Onko naisilta kuulunut kiitosta, että miehet keksivät e-pillerit ja kännykät?
Naisethan niitä syö ja vahtaa koko ajan.
Aika hiljaista on minusta ollut.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Siis e-pillerithän on keksitty myös miehille, mutta miehet saivat niistä samoja sivuoireita, mitä naiset voivat saada, joten miehet eivät kestäneet niiden syömistä.
Miehet ovatkin mammanpoikia suurin osa
Ei varmaan ole kuulunut kiitosta, koska e-pillerit ovat melkoisia myrkkyjä. Käytin 15 vuotta. Kärsin ensin painonnoususta ja turvotuksesta. Kävin lääkärissä ainakin 5 kertaa valittamassa, että on turvotusta ja paino nousee, vaikka luulen syöväni kuten ennenkin. Lopulta oli naislääkäri, joka löysi yhteyden e-pillereihin, koska olin itse huomannut lihomisen pari kk niiden aloituksen jälkeen. Vaihdettiin toiseen merkkiin ja paino alkoi pudota. Olin ehkä kuitenkin syönyt liikaa, ruuanhimo tullut. Olen lukenut, että voivat aiheuttaa painonnousua ja ruokahalun lisääntymistä.
Uusista pillereistä tuli todella outo haitta, nimittäin haluttomuus. Oli ehkäisy, joka toimii, ja sitten ei teekään mieli, siis ei ollenkaan. Sen haittavaikutuksen huomasi myös silloinen poikaystäväni, joka naiivisti kuvitteli, etten rakasta häntä enää, kun en halua. Kun kävin ehkäisyneuvolassa lääkärillä, hän sanoi, että kannattaa sopia viikonpäivät, jolloin yhteisymmärryksessä harrastetaan sänkypuuhia. Siis täh? Hänen ratkaisunsa oli se, että annan vaikkei tee mieli. Eipä tule poikaystävälle paha mieli. Kävin yksityislääkärillä omalla rahalla jonkin aikaa sen jälkeen ja kysyin, voiko totaalinen halujen hiipuminen johtua siitä, kun e-pillerit vaihdettiin. Hän sanoi, että voi olla, mutta vaikutus tasaantuu puolessa vuodessa. Ei minulla olisi ollut enää tarvetta niille pillereillekään, jos en halua eikä poikaystävä saa. Parisuhde siinä kaatuu.
Vaihdatin pillerit vielä kolmanteen merkkiin. Siinä en huomannut samanlaista totaalista haluttomuutta, mutta turvotusta kylläkin, etenkin keskivartalossa. Myös mieliala oli vaihtelevampi, tuli itkuisuutta kierron puolivälissä ja toisaalta olin ärtyisämpi. Ei kuitenkaan mitään raivokohtauksia. Ajattelin, että antaa olla näiden nyt käytössä, kun haitat on pienemmät kuin edellisissä. Asuin avoliitossa ja sänkyelämä oli säännöllistä, eikä mies halunnut käyttää kondomia. Kenen kehon se raskaus turmelee, jos ei ole ehkäisyä? Kuka kantaa vastuun viime kädessä?
Nykyisin ei ole pillereitä vaan hormonikierukka. Siinä en ole huomannut vaikutuksia painoon tai mielialaan. Halutkin toimii, tosin nykyisellä miehellä siinä puolessa ongelmia. Pillereitä en enää ottaisi, kun ne muuttaa ihmistä.
"10. Birth control pill
Katharine McCormick, a millionaire philanthropist and biologist was the woman responsible for providing the funds for research that paved the way for the discovery of the birth control pill. All women today should know her name since your life would have been very different if not for her. McCormick founded what was referred to in the New York Times as historys most sweeping sociomedical revolution. Its impact on the US and other countries is too extensive to analyze."
https://www.cadcrowd.com/blog/top-101-female-inventions-that-changed-th…
Onko valkoinen mies kiittänyt kiinalaisia ja arabeja niistä keksinnöistä joiden pohjalta valkoinen mies on jotain pystynyt kehittämään?
Aloitus ihan höpön höpöä
E-pilleri keksijä Margaret Sanger
Bellin laboratoriossa työskenteli noin 30 naista ensimmäisen kännykän kanssa työtä jatkoi Motorola naisia noin 50.
Että, silleen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
E-pillerit on pers*estä. Hormonit, eli pää menee niistä sekaisin. Miesten keksintä joo. Keksikää itsellenne jotain, millä voitte kiduttaa itseänne.
Vuosikaudet syönyt minipillereitä, ainoa "haittavaikutus" ettei ole menkkoja.
