Ravintola ei suostu ottamaan tilausta vastaan ilman viinejä
Onko todella herran vuonna 2024 mahdollista että tässä taloustilanteessa on varaa valikoida asiakkaita ulos potkimiseen saakka?
Olen muutenkin absolutisti, syy veden tilaamiseen on se etten oikeasti käytä alkoholia koska pääsin siitä kuiville 11 vuotta sitten. Ei se että haluan "säästää". Pelkän pääruuan tilaaminen ei onnistunut, vaan olisi pitänyt ottaa viinilistalta jotain.
Tekisi mieli laittaa tähän ravintolan nimi Helsingissä mutta menkööt, kaatuu varmasti omalla painollaan.
Kommentit (56)
ainakin hesarin mukaan yhä harvempi enää tilaa mitään lisukkeita tai edes virvoitusjuomaa, tilataan vain esim. pääruoka tai pelkkä alkuruoka ja lähdetään kotiiin. näissä kate on ainakin paremmilla liikepaikoilla suurista vuokrista johtuen käytännössä nolla eli ravintola tekee annokset liki talkootyönä.
valtaosa katteesta tulee lisukkeiden sekä alkoholijuomien myynnistä, esim. alkon 12 euron halpisviiniä myydään 9 eurolla per 4cl pikkulasillinen. tai kokonainen 19 euron pullo 75 eurolla.
silti kusipäistä ajaa asiakas pois jos ei suostu vedätettäväksi. aina voi syödä kotona ja ravintoloitsija voi nuolla yksin näppejään.
Veikkaisin että myös ei-absolutisteista iso osa jäänyt vesilinjalle. Riippuen minkä tason viinejä juo, niin jos käy edes 3-4 kertaa kuussa ravintolassa (joka ei todellakaan ole monelle itsestäänselvyys nykyisessä talousilmastossa) niin tuossa tulee jo joku satasen säästö tai enemmän.
Tämä kismittää ravintoloitsijoita, samoin kuten siinä ravintoloitsijan haastattelussa eilen jossa sanottiin että juuri kukaan ei enää syö pitkän kaavan mukaan hintojen noustua. Ei kuluttajilla ole enää löysää rahaa, jos ei lasketa jotain pääomatuloilla eläviä rikkaita. He eivät voi määräänsä enempää syödä. Wahlroos ei voi syödä 120 pääruokaa päivässä ja pitää yksin paikkoja pystyssä vaan kansantalouden kannalta parempi olisi jos muillakin kuin oligarkeilla olisi ostovoimaa.
Olen ollut monesti ravintolassa ja tilannut pelkkää vettä ruoan lisäksi. On kyllä kysytty viiniä ym, mutta olen aina sanonut, että ei kiitos, olemme autolla. Ja ei ole ollut ongelmia, vaikka autoa ei olisi. Missähän tämä ravintola sijaitsee ja nimi?
Sen tiedän että jotkut Michelin-paikat eivät myy menuja ilman että otat kylkeen juomamenun. Näitä paikkoja on Helsingissä ainakin yksi. Eli menee vähintään se 200 euroa että pääset edes ottamaan ensimmäistä haukkaisua.
Surullista jos tapa leviää myös huokeampiin ravintoloihin tai vähän keskitasoa parempiin paikkoihin.
No en mä juo viiniä arkisin enkä aina viikonloppunakaan
vettä tai limsaa
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin voit kertoa nimen. Mitä pelkäät?
Siksi että tarina on keksitty.
takuuvarmasti yksikään ravintola ei heitä asiakasta ulos sen takia että tilaa alkoholittomia.
Pistää ihmettelemään mikä saa ihmisen tekemään tälläisiä aloituksia? Viiraako päässä laajemminkin vai onko vain tilapäinen usvatila?
nimermerkillä: 20v ravintola-alalla Helsingissä
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut monesti ravintolassa ja tilannut pelkkää vettä ruoan lisäksi. On kyllä kysytty viiniä ym, mutta olen aina sanonut, että ei kiitos, olemme autolla. Ja ei ole ollut ongelmia, vaikka autoa ei olisi. Missähän tämä ravintola sijaitsee ja nimi?
Eipä ole ainakaan itselle ikinä tuputettu viiniä tai alkoholeja. Tosin monesti on ollut todella tympeä tarjoilija jos kieltäytyy kalliista lisäostoksista eikä edes noteeraa jos pyytää laskua vaan piti mennä itse tiskille.
Liekö kalliimpien paikkojen hapatuksia. Itse en ole niin varakas että voisin käydä paikassa jolle on elinehto kalliiden viinien myynti. En ole varmaan kertaakaan elämässäni edes käynyt ravintolassa jossa pullo olisi maksanut yli 49 euroa.
Ohis,
mutta fiksuIlla ravintoloilla on JUOMAPAKETTI sekä alkoholillisena että alkoholittomana versioina.
Tuo on siksikin hyvä asia, että seurueessa voi olla vaikka raskaana oleva tmv. jolloin kaikki pääsevät nauttimaan kokonaisvaltaisesti ateriasta. Eli ei mene niin, että muilla on harkitut juomat kyljessä ja yhdessä vesi/ligh-cola tmv. vaan juoma mikä korostaa ruuan makua vs. kuten viini.
demo saattoi joskus vaatia että otat joko alkoholittoman tai alkoholillisen juomamenun tai ruokamenua ei tarjoilla. en tosin tiedä päteekö enää. paikkahan menee lopullisesti kiinni tänä syksynä.
Eihän asiakasta voi pakottaa ostamaan tuotetta, jota hän ei voi käyttää. Entä jos asiakas olisi raskaanaoleva tai alaikäinen? Ja mikäli kyseessä on esim. toipuva alkoholisti tai vaikkapa Flagyl-kuurilla oleva, ei asiakas ole todellakaan velvollinen kertomaan terveysasioistaan ravintolalle. Eikö tällaisesta voi jo kannella ravitsemusliikkeiden toimintaa valvovalle elimelle? Kuluttajavirasto?
Jos asia on todellakin ollut noin, laita juttuvinkkiä Hesarille! https://www.hs.fi/uutisvinkki/
Vierailija kirjoitti:
Sen tiedän että jotkut Michelin-paikat eivät myy menuja ilman että otat kylkeen juomamenun. Näitä paikkoja on Helsingissä ainakin yksi. Eli menee vähintään se 200 euroa että pääset edes ottamaan ensimmäistä haukkaisua.
Surullista jos tapa leviää myös huokeampiin ravintoloihin tai vähän keskitasoa parempiin paikkoihin.
I normala länder är alkoholfria dryckespaket ett alternativ på Michelin- och andra krogar som serverar menyer.
Laitapa nimi ketjuun. Ja soita Iltalehteen. Ihan oikeasti: sairasta.
Vierailija kirjoitti:
demo saattoi joskus vaatia että otat joko alkoholittoman tai alkoholillisen juomamenun tai ruokamenua ei tarjoilla. en tosin tiedä päteekö enää. paikkahan menee lopullisesti kiinni tänä syksynä.
Miksi se ei sitten laite niitä suoraan siihen ruokamenyyyyhun? Ihme vedätystä.
Miten niin monen elinkeino voi olla siitä kiinni, kuinka paljon kansa kaataa myrkkyä elimistöönsä, ja vielä itse maksaa siitä maltaita? Ei siis pelkästään kaljakuppilat, vaan myös ruokaravintolat? Varmaan näillä lääkkeillä Suomi nousee, kun kaljaveroa alennetaan.
Olisit ottanut halvinta litkua ja kaatanut lattialle.