En tajua miten jotkut jaksavat alle 2 vuoden ikäeroa lapsilla.

Kuopus nyt 6 kk, esikoinen 2 v 5 kk. Alkuaika oli helpompaa, mutta nyt ollut raskasta reilun kuukauden päivät, kun kuopuksesta on tullut vähän vaativampi - haluaisi liikkeelle, muttei vielä pääse konttausasennosta etenemään ja se turhauttaa =) ja esikoisen uhma pahenee päivä päivältä. Ja nukkunut en ole seitsemään kuukauteen, sillä esikoinen aloitti yöheräilyt vauvan myötä ja nyt kun taas nukkuu kohtuuhyvin, aluksi yöt läpeensä nukkunut kuopus on aloittanut yömesoamisen. Eli raskasta on juuri nyt, mutta eiköhän se jossain vaiheessa helpota. Molemmat onneksi ainakin toistaiseksi olleet tosi terveitä, esikoinen ei koskaan ole ollut kuumeessa, pari vatsatautia vain ja kuopuksellakaan ei vielä pientä nuhaa kummempaa. Ja todettakoon vielä, että luulimme pitkään, ettemme koskaa saa lapsia, joten nämä kaksi ovat meille niin suuri ihme, että jostain sitä voimaa aina saa kun katsoo lapsiaan ja ihmettelee, että nämä ovat todellakin meidän. =)

semmoinen olo, että olisipa jättänyt reilummin väliä ja nautiskellut pidemmästi pikkulapsivaiheesta elämässä?



Minä oiekin haluan venyttää ikäeroa, jotta saisin nauttia mahdollisimman pitkään vauva ja taapero-ajoista. Olisi jotenkin haikeaa, jos molemmat olisivat äkkiä ja " samaan syssyyn" isoja...



On toki muitakin syitä, jotka puhuvat isomman ikäeron puolesta meidän perheessämme.

Meillä esikoinen syntyi alkuvuodesta ja uudesta vauvasta ei ehtinyt olla puhettakaan kun ehkäisy petti (kortsu meni rikki). Ajattelimme silloin että toinen on tervetullut jos nyt alkunsa saa. Tähän emme kumpikaan pahemmin uskoneet kun esikoista melkei vuosi tehtiin. Saman vuoden joulukuussa saimme kaksoset... :-). Ekasta vuodesta ei ole mitään selkeää muistikuvaa mutta selvisimme ilmeisesti ihan hyvin. Nyt lapset ovat mahtava tiimi, tulevat todella hyvin toimeen keskenään osaavat ottaa toiset huomioon. Sisarusten lisäksi heillä jokaisella on myös omia kavereita joiden kanssa leikitään ja vietetään aikaa.

Meillä kahden lapsen eikäero 1v2kk.



Olihan se ekan kanssa tyytyväisen vauvan kanssa helppoa- vaikka heräilikin 3:n tunnin välein syöttöön-

toisella vauvalla oli koliikkia ja vaikea maitoallergia-

tosiasiassa töihin palattua sain vasta levätä...

--

Ps. Kokonaisia öitä nukuin vasta kun kuopuskin oli 1 vuotta eli lähes 3 vuotta meni " sumussa" / = univelassa...



---

Ps. Jos lapset ova terveitä - ja lastenhoitoapua saatavissa- myös puolisolta- niin sujunee lyhyelläkin ikäerolla!

Itse asiassa on tunne että olis pitänyt pitää vielä enemmän kiirettä, pikkulapsivaihe on mun mielestä kamala, lapset alkaa olla ihania vasta siinä yli kolme vuotiaina.

Kaikkien pitäisi tehdä lapsensa kuten me, lapsilla ikäeroa 2v ja 3vkoa.

miten lapsiinsa, elämäänsä yleisesti ottaen suhtautuu ja siitä, kuka pitää mitäkin raskaana. :D Kaikilla ei ole vaihtoehtoja, eikä aikaa odotella kovin kauaa, mieli lapsia ylipäätänsä enää saada. Vanhemmalla iällä henkinen sopeutuminen oli itselleni helpompaa. Eivätkä kaikki ole tuossa iässä enää vaipoissa, oma esikoinen kuiva ja ilman yövaippaa jo 1v.8kk.

Meillä pieni ikäero, koska haluttiin suht samanikäiset lapset. Toiseksi pakkohan sitä oli alkaa yrittää, jos vaikka olisi käynyt niin, että olisi vuosia pitänyt yrittää.

Mutta onneksi en ole välittänyt toisten tajuamisista vaan elänyt omaa elämää. Enkä tuhlaa aikaa siihen, että mietin, miten muut elää. Jää energiaa hoitaa omat asiansa kun ei tarvitse pähkäillä toisten ratkaisuja.

Eli kolme ekaa lasta syntyi noin 2 vuoden ikäeroin. Toki silloin oli töitä. Ja 2 lasta oli raskas yhdistelmä. Jaksoin sitä vain ottamalla hoitolapsia ;) Kolmen kanssa pärjäsin hyvin, tosin olisin toivonut kakkosen ja kolmosen ikäerosta lyhyempää, olisi paremmin sopinut leikkimään esikoisenkin kanssa. nyt esikoinen on koko ajan vähän sortanut häntä. Ymmärrän kyllä sortamistarpeen. Itselläni oli 3,5 vuotta nuorempi pikkuveli ja ällöttävä sontiainenhan hän minusta oli koko lapsuuden.



