Lue keskustelun säännöt.
En uskalla sanoa miehelle että haluan erota
29.03.2024 |
Suhteessa ei muuta vikaa kuin se etten koe rakastavani enää ja haluaisin olla vaan yksin. Onko kukaan muu ollut tällaisessa tilanteessa ja miten ratkaisit sen? En haluaisi loukata miestä joka on ilmeisesti ihan tyytyväinen suhteeseemme vaikka se onkin kuin kämppissuhde tätä nykyä.
Kommentit (75)
"Rakkaus ei ole tunteen vaan tahdon asia."
No eihän se ole noin. Rakkaus on nimenomaan tunteen asia.
Eri asia on sitten tahtoa pysyä yhdessä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suhteessa ei muuta vikaa kuin se etten koe rakastavani enää ja haluaisin olla vaan yksin. Onko kukaan muu ollut tällaisessa tilanteessa ja miten ratkaisit sen? En haluaisi loukata miestä joka on ilmeisesti ihan tyytyväinen suhteeseemme vaikka se onkin kuin kämppissuhde tätä nykyä.
5000 EUROA, MULLE JÄTKÄ ON KUOLLUT KUIN KIVI.
No uuu, kaikkia pelottaa.
Ota joku viikonloppuilta tai muu ajankohta jolloin hänellä ei ole seuraavana päivänä menoa. Rauhallisesti kerrot, että haluat jutella ja että sullaon jotain vaikeaa sanottavaa. Sitten kerrot. Tai kirjoitat sen kirjeen, meilin, tekstarin tai soitat vaikka mökiltä jos olette joskus viettämässä aikaa erillään ja tiedät hänen olevan kotona.
Loppu erosta on vain asioiden järjestelyä tai askelmien suorittamista järjestyksessä. Asunnon voi hankkia etukäteen tai ainakin kysyä ystävältä pariksi päiväksi yösijaa jos tuntuu vaikealta olla kotona kahden heti samana iltana.
Vierailija kirjoitti:
Mies uskalsi sanoa minulle, ettei halua jatkaa yhdessä. Pari tuntua myöhemmin jo pyysi läheisyttä. Itsellä oli jo ajatukset muualla siinä vaiheessa.
Ole varma päätöksestäsi. Teet sen sitten miten tahansa.
Läheisyyttä eli seksiä? Huh huh, ukot on kyllä aikamoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kaikki parisuhteet muodostu ennen pitkää kaverisuhteeksi? Ei mikään suhde säily kiihkeänä ja kiimaisena. Minä ainakin olen mieluummin kaksin vaikka kaverina mieheni kanssa kuin ypöyksin kämpässä. En usko että tässä iässä löytäisin mitään kiihkeää suhdetta yhdenkään miehen kanssa eikä yksin eläminen kiinnosta.
Säilyy. Et vain ole kohdannut sellaista ihmistä tai et ole sen luontoinen. Ei tietenkään enää panna kolmesti päivässä kuin teinit, mutta monesti viikossa peitto heiluu ja kumpikin pitää halukasta virettä yllä arkena. Kosketellaan, hyväillään ja puhutaan tuhmia pitkin viikkoa. Välillä pitkästi ja välillä taas kiihottaa yllättävä pikainen kiireessä. Se on helppoa kun puolisoa haluaa vieläkin. On kiihottavaa nähdä kun hänellä syttyy halu silmiin eikä tarvitse maanitella.
In your dreams.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni on eronnut, kun on kokenut, ettei enää oikeasti rakasta?
Oletteko kyenneet selvitttämään, miksi rakkautenne loppui? Oliko se miehen huono käytös?
