Punastuminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko haittaa työssäkäyntiä

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista ja kannustuksesta. Tosiaan, teen asiakaspalvelutyötä ja asiakkaitten kanssa ei tämä punastelu ja jännittäminen ole paha. Mutta työkavereiden kanssa se alkaa heti. Yritän käydä syömässä silloin kun ei ole paljoa muita syömässä mutta se ei aina onnistu. Menen jotenkin lukkoon ja ahdistun niin että voimat menee ihan siihen että pärjään sen tilanteen ja vain toivon että pääsen siitä nopeasti pois ilman että tulee joku esim siihen vastapäätä istumaan, keskityn vain syömään nopeasti ja katselen kännykkää, joskus juttelen jotain jos siltä tuntuu. Varmaan otettava isompi annos sitä propralia ja ei ihan aamusta, tosin on aamulla töissä myös aamukahvihetki. Aika toivottomalta tuntuu ja kärsin tästä oikeasti. Ap

Propralia voi ottaa useamman kerran päivässä. Eka aamulla ja toka vaikka ennen lounasta. Vaikutusaika on ehkä pari tuntia. Niitä voi hyvin käyttää 40 mg kerralla. Jos käytät 10 mg aamulla, todennäköisesti ei auta varsinkaan myöhemmin päivällä. Kysy lääkäriltä, jos yhtään epäilyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännittääkö sua myös työkavereille juttelu? Itseäni jännittää se miten suoriudun siitä ruokaluhetken small talkista, kun olen tosi introvertti enkä tykkää kovin puhua mitää turhia juttuja. 

Jännittää aina. koska tuntuu että multa small talk ei tule luonnollisesti ja toisilta tulee. 

Sama juttu. Ahdistavaa.

Mutta se on kuvitelmaa. Ei se small talk keneltäkään muultakaan sen helpommin tule, mutta ne muut näkee vaivaa yhteisen mukavuuden eteen. Ne jännittää ja punastelee ja tekee sen silti. On valmiita olemaan tarvittaessa tyhmiäkin? Mikä sut saa kuvittelemaan, että sun ei pitäis joutua tekemään samaa uhrausta ja työtä?

 

Ei tuo kauhean mukavalta kuulosta. Että kaikki ahdistuneina väkisin juttelevat toisilleen, jotta olisi muka kivaa kaikilla. Ja vielä lounaalla, palkattomasti. Hullun hommaa. Sivusta

Ei tapahdu punastumista, mutta menen usein töissä sosiaalisissa tilanteissa lukkoon. Monesti tilanteissa missä pitää esitellä itsensä muille, yhteisillä tauoilla ja muissa tilanteissa joissa on paljon muita ihmisiä. Tuntuu kuin jäätyisi. Keho tuntuu jäykältä, ääni ei kulje, hikoiluttaa ja välillä sydän tykyttää. Kun onnistuu puhumaan jotain ajatus katkeaa ja pää lyö tyhjää. Välillä jännitys on niin kova ettei pysty keskittymään kunnolla tai olemaan oikein paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Hei AP. Täällä kohtalontoveri, 40-vuotias äijä. Sanoisin, että todennäköisintä on se, ettet parannu tästä vaivasta, mutta opit hyväksymään sen ja tulet sen kanssa toimeen. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty, mutta mielestäni se on parempi ja realistisempi tavoite. Koska jo se paranemisen tavoittelu aiheuttaa epäonnistumisen- ja epätoivon kokemuksia.

Joka tapauksessa voimia sinulle ja on meitä ilmeisesti aika paljon!

Täällä 50-vuotias äijä jolla on toiset kokemukset. Nuoruudessani jännitin aivan älyttömästi tietyissä tilanteissa. Ruokaillessa käsiin tuli vapina tai luokassa aivan tolkuton punastuminen, joka nostatti samalla hien pintaan, aiheuttaen entistä tukalamman olon.

Jälkeenpäin ajateltuna pääsin tuosta eroon kun ajauduin kaveripiiriin jossa tapahtui vähän kaikenlaista pientä hölmöä, mutta niille vain naurettiin perään. Tuo ei ole itselleni luontainen tapa hoitaa asioita, mutta se asenne hieman tarttui. Ihan kaikesta ei tarvitse stressata. Mikäli ruokailee työkavereiden kanssa, niin ei siinä voi mokata niin pahasti että sillä olisi väliä. 

