Onneksi lapsi on jo teini eikä tarvitse enää lähteä virpomaan hänen kanssaan ja pelätä,millainen vastaanotto missäkin tulee!
Jotkut suorastaan raivosivat.
Siksi meninkin mukaan,kun en halunnut laskea yksin vieraiden oville.
Kommentit (32)
Me ei olla virvottu ollenkaan lasten kanssa. Turha perinne joka saisi kuolla.
Eikä avata ovea muille. Virpiminen on tyhmää kerjäämistä. Ostetaan omat karkit kyllä.
T. Äiti
Mun lapseni eivät ole virponeet koskaan. Ei kuulu heidän uskontoonsa. Hyvin on pärjätty. Sen sijaan ortodoksituttavat käyvät vuosittain virpomassa meitä oikeasti pyhitetyillä vitsoilla.
En oikein ymmärrä virpomista noin kulttuurisen omimisen näkökulmasta. Enkä myöskään sitä, miksi karkkia tarvitsisi kerjätä joka käänteessä, meillä on vielä penkkarikarkkejakin jäljellä, ja pääsiäisenä mummo pitää joka vuosi suklaamunajahdin.
Korona-aika oli kaikin puolin hyvää aikaa niin virpomisasiassa kuin myös muutenkin introvertin kulta-aikaa.
Minua suututtaa jos ovella on joku,jolla on jo suunnilleen jo parta kasvaa,koristelematon risu kädessä ja rahankiilto silmissä. Ja kun sanon ettei ole antaa mitään niin potkitaan ovea ja haistatellaan.
Pikkutrullit huolella koristeltuine oksineen toki saavat suklaamunat.
Vierailija kirjoitti:
On tosiaan jonkinlainen muutos virpomakulttuurissa kun ajelutetaan autolla paikasta toiseen virpomassa. Naapurin ovelta naapurin ovelle autolla ja seuraavaan kauounginosaan. Tiktok on täynnä vitsantekoja joissa vanhemmat asettelee askartelutarvikkeet ja herkut pöydille jotta lapsi edes viitsii tulla pöydän ääreen. Helikopteriutta parhaillaan.
Curlingia? Jossa se vanhempi lakaisee lapsen edestä kaikki hankaluudet pois - totuttaen lapsen samalla siihen, että maailma on täydellisen...jne
Vierailija kirjoitti:
Missäpäin Suomea virvotaan jo viikkoa ennen pääsiäistä? Olen asunut länsirannikolla ja Stadissa, joissa molemmissa virvotaan pääsiäislauantaina. Pyhinä ei ihmisiä saa häiritä. Todellakaan en suosittele ventovieraiden virpomista. Oven saattaa avata ihan kuka tahansa ei niin lapsista pitävä ihminen.
Eihän länsirannikolla edes virvota. Miten voit siellä asuneena sotkea noin paljon? Pohjanmaalla kiertää trullit ja nyt nimenomaan viikkoa ennen muualla maassa virvotaan.
Tämäkin on helpompaa pikkukaupungissa. Meillä lapset virpoo suvulla sovitusti, sukua paljon ja saalis aina iso, parhaina kertoina kumpikin saanut rahaa n. 100 €, ja suklaapupuja yms. n. 20-30. Autoon ei montaa kilsaa tullut, kun lenkki kierrettiin. Kaikki olivat iloisia, kukaan ei suutaan soittanut.
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin on helpompaa pikkukaupungissa. Meillä lapset virpoo suvulla sovitusti, sukua paljon ja saalis aina iso, parhaina kertoina kumpikin saanut rahaa n. 100 €, ja suklaapupuja yms. n. 20-30. Autoon ei montaa kilsaa tullut, kun lenkki kierrettiin. Kaikki olivat iloisia, kukaan ei suutaan soittanut.
Sama meillä, ei ole kukaan koskaan raivonnut, samoin me on aina varustauduttu virpojia varten. Ei ole vaikeaa tuottaa lapsille hyvää mieltä. Täällä kiertää vain lapset, nuoriso sen verran fiksua, että jättävät virpomisen lapsukaisille.
Siinä olisi erittäin köyhille ihana harrastus kun käy virpomassa.
Minkä ihmeen takia ostaisin omalla rahallani makeisia tms. joita lahjottaisin vieraiden ihmisten lapsille ? En ymmärrä tätä perinnettä, olisiko jo aika siirtyä j2020-luvulle ja pitää ne lapset kotona sen sijaan että tulevat meluamaan ovelleni.
Suomi on kyllä tosi lapsi vihamielinen maa, jos tällaiset hyvän mielen perinteet saavat aikuiset vihaisiksi. En voi ymmärtää. Meillä naapurin ukko tokaisi ettei tarvi tulla, kun heillä on tämä vaihe jo ohi eli lapset aikuisia. Miten perinteet ovat sidoksissa elämän vaiheeseen. Kaiken maailman katkeria vanhoja pieruja
Mä virvoin 80-luvulla. Meillä oli silloin sääntönä, että omassa pihapiirissä (neljä rivitaloa) sai virpoa. Mun lapset ei koskaan oikein innostuneet virpomisesta, lähes väkisin raahasin ne virpomaan tädille ja mummoille. No se oli vielä ihan ok, mutta eivät halunneet koskaan pukeutua noidiksi tai miksikään muuksikaan eikä halunnut muita virpoa.