Oletteko muut masennuksesta kärsivät onnistuneet olemaan yhdessä

Tuolla mieheni makaa ja on maannut koko viikonlopun. Mieluummin olisin jonkun eläväisemmän kanssa. Yksinäinen olo.

Älä vie toisen elämäniloa. Näin sanon kroonisesti masentuneena. Välillä on hyviä kausia eli noin kaksi kertaa vuodessa jolloin kevyemmän suhteen kanssa vietetään aikaa:) En todellakaan halua vetää toista tähän samaan ja sitäpaitsi en edes jaksa masentuneena seuraa. 

Olin kymmenen vuotta suhteessa ja toinenkin masentui koska vedin hänet synkkyyteen. Oli vahva elämäniloinen pirteä ihminen. Jäljelle jäi pelkkä kuori. En tiedä miten hänellä nykyään menee, toivottavasti paremmin.

Ei pidempään onnistu. Ei onnistu.

T: masentunut traumataustalla

5-8 vuotta onnistuu. 

Sitten loppuu.

Mitä te puhutte? Masennuksesta kyllä selviää. Tsemppiä Ap. Juttele tuon oman ihmisesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Älä vie toisen elämäniloa. Näin sanon kroonisesti masentuneena. Välillä on hyviä kausia eli noin kaksi kertaa vuodessa jolloin kevyemmän suhteen kanssa vietetään aikaa:) En todellakaan halua vetää toista tähän samaan ja sitäpaitsi en edes jaksa masentuneena seuraa. 

Olin kymmenen vuotta suhteessa ja toinenkin masentui koska vedin hänet synkkyyteen. Oli vahva elämäniloinen pirteä ihminen. Jäljelle jäi pelkkä kuori. En tiedä miten hänellä nykyään menee, toivottavasti paremmin.

Kiltit ja hyväsydämiset ihmiset masentuu helposti itsekin masentuneen puolison rinnalla. Ja se tapahtuu niin salakavalasti ettei sitä huomaa kuin vasta liian myöhään. Kannattaa seurustella vasta silloin kun on terve tai sairaus suht hallinnassa. Itselläni masennus selätetty lääkityksen myötä ja käyn terapiassa jos tarve. Monet masentuneet kaataa kaiken kumppanin niskaan vaikka tässä vaiheessa oikea osoite on terapia.

Älä ihmeessä mene yhteen, kun tulee ero niin olet tuplasti masentunut

Tsemppiä

Olen juuri tuollainen ihminen joksi ap kuvailee kiinnostuksen kohdettaan. Menin yhteen masentuneen naisen kanssa. Nainen oli hyvin iloinen ja pirteä suhteen alussa, mutta myöhemmin vajosi masennukseen ja kaikesta tuesta huolimatta se olo ei muuttunut enää miksikään. Eli ilmeisesti alun ihastuminen toi hetkellisen muutoksen.    Masennus aiheutti kovasti riitoja suhteessa ja sai aikaan sen että tunsin loppujen lopuksi olevani ihan turha ja hyödytön sekä miehenä että ylipäätään ihmisenä. Oli myöskin mustasukkaisuutta koska koki olevansa aina ruma, ei osaa mitään sekä oli myöskin kateellinen siitä että olen terve. Näin totesi ihan omin sanoin. Mitään aihetta en mustasukkaisuuteen koskaan antanut ja hän ei todellakaan ollut edes ruma. 

En lähtisi enää uudestaan suhteeseen masentuneen kanssa. Aina ei rakkaus riitä jos sairaus on vahvempi.

Voi sinua.

Tiedän naisen, joka kuvitteli, että masennuksensa paranisi pettämällä aviomiestään, eroamalla ja roikkumalla kakkosnaisena. Aika jännä juttu, masennus ei parantunut. Mutta tavallaan ymmärrän, alkuhuuma voi hetkeksi helpottaa oloa, mutta eihän se kestä ja masennus palaa takaisin. Bonuksena tilanteeseen joutuu vielä miettimään, että rikkoi lastensa perheen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä te puhutte? Masennuksesta kyllä selviää. Tsemppiä Ap. Juttele tuon oman ihmisesi kanssa.

Et taida tietää sellaista kuin krooninen masennus. Siitä ei "selviä", se on loppuelämän sairaus. Vaatii paljon kumppanilta että jaksaa tätä sairautta kun vaikuttaa kokonaisvaltaisesti muihinkin kuin masentuneeseen. 

Yksinkö ajattelit elää?

Anna hänen löytää kaltaisensa

Voisin kysyä täysin saman kysymyksen, mutta en tiedä kuin että tapaamani henkilö on käynyt terapiassa. En tiedä miksi. Helppoa ei ole ollut ilmeisesti.

No itse en lähtisi sairauden pohjalta tutustumista rajoittamaan. Ei kannata ainakaan heti alkuun vain torpata koko ideaa, jos toinenkin kiinnostunut. Ihminen on muutakin kuin sairautensa.

