Miten maailma meni yhtäkkiä tällaiseksi?
Muistelkaapa, minkälaista oli vielä vuonna 2019. Ei sitä maailmaa ole enää. Kaikki on synkkää, tuntuu olevan pelkkää kuolemaa, hävitystä, sotaa, sairauksia, talousvaikeuksia ja ennen kaikkea täydellistä näköalattomuutta mihinkään parempaan. Jatkuvaa pelonsekaista odotusta sen suhteen, että asiat menevät vielä huonommiksi. Välillä tuntuu, että vaan flippaa tämän kaiken paskan keskellä. En voi olla ainoa. Muistelen enemmän ja enemmän menneitä ja yritän uppoutua siihen. Semmoinen tunne, että elämä on eletty, ja edessä on pelkästään p*skaa.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Just niin synkkää kuin annat sen olla. Sotia on ollut aina ennenkin, viime aikoina vaan yleensä vähän kauempana Suomesta. Epidemioita / pandemioita on ollut ennenkin, ja silloin niihin ei ollut saatavilla lainkaan yhtä hyvää hoitoa.
Maailma on mennyt paljon paremmaksi, mutta sitä mukaa on noussut myös meidän odotustaso siitä mikä on hyvä ja mukava olotila.
Odotustaso on nykyään, että pitää saada kaikki palvelut ja tarvikkeet tekemättä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä niinpäin että oikeisto on alkanut kuvittelemaan voivansa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse piitata muista, etenkään heikoimmista. Siksi vasemmistosta on tullut äänekkäämpi heikompien puolustaja. Ennen oikeistokin edes vähän välitti vähäosaisimmista. Nyt se on loppu ja kaikki varallisuus ja etu kuuluu oikeiston mielestä vain heille. Selkeää arvojen kovenemista. Tietysti siitä nostetaan meteli ja etenkin tämän hallituksen vuoksi.
Tästä voitaisiin taas väitellä juupas eipäs -tyyliin loputtomiin, mutta ei kannata. Se homman on jo nähty. Suomen talouskasvu nyt ainakin todistetusti on hyytynyt jo 15 vuotta. Siitä ei tarvitse edes väitellä ja tunnetusti pelkällä velalla ei pyöritä mitään taloutta loputtomiin.
Ihan samanlaista on aina ollut. Tämä on jo neljäs maailmanlaajuinen talouskriisi elämäni aikana enkä ole vielä edes eläkkeellä. Sotiakin on joka paikassa ollut tasaisesti, euroopassakin. Pandemia oli uusi juttu minulle, edellisestähän oli jo sata vuotta. Mutta joo, tällästä tää on aina ollut ja tulee olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjään kohta kuulutaan.
Ainoastaan, jos Nato pettää. Jos se ei toimikaan tositilanteessa niin kuin pitäisi. Epäilen kyllä, että ei tule tapahtumaan, vaan Nato iskee vastustajat kanveesiin.
Ydiniskun pelossa Nato ei pysty lyömään Venäjää täydellisesti kanveesiin. Se tässä on ongelma. Rajoitetusta ja matalan intensiteetin sodasta itäisessä Euroopassa tulee hyvin pitkä ja "uusi normaali". En usko Venäjän kykenevän Suomen miehittämiseen, mutta kyllä se elämästä ja todellisuudesta kykenee tekemään hyvin erilaista.
Miksi pitkittää kärsimystä, aloitetaan ydin sota. Ainoat ongelmat maailmassa on kiihkouskovaiset ja hullut johtajat? Sota rahoilla kukaan ei näe nälkää. Kirsikkapuun kukinta on kaunista, lapsen ensimmäiset sanat ja muutama hullu pilaa kaikilta, no kaiken.
Jotenkin typerykset on päässeet valtaan joka alalla ja joka puolella.
Kaiken pitää tuottaa nopeaa voittoa eikä sivistystä enää arvosteta.