Nyt kun on taas vain " yksi lapsi" on sama ongelma kuin esikoisen kanssa: en kerta kaikkiaan jaksa pitää seuraa yhdelle ja samalle tyypille koko ajan. Esikoistani hoidatin puolet ajasta äidilläni, mutta nyt asutaan kaukana. No, isompia sisaruksia voi tosiaan käyttää lapsenvahtina, mutta päivisin ovat koulussa. Niinpä olen palkannut tänne lapsenlikan, joka käy 2-3 aamupäivänä ulkoiluttamassa, syöttämässä ja nukuttamassa tuon pahnanpohjimmaisen. Saan sitten vähän omaakin aikaa.



Neljän äiti

olis kamalaa jos vauva ois 5kk ja alkais odottaa jo toista. järki mukaan tossa vauvojenkin teossa ja saamisessa. vielä kun mies on täys paska niin siinä oli kolme horhattavaa

ilmestyy kirjoittelemaan kuinka kevytta on ollut :)



Meilla on kolme lasta; 6v, 4v ja 2kk. Raskasta oli kahden ekan kanssa, kun ikaero oli vajaat 2vuotta. Jalkikateen mietinkin kuinka jaksoin.



Nyt on aivan ihanaa vauvan kanssa, kaksi isompaa hoitavat ja auttavat. Ja ihana katsoa kuinka vauva rakastaa olla heidan seurassaan, saa niin paljon huomiota ja suukkoja. Aiva ihanaa nyt taman kolmannen kanssa, isommat eivat tarvitse enaa perushuoltamista ja voimme yhdessa tehda kaikkea kivaa,.

Hyvin jaksoin ja aina ovat olleet läheisiä toisilleen.

Kolmas on aina helppo ellei ole joku erityishankala luonne. Ja neljäs vielä helpompi. Kyllä mäkin pystyin nautiskelemaan kolmannesta ihan rauhassa vaikka olikin 2 ja 4-vuotiaat kotona. Kakkosta en sen sijaan pystynyt edes imettämään kun oli niin hankalaa.

Kuten täällä on moni kirjoittanut, että kaikki on kiinni omasta asenteesta, olen samaa mieltä. Meillä kolme lasta 1v 9kk ja 2v3kk ikäerolla.



Valehtelisin, jos väittäisin, että kokoajan on ollut helppoa, mutta onko ja pitäisikö lasten kasvatus olla vain helppoa ja vaivatonta? Minun ja mieheni vastuulla on kasvattaa pikku-ihmisistämme vastuuntuntoisia, onnellisia ja tasapainoisia aikuisia tähän maailmaan.



Ihmisillä on nykyään ihme asenne, että kaikki pitää tapahtua nopeasti ja vaivattomasti ja kaikki pitää saada nyt ja heti, esim. lapset, ura, omaa aikaa, parisuhde, oma talo ym. ym. ja kaiken päälle mainetta ja mammonaa.



Uskon, että ehdin tehdä töitä myöhemminkin ja luoda sitä hurjan tärkeää uraa. Nyt haluan olla lasteni kanssa. Uskon, että ehdin antaa kaikille tasapuolisesti huomiota ja rakkautta, vaikka jokainen vaatii osansa joka päivä. Välillä on huonoja päiviä ja valillä hyviä, mutta sitä se elämä on! Jos alkaa tuntua, etten jaksa ja pää ei enää kestä hankin apua. Omasta mielestäni minun tärkein tehtäväni on huolehtia lapsistani. Lapsilleni olen korvaamaton, työelämässä en.

Lapsista on toisilleen paljon seuraa niin hyvässä kuin pahassa. Tämä valinta sopii meidän perheellemme.

Ja nyt on IHANAA, kun leikkivät niin paljon keskenään ja ovat parhaita kavereita toisilleen. Ikäeroa 1v8kk. Elämässä on välillä raskaita vaiheita, mutta se raskain aika oli loppujen lopuksi todella lyhyt.

Ja hyvin jaksan. Jopa niin hyvin, että lasten- ja kodinhoidon lisäksi ohjaan perhekahvilaa maanantaisin, käyn keskiviikko-iltaisin kielikurssilla ja perjantaisin lasten kanssa muskarissa. Harrastan myös erittäin aktiivista nettihuutokaupantekoa.

Mieheni on yrittäjä, jonka ainoa vapaapäivä on keskiviikko, muulloin häntä ei lasten hereilläoloaikana näy.

Joka päivä myös teen ruokaa, ja ulkoilemme ainakin kerran, ellei ole aivan kammottava talvimyrsky. Ystäviini pidän yhteyttä lähes päivittäin, ja meillä käy vieraita/käymme itse kylässä yleensä muutaman kerran viikossa.

Mitä enemmän tekee, sen enemmän jaksaa. Moni pelotteli väsymyksellä kun odotin kuopusta, mutta onneksi olen saanut tarpeeksi unta (vauva syö 1-2 kertaa yössä, eli saan ihan hyvin nukuttua, samoin päiväunet nukun tarvittaessa) eikä minua väsytä. Mutta lapseni ovat ns. helppoja tapauksia molemmat, meillä ei ole ollut koliikkia tai muitakaan itkukohtauksia, esikoinen on nukkunut omassa sängyssään 12-tuntisia yöunia jo parikuisesta saakka. Esikoinen on jo täysin päiväkuiva, yöunille laitan vielä varmuuden vuoksi vaipan (kestosellaisen).

On varmaan niitä haamuäitejäkin jotka ei jaksa, mutta yhtä lailla äiti voi olla " zombie" vaikka olisi vain yksi lapsi, tai lapset 10v ikäerolla...

Vierailija:

Siyt istutaan pillit seis hiekkalaatikolla ja yritetään esittää. Ei huomaa puhetta ei mitään. Tuossa ei ole järkeä. Esikoinen jää haamu äidin varjoon:( Nähty on.