Miksi nykyvanhemmat eivät pärjää lastensa kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi koska nykyajan pentuja ei saa enää kasvattaa.

Väkivalta on kielletty. Ei kasvatus. Älä sekoita niitä keskenään.

Mutta miten nopeasti siitä tehdään henkistä väkivaltaa? Pitäisi pysähtyä selvittämään pidemmäksi aikaa tätä sekasotkua. Myös aikuisten maailmassa - sielläkin kesken jääneen kasvatuksen jatkaminen on monesti tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

lastenteko pitäisi olla luvanvaraista. kaikista ei ole vanhemmiksi. monien yh vanhempien ainoa osaaminen ja kyky tässä maailmassa on osata täyttää tukihakemuksia. ei voi odottaa paljoa niiden lastenkasvatuksen laadusta

Lastentekoluvan saadakseen pitäisi käydä perheneuvolan järjestämällä tunteidensanoituskurssilla.

Mäkin olen vähän ihmetellyt, miksi nykyään ihan tavalliset ihmiset tarvitsevat tukea ihan tavallisissa asioissa.

Ja tämä kauppakeskuksissa "ulkoilu" on myös kummallista. 

Koska he tyrkkäävät lapsille tabletit ym. naaman eteen heti kun jaksavat päätään kannatella, mikä aiheuttaa aivojen kehitykselle ihan valtavaa haittaa, minkä johdosta tämän sukupolven lapset ovat suureksi osaksi täysin pilalla. Parikymmentä vuotta sitten koulussa oli yksi pieni erityisluokka, tänä päivänä tarvitaan oma erityisryhmä jokaiselle luokka-asteelle, niin paljon ovat nepsy-ongelmat kasvaneet.

Vanhemmat eivät kestä lastensa negatiivisia tunteita. He eivät halua tuottaa lapsilleen pettymystä tai sanoa  ei. Mitään ei saisi kieltää, kaikesta pitäisi neuvotella ja keskustella, ei saisi komentaa, torua tai rangaista.

Nykyaikuiset pelkäävät lasten reaktioita. Kuvitelkaa nyt: vanhempi on aivan avuton ja kädetön taaperon kiukkukohtauksen edessä. Lapset kasvavat tällä tavalla kieroon. He oppivat jo pienenä pyörittävänsä koko perhettä, ja heistä tulee pikkutyranneja, jotka eivät kunnioita aikuisia. Ja miksi kukaan kunnioittaisikaan ihmistä, joka on täysi lapanen ja joka ei pärjää edes taaperolle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lastenteko pitäisi olla luvanvaraista. kaikista ei ole vanhemmiksi. monien yh vanhempien ainoa osaaminen ja kyky tässä maailmassa on osata täyttää tukihakemuksia. ei voi odottaa paljoa niiden lastenkasvatuksen laadusta

Lastentekoluvan saadakseen pitäisi käydä perheneuvolan järjestämällä tunteidensanoituskurssilla.

ja pitäisi olla varaa elättää omat lapsensa, ettei niitä tehtäisi muiden työssäkäyvien veronmaksajien elätettäväksi

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat eivät kestä lastensa negatiivisia tunteita. He eivät halua tuottaa lapsilleen pettymystä tai sanoa  ei. Mitään ei saisi kieltää, kaikesta pitäisi neuvotella ja keskustella, ei saisi komentaa, torua tai rangaista.

Nykyaikuiset pelkäävät lasten reaktioita. Kuvitelkaa nyt: vanhempi on aivan avuton ja kädetön taaperon kiukkukohtauksen edessä. Lapset kasvavat tällä tavalla kieroon. He oppivat jo pienenä pyörittävänsä koko perhettä, ja heistä tulee pikkutyranneja, jotka eivät kunnioita aikuisia. Ja miksi kukaan kunnioittaisikaan ihmistä, joka on täysi lapanen ja joka ei pärjää edes taaperolle...

Ongelma on myös se, että jatkuva ruudun tuijotus tekee valtavaa haittaa tunteiden säätelylle. Nykylasten raivokohtaukset ovat kaukana siitä kiukusta, jota me olemme lapsena näyttäneet.

Ei pidä paikkaansa.

En pidä yleistyksistä ja siitä, että kaikki lapsiperheet leimataan muutaman ihmisen vuoksi. Suurin osa lapsista ja nuorista on mukavia ja hyvin kasvatettuja. Nykyäänhän lasten kanssa vietetään enemmän aikaa ja vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa tekemisistä. Omat lapseni ovat olleet päiväkodissa mahdollisimman lyhyttä päivää ja jokaikisen vanhempien lomapäivän kotona.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä paikkaansa.

