Miten parannuit ahdistuneisuushäiriöstä?

Minäkään en ole parantunut, tosin wn ole käynyt terapiassa enkä ottanut lääkkeitä. Yritän ajatella niin, että minulla on oikeus olla ahdistunut. 

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on se maapallolla, että tehdään ongelma siitä mikä ei ole ongelma (siis joku muu tekee). Elimistö reagoi normaalisti ahdistuksella paikkaan, asioihin tai ihmisiin, jotka eivät sovi. Tai kolkko ympäristö tai lääkkeen haittapuoli. Tai sellainen arkirytmi joka ei sovi, eli liian kiire. Kun alkaa tutkia mikä toimii ja sopii, voi paremmin, ehkä. Lepo vaikuttaa, ravinto, lämpötila, ionit, ilmanpaine, ilmankosteus, onko joku jolle soittaa, positiiviset ajatukset jne. Alkoholia kannattaa välttää ja liikaa kofeiinia. Miettiä myös keinovalot, lisäaineet ja laitteiden käytöt mitä kuulee, katsoo. Minuakin ahdistaa vattumainen hammaslääkäri ja se koko reissu, luulen että se on normaalia. Jos tietäisi varmaksi että täti on asiallinen, ahdistus vähenee.

Tässä nyt huomaa ettet tajua ahdistuneisuushäiriöstä mitenkään. Itsellä on ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö ollut nuoresta lähtien. Luulisi että tässä melkein 20v aikana, missä elämä ja ympäristö on useasti vaihtunut, olisi muutosta tullut jos niin helppoa olisi. Uskon että kyse on joku traumasta tai muusta noussut jatkuva tai helposti aktivoituna fight or flight -tila.

Vierailija kirjoitti:

Toivuin Reid Wilsonin avulla ja olen hänen avustaan ikuisesti kiitollinen:) 

? Kerro lisää

Uskon, että jos on liikaa aikaa miettiä itseään, niin se lisää ahdistusta. Siksi liikunta ja toimintakyvyn ylläpitäminen on kaiken A ja O. Enemmän muiden auttamista ja vähemmän oman navan tuijotusta.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että jos on liikaa aikaa miettiä itseään, niin se lisää ahdistusta. Siksi liikunta ja toimintakyvyn ylläpitäminen on kaiken A ja O. Enemmän muiden auttamista ja vähemmän oman navan tuijotusta.

Mäkin luulin näin, olin yli vuoden saikulla. Kun palasin töihin, se helvetti oli vaan ihan uudella levelillä. Sen sietämiseen menee 110% voimista. 

Kaikki itsetuntemuksen lisääminen ja hyvien ihmisten seura on auttanut. Olen työstänyt tunteitani (ehkä erityisesti vihaa, surua) paljon. Opetellut olemaan yksin ja kolunnut paljon you tuben psykologia-self helppiä. Kyllä tuo on vuosien mittaan vienyt eteenpäin. Lääkitystä ei ole ollut. Olen käynyt myös terapiassa kahdesti eli puhunut suht paljon, myös kirjoittamalla ja liikunnalla auttanut itseäni. Elänyt stressitöntä yksinkertaista ja ulkoisesti vaatimatonta elämää.

Itsemyötätunto ja lähtökohtien perkaaminen on tärkeää. Irroittaa itsensä myös ahdistavista takertuvista ihmisistä, näitä on nykyään paljon ja kaksi heikkoa pelokasta ihmistä on AINA huono yhtälö oman persoonan kasvun kannalta. 

Kävin terapiassa kolme vuotta. Kyllä se auttoi.

Up

Paranin hyvin nopeasti sen jälkeen kun luovuin ahdistusta aiheuttavien langattomien laitteiden (älypuhelin, WiFi) käytöstä.

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1319562X21007518

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S019701861830634X

Vierailija kirjoitti:

Mua on auttanut se, että lopetin kuuntelemasta aivojeni tuottamia ahdistuneita ajatuksia. Nyt vaan totean, että äh en jaksa näitä ajatuksia ja yritän keskittyä tähän hetkeen, joka on juuri nyt ihan hyvä. Olen elossa, mitään kamalaa ei juuri nyt tällä hetkellä tapahdu, olen terve, on kevät, olen kylläinen. Tähän tapaan,

Helppoahan se on lopettaa, jos se ahdistus on vain jotain tietoisia ajatuksia. Mutta jos se on tunne (kuten itselläni), joka ei kohdistu tai johdu mistään ajatuksista, niin eipä sitä noin vaan lopetetakaan niin vaan itse päättämällä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on auttanut se, että lopetin kuuntelemasta aivojeni tuottamia ahdistuneita ajatuksia. Nyt vaan totean, että äh en jaksa näitä ajatuksia ja yritän keskittyä tähän hetkeen, joka on juuri nyt ihan hyvä. Olen elossa, mitään kamalaa ei juuri nyt tällä hetkellä tapahdu, olen terve, on kevät, olen kylläinen. Tähän tapaan,

Helppoahan se on lopettaa, jos se ahdistus on vain jotain tietoisia ajatuksia. Mutta jos se on tunne (kuten itselläni), joka ei kohdistu tai johdu mistään ajatuksista, niin eipä sitä noin vaan lopetetakaan niin vaan itse päättämällä. 

Joo. Sama täällä. Ei ole yksinkertaisesti edes mitään syytä olla ahdistunut. Tää on se mikä hajottaa mielen.