Nyt kun kovasti moni puhuu laittavansa kukkaronnyörit kiinni niin missä se näkyy?
Ajattelin nostaa tämän omaksi keskusteluksi, kun moni kertoo säästävänsä ja vähentäneensä kaikkea kulutusta. Tämä ei kuitenkaan näy tosielämässä. Käyn 2-6 kertaa kuukaudessa lounaalla ja joka kerta nämä ravintolat ovat lounasaikaan täynnä. Välillä käymme viikonloppuisin ja iltaisin kauppakeskuksissa ja kyllä sielläkin porukkaa riittää ja ravintolat ovat melko täynnä eikä osaan edes pääse ilman pöytävarausta tai jonottelua. Työpaikallani moni puhuu hintojen ja korkojen noususta, mutta edelleen moni käy työpaikkalounailla ja varaavat reissuja ympäri maailmaa. Toki kyse voi olla ihan siitä ettei säästöön jää niin paljoa kuin aiemmin, mutta tuntuu ettei kukaan ole kulutustaan erityisemmin vähentänyt.
Asun pk-seudulla, mutta en tiedä onko tässä jotain alueellisia eroja.
Kommentit (97)
Eihän se missään näykään. Ihmiset vain valittavat kaikesta ja kuitenkin rahaa jää käytettäväksi ihan ruhtinaallisesti esim. ulkona syömiseen ja matkailuun.
No ne nyörit on kauniilla rusetilla, siitähän se näkyy.
Ei kenelläkään ole mitään nyörejä kukkaroissaan. Ehkäpä tuotakin sanontaa voisi päivittää, että kukkaronneppi tai kukkaronvetoketju.
Minä en tee niitä asioita joita AP luetteli. Enää ostan vain välttämättömät asiat kuten ruokaa ja lääkkeitä. Hoidan tietty asumisen kulut, siinä se on. Eli ihmiset jotka vielä istuu ravintoloissa on ne keillä on suht hyviä tuloja.
En osta mitään uutta. En tee mitään maksullista. Raha menee asumiskuluihin ja ruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se missään näykään. Ihmiset vain valittavat kaikesta ja kuitenkin rahaa jää käytettäväksi ihan ruhtinaallisesti esim. ulkona syömiseen ja matkailuun.
Vain hyvätuloisilla. Voi luoja kuinka työelämässä taitaa olla yksinkertaista porukkaa kun ei aivoja voi sen verran edes käyttää.
Ei meilläpäin enää pyöri mitään porukkaa missään esim. ilta-aikaan vaan kauppakeskukset kumisevat tyhjyyttään jos itse olen harvoin kulkenut läpi tms.
Mua henkilökohtaisesti vituttaa niin paljon se Orpon naama vaatimassa palkansaajien rahoja vuorineuvoksilleen että ihan oikeasti kulutukseni on loppu vaikkei edes tarvitsisi. Olen elänyt varsin hulppeasti, siis nauttinut juurikin ravintolaruoista, merkkituotteista jne joten niistä riittää vaikka kuinka paljon pudotettavaa resq- ja -30% sapuskoihin, kauppojen omiin merkkeihin sekä ylipäätään uuteen tarvearviontiin.
Kaiken säästyneen rahan laitan matkakassaani.
Petteri ja vuorineuvokset eivät tule näkemään noista rahoista senttiäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se missään näykään. Ihmiset vain valittavat kaikesta ja kuitenkin rahaa jää käytettäväksi ihan ruhtinaallisesti esim. ulkona syömiseen ja matkailuun.
Vain hyvätuloisilla. Voi luoja kuinka työelämässä taitaa olla yksinkertaista porukkaa kun ei aivoja voi sen verran edes käyttää.
No niitä hyvätuloisia on paljon. Mikset sinä ole yksi heistä, ettei tarvi kituuttaa ja kärsiä ja valittaa?
Investoinnit jäissä. Yritykset boikotissa. Pakolliset menot leikattu minimiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kenelläkään ole mitään nyörejä kukkaroissaan. Ehkäpä tuotakin sanontaa voisi päivittää, että kukkaronneppi tai kukkaronvetoketju.
Yli puolella ihmisistä ei ole ylipäätään mitään kukkaroa, vaan kännykkä ja kortit sen kotelossa. Kukkarot on mummojen juttuja, joista kaivellaan käteistä kassajonon kasvaessa.
Eiköhän ne kukutuksen vähentäjät ole työttömät ja sairaat ketkä tämän palstan täyttää...
Meillä ainakaan muuttunu kulutus miksikään, palkat nousi kuta kuinkin saman verran kun hinnat jotem tilanne +-0
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se missään näykään. Ihmiset vain valittavat kaikesta ja kuitenkin rahaa jää käytettäväksi ihan ruhtinaallisesti esim. ulkona syömiseen ja matkailuun.
Vain hyvätuloisilla. Voi luoja kuinka työelämässä taitaa olla yksinkertaista porukkaa kun ei aivoja voi sen verran edes käyttää.
Onko niitä hyvätuloisia oikeasti niin paljon, että he pitävät ravintolat ja kaupat pyörimässä?
Työttömyys ja konkurssit ovat lisääntyneet. Siinä se näkyy.
Vierailija kirjoitti:
Ei kenelläkään ole mitään nyörejä kukkaroissaan. Ehkäpä tuotakin sanontaa voisi päivittää, että kukkaronneppi tai kukkaronvetoketju.
Tämähän olikin se pääpointti aloituksessa.
Itse laitan jemmaan tulevaa sotaa varten, olen myös ostanut kultaa rahajärjestelmät saattavat romahtaa jos kunnon sota alkaa.
Kyllä se näkyy ainakin täällä Tampereella. Kivijalkamyymälöissä ei ole asiakkaita.
Se että ihmisiä on ostoskeskuksissa niin ei tarkoita sitä että ostavat paljon tuotteita.
Joku halpis ravintoloiden käyttö ei kerro yhtään mitään. Ihmiset kyllä vielä syö ja juo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se missään näykään. Ihmiset vain valittavat kaikesta ja kuitenkin rahaa jää käytettäväksi ihan ruhtinaallisesti esim. ulkona syömiseen ja matkailuun.
Vain hyvätuloisilla. Voi luoja kuinka työelämässä taitaa olla yksinkertaista porukkaa kun ei aivoja voi sen verran edes käyttää.
No niitä hyvätuloisia on paljon. Mikset sinä ole yksi heistä, ettei tarvi kituuttaa ja kärsiä ja valittaa?
Minulla on vamma joka ilmeisesti estää työnantajia palkkaamista. Oliko muuta kysyttävää? Vaihdan mielelläni paikkoja jos saan terveyttä tilalle ja työpaikan.
US dollari on ainakin vielä reservivaluuttana maailmassa 70% osuudella eli mailla on taaloja varmuudenvuoksi varastoissaan.
Lähes kaikki maailman kauppa käydää dollareissa joten se pitäisi olla melko vahvoilla jos rytinät alkaa ja taistelu maailman herruudesta lähinnä usan ja kiinan kesken.
Voiko olla - siis tämä on vain teoria - että se, mitä tällä palstalla kirjoitellaan, ei suinkaan vastaa koko totuutta? Sanotaan, että täällä kirjoittelee vaikka sadan ihmisen aktiivinen joukko, joka ei välttämättä edustakaan koko kansaa? Jos ne kauppakeskuksessa olijat eivät ole edes lukeneet uutisia?
Olen pohtinut samaa. Ainakin hienot autot on kaikilla työkavereilla. Vaatteita ostetaan jne.