No niin, ampujapentua oli kiusattu EDELLISESSÄ koulussa
Hävetkää te, jotka leimasitte uhrit kiusaajiksi.
Kommentit (144)
tämä kiusattu siirtyi jostain Uudeltamaalta olevasta koulusta.
Tuli heti mieleen yksi keski-uudenmaan koulu jossa pääsin osalliseksi kiusaamisesta. Kansakoulussa Helsingissä olin ollut "yksi porukasta" mutta tuolla keski-uudellamaalla jouduin yhden tosi innokkaan kiusaajan kiusaamisen kohteeksi. Onneksi tuli muutto parempaan kouluun, sattumalta jälleen Helsingissä, ja kiusaaminen loppui kuin seinään. Kesti pari vuotta ennenkuin itse muutuin ennalleni: yritin aluksi päteä, olla äänessä, hakea paikkaani ja olla kovis, mutta kun muut vaan katsoivat vähän pitkään niin rauhoituin itsekin. Muisto noista parista kiusausvuodesta kantaa pitkälle, ne jättivät itsetuntoon kuopan jonka tunnen vielä kymmeniä vuosia myöhemmin. Koska minulla oli toinenkin kaveripiiri ja uudessa koulussa otettiin hyvin vastaan, en tuntenut tarvetta ruveta räiskimään aseella, mutta silloin pahimpa aikoina itkin salaa koulun jälkeen. En koskaan ole palannut tuohon uusimaalaiseen kuntaan.
En kuitenkaan usko että kyse on samasta koulusta, enkä myöskään usko että paikkakunnalla on tässä asiassa väliä. Mutta kyllä raaka kiusaaminen herkässä iässä aina jättää jälkensä.
😂😂 Voi olla, ettei mitään kiusaamista ole koskaan ollutkaan. On vain mielenterveysongelmista kärsineen harhoja ja kuvitelmia. 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kiusaaminen vinouttaa mielen ja saa kostonhaluiseksi, tässäkin tapauksessa se valitettavasti nähdään. Teosta vastuussa ovat osaltaan edellisen koulun kiusaajat ja kiusaajien vanhemmat.
12-vuotias on kuitenkin vasta LAPSI
LAPSIA ne kiusaajatkin ovat! MIKSI ampujalla ei mielestäsi ole mitään vastuuta omista teoistaan, mutta kiusaajilla on?
Koska kiusaajat tahallaan rääkkäsivät ihmisen siihen pisteeseen että hänestä tuli ampuja. Sadistisia m u l k k u j a ovat kaikki koulukiusaajat
Mites jos joku sadistinen mulkku rääkkäsi lapsista kiusaajia? Saavatko kiusaajalapset sulta sitten yhtäläisen synninpäästön kuin lastenmurhaajalapsi?
Edelleenkään, ei tuo auta mitään. Jos sinun kostonhimoa tyydyttää kutsua lasta murhaajaksi niin ok. Muista kuitenkin, että tämä pätee sitten sinunkin ala-asteikäiseen lapseesi jos hän sattuu nirhaamaan jonkun. Se sinun lapsesti on siinä tapauksessa ihan yhtä murhaaja
Totta kai on. Ihan samaa suomen kieltä käytetään minun lapsesta, sinun lapsesta, jopa presidentinkin lapsesta. Jos heistä kukaan murhaa jonkun niin se tekee hänestä murhaajan. Ei se mistään kostonhimosta ole kiinni.
Tähänkään ei ole annettu mitään uskottavaa lähdettä ja ääliöt uskovat kaiken kyseenalastamatta...
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut lopettaa se kiusaaminen ajoissa? Mutta kun kiusaajien vanhempia, opettajia ja yhteiskuntaa ei kiinnosta. Tämän johdosta sivulliset sitten saavat kärsiä. Aivan varmasti näitä tapauksia tulee tällä menolla lisää kun kiusaamista ei saada valitettavasti kuriin
Niin no mitäs jos nämä ammutut nyt tarttuvat aseisiin ja ampuvat lisää? Älkää aina sepostako miehen väkivaltaa oikeutetuksi! Tehän kiusaatte itse raiskauksen ja tapon naisuhreja joukolla, eipä silti naiset ole ampumassa miehiä. Miehet itse ovat pahimpia kiusaajia, eli tuo poika on sen ansainnut. Jos kuuluu sukupuoleen joka jatkuvasti tappaa ja päälle ilakoi, on ansainnutkin kiusaamisen.
