Liki 15 prosenttia ajattelee, että 100-150 e/kk riittää elatusavuksi - mitä hittoa?!
Ylen artikkelissa on kysely, johon on tähän mennessä vastannut liki 8900 henkilöä. 7,5 % ajattelee, että elatusavuksi riittäisi satanen, 6,8 % kokee 150 e/kk riittävän. Tällä summalla pitäisi saada katettua puolet lapsen kuluista (mm. lapsen asumis-, ruoka- ja harrastuskuluista, vakuutuksista sekä vaatteista. Vanhemmat ovat yhdessä vastuussa lapsen tarpeista.)
Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Yhteensä 200 e/kk (eli muka elatusmaksu ja lähivanhemmalta sama summa) ei todellakaan riitä kattamaan lapsen kaikkia kuluja. Pienellä, ei-vaippaikäisellä lapsella menee kuitenkin rahaa vaatteisiin, ruokaan ja asumiseen. Isommalla koululaisella/teinillä on tarve kasvun vuoksi vaatteille, kengille, ruokaan menee enemmän rahaa ja harvat harrastukset ovat ilmaisia. Tavallisina asioina voi kouluikäisellä pitää myös esimerkiksi polkupyörää, eri vuodenaikojen ulkovaatteita ja puhelinta. Enkä tässä nyt puhu mistään ökyelämästä, vaan ihan perusarki ilman isoja mukavuuksia maksaa nykyään melkoisesti. Ylipäätään tuntuu muutenkin käsittämättömältä, miksi se lähivanhempi joutuu vielä ison vastuunkantamisen lisäksi maksamaan huomattavasti isomman osan lapseen liittyvistä kuluista. Jutussakin käy ilmi, että osa etävanhemmista välttelee elatusapusopimuksen tekemistä, jotta oman lapsen elatuksesta ei tarvitsisi maksaa.
Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, niin tiedän lähivanhempina sekä äitejä että isiä eli ei se elarien maksaja aina ole isä. Ei ole sukupuolikysymys. Hämmentää ja suututtaa vain, miten moni kokee, että oman lapsen tarpeet voi laiminlyödä.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin nelikymppisen, syrjäytyneen määritelmän täyttävän, ikisinkun näkökulmasta on kyllä tosi vaikea arvioda mikä olisi sopiva summa. Äkkiseltään itsekin ajattelisin, että kyllä 150 euroa kuussa asumistukien, lapsilisien, kotihoidontukien ja mahdollisten palkka- / pääomatulojen tai työttömyysturvan lisäksi luulisi riittävän. Toisaalta, ei minulla ole pienintäkään käsitystä paljonko vaipat tai Piltti-soseet oikein maksaa. Enkä tiedä lastenvaatteidaankaan hinnasta, sen tiedän että ulkomaisista nettikaupoista saa aikuisten collarit noin kympillä alesta.
Niillä collareilla vaan on sitten paha pärjätä talvipakkasilla, siis ilman kunnon talvivaatteita. Joista kasvetaan ulos ennen seuraavaa talvea, eli joka vuosi tarvitaan uudet.
Lapsi ei myöskään ole ikuisesti pilttejä syövä vaippaikäinen, vaan kasvava koulul
Edelleen, tuet riittävät ja rahaa jää reilusti säästöön. Ei se lapsi joka kuukausi tarvitse uusia toppavaatteita, mutta tuet saa joka kuukaudelta.
Turha väittää, ettei riitä, kun riittää meilläkin ja ylikin jää.
Mitkä tuet? Itse lähivanhempana saan lapsilisän yh-korotuksella, en kyllä millään matikalla saa riittämään kaikkiin lapsen kuukausittaisiin kuluihin, varusteisiin ja saamaan vielä säästöönkin.
Ja miksi pitäisikään, kun lapsella on toinen laillisen huoltaja, jonka tulee osallistua lapsensa kuluihin, oman rahallisen osallistumiseni lisäksi.
