Miten Jumala ohjaa teitä
Olen kuullut että Jumala on esimerkiksi ohjannut johonkin seurakuntaan tai vaikka opiskelupaikkaan. Miten tämä käytännössä tapahtuu?
Kommentit (30)
Sanan kautta, myös rukouksessa tai vaikkapa messun ylistyksessä voi nousta Isän tahdon mukaisia ajatuksia sydämeen. Oman kokemuksen mukaan Jumala ei pakota mihinkään, vaan valmistaa ja puhuttelee aina rakkaudella ja tärkeissä asioissa myös useasti. Jumalan rakkauden kutsuun vastaaminen on ollut elämäni paras päätös.
Antamalla järjen, jonka käyttö on suositeltavaa.
Uskoin johdatukseen.
Sitten tuli lunta tupaan niin paljon, että tajusin kaiken olleen silkkaa sattumaa.
Menetin uskoni. Ei siellä mitään Jumalaa ole.
Rukoile, että Jumala, tai mieluummin Jeesus Kristus, auttaisi vaikeissa tilanteissa, sairauksissa, talousvaikeuksissa, riidoissa tai missä tahansa asiassa. Kiitä jokaisesta päivästä. Myöhemmin huomaat, että jokin asia kääntyi kuin ihmeen kaupalla parhain päin, vieläpä tavalla jota et itse ajatellut.
Taruolennot ei ohjaile minua, kun olen ateisti (buddhalainen). M25
Rukoilen ja kiitän Jumalaa ja Jeesus Kristus on Hän, jonka kautta rukoilen ja pyydän johdatusta. Se, että kykenen tekemään oikeita päätöksiä on rukouksen tulos ja kiitoksen liitän rukoukseen.
Ihminen voi onnellinen jos on yksinäinen ja hänellä tieto, että on korkeampi, joka aina on kannattelemassa kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Jumala ei ohjaile minua mitenkään. Jos joudun kuoleman jälkeen hänen eteensä "tuomiolle" niin otan munan esiin ja alan runkkaamaan. Ja sanon sille että f u c k y o u n i g g a !
Kokaiini?
Vierailija kirjoitti:
Rukoile, että Jumala, tai mieluummin Jeesus Kristus, auttaisi vaikeissa tilanteissa, sairauksissa, talousvaikeuksissa, riidoissa tai missä tahansa asiassa. Kiitä jokaisesta päivästä. Myöhemmin huomaat, että jokin asia kääntyi kuin ihmeen kaupalla parhain päin, vieläpä tavalla jota et itse ajatellut.
Aivan totuudenmukaisesti esitetty asia. Myös Jumala lähettää jonkun toisen ihmisen tai useampia avuksi vaikeissa asioissa. Myös sairauksissa on Jumalalta tullut apua kun löytää ihmeen kautta vaikka lääkärin, joka osaa hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Uskoin johdatukseen.
Sitten tuli lunta tupaan niin paljon, että tajusin kaiken olleen silkkaa sattumaa.
Menetin uskoni. Ei siellä mitään Jumalaa ole.
Kaaduit koetuksessa, että kävisi ilmi mitä sun sydämessä on. Nytpä tiedät
Olen rukousten lapsi. Olen uskossa, koska Jumala on kuullut äitini rukoukset. Oletan myös että Isäni sisarukset on rukoilleet puolestani. Jumala ohjaa minua kohti taivaan kotia.