kaverilla kylässä käydessään. Myös niitä kyläilyjä voi rajata, ei jokainen päivä tarvitse olla kaverin kotona tunteja, saati pelata koneella."Meidän lapsella ei koskaan ollut ruutuaikaa. Hän sai läppärin 5-vuotiaana ja pöytäkoneen 7-vuotiaana. 5-vuotiaana hän ei sillä koneella mitään kauhean järkevää osannut tehdä. Teki nettipalapelejä ja katsoi Sailor Moonia Youtubesta. Mutta kun oppi lukemaan, niin se tietokoneen käyttö monipuolistui, ei se ollut koskaan pelkkää pelaamista. Eikä kaikki vapaa-aika mennyt ti
Jos lapsesi on päätynyt ohjelmointialalle, hän on jo aikuinen. Hän ei ole kasvanut Tiktokin, älypuhelinten ja somen maailmassa. Et ymmärrä, mitä ne tekevät lapsen aivoille. Se on jotain ihan muuta, kuin tietokoneen tai konsolipelien käyttö 15 vuotta sitten.
En jaksa yhtään ylimääräistä nepsyä! Teen töitä nepsyjen parissa niin en aio katsoa yhtäkään nepsyohjelmaa. Päinvastoin koitan vältellä!!!
Miksi näitä erityislapsia ja heidän elämäänsä ja mm. sotkuisia koteja kuvataan näin tarkkaan. Onko lapsilta kysytty, haluavatko he elämänsä kaiken kansan näkyviin. Kouluun on varmaan tosi kiva mennä, ei ainakaan kiusaaminen vähene. On tärkeää puhua erilaisista ihmisistä, mutta ohjelmiin pitäisi olla 18 v. ikäraja, jolloin ihminen itse olisi vastuussa osallistumisestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa yhtään ylimääräistä nepsyä! Teen töitä nepsyjen parissa niin en aio katsoa yhtäkään nepsyohjelmaa. Päinvastoin koitan vältellä!!!
Kiva varmasti sinun asiakkaille, kun sinulla on tuollainen asenne. He kyllä aistii sen.
Kiroilu ei voi olla normaalia, ei kotona eikä sijoituskodissa ei koulussa. Mistä siis nuo nuoret oppii että kiroilu on sopivaa? Ihmiset kiroilee mutta lapsen lähiympäristön pitää opettaa että se ei kuulu normielämään.Joku siinä ymristössä siis kannustaa tuohon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tatun perhe on kiva, samoin Hansin varmasti pärjäävät. Ada on kuin äitinsä, menee samaan helppoon, laiskaan muottiin. Eemeli on oikeasti nepsy.
Tuo 5 lapsen nepsy on kyllä haastava, ei millään pääse perille tuosta mistä on kyse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntui että osa näistä äideistä oli itsekin masentuneita ja tarvitsisi apua.
Vierailija kirjoitti:
Tatun perhe on kiva, samoin Hansin varmasti pärjäävät. Ada on kuin äitinsä, menee samaan helppoon, laiskaan muottiin. Eemeli on oikeasti nepsy.
Tuo 5 lapsen nepsy on kyllä haastava, ei millään pääse perille tuosta mistä on kyse?
Ja ironiaa tässä on että Eemelin isä oli ainut joka tässä oli lapsen isänä puhumassa lapsestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ihmiset ovat avuttomia ja surkeita yksilöitä. Etenkin viiden lapsen äiti kummastuttaa minua, miksi hankkinut noin paljon mukuloita kun huomannut varmaan jossain vaiheessa että kaikki syntyvät ovat nepsyjä. Myös Ada-niminen tyttö vetää äitiään ku pässiä narussa. Missä piilee vanhemmuus ja vastuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän jos sais jatko-osan missä se super Nanny tulee ja laittaa nää perheet kuntoon
Ei mikään super Nanny pysty muuttamaan lasten synnynnäisiä neuropsykiatrisia ominaisuuksia. Ei niistä lapsista voi muokata neurotyypillisesti käyttäytyviä lapsia, eikä sen ikinä pidä olla tavoitteena.
Suomen supernanny on nimenomaan käynyt erityisesti perheissä, joissa lapsilla on ADHD. Kyllä on niillekin rajoja löytynyt, toki ohjelmassa ei kerrota perheiden muista tukitoimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tätä ketjua. Kommentit on hirveitä.
Minulla on useampi lapsi, yksi lapsista nyt "nepsy tutkimuksissa". Katsoin sarjan ja itkin, sain siitä valtavasti vertaistukea ja voimaa. Tajusin etten ole yksin, eikä meidän lapsi ole ainoa joka käyttäytyy noin. Kiitos rohkeat perheet kun uskalsitte lähteä mukaan tähän!
Alue: Aihe vapaa
"Ruutuaika on itseasiassa kaiken pahan alku ja juuri. Ei ole mikään mielipide, että se vaikuttaa aivojen kehitykseen, vaan ihan tutkittu tietoa on helppo löytää. Ei se autismia aiheuta (ainakaan vielä ei ole todistettu) mutta vaikuttaa aivoalueisiin, jotka tekevät esimerkiksi empatiakykyä, keskittymistä, kärsivällisyyttä ja tunteiden säätelyä.
Mielestäni eri asia, jos lapsi pelaa tunnin pari viikossa kaverilla kylässä käydessään. Myös niitä kyläilyjä voi rajata, ei jokainen päivä tarvitse olla kaverin kotona tunteja, saati pelata koneella."
Meidän lapsella ei koskaan ollut ruutuaikaa. Hän sai läppärin 5-vuotiaana ja pöytäkoneen 7-vuotiaana. 5-vuotiaana hän ei sillä koneella mitään kauhean järkevää osannut tehdä. Teki nettipalapelejä ja katsoi Sailor Moonia Youtubesta. Mutta kun oppi lukemaan, niin se tietokoneen käyttö monipuolistui, ei se ollut koskaan pelkkää pelaamista. Eikä kaikki vapaa-aika mennyt tietokoneella.
Se tietokone oli oikeasti apuväline, millä pystyi pelaamisen lisäksi tekemään paljon muutakin. Piirtämään, kirjoittamaan fan-fictionia, etsimään ohjeita kaiken maailman käsitöihin ja askarteluihin. Vasta joskus yläasteella hän alkoi kiinnostua ohjelmoinnista ja sille alalle hän päätyi töihin.
Tietokoneen kanssa oli vähän sama kuin karkkienkin. Ei meillä koskaan ollut karkkipäivää eikä lapsi koskaan niitä rohmunnut määräänsä enempää. Hänellä kestää joulusuklaatkin pitkälle kevääseen, joten miksi pitäisi erikseen olla joku karkkipäivä?
Jotkut koukuttuvat peleihin helpommin, niin kuin tuostakin ohjelmasta näki, ja silloin sitä rajoittamista tarvitaan. Rajoittamisen sijaan olisi minusta fiksumpaa, että niille lapsille opetettaisiin, mitä kaikkea sillä tietokoneella voi tehdä. Jos se pelaaminen kiinnostaa, niin sitten sen lapsen voi neuvoa vaikka Scratchillä tekemään omia pelejään. Tai räiskimisen sijaan tutustuttaa peleihin, jossa rakennetaan jotain. Rakennuspeleihinkin voi jäädä koukkuun, mutta niiden mukana tulee myös sellaista pitkäjänteistä suunnittelua ja strategista pohdintaa.