Oleellista on, että hoitotasapaino hyvä. Kumppani kumppaninina, vertaistuki ja terapia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Voisin kysyä täysin saman kysymyksen, mutta en tiedä kuin että tapaamani henkilö on käynyt terapiassa. En tiedä miksi. Helppoa ei ole ollut ilmeisesti.

Onko hän positiivinen?

Onko olemassa kroonista masennusta? Eikö masennuksesta voi toipua? Vai onko kahdenlaista masennusta, akuuttia ja kroonista?

Olen kuvitellut, että "krooninen" on pitkäaikaista, muttei ikuista. Kai masennus loppuu joillain kesken parantumisprosessia itse**urhaan, mutta eikö lähtökohtaisesti maseuksesta voi toipua? Se, kuten kaikki sairaudet, vaati voimia kuntoutettalta, mutta en näe masennusta loppuelämän tuomiona. Mieliala voi tietysti olla synkkä ja ilottomuus olla temperamentissa, mutta onko se masennusta?

Kunhan pohdin ihan siltä pohjalta, että olen itse ollut masentunut jo 20 vuotta, mutta se ei enää määritä elämääni. Diagnoosin saa helposti, sillä en tee mitään. Mieleni on maassa ja pohjavireeni surullinen, mutta koen silti jo iloa ja naurankin, enkä enää koe tarvetta ta**paa itseäni. Seurustelisin, jos löytyisi sopiva mies, mutta pärjään yksinkin, enkä varmaan edes muistaisi kertoa masennuksestani, jos sitä enää edes olen. Tunnistan masennuksen, mutta se on jo osa itseäni, ei ongelma. Olenko siis masentunut vai en? Tarviiko minun tietää sitä? Ainakaan se ei olisi este seurustelulleni.

Olen pahollani aiheen ohi kirjoittamisesta, lähti sivu-urille heti alkuunsa. Se ei ollut tarkoitukseni, mutta eikös tämä kutienkin sivua aihetta edes löyhästi?

Ap, älä heti suhteen alussa pohdi liikaa sitä, mitä pahaa tuot mahdollisesti tuot suhteeseen. Kaikki voi mennä hyvin, sekin on mahdollista. Ei voi tietää, ellei uskalla yrittää. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Tiedän naisen, joka kuvitteli, että masennuksensa paranisi pettämällä aviomiestään, eroamalla ja roikkumalla kakkosnaisena. Aika jännä juttu, masennus ei parantunut. Mutta tavallaan ymmärrän, alkuhuuma voi hetkeksi helpottaa oloa, mutta eihän se kestä ja masennus palaa takaisin. Bonuksena tilanteeseen joutuu vielä miettimään, että rikkoi lastensa perheen.

Puhutko nyt Tomppa itsestäsi? Juu, ja en todellakaan ole menossa kenenkään miehen syvästi lääkityksi seksinukeksi.Ole huoleti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vie toisen elämäniloa. Näin sanon kroonisesti masentuneena. Välillä on hyviä kausia eli noin kaksi kertaa vuodessa jolloin kevyemmän suhteen kanssa vietetään aikaa:) En todellakaan halua vetää toista tähän samaan ja sitäpaitsi en edes jaksa masentuneena seuraa. 

Olin kymmenen vuotta suhteessa ja toinenkin masentui koska vedin hänet synkkyyteen. Oli vahva elämäniloinen pirteä ihminen. Jäljelle jäi pelkkä kuori. En tiedä miten hänellä nykyään menee, toivottavasti paremmin.

Kiltit ja hyväsydämiset ihmiset masentuu helposti itsekin masentuneen puolison rinnalla. Ja se tapahtuu niin salakavalasti ettei sitä huomaa kuin vasta liian myöhään. Kannattaa seurustella vasta silloin kun on terve tai sairaus suht hallinnassa. Itselläni masennus selätetty lääkityksen myötä ja käyn terapiassa jos tarve. Monet masentuneet kaataa kaiken kumppanin niskaan vaikka täs

Itse olen juuri vahva ja elämäniloinen, miehellä ollut useamman vuoden masennus. Kun seisoo itse vahvasti omilla jaloillaan voi auttaa toista toipumaan. Mutta tajuaa myös rajansa: kukaan ei voi parantaa toista, se paraneminen lähtee itsestä. Meillä toiminut, olen tukenut, kääntänyt ajatusta oman olon vatkaamisesta ja negatiivisen kehän kiertämisestä arjen rutiineihin ja pieniin positiivisiin asioihin arjessa. Itsekin olen elämässä kokenut hankalampia aikoja, siksi helppo tajuta miehen tilanne ja se ettei löydy mitään pikanappia jolla poistaa masennus. Nyt ollaan kuitenkin menossa selvästi parempaan suuntaa, lääkkeet, terapia ja tasapainoinen arki auttavat?

Minusta ei kannata ajatella, että masennus olisi ihmisen identiteetti. Hyvin suuri osa ihmisistä masentuu elämänsä aikana, toiset helpommin kuin toiset mutta heistäkin suurin osa elää ison osan elämästään ilman vaikeaa masennusta. Tietty eri juttu, jos kokee masennuksen tärkeäksi osaksi itseään, ei edes halua eroon siitä.