Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minut käännytettiin pois päihdepäivystyksestä...

Vierailija
08.04.2024 |

Kävin tänä aamuna ennen töitä kaupunkimme päihdepäivystyksessä, koska olen juonut yli 2,5 vuoden ajan pakonomaisesti joka perjantai-ilta 6-8 annosta alkoholia, joskus koko viikonlopun putkeen ja lomilla myös. Olen yrittänyt olla juomatta ja häpeän tapaani, mutta en ole pysynyt raittiina.

Halusin apua, ja vastaanotolle päästyäni kerroin tilanteeni rehellisesti. Hoitajat järkeilivät, etten hyödy antabuksesta tai naltreksonista, koska en ole koskaan töissä juopuneena ja "juomani määrät ovat riskirajojen alapuolella." Eivät antaneet edes keskusteluaikaa päihdetyöntekijälle.

Mitä ihmeen väliä niillä määrillä on, jos juomiseni on kuitenkin pakonomaista ja riippuvuuden sävyttämää?  Mielestäni alkoholinkäytön riskirajat Suomessa ovat myös aivan liian suuret verrattuna muihin Pohjoismaihin ja esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

Että tällaista "päihdehoitoa" sitten täälläpäin. Täysi hukkareissu. Nyt on todistettu, että ihan terveydenhuollon siunauksella on lupa pämpätä päänsä täyteen joka ikinen viikonloppu, haitoista viis. Täytyy näköjään mennä takaisin AA:han ja yrittää raitistua omin avuin. Voi v*ttujen kevät!

Kommentit (28)

Vierailija
21/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo ole edes mitään juomista, minulla on mennyt 6 vuotta joka viikonloppu 80-100 annosta alkoholia enkä pidä itseäni alkoholistina.

 

Ja sua ihailee kaikki. Vai mikä oli pointtisi?

Ap kokee tarvitsevansa apua, se riittää. Ap on viisas toisin kuin sinä. Sairaalloisen käytöksen toteuttamisessa ei ole mitään mahtailemisen arvoista.

Vierailija
22/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Antabusta saat vaikka yleislääkäriltä jos sitä haluat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös 1. ja 2. askel aika lailla alleviivaa sitä, ettei homma onnistu omin avuin?

 

Kannattaa sisäistää ohjelma paremmin niin toipuminen lähtee liikkeelle.

Vierailija
24/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Provo. 6-8 annosta perjantaisin ja maanantaiaamuna päihdepäivystykseen. Joopa, joo.

Tuolla alkoholimäärällä miljoona suomalaista pitäisi olla joka maanantaiaamuna päihdepäivystyksen oven rivassa kiinni. 😂

Vierailija
25/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Provo. 6-8 annosta perjantaisin ja maanantaiaamuna päihdepäivystykseen. Joopa, joo.

Tuolla alkoholimäärällä miljoona suomalaista pitäisi olla joka maanantaiaamuna päihdepäivystyksen oven rivassa kiinni. 😂

Ei se määrästä ole kiinni vaan jos ei pysty olemaan juomatta, kyse on alkoholismista. Ja tauti pahenee ajan myötä, joten ap on oikeassa hakiessaan apua ajoissa.

Vierailija
26/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menet uudelleen ja kerrot, että määrät ovat suurempia ja aina et pysty töihin.

Olen pahoillani, että et saanut apua ensimmäisellä yrittämällä, kynnys avun hakemiseen on suuri. Teit hyvin. Ja olet jo hyvällä tiellä, kun et itsellesi valehtele. Myös AA voisi auttaa jos pystyisit käymään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei siellä ole resursseja kaikkia hoitaa, kun ovista ja ikkunoista tulee ihmisiä, joille 8 annosta aamulla ei riitä edes poistamaan vieroitusoireita. 

Juuri näin. Puolisoni joi vuosia joka ikinen päivä 10 - 15 olutta ja yrittäessään vähentää sai niin kovat vieroitusoireet ja rytmihäiriöt, että pääsi sitten viimeinkin päihdepäivystykseen ja sieltä suoraan katkaisuhoitoon.

Katkaisuhoidon jälkeen kontakti päihdepalveluihin onneksi jatkui, vaikkakin lääkärin puoliso tapasi vain kerran. Resurssipula tuli hyvin selville. Tässä tapauksessa kävi kuitenkin lopulta hyvin, puoliso on ollut nyt puoli vuotta täysin raittiina.

Vierailija
28/28 |
08.04.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

yksityiselle vaan hakamaan antabusta tai naltreksonia, niin minäkin tein. Minulla naltreksoin toimi loistavasti, sitä otin alkoholin kanssa useamman vuoden ja kun ei siitä tullutkaan enää samanlainen fiilis kuin aiemmin (vaikka humalaankin tulisi, niin se ei tuntunut samalta kuin ennen) niin pikkuhiljaa ei oikein alkoholia enää edes tehnyt mieli. 

Useamman vuoden sitä söin aina alkoholin käytön yhteydessä, mutta kun se on niin harvinaista nykyään, en ole enää vuosiin käyttänyt sitäkään. Ei vaan enää maistu. 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän viisi yksi