Surkea, heikko kakara. Hävettäisi kasvattaa poikaa, surkeita vätyksiä jotka hajoavat. Naiset ne pärjää kaikessa vaikka te aikuisetkaan ette tee mitään kun miehenne kiusaa tapon uhreja. Katsokaa peiliin.
Poika sai mitä ansaitsi, hullun maine ja loppuelämä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi etteivät kiusanneet kusipäistä murhamiestä enemmän - mikäli olisi päättänyt päivänsä ajoissa niin kunnon lapset olisivat säästyneet.
Oletpa sairas paska. Kuulostat itse entiseltä koulukiusaajalta. Jos sinun kakarasi kiusaa, toivon että se listitään :)
Kaikki lapset kiusaavat joskus. Ihan kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Tähänkään ei ole annettu mitään uskottavaa lähdettä ja ääliöt uskovat kaiken kyseenalastamatta...
Olet kiusaaja kun nimittelet muita ääliöiksi.
Niinhän se menee, että kiusaaminen rikkoo ihmisen pitkäksi aikaa. Niistä henkisistä arvista moni kiusattu kärsii koko loppuikänsä.
Ei se mene niin, että rikottu ihminen korjautuu kuin taikaiskusta kun pääsee eroon kiusaajasta.
Hyvin helposti kerran kiusattu joutuu kiusatuksi uudessakin paikassa. Kiusaajat ovat taitavia tunnistamaan kuka on helppo kiusattava. Sellainen joka ei osaa oikein puolustautua. Ei osaa sanoa ilkeästi takaisin eikä lyödä naamaan.
Jotkut saattavat kovettua ja kostaa jossain vaiheessa joko kiusaajalle tai koko maailmalle ylimitoitetusti.
Miksi olette aina ymmärtämässä miespuolisia tappajia vaikka kiusaatte naisuhreja? Heteroiden tekopyhä väkvaltakulttuuri! On ihan oikein että pojat joutuvat kiusatuksi, he itse ovat väkivaltaisia ja kiusaavat ja syyttävät uhria.
Missä olette ymmärtämässä raiskausten uhreja? Miksette tee mitään sille että teidän ihanat miehenne huorittelee tapon uhria, kunhan uhri on nainen? Ette tee asialle MITÄÄN, mutta on se miespuolinen tappaja vain nyyh nyyh uhri.
Katsokaa peiliin! Valitsette aina puolenne sen mukaan, mikä on sukupuoli tai etnisyys ja kehtaatte silti lässyttää täällä ymmärtämisestä ja etiikasta. Ettepä te ääntä pidä kun miehenne ilkkuu joukolla raiskatuille lapsille.
Poika sai mitä tilasi, yksinäinen tulevaisuus ja hullun maine.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten kostonhimolla ja lynkkausmielialalla ei ole mitään rajaa, täällä ollaan lapsen kimpussa kuin joku hyeenalauma...
Tuo ampuja on oman ikätasonsa mukaisesti vastuussa omasta teostaan. Hän saattaa ansaita myötätuntoakin, mutta uhrit ansaitsevat myötätuntoa vielä enemmän. Kostolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että ihmisiä (myöa lapsia) pidetään vastuussa omista valinnoistaan ja teoistaan. Eri asia, jos todetaan psyykkisesti niin sairaaksi, että ei voida pitää syyntakeisena lainkaan.
Oma lapseni on vantaalainen alakoululainen, joka ei taatusti ole kiusannut koskaan ja missään ketään (on niin hiljainen ja rauhallinen tapaus). Kyllä minun myötätuntoni on uhriksi joutuneiden lasten ja heidän perheidensä luona juuri tällä hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Ampujan elämä on myös pilalla. Yhtään täyttä palkkaa ei tule saamaan ja luottotiedot menevät, kun ulosottomies alkaa perimään saatavia vahingonkorvauksia. Tuo sekopää ei osallistu armeijaan ja tuskin kukaan haluaa häntä opiskelemaan samaan kouluun tai kukaan työnantaja haluaa palkata töihinsä. Peli on menetetty 12 vuotiaana
Älä nyt. Pääsihän se tunnettu paloittelumurhaajakin töihin. Oikein asiakaspalvelutehtäviin.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän se menee, että kiusaaminen rikkoo ihmisen pitkäksi aikaa. Niistä henkisistä arvista moni kiusattu kärsii koko loppuikänsä.
Ei se mene niin, että rikottu ihminen korjautuu kuin taikaiskusta kun pääsee eroon kiusaajasta.