En pidä yleistyksistä ja siitä, että kaikki lapsiperheet leimataan muutaman ihmisen vuoksi. Suurin osa lapsista ja nuorista on mukavia ja hyvin kasvatettuja. Nykyäänhän lasten kanssa vietetään enemmän aikaa ja vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa tekemisistä. Omat lapseni ovat olleet päiväkodissa mahdollisimman lyhyttä päivää ja jokaikisen vanhempien lomapäivän kotona.

Anna kun arvaan? Lapsesi eivät ole enää päiväkoti-ikäisiä? Koska nykyään ei pyritä lyhentämään lasten hoitopäiviä. Vanhemmat eivät jaksa yksin hoitaa kahta lasta, joten lapset ovat yleensä hoidossa molempien vanhempien työpäivän ajan. Ja myös se pieni esikoinen 1-3v on päiväkodissa isän työpäivän ajan vaikka äiti olisi vauvan kanssa kotona. Tämä on jotain todella sairasta ja varmasti tuloksia nähdään sitten myöhemmin. Voiko enää epäreilumpaa olla sille pienelle lapselle?

Suurin osa vanhemmista kasvattaa lapsensa päin persettä suoraan sanottuna. Annetaan liikaa periksi, ylipäänsä asenne on huono, lapsi koetaan riesana josta pitäisi päästä eroon aina kuin suinkin vain on mahdollista. Jopa taaperoikäisen annetaan päättää itse ruutuajasta ja sitten ihmetellään kun lapsi on levoton, ei opi puhumaan, eikä osaa leikkiä. 

Nyky vanhemmat  ovat :

1) AVUTTOMIA ( kaikessa huuli pyöreänä, ei voi lasta komentaa,  eikä käskeä eikä tiuskia lapselle. Annetaan vaan kaikessa periksi. Kunnes teininä tämä lapsi on mahdollisesti  jollain tavalla  tekemisissä virkavallan kanssa)

2) LAISKOJA

( äiti ei nyt jaksa, kato vaan telkkaria koko ajan, tai pelaa kännykällä koko viikonloppu, tai mene kaverisi luokse...tässä 20€)

Vierailija kirjoitti:

Nyky vanhemmat  ovat :

1) AVUTTOMIA ( kaikessa huuli pyöreänä, ei voi lasta komentaa,  eikä käskeä eikä tiuskia lapselle. Annetaan vaan kaikessa periksi. Kunnes teininä tämä lapsi on mahdollisesti  jollain tavalla  tekemisissä virkavallan kanssa)

2) LAISKOJA

( äiti ei nyt jaksa, kato vaan telkkaria koko ajan, tai pelaa kännykällä koko viikonloppu, tai mene kaverisi luokse...tässä 20€)

 

Näinhän se on. Ja kaikki tekeminen ja valinnat tehdään näistä lähtökohdista käsin. Mutta eivät myöskään halua edes opetella olemaan lastensa kanssa vaan mielellään ulkoistavat kaiken. Hoidon ja kasvatuksen.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olen vähän ihmetellyt, miksi nykyään ihan tavalliset ihmiset tarvitsevat tukea ihan tavallisissa asioissa.

Ja tämä kauppakeskuksissa "ulkoilu" on myös kummallista. 

Joo kyllä! Masentavaa että ainoa tekeminen mitä keksitään on maleksiminen kauppakeskuksissa?! Todellinen makkaraperunasukupolvi nyt vanhempina. Mitään ei viitsisi.

Positiivinen psykologia on tosiaan muotia tällä hetkellä lasten kasvatuksessa ja onhan siinä paljon hyvääkin. Ikävä puoli vain on se, että aina ei ennakoiminen, rutiinit ja hyvän huomaaminen riitä, vaan vanhemman pitää myös sietää sitä, että lapselle tulee paha mieli.

Tosi vähän missään opaskirjoissa tai muissa puhutaan tästä. Esim. Turun yliopiston Voimaperheet-hanke, jonka pitäisi olla apuna haastavasti käyttäytyvien 4-vuotiaiden vanhemmille, on tältä osin aivan epärealistinen. Sen videoissa lapset käyttäytyvät kuin enkelit sen jälkeen, kun vanhemmat ovat esim. ennakoineet. Ennemmin pitäisi videoida sitä, että hyvistä suunnitelmista huolimatta lapsi saattaa huutaa, potkia ja rimpuilla vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat? Ennen niitä lapsia hoisi isovanhemmat. Aika kuultanut muistot? Dementia?

