Naapuria häiritsee, että meidän taapero katselee ikkunasta
Meidän puolitoistavuotiaan lempipuuhaa on katsoa ikkunasta ulos. Se on niin lempparia tekemistä, että ollaan ajoittain mietitty, onko se ihan normaaliakaan, mutta ilmeisesti on, kun lapsi on kaikin puolin muuten "tavallinen", hienosti kontaktissa vanhempiin, puhuu jonkin verran ja ikätasoinen motorinen kehitys. Lapsi viihtyy siis helposti 15 minuuttia ihan vain tuijotellen ulos, ja jos yritämme hänen kanssa vaikka Legoilla leikkiä, niin palaa mielellään ikkunaan, toki ajoittain kyllä leikkiikin.
Naapurin lapsiperhettä (!) kuitenkin ahdistaa, että heitä tuijotetaan koko ajan. Ymmärtäisin kommentin paremmin, jos tuijottaja olisi joku muu kuin pikkutaapero. Luulin olevani piilokamerassa, kun asiaa minulle tultiin selvittämään. En osannut oikein muuta sanoa, kuin että aikuiset ei meillä tuijota ja voivathan he laittaa mahdollisesti sälekaihtimia kiinni, niin eivät tiedä tuijotuksesta...
Mutta enhän mä nyt pienen lapsen ikkunasta katseluita lähde rajaamaan? Etenkin, kun hän ei selvästi tuijota mitenkään naapuriin, vaan ennemmin pihaa, ihan samalla tavalla viihtyy ikkunassa vaikka naapurissa olisi kaikki verhot kiinni ja talo pimeänä.
Kommentit (132)
Kyllähän siinä pitäisi joku taapero-ansa viritellä jos käy päivittäin kurkkimassa. Esim. istutuksia varten kuoppa ikkunan lähelle ja harava siten aseteltuna että siihen osuu pää kaatuessa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama ongelma paitsi että katselija on meidän kissa. Tämä kuulemma käy hermoille.
🤣
Naapurirouvalla on joku ongelma, joka nyt manifestoituu noin.
Kateelliset kadehtii vaikka mitä. Jos teidän elämä sen mielestä vaikuttaa paremmalta kuin sen oma, toki terveiden ei tarvi vertailla. Jos vielä valittaa, pyydä kirjallisena niin voit viedä poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän siinä pitäisi joku taapero-ansa viritellä jos käy päivittäin kurkkimassa. Esim. istutuksia varten kuoppa ikkunan lähelle ja harava siten aseteltuna että siihen osuu pää kaatuessa.
Miten ymmärrät tekstin katsoo ikkunasta ulos?
Vierailija kirjoitti:
On siinä jotain vialla. Viekää se toukka hoitoon.
Ihminen joka koko ajan ajattelee pahaa muista on todennäköisesti itse sekaisin, yksinäinen tai psykoosissa.
Jos lapsi ei ole tullut kunnolla huomioiduksi, se riekkuu ja kitisee, ilmeisesti naapurilla on niin.
Hän vihaa teidän taaperoa joka osaa olla rauhassa, osaa kun on tullut huomioiduksi. Eli alemmuskompleksi omasta vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Voi jee! Jos tuo on oikeasti totta. Muuttakaa mun naapuriin, niin tenava saa tapittaa mua niin paljon kuin haluaa:D
Sama täällä! Ja jos on muksulla kuri ja kasvatus kohdallaan, voisin vaikka ulkoillakin hänen kanssaan tai hoitaa välillä muuten, jos sellaiselle tarvetta olisi. Oma mieli vain piristyisi, jos pikkuiset kasvot ikkunasta pikistäisi.
Totta kai taapero (tai kuka tahansa) saa katsella kotinsa ikkunasta ulos ihan vapaasti. Teidän taapero on kiinnostunut ihmisistä, ja sehän on hyvä piirre. Naapureiden on nyt aika katsoa peiliin!
terv. mummo 64v
Meidän lapsenlapselle 1v9kk on sama harrastus. Haltioituu autoista, varsinkin roska-ym. autot. Tykkä säätä säleverhoja samalla. Ei ole tullut mieleen että se häiritsisi jota kuta.
Meidän alakerran ukkoo häiritsee jos mää katson silloin ikkunasta kun hän sattuu tulemaan!
Vierailija kirjoitti:
Eli silloinhan naapurit myös katselevat teille päin, jos kerran näkevät taaperon katselevan heitä. Sano, että teidän taaperoa ja teitä kaikkia häiritsee, että he katselevat.