Hyvin helposti kerran kiusattu joutuu kiusatuksi uudessakin paikassa. Kiusaajat ovat taitavia tunnistamaan kuka on helppo kiusattava. Sellainen joka ei osaa oikein puolustautua. Ei osaa sanoa ilkeästi takaisin eikä lyödä naamaan.
Jotkut saattavat kovettua ja kostaa jossain vaiheessa joko kiusaajalle tai koko maailmalle ylimitoitetusti.
Miehet ovat itse pahimpia kiusaajia, lyövät naisia ja tapavat, sen jälkeen tulee miesjoukko ilakoimaan ja huorittelemaan uhria. Kiinnosta paskaakaan kun poikaa kiusataan, he ovat itse pahimpia, kuten tämä poikakin.
Missä puolustelette naisuhreja? Ai joo, heitä huorittelette. Voitte unohtaa sen etiikkanne kun olette tasan aina miesten puolella, kierot paskat. Mies saa kiusaajana ja raiskaajanakin kaiken kunnian ja ymmärryksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestänne 12 vuotias voi kyllä varastaa aseen, ampua ja tappaa, muttei sekaantua huumepiireihin. Olette te naiiveja!
Jos ase on oikein säilytetty sitä ei kukaan varasta.
Kaikki rikollisten aseet on joskus olleet jonkun laillisesti säilyttämiä ja omistamia aseita.
Ei taida olla mitään turvallista tapaa omistaa asetta, sillä niitä on päätynyt rikollisten käsiin miljoonia ja miljoonia.
Miksi aseita ylipäätä myydään tavallisille ihmisille, se on mulle mysteeri. Niistä puolet päätyy ennenpitkää alamaailman käsiin. Ja ne tavallisetkin ihmiset tekee toisinaan tap po ja ja murhia, aseella se on niin kätevää ja helppoa.
Me molemmat tiedämme, että rikolliset voivat valmistaa ja valmistavat omia aseita. Ei se mitään salatiedettä ole.
Missä tämä uutinen? En nähnyt. Jos näin on, varmaan oli jotain tässä uudessakin koulussa. Tullut pettymys, että taasko se kiusaaminen jatkuu. Mulla omakohtainen kokemus ala-asteelta vuosien rääkki. Yläasteelle siirryttäessä en enää jaksanut. Hyvin pienestäkin kiusaamisen yrittämisestä, annoin takaisin. Sain kiusaamisen loppumaan kokonaan.

Onpas hieno sankaritarina ja vain pyssy puuttuu: väkivaltainen kaheli pahoinpiteli muita oppilaita. Älyäisit edes hävetä omaa väkivaltaisuuttasi mikä varmaan onkin ollut 'kiusaamisen' syy eikä seuraus.
Ihan yleisesti vinkki ihmisten ajatteluun, että siinä vaiheessa, kun kiusaajalle rakennetaan yhteiskunnan puolesta niin kovat rangaistukset, että ei luulis kenenkään kiusaavan, niin se onkin yllättäen kiusaajat, jotka tekeytyy kiusaamisen uhreiksi.
Näin saavat jatkettua kiusaamista ja oikein kunnon rankut uhreilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut lopettaa se kiusaaminen ajoissa? Mutta kun kiusaajien vanhempia, opettajia ja yhteiskuntaa ei kiinnosta. Tämän johdosta sivulliset sitten saavat kärsiä. Aivan varmasti näitä tapauksia tulee tällä menolla lisää kun kiusaamista ei saada valitettavasti kuriin
Niin no mitäs jos nämä ammutut nyt tarttuvat aseisiin ja ampuvat lisää? Älkää aina sepostako miehen väkivaltaa oikeutetuksi! Tehän kiusaatte itse raiskauksen ja tapon naisuhreja joukolla, eipä silti naiset ole ampumassa miehiä. Miehet itse ovat pahimpia kiusaajia, eli tuo poika on sen ansainnut. Jos kuuluu sukupuoleen joka jatkuvasti tappaa ja päälle ilakoi, on ansainnutkin kiusaamisen.
Surkea, heikko kakara. Hävettäisi kasvattaa poikaa, surkeita vätyksiä jotka hajoavat. Naiset ne pärjää kaikessa vaikka te aikuisetkaan ette tee mitään kun miehenne kiusaa tapon uhreja. Katsokaa
Cisnaiset ovat ihmeellisiä nillittäjiä, jotka ovat tehneet hyveen omasta kykenemättömyydestään puuttua kiusaamiseen.
Selittelyn makua. Vaikutat hullulta. En jaksa lukea horinoistasi enempää.