Omien kokemusten perusteella toivon jännittämisestä paranemista, mieluiten omaa ajattelumallia pikkuhiljaa muokaten.

Meditointi auttoi minulla aika paljon. Se auttoi samalla myös ukkosen ja kuoleman pelkoon ja muuhun yliajatteluun. Jos on säännöllinen harrastaja, niin tuloksia näkyy aika nopeasti. Siitä on vaan jotenkin vaikea saada otetta, että mitä meditointi edes on tai teenkö sitä edes nyt kun tässä istun ja yritän. Aloittelija turhautuu helposti.

Puhelimelle saa erilaisia äppejä, joissa on ohjattuja meditointeja, niillä on hyvä aloittaa. Esim. Headspace, joka on kyllä maksullinen ilmaisen testijakson jälkeen. Mutta 58€ vuodessa ei ole hirveä hinta siitä, että toimintakyky paranee merkittävästi.

Lohdullista kuulla, että miehilläkin on tätä vaivaa. Ja ylipäätään, sukupuolesta riippumatta meitä taitaa olla paljon, jotka kärsii erilaisista sosiaalisista peloista.  

Itse olen kärsinyt yli 20 vuotta punastumisesta, välillä enemmän välillä vähemmän. 

N40+

Vierailija kirjoitti:

Lohdullista kuulla, että miehilläkin on tätä vaivaa. Ja ylipäätään, sukupuolesta riippumatta meitä taitaa olla paljon, jotka kärsii erilaisista sosiaalisista peloista.  

Itse olen kärsinyt yli 20 vuotta punastumisesta, välillä enemmän välillä vähemmän. 

N40+

Naisten punastuminen on miehistä pääsääntöisesti söpöä, joten siitä ei kannata kantaa huolta. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, sanoit että syödessäsi joku katselee sinua. Jos joku jatkuvasti silmäilee tai ihan tuijottaa, ei mikään ihme, että ahdistut ja punastut. En siis ole sitä mieltä, että tuossa tapauksessa punastuminen olisi mitenkään erikoinen reaktio. Jotkut eivät tajua tuijottavansa, mikä voi olla tosi ahdistavaa sille, jota tuijotetaan.

Mutta tosiaan, itselläni on sama ongelma punastumisen/sos.tilanteiden pelon kanssa. Työssäni punastelen usein, mutta onneksi olen puhelimessa, joten kukaan ei näe minua. Mutta sitten tosiaan vaikka tauolla jos istun rauhassa juomassa kahvia ja joku tulee yhtäkkiä juttelemaan, saatan mennä ihan punaiseksi ilman järkevää syytä. Tai jos joku vaikka kaupassa tulee yllättäen juttelemaan, saatan punastua. En edes tajua miksi...

Itse en ole apua löytänyt, joten en osaa auttaa. Mutta meitä on muitakin, jos yhtään lohduttaa. Mielialalääkkeitä en itse halua, terapiassa olen käynyt. Propralia olen joskus kokeillut, mu

Niin tuttua. Siis tämä että punastuu ilman syytä,hyvin samanlaista mulla. Välillä tosiaan riittää että joku vaan katsoo niin vetää punaseks. Ja sit jos vaikka kahvipöydässä joku heittää jonkun kaksimielisen herjan niin sillon olen varmaan punainen kertaa sata! Mutta jos kuuntelen vaikka podcastia jossa tulisi joku herja niin vaan naurattaa enkä punastu jos olen yksin. Eli ne muut ihmiset ja heidän läsnäolo vaikuttaa. En osaa sanoa miksi. Vaikka miten järjellä ajattelee. 

Vierailija kirjoitti:

Hei AP. Täällä kohtalontoveri, 40-vuotias äijä. Sanoisin, että todennäköisintä on se, ettet parannu tästä vaivasta, mutta opit hyväksymään sen ja tulet sen kanssa toimeen. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty, mutta mielestäni se on parempi ja realistisempi tavoite. Koska jo se paranemisen tavoittelu aiheuttaa epäonnistumisen- ja epätoivon kokemuksia.

Joka tapauksessa voimia sinulle ja on meitä ilmeisesti aika paljon!