Iso talo sähkölämmityksellä tai lisähuone kampissa ei ole syy maksattaa muilla valintojaan. Lapset ei ole köyhille jos itse meinaa kulunsa maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin miehillä tuntuu olevan epärealistinen käsitys siitä, miten paljon rahaa lapsiin kuluu. Onko äiti hoitanut kaikki kulut liiton aikana. Kauhea vikinä siitä, että kuvitellaan rahan menevän exälle. Asuminen, ruoka, vaatteet, harrastukset, liikkuminen, puhtaus jne. Siitä tulee pitkä penni. Naisen on pakko saada hyvä ammatti ennenkuin hankkii lapsia, jos joutuu tilanteeseen, jossa on yksin vastuussa. Ja sitten valitetaan, kun tehdään lapsia vanhempana.
Ei ole sukupuolisidonnaista. Olen esittänyt meidän perheemme kulut ja maksoin enemmän jo ennen eroa. Työtön ex elää jossain Laa Laa-maassa missä kaikki pitää saada yhteiskunnan ja etävanhemman maksamana.
Olen taloudellisesti yksin vastuussa, vaikka saan pitää lapset vain puolet ajasta luonani ja en etävanhempana saa senttiäkään apuja mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oletetaan, että elatusmaksu on 150 e ja sinun osuutesi on 150 e sekä tähän päälle vielä lapsilisä yh korotuksella. Silloin ollaan jo reilusti yli 400 euron, jolla normilapsen kulut kyllä kattaa.
-päiväkotimaksuun menee rahaa, jos on kyse päiväkoti-ikäisestä
-asuminen maksaa, harva asuu lapsen kanssa yksiössä
-yh-korotus ei ole mikään iso, taitaa olla joitakin kymppejä kuussa
Harva etäkään voi yksiössä asua, jos mielii niitä lapsia yökylään ottaa. Perinteisesti tätä ei ole elarilaskelmissa huomioitu, mutta minusta se on kyllä vääryys.
Ei ne kaikki etävanhemmat isoa kämppää hanki lasten takia. Minä tiedän miehen, jonka kaksi teiniä kävi isänsä luona joka toinen viikonloppu. Isompi lapsis
Miten se liittyy siihen vääryyteen, että elarilaskelmissa ei ole huomioitu sitä, että se etäkin tarvitsee lasten vuoksi isomman asunnon? Useimmat sen järjestävät, vaikka sinä tiedät jonkun joka ei järjestä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku kommentoi, että etävanhemman luona olisi lapselle samat tavarat kuin lähivanhemman luona. En tiedä yhtään jokatoinenviikonloppu-vanhempaa, jonka kodissa lapsi/lapset olisi huomioitu kunnolla. "Eihän sille lapselle tarvitse hankkia koulupöytää, kun se käy mun luona vain viikonloppuisin." Moni lapsi nukkuu etävanhemman luona etävanhemman sängyssä/sohvalla. Kotoa pitää ottaa mukaan etävanhemman luo kaikki tarvittavat tavarat jne. Joillakin pienillä lapsilla ei ole edes leluja etävanhemman luona. Iso osa etävanhemmista ajattelee, että kun lapsi on heidän luonaan niin harvoin, niin ei tarvitse lasten takia isompia ostoksia/asumisratkaisuja tehdä. Ja arvata saattaa, että on sen lähivanhemman tehtävä huolehtia, että lapsen mukana kulkeutuu kaikki tarvittavat tavarat etävanhemman luo.
Aloituksen jutussa tulee hyvin esille se miten yhden aikuisen tuloilla on vaikea tarjota lapselle tavallinen elintaso. Joten on hyvin luonnollista ettei silloin ostella turhia huonekaluja tai asuta asunnossa jossa lähes koko ajan tyhjillään huone. Miksi viestistä tulee tunne että pidät tätä huonona asiana? Se etä ei saa edes sitä pientä lapsilisää.
