Mies paljasti vasta isänsä kuoleman jälkeen, että tämä oli lahjakirjassa evännyt minulta avio-oikeuden omaisuuteensa
Aika p*skan maku jäi suuhun. Etenkin appiukosta ja myös miehestäni, vaikka ei olla eroamassa todellakaan. Mies sanoi syyksi salailuunsa sen, että lahjoitus tapahtui ennen kuin me edes tutustuimme toisiimme. Yli 15 vuotta piti salaisuutensa silti, vaikka 2 yhteistä lasta.
Kommentit (85)
Tämä on aivan normaali tapa toimia. Harvinaista on, jos näin ei tehdä.
Ihan tavanomainen järjestely, että "puolisolla ei ole avio-likeutta perintöön".
Näin myös isämme toimi testamentissaan, meitä lapsia on 6 ja 5 meistä on naimisissa.
Muuttaako se sun nykyistä elämää jotenkin? Eihän tuolla ole mitään merkitystä. Miehen perintö menee joka tapauksessa teidän lapsille.
Ihan normaali toimenpide, mun vanhemmilla on ollut toi voimassa siitä asti kun olin lapsi.
Ihan normaali käytäntö. Eihän lahjakirjalla saatu perintö/omaisuus kuulu ollenkaan puolisolle. Pyydä omia vanhempiasi tekemään samoin.
Reaktiostasi päätellen salaaminen oli uhan täysin oikea ratkaisu.
Tuohan on ihan normaalia. Ei haluta, että vaikka lapsen tuleva tuhlaripuoliso pääsisi hyötymään hänen perintörahoistaan.
Ihan yleinen määräys testamenteissa ja tuomaritkin suosittelvat sitä.
Sun miehes ei tainnu muistaa edes koko asiaa ja tuli vasta muistiin uudemman kerran kun isänsä kuoli ja perunkirjaa tehtiin. Eihän tuolla ole mitään käytännön merkitystä teidän elämässä. Paitsi jos olit ajatellut erota ja rahastaa siinä samalla
Täysin normaalia. Isäni ja äitini ovat lähivuosina laatineet perinnön, ja he ovat rajanneet lasten puolisot ulkopuolelle.
Evättiin jo ennen kun tutustuitte toisiinne? Ja 15vuotta odottelit tilipäivää?
Tuo on ihan normaali käytäntö. Ei siinä ole mitään salaisuutta eikä salattavaa. Sinä varmasti oletitkin, että sinut on suljettu lahjasta pois, sillä se on yleinen suositus ja näin lahjojen ja perintöjen kohdalla pääsääntöisesti tehdään.
Sehän on lahjoitettu sinun miehelle, ei sinulle. Älä ole ahne.
Ja sitä paitsi, paperi on tehty ennen teidän suhdetta, joten siinä ei ole mitään henkilökohtaista.
Samanlaiset paperit on meidänkin suvussa, ja itsekin laadin testamentin ettei lasten puolisoilla ole avio-oikeutta perintöön.
Jatkan edelliseen: eihän puolison rajaaminen perinnön ulkopuolelle tarkoita, etteikö perintöä silti voisi käyttää perheen yhteiseksi hyödyksi. Jos vanhempani nyt kuolisivat, todennäköisesti iso osa perintöä menisi yhteisen asuntovelkamme maksamiseen, eli molemmat hyötyisimme.
Tuohan on aivan normaali toimenpide vanhemmilta eikä sen kertomatta jättäminen ole edes erityistä salailua. Eikä siitä ole sinun mitään syytä loukkaantua varsinkaan appiukolle.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on ihan normaalia. Ei haluta, että vaikka lapsen tuleva tuhlaripuoliso pääsisi hyötymään hänen perintörahoistaan.
Ihan yleinen määräys testamenteissa ja tuomaritkin suosittelvat sitä.
Oma perintö suojataan, mutta silti ollaan kieli pitkällä jakamassa puolison saamaa perintöä eron tullen. Se jos mikä on ahneutta.
Mitäpä tuosta, sehän on lasten perintö?
Millainen lahja? Mutta ihan oikeasti: Eikö tuo nyt ole nykyään ihan oletettavaa, että perinnöstä/lahjasta rajataan puolisot pois? Omassa suvussa ja ystäväpiirissä en tunne ketään, jossa vanhemmat eivät olisi noin tehneet.
Tämä asia ei kohdistu sinuun, vaan keneen tahansa, joka on miehesi kanssa naimisissa. Tuohan on sinun lastesikin etu. Jos kuolet ja mies ottaa uuden puolison, niin teidän lasten perintö ei pienene, jos miehesi kuolisi ja tämä uusi puoliso jäisi leskeksi.
Siis ap on nyt katkera lahjasta jota puoliso sai ennen kuin edes tapasitte? Miksi sinulla pitäisi olla siihen avio-oikeus?
Jokainen fiksu ,normaali ihminen tekee noin, että sulkee puolison pois lahjakirjassa.
Vai olisiko se hyvä asia .jos vanhemmat ovat lahjoittaneet isojakin omaisuuksiaan lapselle , sitten tulisi ero ja puoliso nauttisi vaikka pojan vanhempien lahjoittamassa Espanjan asunnossa uuden puolisonsa kanssa.
Ei todellakaan.
So what?