Kyllähän peli on menetetty siinä vaiheessa kun nopea säästö on tärkeämpää kun ihmisten hyvinvointi.
Vierailija kirjoitti:
Lue Raamattu.
Referoi sä tärkeimmät.
Vierailija kirjoitti:
Niin totta. Muistelen itse päivittäin 70- ja 80-luvun taitteen vierailuita mummun ja papan luona. Siellä tuntui olevan vuodesta toiseen kaikki lähes muuttumatonta ja ajoittain oleskelu heidän luonaan oli jopa tylsää. Pelasin paljon pasiansseja mummun korttipakalla, luin Hymy-lehtiä ja söin loppukesällä kasvimaalla herneitä, omenoita ja karviaisia. Nyt tajuan olleeni kaiken tuon turvallisen staattisuuden keskellä tavattoman onnellinen. Nyt ei ole enää mummua eikä pappaa ja heidän talonsakin meni myyntiin. Tilalla on maailma, jossa ei tunnu olevan mitään jatkuvuutta ja johon en oikeastaan halua edes kuulua. Ainoa keino selviytyä on yrittää sukeltaa vanhoihin muistoihin ja elää niiden kautta.
Mummola ja 80-luku <3 Lämmin kesä, vanhan talon tuoksu. Mummon kasvimaa, kanat ja lampaat. Olisinpa silloin ymmärtänyt, miten kertakaikkisen onnellinen ihminen olin. Ehkä tällä muistolla jaksaa taas päivän.
Jos on muutakin seurannut kun vauvapalstaa niin ei olisi pitänyt yllätyksenä tulla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin totta. Muistelen itse päivittäin 70- ja 80-luvun taitteen vierailuita mummun ja papan luona. Siellä tuntui olevan vuodesta toiseen kaikki lähes muuttumatonta ja ajoittain oleskelu heidän luonaan oli jopa tylsää. Pelasin paljon pasiansseja mummun korttipakalla, luin Hymy-lehtiä ja söin loppukesällä kasvimaalla herneitä, omenoita ja karviaisia. Nyt tajuan olleeni kaiken tuon turvallisen staattisuuden keskellä tavattoman onnellinen. Nyt ei ole enää mummua eikä pappaa ja heidän talonsakin meni myyntiin. Tilalla on maailma, jossa ei tunnu olevan mitään jatkuvuutta ja johon en oikeastaan halua edes kuulua. Ainoa keino selviytyä on yrittää sukeltaa vanhoihin muistoihin ja elää niiden kautta.
Se hyvä puoli on, että elämän yksinkertaistaminen on mahdollista. Esimerkiksi hommaa jonkun halvan mökin jostain maalta, ei käytä nettiä, kasvattaa kasviksia, lukee lehtiä ja unohtaa muun
Saahan sitä haaveilla. Kauankohan luulet viihtyväsi ilman nettiä? Entä kuinka kauan jaksat syödä pelkkiä kasviksia? Ja millä rahalla tilaat lehtesi?
Vierailija kirjoitti:
ILMESTYSKIRJA 6
Karitsa avaa kirjakäärön ensimmäisen sinetin 1, 2, toisen 3, 4, kolmannen 5, 6, neljännen 7, 8, viidennen 9-11 ja kuudennen sinetin 12-17.
1 Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!" 2Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.
3 Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!" 4Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.
5 Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka.&n
Selitä mitä haluat tällä kertoa.
Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä haaveilla. Kauankohan luulet viihtyväsi ilman nettiä? Entä kuinka kauan jaksat syödä pelkkiä kasviksia? Ja millä rahalla tilaat lehtesi?