Ei minun lapsiani ainakaan hoitaneet isovanhemmat. Nyt jo teinejä.

Tarkoitettiin varmaan kuka hoiti sinua? Minua hoiti välillä pitkiäkin aikoja mummo. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat eivät kestä lastensa negatiivisia tunteita. He eivät halua tuottaa lapsilleen pettymystä tai sanoa  ei. Mitään ei saisi kieltää, kaikesta pitäisi neuvotella ja keskustella, ei saisi komentaa, torua tai rangaista.

Nykyaikuiset pelkäävät lasten reaktioita. Kuvitelkaa nyt: vanhempi on aivan avuton ja kädetön taaperon kiukkukohtauksen edessä. Lapset kasvavat tällä tavalla kieroon. He oppivat jo pienenä pyörittävänsä koko perhettä, ja heistä tulee pikkutyranneja, jotka eivät kunnioita aikuisia. Ja miksi kukaan kunnioittaisikaan ihmistä, joka on täysi lapanen ja joka ei pärjää edes taaperolle...

Tällaisesta taaperosta kasvaa takuulla pahempi ihminen kuin jostain vähän korvapuustia tai tukistusta (aiheesta) saaneesta.

Vierailija kirjoitti:

Positiivinen psykologia on tosiaan muotia tällä hetkellä lasten kasvatuksessa ja onhan siinä paljon hyvääkin. Ikävä puoli vain on se, että aina ei ennakoiminen, rutiinit ja hyvän huomaaminen riitä, vaan vanhemman pitää myös sietää sitä, että lapselle tulee paha mieli.

Tosi vähän missään opaskirjoissa tai muissa puhutaan tästä. Esim. Turun yliopiston Voimaperheet-hanke, jonka pitäisi olla apuna haastavasti käyttäytyvien 4-vuotiaiden vanhemmille, on tältä osin aivan epärealistinen. Sen videoissa lapset käyttäytyvät kuin enkelit sen jälkeen, kun vanhemmat ovat esim. ennakoineet. Ennemmin pitäisi videoida sitä, että hyvistä suunnitelmista huolimatta lapsi saattaa huutaa, potkia ja rimpuilla vastaan.

Miksi pitää aina mennä ääripäihin? Miksei voi olla mitään välimuotoa? Sitä myös ihmettelen miksi vanhemmilla on kauhea tarve saada lapset heti synnäriltä omaan huoneeseen ja sänkyyn, välittömästi 1v täyspäiväisesti laitokseen jossa viettävätkin sitten suurimman osan lapsuudestaan. Illat ravataan koko lapsuus harrastuksissa. Sitten lapsi on ihan sekaisin kun ei ole mitään järkeviä rajoja, eikä lapselle käytännössä edes opeteta mitään. Viedään vaan muille kasvatettavaksi ja opetukseen. Ikäänkuin vanhempi olisi joku välikappale vaan siinä jonka tärkein tehtävä on kuskata lasta paikasta toiseen. Mieluiten kauas pois silmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se 70-80-luvun väkivallalla kasvattimen oli sitten osaavaa kasvatusta. Sillä sai ainakin lapsen itsetunnon nujerrettua, eipähän luule itsestään liikoja.

Terv. Onnistuneen kasvatuksen tulos

Siihen aikaan ei juurikaan ollut esimerkiksi nuorison syrjäytymistä, joka nykyään on massiivinen ongelma. Syrjäytyminen jos mikä on osoitus huonosta itsetunnosta, kun jäädään kotiin makaamaan eikä käydä töissä tai opiskella.

Nämä ovat varmasti niitä ei-toivottuja lapsia joita kukaan ei ole aidosti halunnut tai rakastanut.

Kyllä minäkin olisin päiväkodissa ollut, jos olisi ollut aikoinaan subjektiivinen oikeus siihen. Touhuilin sitten itsekseen päivät pitkät kotona. Äiti oli kotona, muttei läsnä. Ei ole nykyvanhempien ongelma pelkästään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin olisin päiväkodissa ollut, jos olisi ollut aikoinaan subjektiivinen oikeus siihen. Touhuilin sitten itsekseen päivät pitkät kotona. Äiti oli kotona, muttei läsnä. Ei ole nykyvanhempien ongelma pelkästään.

Ei sitä läsnä tarvi aina ollakaan. Tietenkään. On myös tärkeää että lapsi oppii itsekseen tekemään asioita.