Kiitos! Itsekin olen siis kärsinyt tästä vaivasta jo nuoruudesta asti, välillä enemmän välillä vähemmän. Ja tietyllä tavalla olen sen itsessäni hyväksynyt mutta se ei ole helppoa kuten nyt on taas tuntunut todella pahalta ja kiusalliselta. Mutta ehkä se on niinkin, että mitä enemmän siihen kiinnittää huomiota ja seuraa itseä, sitä todennäköisimmin punastuu ja tulee se pettymys. Jotenkin kun osaisi vaan antaa olla, mutta miten. Lohdullista on kyllä huomata, miten paljon on muita saman asian äärellä painivia kohtalotovereita. Kiitos kaikille asiallisista viesteistä, vinkeistä ja tsempeistä, tsemppiä myös teille :) ap

Mulla on herkästi punasteleva työkaveri ja voi että mua ärsyttää aina jos joku huomauttaa hänen punastumisestaan. Miten sosiaalisesti kömpelö onkaan se joka sanoo ääneen että sä oot ihan punainen! Nolompaa on se sanominen kuin punastelu.

Itse taas hikoilen herkästi jännittävissä tilanteissa. Ei ole helppoa.

" Jotenkin kun osaisi vaan antaa olla, mutta miten. "

Suurin osa ihmisistä ovat jollain tavoin, joissain tilanteissa epävarmoja. Ihmiset vain peittävät epävarmuttaa eri tavoin. Tuo on luonnollista. Ihmiset tekevät virheitä ja varsinkaan pienistä jutuista ei kannata kantaa huolta.

Punastuminen tulee aivan varmasti jos keskittyy itseensä, peläten että enhän punastu. Ikävä kehä, josta itsellänikin on kokemusta. Ehkä toisiin ihmisiin keskittyminen auttaisi? Ruokaillessa ja small talkissa keskity täysin toiseen ihmiseen ja siihen mitä hän puhuu, äläkä tulkitse sitä mitenkään itsesi kautta?  

Eikä ikä sitä poista. Itselläni vielä kaikkien mainittujen lisäksi on todella paha tilanne jos jostain syystä joutuu huomion keskipisteeksi. Siihen vielä lisätään nämä " fiksut" jotka vielä pirujaan täynnä olevat tahallaan ivaa ja pilkkaa. Aikoinaan koulupäivät jolloin joutui luokan edessä pitämään esitelmää sai lähinnä aikaan olon että "vetää ranteensa auki". T. Olen mieluimmin näkymätön...

Miten itse selviydyn: joko olen tutun työkaverin kanssa tauolla, jota en jännitä. Tai olen tauolla/lounaalla yksin sellaiseen aikaan kun tiedän että taukohuono on tyhjillään ja katselen puhelimesta juttuja, niin en hämäänny tai ala keskittyä jännittämään jos joku tulee, ja yleensä jos joku tulee, myös he tykkäävät olla tauolla hiljaa ja olla omassa rauhassaan.

.Minua ahdistaa juuri se mitä kuvailet, että jos joku katselee kun syön. :D Ongelmaa ei tunnu olevan jos olen jonkun tutun ja turvallisen kanssa syömässä jossain. Mutta yksin? Yksin otan aina take awayn, koska ajatus siitä että pitäisi syödä ravintolassa yksin on hankala. Se kyllä onnistuu, mutta en pidä siitä yhtään. Taktiikkana on silloin ollut istua reunaan/nurkkaan/syrjään.Ymmärrän että se ei ole looginen pelko, mutta en tunnu pääsevän eroon siitä.

Yövuoroissa oli huonot puolensa, mutta oli mukavaa kun tiesi että taukohuone on varmasti tyhjänä ja ei jännittänyt ollenkaan, kun tiesi että kukaan ei tule silloin sinne.

Minulla myös on punastelua ja jännitystä. Ajattelen, että siinähän punastelen. Se on toki ikävää, että muiden pitää tehdä siitä pilaa. Kyllä minä tiedän, että punastelen, ei siitä tarvitse mainita, saati nauraa sille. Aikuiset ihmiset, jotka nauratte punastujalle, olette itse kehittymättömämpiä kuin punastelija itse.