Oman asunnon ikkunasta ulos katseleminen ei tietääkseni ole rikos eikä rike eikä edes huonoa käytöstä.
Näin juuri. Naurattaa nämä kyylät. Itselläni ei ole aavistustakaan, kuinka usein naapurit kuivattavat pyykkiä pihallaan, kuinka monta kertaa käyttävät koiraa lenkillä tai polttavat hellassa tulta. Silti osa ihmisistä häiriintyy ja veivaa asiaa jopa minulle. Sen jälkeen huomaan, että ärsyyntyvät, kun totean aina, ettei minulla ole aikaa tai intoa muita vahtia. Jokaisella on oma elämänsä.
Mä katson paljon ikkunasta ulos. Saatan seistä tunninkin ikkunan ääressä kun puhun puhelimeen. Jos sisustus sallisi niin laittaisin pöydän ikkunan eteen ja istuisin siinä kaiket päivät.
Ei ole kukaan tullut vielä valittamaan.
Jos olisi eri huoneessa, sitten olisi kätevää katsoa sen ikkunasta eri puolelle välillä. Mutta jos nyt sattuu olemaan vaan siinä huoneessa, jossa on se valitettu ikkuna.
Onko naapureiden ongelmat sun ongelmia?
Jos itse olisin samassa tilanteessa kanssasi, niin en edes suostuisikuuntelemaan naapureiden ulinoita.
Ja kokemusta kyllä on siitä kun joku naapuri valittaa ja/tai vaatii jotakin päätöntä.
Saahan se Pertti 54v katsella ikkunasta koko päivän. Pertti on aikuinen ihminen joka huolehtii itse itsestään.
Itseänikin ahdistaa kaikenmaailman kyttääjät, mutta kun olen esim. lasteni kanssa ulkona niin "kyyliä ei ole olemassa" .
Vierailija kirjoitti:
Eli silloinhan naapurit myös katselevat teille päin, jos kerran näkevät taaperon katselevan heitä. Sano, että teidän taaperoa ja teitä kaikkia häiritsee, että he katselevat.
Oman asunnon ikkunasta ulos katseleminen ei tietääkseni ole rikos eikä rike eikä edes huonoa käytöstä.
Mulla on mielisairas naapuri ja näköjään teilläkin. Vältelkää mahdollisimman paljon mutta toki lapsonen saa kattella ikkunasta ulos.
Ei liity aphen mutta muistan lapsuudesta yhden pojan. Tuijotteli aina luokkansa ikkunasta, ja kotonsa ikkunasta. Joka kerta kun kävelin talon ohi, jopa pimeään aikaan alkuillasta, poika tuijotti eikä ilmekään värähtänyt. Tätä jatkui yli 10v. Vieläkin kun harvakseltaan kuljen siitä ohi, on pakko tsekata tuijottaako kukaan. Nyt kohta 15v. Mennyt ilman erikoisuuksia, toki en ole asunut alueella 8 vuoteen, harvemmin tulee käytyä porukoolla mutta silti ajatus että joku päivä joku siellä tuijottaa saa selkäpiin karmimaan... ja olen aikuinen mies :D
Poika oli autisti.
Hei naapurin paras ystävä! Olette erittäin viisas. Taapero katselee mielellään niitä IKKUNASTA.
AP
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän siinä pitäisi joku taapero-ansa viritellä jos käy päivittäin kurkkimassa. Esim. istutuksia varten kuoppa ikkunan lähelle ja harava siten aseteltuna että siihen osuu pää kaatuessa.
Hei naapurin paras ystävä! Olette erittäin viisas. Taapero katselee mielellään niitä IKKUNASTA.
AP
Itse ainakin seuraan mielenkiinnolla ulkotapahtumia ikkunasta. Muutaman metrin päästä alkaa metsä. Näkyy vuodenaikojen vaihtelu, nyt juuri kevään kehkeytyminen.
Eläimiä vaikka millä mitalla. Kauriit, oravat linnut. - Silmä lepää kuusten ikivihreydessä.
Mun näkökulmasta taapero on oikeassa. Naapuri on väärässä, jos luulee elämäänsä niin kiinnostavaksi, että sitä kukaan haluaa katsoa.
Eiköhän tuo taaperokin ole kiinnostunut sekä selvillä paljosta muusta: vuorokauden ja vuodenaikojen vaihtuvasta valaistuksesta esimerkiksi. Ja mitä siinä maisemassa nyt onkaan tarjolla.