Mä olen. Ei se nyt ihan noin yksinkertaista ehkä ollut että rakkaus vaan loppui. Ehkä se kitui hiljalleen kuoliaaksi. Yritän tiivistää tarinan johonkin järkevään muotoon
- mentiin nuorena naimisiin, minä olin ihan tosissani rakastunut ja mies varmasti hullaantunut siitä että sai s*ksuaalisesti aktiivisen naisen. Miehen motiivi avioliitolle lie ollut tuon lisäksi se ajatus että niin kuuluu tehdä ja että menestyvällä miehellä pitää olla vaimo ja lapsia. Luultavasti siinä aika pian tajusi että ei oikeasti rakasta minua, mutta koska meillä oli jo pari lasta ei kunniallisena miehenä tietenkään lähtenyt kävelemään. Elämä rullasi eteenpäin lapsiperhearkea, yritettiin pitää yllä parisuhdetta mutta sain jatkuvasti miehen taholta kokea ja kuulla että en kelpaa, suhde ei ole hänen mielestä hyvää, seksielämä ei ole tarpeeksi intohimoista jne. Lapsia syntyi vielä pari lisääkin ja vanhempina me oltiin tosi hyvä tiimi, se perhearki oli aika ongelmatonta. Parisuhde jatkoi samaa rataa. Elämän käänteiden yhteydessä mies ilmeisesti loppuun paloi ja masentui, suoranaisesti tätä koskaan minulle kertomatta. Samalla alkoi kai potea enemmänkin kehityskriisiä ja kaikkien näiden yhteisvaikutuksesta taantui aivan täysin hoivattavaksi, samaan sarjaan lastensa kanssa. Sitten tuli lisää kaikenlaista kun mies havahtui omaan kokemattomuuteensa, olin aikanaan hänen toinen tyttöystävänsä ja hän koki jääneensä paitsi kaikista kivoista s*ksiseikkailuista ym. Aikani sitä sähläystä katsellessa mulla oli mitta täynnä. Hyvin nopeasti alkoi kirkastua se että rakkaus on kuollut jo aikapäiviä sitten. Mies oli ensin alkuun hyvinkin hankala, takertui ja itki ja aneli ja halusi terapiaa ym. Minä totesin että tämä oli nyt tässä ja pidin pääni. Lopulta mieskin sitten pystyi myöntämään että ehkä se rakkaus oli häneltäkin kuollut. Itse tosiaan epäilen ettei sitä alunperinkään ollut, mutta sitä se ei koskaan ole suostunut ääneen myöntämään. Tunnusti kyllä että meni naimisiin koska koki että niin kuuluu tehdä, miettimättä haluaako sitä itse vai ei. Niin me siis erottiin, lopulta ihan sopuisissa väleissä ja niin ollaan edelleen. Vanhempina vedetään yhtä köyttä ja huolehditaan lapsista yhdessä.
Itsellä iso syy siihen rakkauden kuolemiseen oli tosiaan miehen käytös vuosien aikana. Jonka kyllä itsekin myöntää ja on myös pyytänyt anteeksi sanomisiaan ja tekemisiään. Kuollutta se ei henkiin herätä mutta helpottaa sentään vähän jäljelle jälkeen oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin avioliitossa ja sama tilanne. Menisin Maistraatiin ,hakisin avioeroa yksin. Sitä kun yksin voi hakea. Ilman syytä! Lähettävät miehelle eli puolisolle asiasta kirjatun kireen.Ainakin Helsingin lähiöt naiset toimii niin.Yhtesessä asunossa asuvat siihen asti kun ero vireillä ja haku pällä eron takia vuokra asuntoon.Kerkivät laitaa vireille vielläpä siinä elatusmaksu asiat sosiali virastossa.
maistraatissa mennään naimisiin, eroa haetaan käräjäoikeudesta :) onnistuu kyllä ihan s-postin liitetiedostonakin. Mutta joo, ymmärrän ap:ta, sen kertominen ei ole helppoa, mutta toisaalta eipä ole hyvä jäädäkään tälläiseen. Toki jos ideana on kuvitelma auvoisasta sinkkuelämästä, kannattaa sekin miettiä uudestaan. Yksinäisyys voi yllättää. Pääsisitkö joksikin aikaa yksin matkalle tms ottamaan vähän etäisyyttä tilanteeseen.
Yksin on todella hyvä olla. En tajua, miten ihmiset pelkäävät sitä yksioloa niin, että sitten roikutaan jossain ihan paskassa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kaikki parisuhteet muodostu ennen pitkää kaverisuhteeksi? Ei mikään suhde säily kiihkeänä ja kiimaisena. Minä ainakin olen mieluummin kaksin vaikka kaverina mieheni kanssa kuin ypöyksin kämpässä. En usko että tässä iässä löytäisin mitään kiihkeää suhdetta yhdenkään miehen kanssa eikä yksin eläminen kiinnosta.