Kyse oli siitä, että hän tuntee itsensä onnelliseksi tuollaisessa ympäristössä. Lehtiä voi osaa jostain divarista puoli-ilmaiseksi ja työttömyyskorvauksilla tai mahdollisilla ansiotuloilla voi ostaa kaupasta muutakin ruokaa. Jos ei oikeasti tunnekaan itseään onnelliseksi siellä, niin sehän on sitten vain kuvitelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä niinpäin että oikeisto on alkanut kuvittelemaan voivansa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse piitata muista, etenkään heikoimmista. Siksi vasemmistosta on tullut äänekkäämpi heikompien puolustaja. Ennen oikeistokin edes vähän välitti vähäosaisimmista. Nyt se on loppu ja kaikki varallisuus ja etu kuuluu oikeiston mielestä vain heille. Selkeää arvojen kovenemista. Tietysti siitä nostetaan meteli ja etenkin tämän hallituksen vuoksi.
Tästä voitaisiin taas väitellä juupas eipäs -tyyliin loputtomiin, mutta ei kannata. Se homman on jo nähty. Suomen talouskasvu nyt ainakin todistetusti on hyytynyt jo 15 vuotta. Siitä ei tarvitse edes väitellä ja tunnetusti pelkällä velalla ei pyöritä mitään taloutta loputtomiin.
Jatkuva talouskasvu on utopiaa, mahdotonta. Ihmisten pitää oppia tyytymään vähempään jotta jokaiselle riittää tarpeeksi. Ei kukaan tervepäinen nauti siitä että itsellä on enemmän kuin tarvitsee ja toisella ei yhtään mitään.
Raamatun kanta maallisten asioiden omistamiseen on selkeä: ei liikaa eikä liian vähän.
Jae Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan alku ja juuri viittaa Järvisen mukaan siihen, että rakkaus rahaan ei siis raha itsessään voi aiheuttaa vaikeuksia.
Raamattu opettaa kohtuuteen ja tyytymään vain siihen, mitä todella tarvitsemme, Järvinen kertoo.
Raamatun sananlasku älä anna köyhyyttä, mutta älä rikkauttakaan perustuu juuri ajatukseen kohtuudesta. Järvisen mukaan ajatuksen takana on huoli siitä, että liika köyhyys tai rikkaus ohjaisi ajatuksia liialti rahaan.
Toisaalta rahaa saa Raamatun mukaan olla paljonkin, mutta se ei saisi ohjata tai määrittää elämää, Järvinen sanoo.
Raamatun mukaan rikkaus aiheuttaa myös huolia: sananlaskulla Rikkaan yltäkylläisyys ei salli hänen nukkua viittaa huoliin ja vastuuseen, jota suuri omaisuus tuo mukanaan.
Lisäksi alkusanoissa varoitetaan ahneuden tuomista ongelmista ja kiusauksesta rikkoa lakia. Raamatun mukaan se, joka rakastaa rahaa liikaa, ei saa ikinä tarpeekseen nälkä kasvaa syödessä, eikä mikään lopulta riitä. Myös sananlasku rikastumaan kiirehtivä ei pysy viattomana, viittaa ahneuteen, joka voi lopulta johtaa jopa lain vastaisiin tekoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekoaminen alkoi vuoden 2008 talouskriisistä. Sen jälkeen on menty vuosi vuodelta ja maa maalta pahempaan suuntaan.
Tämä on kuitenkin vasta pientä poreilua sen rinnalla mitä on tuleva. Jos elät, näet maailman ajautuvan kaaokseen, jonkalaista et ole voinut edes kuvitella pahimmissa painajaisissasi.
Onneksi sinulla on kristallipallo. Sijoitapas muuten kaikki rahasi siihen 100-kertaisuvaan osakkeeseen, kun nyt tulevaisuuteen näet.
Raamatun kanta maallisten asioiden omistamiseen on selkeä: ei liikaa eikä liian vähän.
Jae Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan alku ja juuri viittaa Järvisen mukaan siihen, että rakkaus rahaan ei siis raha itsessään voi aiheuttaa vaikeuksia.
Raamattu opettaa kohtuuteen ja tyytymään vain siihen, mitä todella tarvitsemme, Järvinen kertoo.