Kun olin yh sain elareita 150€/kk, lapsilisiä joku 136€/kk. Oppisopimusopiskelija olin tuolloin. Palkkaa jäi reilu tonni kuussa käteen. Sain myös asumistukea, en muista paljonko. Ei nähty nälkää, eikä paleltu. Itse asiassa meiltä ei puuttunu mitään, jäi vähän säästöönkin. Vaatteet ei ollu mitään halpis juttuja. Satsasin merkkivaatteisiin varsinkin ulkoiluun. Vaihtovaatteita oli paljon, kun ei ollut aikaa pyykätä ku vkl. Ruokaa oli ja olin tarkka mitä meillä syötiin. Syötiin hyvin monipuolisesti, eineksiin ei koskettu. Toki tuolloin ruoka oli halvempaa. Hevi osastoa ei kierretty kaukaa. Autoa meillä ei ollut, ei tarvittu.
en ymmärrä valittajia

Olisi kiinnostavaa tietää mm. tuon ajan asumisen hintataso? Ja paljonko halvenpaa ruoka silloin oli. Toisinaan tuntuu, että saattaisi eines tulla jopa halvemmaksi kuin itse alusta asti tehty (kaali-/juureskeittoa ei viitsisi lapselle syöttää vuoden jokaisena päivänä), mutta ei ihan viitsisi siihen mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sopia yhteishuoltajuus, eli viikko äidilla ja viikko isällä. Se on lapsille kaikkein paras, ettei tarvitse vieraantua toisesta vanhemmasta. Ja kun tuo malli on käytössä, niin elatusmaksujakaan ei kummankaan tarvitse maksaa.
Sit riidellään kuka maksaa vaatteet ja harrastukset.
Jos molemmat vanhemmat on fiksuja, niin kaikki lapselle hankittavat varusteet/harrastukset menee puoliksi.
Ei sen takia ole pakko riidellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oletetaan, että elatusmaksu on 150 e ja sinun osuutesi on 150 e sekä tähän päälle vielä lapsilisä yh korotuksella. Silloin ollaan jo reilusti yli 400 euron, jolla normilapsen kulut kyllä kattaa.
-päiväkotimaksuun menee rahaa, jos on kyse päiväkoti-ikäisestä
-asuminen maksaa, harva asuu lapsen kanssa yksiössä
-yh-korotus ei ole mikään iso, taitaa olla joitakin kymppejä kuussa
Asuminen maksaa etävanhemmalle saman verran eikä hän saa lasten perusteella asumistukea, toisin kuin lähivanhempi. Esim. meillä etävanhempi maksaa tämän johdosta asumisesta yli 300 euroa kuukaudessa enemmän.
Yh-korotuksineen lapsilisät kahdesta lapsesta liki 350 euroa joka ikinen kuukausi. Etävanhempi ei saa mitään. Vuoroviikoin samat kulut.
Etävanhempi maksaa elatusapua, lähivan
Tämä on kyllä valitettava fakta, joka olisi pitänyt jollain lailla/asetuksella korjata jo vuosikymmeniä sitten.
Toi on todella törkeää lähivanhemmalta ja tuota tapahtuu todella usein näissä viikko-viikko systeemeissä.
Etävanhemmalla ei ole mitään tukia ja toinen saa kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullaki etäisä maksaa vaan 105e/kk vaikka palkka ihan ok sillä.. näkee lasta vaan joka toinen vkloppu. Ihmettelen miks lastenvalvojalla määrättiin voin pieni summa ku kelan minimi on enemmän? En saa yh korotusta koska oon avoliitossa mutta uusi mies EI OLE ELATUSVELVOLLINEN. Eli katsovat että 9vuotiaan elämiseen riittää 105+105+94e.. hyvä että tolla saa ees nykyään ravitsevaa ruokaa lapselle kuukaudeksi ostettua, eikä tartte ees mainita sähkölaskuja nykyaikana sähkölämmitteisessä talossa..
Uusi mies todellakin on elatusvelvollinen, koska asutte yhdessä. Tuokin on ihan oma valinta.
Myös sähkölämmitteinen talo on valintakysymys.
