Mies syyttää minua tavaroidensa piilottamisesta

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa persoonallisuushäiriö - tai ainakin taipumusta siihen? 

Stressiin liittyvät vainoharhaluulot ei ole epävakailla kovinkaan harvinaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa persoonallisuushäiriö - tai ainakin taipumusta siihen? 

Stressiin liittyvät vainoharhaluulot ei ole epävakailla kovinkaan harvinaisia. 

Mikä siihen sitten auttaisi, jos hänellä tuollaisia ongelmia olisi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa persoonallisuushäiriö - tai ainakin taipumusta siihen? 

Stressiin liittyvät vainoharhaluulot ei ole epävakailla kovinkaan harvinaisia. 

Mikä siihen sitten auttaisi, jos hänellä tuollaisia ongelmia olisi?

Ap

Kaikki lähtee liikkeelle siitä että miehesi käy lääkärissä kertomassa ongelmistaan. Et tainnut kertoa minkä ikänen miehesi on eli olisiko ehkäpä alkavaa muistisairautta? Itse et voi omalla käytökselläsi tilannetta muuttaa muuten kuin pelaamalla uhkapeliä ja sanomalla että jos ei mene hoidattamaan ongelmaansa niin sinä lähdet.

Jos tilanne lähtee huononemaan eikä mies käy lääkärissä niin joudut joka tapauksessa lähtemään suhteesta.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00994

Mikä tuollaista ihmistä voisi vaivata, joka sietää tuollaista? Mielestäni käytös ei ole tervettä vaan sinun kannattaisi tarkkaan miettiä, olisiko viihtyisämpää asua yksin.

Sukulaiseni on tuollainen, ja mitä tunnen häntä niin käytös vaikuttaa epävakaalta persoonallisuushäiriöltä tai juurikin otsalohkodementialta. Koska hän on aina ollut tuollainen eikä ole kovin älykäs, voisi olla myös aivovammaa tai jotain, diagnooseja ei ole, mutta neuroepätyypillistä käytöstä riittää. Hyvin raskasta seuraa. 

Kuulostaa eräältä läheiseltäni. Oli muitakin omituisuuksia, mm. joskus raivosi että olin muka laittanut vedenkeittimeen maitoa, ja vastaavia aika pieniä harhaisen oloisia juttuja. Muutenkin alkoi kokea että hänen selkänsä takana juonitellaan häntä vastaan. Jossakin vaiheessa tuli sitten usean viikon jakso psykiatrisella osastolla, mutta en tiedä mikä oli diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa persoonallisuushäiriö - tai ainakin taipumusta siihen? 

Stressiin liittyvät vainoharhaluulot ei ole epävakailla kovinkaan harvinaisia. 

Mikä siihen sitten auttaisi, jos hänellä tuollaisia ongelmia olisi?

Ap

Kaikki lähtee liikkeelle siitä että miehesi käy lääkärissä kertomassa ongelmistaan. Et tainnut kertoa minkä ikänen miehesi on eli olisiko ehkäpä alkavaa muistisairautta? Itse et voi omalla käytökselläsi tilannetta muuttaa muuten kuin pelaamalla uhkapeliä ja sanomalla että jos ei mene hoidattamaan ongelmaansa niin sinä lähdet.

Jos tilanne lähtee huononemaan eikä mies käy lääkärissä niin joudut joka tapauksessa lähtemään suhteesta.

Mies on noin 40-vuotias eikä suostu lääkäriin vaikka olen useilla eri tavoilla yrittänyt häntä sinne saada. Sen lisäksi, että mies epäilee minua tavaroiden piilottamisesta, niin sen lisäksi hän mielestäni yrittää jatkuvasti provosoida minua suuttumaan. Eli ajattelen, että aina kun hänellä on ns. kohtaus päällä, hänen pitää päästä olemaan yksin jossain ja tuo keino provosoida minut suuttumaan, on sitten hyvä tekosyy häipyä. En kuitenkaan tällä kertaa provosoitunut vaan olin kun mitään ei olisi tapahtunut. Mies vielä kotiin tullessaan kysyi, että mitä minä etsin, kun olin samaan aikaan kaivamassa varastostamme yhtä laukkua.

 

ap

Vaikuttaa aivojen etuotsalohkodementian alkeilta.

Isälläni alkoi noin nelikymppisenä. Viisikymppisenä ei enää muistanut sanoja. Alussa hän syytteli muita ja oli vainoharhainen.

Itsellä on sama perinnöllisenä ja osaan nykyään ottaa isäni muistot lempeämmin vastaan. Hän oli varsinainen kusipää.

Olisipa joku kertonut hänelle että ei kannata käydä töissä enää, koska sairaus vie pian hänet mennessään ja ei enää itsekään tajua kuka on. Hän menehtyi kuusikymppisenä sairauden runtelemana. Koko kroppa veltostui ja kuihtui.

Minulla on todettu sama vaiva. Tauti on vahvasti perinnöllinen.

Olen nyt neljäkymmentä neljä kirjoittaessani tämän. Toisinaan on parempia kausia ja aivot toimii normaalisti. Teimme perheen kanssa asumuseron, koska tiedän itse millaiseksi tämä menee ja millainen olen joskus. Saan raivokohtauksia ihan pienistä, koska aivot on niin väsyneet. Oma isäni ja äiti erosi aika pian isän kusipäisyyden takia.

Näen lapsia kerran pari viikossa. Kun on huonoja kausia, niin en tajua että ovat kasvaneet jo niin isoiksi. Kun joskus muistan että ovat vain neljä, eikä toista.

Kaikista naurettavinta on että minua yritetään saada työllistettyä, mutta arvatkaapa kiinnostaako minua antaa viimeiset kymmenen vuotta jollekin puljulle joka vetää voitot ja en saa edes lapsille säästöön mitään?

Eläkkeelle pääsen sitten kun minua pitää syöttää ja tosiaan kausittain tulee vaiheita jossa olisin tosi vaarallinen liikenteessäkin. Kun muistoissani vaihdan paikkakuntaa nuoruuden kaupunkiin ja seikkailen toisessa kaupungissa luullen sitä toiseksi.

Entä jos toimii noin kuin aloittaja kuvaa, mutta muistitestit menee heittämällä läpi eikä MRI-kuvissa näy mitään muistisairauteen viittaavaa? Voiko olla alkava muistisairaus silti?

Meitä on taloudessa 2 väsymyksen ja stressin uuvuttamaa, onneksi ei moista harhaisuutta ole, mutta olen ajatellut että pitäisi nauhoittaa meidän kaikki keskustelut, kun en ole varma kumpi on enemmän sekaisin :D Eli sanooko mies niitä kaikkia asioita joita väittää sanoneensa, vai meneekö minulla todelta niin paljon ohi?? 

Toisia tai toista on kauhean helppo syyttää ekana, jos ei keksi mihin joku esine on hukkunut. Siihen voi olla usein looginen selitys, mutta se ei tule mieleen sille toiselle. Ehkä se on sulle liian raskas parisuhde, jos toisen syytös on liian tumma, ettei vain heitä kevyemmin. Se ei ole silti kiva pitkän päälle.