Itselläni oli täysin sama ongelma melkein koko elämän, ja sosiaalinen ahdistus kaikkosi valitettavasti vasta sivuvaituksena ADHD-lääkkeiden aloittamisen jälkeen. Ei tosiaankaan mikään optimaalinen ratkaisu ja vahvaa ainettahan se on (Elvanse), mutta positiivinen muutos silti. Auttoi tajuamaan sen, että useimmille ihmisille väliä ei ole sillä mitä teet tai sanot, kunhan höpiset vain jotain. Sitten kun olet höpissyt turhia useimpien ihmisten kautta, eivät he myöskään katso sinua yhtä kriittisesti eikä sitten tarvitse huolehtia myöskään siitä, että he analysoisivat vaikka syömistä. Pidän aina taukopäiviä käytöstä ja tällöin punastelu ja arkuus tulee vähän takaisin, mutta se menee silti työkavereiden silmissä nähtävästi helposti väsymyksen tai uupumuksen piikkiin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla myös on punastelua ja jännitystä. Ajattelen, että siinähän punastelen. Se on toki ikävää, että muiden pitää tehdä siitä pilaa. Kyllä minä tiedän, että punastelen, ei siitä tarvitse mainita, saati nauraa sille. Aikuiset ihmiset, jotka nauratte punastujalle, olette itse kehittymättömämpiä kuin punastelija itse.

Valitettavasti näitä "Vappu Pimiöitä" on runsaasti jotka aiva TV- yleisökin edessä kehtaa tehdä pilaa ja pyrkii sitä omaa paremmuuttaan korostamaan aroilla ja herkillä ihmisillä. Se on varmaan heille voimaannuttavaa. Mutta antaako se nyt lainkaan fiksua kuvaa henkilöstä. Päällepäsmäröinti on ala- arvoista. Pilkkaaminen on perseestä.

Mielikuvaharjoittelu. Harjoittele niitä tilanteita. Näe itsesi onnistumassa ja tunne se tunne kuinka hienolta se tuntuu.

Tätä ei kukaan usko ja saan alapeukkua, tiedän sen. Mä olis sellaisella eliminaatiodieetillä ja söin vain naudanlihaa, voita ja suolaa. Huomasin muutaman viikon päästä, että sosiaalisissa tilanteissa punastelu oli loppunut. En osaa sanoa mikä vaikutus ruualla on. Onko jotain tulehdusperäistä tai muuta. Nykyään syön vain eläinperäistä ruokaa, paitsi kylässä/kohteliaisuudesta tai tilanteissa jossa ei ole muuta tarjolla ja on nälkä. En punastelee enää. Näin olen syönyt jo vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla myös on punastelua ja jännitystä. Ajattelen, että siinähän punastelen. Se on toki ikävää, että muiden pitää tehdä siitä pilaa. Kyllä minä tiedän, että punastelen, ei siitä tarvitse mainita, saati nauraa sille. Aikuiset ihmiset, jotka nauratte punastujalle, olette itse kehittymättömämpiä kuin punastelija itse.

Valitettavasti näitä "Vappu Pimiöitä" on runsaasti jotka aiva TV- yleisökin edessä kehtaa tehdä pilaa ja pyrkii sitä omaa paremmuuttaan korostamaan aroilla ja herkillä ihmisillä. Se on varmaan heille voimaannuttavaa. Mutta antaako se nyt lainkaan fiksua kuvaa henkilöstä. Päällepäsmäröinti on ala- arvoista. Pilkkaaminen on perseestä.

En myöskään ymmärrä tuota että siitä punastumisesta pitää sanoa ääneen. Todella inhottavaa. Mulle mainitsi kerran mun opettaja siitä jase oli ihan hirveä kokemus minkä muistan elävästi vieläkin. Miten olin nolona ja puna senkun syveni. Sitte joku kahvihuone tilanne missä punastuu ja joku huomauttaa siitä ja kaikki katsoo. Ja sit vielä jää miettimään että mitähän puhuvat selän takana. Kun on jo muutenkin nöyryytetty olo. Todella julmaa. 

Peitevoiteena käy kaikki full coverage ja red neutralize voiteet joissa paljon pigmenttiä. Vaikka ei peittäisi täysin, olo helpottuu kun tietää ettei muut huomaa. Toiset katselevat yleensä silmiin kun jutellaan.