No höh. Luulin että ex mies maksaisi sähkölaskuni, uusi mieheni on herrasmies, käy syömässä ravintolassa töistä tullessaan. Eihän silloin voi meidän ruokkimiseen enää rahaa laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varsinkin miehillä tuntuu olevan epärealistinen käsitys siitä, miten paljon rahaa lapsiin kuluu. Onko äiti hoitanut kaikki kulut liiton aikana. Kauhea vikinä siitä, että kuvitellaan rahan menevän exälle. Asuminen, ruoka, vaatteet, harrastukset, liikkuminen, puhtaus jne. Siitä tulee pitkä penni. Naisen on pakko saada hyvä ammatti ennenkuin hankkii lapsia, jos joutuu tilanteeseen, jossa on yksin vastuussa. Ja sitten valitetaan, kun tehdään lapsia vanhempana.
Ei ole sukupuolisidonnaista. Olen esittänyt meidän perheemme kulut ja maksoin enemmän jo ennen eroa. Työtön ex elää jossain Laa Laa-maassa missä kaikki pitää saada yhteiskunnan ja etävanhemman maksamana.
Olen taloudellisesti yksin vastuussa, vaikka saan pitää lapset vain puolet ajasta luonani ja en etävanhempana saa senttiäkään apuja mistään.
Miksi sun rooliksi jäi etävanhemmuus eikä lähi ?
Tuon uutisen kommenttikenttä valaisee sitä, miksi väkivaltaan eron jälkeen on niin vaikea saada apua. Miehet, kyllä, miehet puhuvat suut ja silmät täyteen omaa agendaansa ja naisen ja lapsen tilanne jää sen varjoon. Asiat käännellään ja väännellään ja yritetään säätää huoltajuusasioiden kanssa joko ettei tarvi maksaa elatusmaksuja tai kostoksi ja pelotteeksi. Tottakai se perustellaan jollain sanasalaatilla. Enpä ole yhtään väkivaltaista tyyppiä nähnyt, joka myöntää että kiusaksi ja kostoksi tässä häärään. Aina siinä on jotku 'isän oikeudet' tai 'tasa-arvo' tai 'lapsen etu' - joka sopivasti koko ajan joustaa sen mukaan, mitä nämä sankarit haluaa.
Vmp
Nykyisin ruoka on todella kallista ja teinit syövät uskomattoman paljon. Minulla on jo parikymppiset opiskelevat lapset, jotka olivat kotona pääsiäisenä. Olin ostanut omasta mielestäni oikein kunnolla ruokaa ja lounaalla sitä jäi ylikin. Mutta kun ilta koitti, niin huomasin, että kaappi on tyhjä. Eikun kauppaan. Nolotti oikein, mutta olin unohtanut kuinka paljon nuoret syövät, kun omiin ruokaostoksiini menee ehkä 30 euroa viikossa. Lounaan syön työpaikalla.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt oletetaan, että elatusmaksu on 150 e ja sinun osuutesi on 150 e sekä tähän päälle vielä lapsilisä yh korotuksella. Silloin ollaan jo reilusti yli 400 euron, jolla normilapsen kulut kyllä kattaa.
Jos ajatellaan että.yksiön vuokra on 500. Kaksion 700. Yleensä yksiö on liian pieni lapselle ja vanhemmalle, vaikka on ok kahdelle aikuiselle. Niin vuokraankin menee osa. Ja tutkitusti lähivanhemman tulot putoo koska on palkattomia poussaoloja. Päiväkoti maksaa. Vaikka vaatteet saa kirpputorilta, niin ne maksaa. Lapsella on hyvä olla harrastus, koska se kasvattaa ja "suojaa" esim koulukiusaamiselta. Kyllä se 400 uppoaa lapseen nopeasti. Ja mielestäni lähivanhemmalle pitäisi maksaa jotain ajankorvausta. Kaikkinliikenevä vapaa-aika menee lapseen.
Ja ne samat kulut on etävanhemmallakin. Ei hän saa lainkaan tukea, toisin kuin lähivanhempi.