Juuri sinun kaltaisten vuoksi pelkäsin turhaan aloittaa pillereitä ja jopa elin selibaatissa sen vuoksi enkä tykännyt kondomista. Aukesi taivas minipillereiden myötä ja on ihanaa elää ilman menkkoja.
Ei kaikista tule sekopäitä pillereiden myötä.
Hauskaa että joku vaahtoaa täällä aggressiivisesti, ja heti perään väittää, ettei kaikista tule sekopäitä pillereiden myötä. Millainen olet ollut ennen niitä?
Mun kroppa muuttui kokonaan pillereiden vuoksi. Ennen oli selkeä vyötärö ja olin hoikka. Mitään en muuttanut syömisessä tai elintavoissa. Kropasta tuli tasapaksu. Kaikki ne piirteet mistä pidin ulkoisesti oli poissa. En tuntenut itseäni enää viehättäväksi.
Kun lopetin pillerit niin alkaa myöten kroppa muuttui ennalleen. Eli paino ei muuttunut mutta oli turvotusta 24/7, vaikka olen aktiivinen liikkuja.
Ei enää pillereitä, hyi olkoon.
Tulossa on! Hiirille jo testattu. Siittiöt tainnutetaan seksin ajaksi. Haittavaikutus: seksihalut vähenee. Ei kai haittaa? Sitten ollaan tasoissa 🙊
Olen melko varma, että en olisi alkanut olla exäni kanssa ilman e pillereitä, koska sterlisaation jälkeen tuli vuoden sisällä ero. Ihan hirveä tyyppi. Mitä hittoa minä siinäkin näin. Olin jotenkin ihan itselleni vieras ihminen koko sen suhteen ajan. Ja tosiaan aloitin pillerit puolisen vuotta ennen kuin tavattiin.
Keksijänaisia tulee ekana mieleen. Marie Curie joka keksi röntgensäteilyn.
Einsteinin suhteellisuusteoriasta muistaakseni on ollut juttua että kunnia kuuluisi osittain myös hänen vaimolleen. (tätä en nyt lähtenyt tarkistamaan)
Fission keksimisestä Nobel meni miehelle mutta on yleisesti tunnustettua että keksinnön teki hänen työparinsa, nainen.
Lisäksi naisten määrä tieteessä on ollut historiassa vähäinen koska naisia ei ole päästetty opiskelemaan. Joskus annettu opintoooleus mutta ei kuitenkaan päästetty luennoille. Tee siinä sitten keksintöjä.
ja nainen on keksiny auton tuulilasinpyyhkimet :P
Ei ole ollut mitään haittaa pillereistä mutta kyllähän siinä on se veritulpan riski joka pelottaa. En ole myöskään kokenut mitään mielialan muutoksia ja halutkin pysyneet samana. Uskoisin että me joille ei haittavaikutuksia tule olemme harvemmassa. Tai voisi sanoa onnekkaita. Ellei sitten se veritulppa...
Langattoman tekniikan uranuurtaja oli kylläkin nainen. Hedy Lamarr.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen keksi koodaamisen. Missä kiitos? Ps. E-pillerit on vaarallisia naisen terveydelle.
Jaa. Pillerit pelasti mun elämän, muuten tekisin im kipujen vuoksi
Et ole sitten kipulääkkeistä kuullut? Myös pms oireisiin on mahdollista saada mielialalääkkeitä
Vierailija kirjoitti:
Langattoman tekniikan uranuurtaja oli kylläkin nainen. Hedy Lamarr.
Ja hän oli varsinaiselta ammatiltaan näyttelijä. Teki keksintöjä harrastuksena.
Ap voisi käydä nipsauttamassa ne siemenjohtimensa poikki, ettei tulisi vastaavanlaisia neropatteja maailmaan. Tosin kukaan nainen ei tuollaista vässykkää jaksaisi edes katsella.
Ne e-pillerit on nyt jokaisen miehen juomavedessä. Tuhosivat hedelmällisyyden.
Vierailija kirjoitti:
"10. Birth control pill
Katharine McCormick, a millionaire philanthropist and biologist was the woman responsible for providing the funds for research that paved the way for the discovery of the birth control pill. All women today should know her name since your life would have been very different if not for her. McCormick founded what was referred to in the New York Times as historys most sweeping sociomedical revolution. Its impact on the US and other countries is too extensive to analyze."
https://www.cadcrowd.com/blog/top-101-female-inventions-that-changed-th…
2 miestä listataan keksijöiksi.
Jaa. Pillerit pelasti mun elämän, muuten tekisin im kipujen vuoksi