Raamatun sananlasku älä anna köyhyyttä, mutta älä rikkauttakaan perustuu juuri ajatukseen kohtuudesta. Järvisen mukaan ajatuksen takana on huoli siitä, että liika köyhyys tai rikkaus ohjaisi ajatuksia liialti rahaan.
Toisaalta rahaa saa Raamatun mukaan olla paljonkin, mutta se ei saisi ohjata tai määrittää elämää, Järvinen sanoo.
Raamatun mukaan rikkaus aiheuttaa myös huolia: sananlaskulla Rikkaan yltäkylläisyys ei salli hänen nukkua viittaa huoliin ja vastuuseen, jota suuri omaisuus tuo mukanaan.
Lisäksi alkusanoissa varoitetaan ahneuden tuomista ongelmista ja kiusauksesta rikkoa lakia. Raamatun mukaan se, joka rakastaa rahaa liikaa, ei saa ikinä tarpeekseen nälkä kasvaa syödessä, eikä mikään lopulta riitä. Myös sananlasku rikastumaan kiirehtivä ei pysy viattomana, viittaa ahneuteen, joka voi lopulta johtaa jopa lain vastaisiin tekoihin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samanlaista on aina ollut. Tämä on jo neljäs maailmanlaajuinen talouskriisi elämäni aikana enkä ole vielä edes eläkkeellä. Sotiakin on joka paikassa ollut tasaisesti, euroopassakin. Pandemia oli uusi juttu minulle, edellisestähän oli jo sata vuotta. Mutta joo, tällästä tää on aina ollut ja tulee olemaan.
Kyllä, historia toistaa itseään. Ihmiset eivät muutu.
Päättäjillä ei ole kokonainaisvaltaista käsitystä eikä visiota mistään.
Suomessa ne ovat pikkusieluisia virkamiespoliitikkoja jotka lobbaavat omien tukijoukkojensa agendaa.
Muualla tuntuu vielä hurjemmalta....sivistynyt ihminen ei äänestä populisteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä niinpäin että oikeisto on alkanut kuvittelemaan voivansa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse piitata muista, etenkään heikoimmista. Siksi vasemmistosta on tullut äänekkäämpi heikompien puolustaja. Ennen oikeistokin edes vähän välitti vähäosaisimmista. Nyt se on loppu ja kaikki varallisuus ja etu kuuluu oikeiston mielestä vain heille. Selkeää arvojen kovenemista. Tietysti siitä nostetaan meteli ja etenkin tämän hallituksen vuoksi.
Tästä voitaisiin taas väitellä juupas eipäs -tyyliin loputtomiin, mutta ei kannata. Se homman on jo nähty. Suomen talouskasvu nyt ainakin todistetusti on hyytynyt jo 15 vuotta. Siitä ei tarvitse edes väitellä ja tunnetusti pelkällä velalla ei pyöritä mitään taloutta loputtomiin.
Jatkuva talouskasvu on utopiaa, mahdotonta. Ihmisten pitää oppia tyytymään vähempään jotta jokaiselle riittää tarpeeksi. Ei kukaan tervepäinen nauti siitä että itsellä on enemmän kuin tarvitsee ja toisella ei yhtään mitään.
Jatkuvat velalla eläminen, kun talous syöksyy 15 vuotta putkeen, se vasta utopiaa onkin. Tuohon perustuva hyvinvointiyhteiskunta ja kattavat palvelut. Ei onnistu.
Ja samaan aikaan muissa verrokkimaissa talous on kasvanut. Eli aika selkeä vihje, että tarttis muuttaa jotain.
Vierailija kirjoitti:
Ennemminkin ennen vuotta 2015, jolloin vihervasurihulluus otti oikein kunnolla vauhtia.
Eh, Keskusta, Kokoomus, PS sekä siniset olivat tuolloin vallassa? Ottivat tänne 35000 Puten hybribivaikuttajamoniosaajaa....
ps.Vieläkö joku keksii paremman yhdyssanan?