Säilyy. Et vain ole kohdannut sellaista ihmistä tai et ole sen luontoinen. Ei tietenkään enää panna kolmesti päivässä kuin teinit, mutta monesti viikossa peitto heiluu ja kumpikin pitää halukasta virettä yllä arkena. Kosketellaan, hyväillään ja puhutaan tuhmia pitkin viikkoa. Välillä pitkästi ja välillä taas kiihottaa yllättävä pikainen kiireessä. Se on helppoa kun puolisoa haluaa vieläkin. On kiihottavaa nähdä kun hänellä syttyy halu silmiin eikä tarvitse maanitella.
Vielä ysikymppisenäkin? Jostain syystä en usko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko aloittaja aiemmin yrittänyt jo erota hänestä? Kerro miten jos olet. Helpompi ehdottaa tapoja jos tietää miten mies on aiemmin toiminut aiheen tullessa esiin.
Olen eri, mutta pohtinut myös eroa. Miehen aiemman erohistorian huomioiden hän reagoisi niin, että pyyhkisi olemassaoloni elämänhistroriastaan pois kokonaan, kylmästi ihan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. En osaa sanoa, miksi se tuntuisi pahalta minusta. Ikäänkuin 16 vuotta omasta elämästäni deletoituisi samalla, eikä niitä olisi koskaan ollutkaan, omaan historiaani tulisi ontto aukko.
Vielä pahempia on ne jotka eivät osaa erota kuin aikuiset. Eivät halua erota ja tekevät kaikkensa, että suhde jatkuu. Jos heidät jättää, puhuvat paskaa takanapäin.
Yhtäkkiä oletkin se maailman hirvein ihminen... Kun et ole HÄNEN kanssaan enää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kaikki parisuhteet muodostu ennen pitkää kaverisuhteeksi? Ei mikään suhde säily kiihkeänä ja kiimaisena. Minä ainakin olen mieluummin kaksin vaikka kaverina mieheni kanssa kuin ypöyksin kämpässä. En usko että tässä iässä löytäisin mitään kiihkeää suhdetta yhdenkään miehen kanssa eikä yksin eläminen kiinnosta.
Säilyy. Et vain ole kohdannut sellaista ihmistä tai et ole sen luontoinen. Ei tietenkään enää panna kolmesti päivässä kuin teinit, mutta monesti viikossa peitto heiluu ja kumpikin pitää halukasta virettä yllä arkena. Kosketellaan, hyväillään ja puhutaan tuhmia pitkin viikkoa. Välillä pitkästi ja välillä taas kiihottaa yllättävä pikainen kiireessä. Se on helppoa kun puolisoa haluaa vieläkin. On kiihottavaa nähdä kun hänellä syttyy halu silmiin eikä tarvitse maanitella.
Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Elämiä on vaan yksi tai niin oletetaan. Sen näkee sitten joskus onko.
Minä otin vaimostani eron, kun en enää jaksanut. Olin itsekäs, mutta en tuhlaa aikaani sellaiseen mitä en halua. Parisuhteet loppujen lopuksi ei ole mitään muuta kuin stressiä. Vähemmän se antaa positiivista juttua elämään. Koko aika saa sopia asioita kaikesta ja aina pitää ottaa toinen huomioon. Kun sitä luulee, että voi tehdä ja olla suhteessa ns vapaampi ja toinen ei estele niitä tavallisia menoja, niin ei se ole niin. Se meneminen tulee jossain vaiheessa vastaan isojen riitojen muodossa. (en puhu pettämisestä ). Kun sitä alkaa miettiä asioita erilailla ja tulee mieleen kaikenlaisia juttuja mihin tekis mieli lähteä, vaikka huomenna. Ei sinne jonnekkin voi huomenna lähteä. Pitää ajatella toista ja säätää ja säheltää kuukaus ennen sitä kaikkea.
Olen ollut sinkku nyt 3 vuotta. Olen 47v ja olen onnellisempi kuin koskaan. Olin viikko sitten italiassa viikon
Wau, hyvä Sinä👍
N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksin on todella hyvä olla. En tajua, miten ihmiset pelkäävät sitä yksioloa niin, että sitten roikutaan jossain ihan paskassa suhteessa.
Tämä niin totta!
Eihän ole. Et voi pakottaa itseäsi tuntemaan jotain mitä et tunne. Rakkauteen kyllä kuuluu myös tahto, mutta mikään tahto maailmassa ei saa rakastamaan. Rakkautta ei voi käskeä. Rakkauden tunne ohjaa tahtoa.