Paljastin miehelleni olleeni kerran uskoton 10 vuotta sitten. Reaktio yllätti täysin.
Olemme 47- ja 48-vuotias pariskunta, yhdessä 22-vuotiaita, 2 lasta ja kokonaisuutena arvioiden erinomainen liitto takana. Kuten niin monet ikäisemme, olemme mekin puhuneet siitä, voitaisiinko joskus jollakin tavalla avata suhdettamme ja ottaa esim. kolmansia osapuolia sänkyyn. Pystymme kaikesta puhumaan todella avoimesti ja rehellisesti. Suurin toive tähän on tullut mieheltä ja hän nimenomaan toivoo, että minä kokeilisin myös muita miehiä.
Eilen keskustelimme aiheesta ja tulin tunnustaneeksi, että olen yhden ainoan kerran suhteemme aikana ollut uskoton 10 vuotta sitten Slovenian matkalla. Yllätyin kovasti mieheni reaktiosta. Hän ei nimittäin reagoinut juuri millään tavalla vaan sanoi, että "ei jaksa menneistä murehtia, vaan keskittyy ennemmin nykyhetkeen ja tulevaisuuteen". Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Itse mieheni tuntien uskon, että tuo ei ihan aidosti häntä haittaa millään tavalla.
Tiedän, että joku aikoo tähän nyt tarjota patenttivastausta: "tuohan paljastaa että mies on itsekin ollut uskoton". Mutta tiedän ettei ole.
Kommentit (80)
Jos mies tosiaan haikailee kolmansia osapuolia sänkyyn niin miksi tuo kertomasi olisi häntä huolettanut. Teillä on erinomainen liitto käytännön järjestelyiden kannalta. Mutta epäilen, että tunnepuolella ei niinkään. Ehkä tuo minusta oudolta tuntuva 10 vuoden takainen tunnustuksesi olikin tarkoitettu havahduttamaan miehen tai testi miehen (puuttuvista) tunteista. Ja petyit kun reaktio olikin tuollainen. Eli mies ei välittänyt. Epäilet ja minäkin epäilen ettei miehellä ole kummoisiakaan tunteita, mutta muuten liitto hänelle kyllä passaa.
Aiemmassa liitossa aloin haikailla toisia kumppaneita. Seksi kumppanin kanssa tuntui mekaaniselle ja siitä jäi joskus vähän likainen tai syyllinen olo. Spontaani halu oli usein poissa ja seksi oli raapimista kun kutittaa. Nyt kun elän suhteessa, jossa yhä rakastan ja haluan miestäni tässä 8 vuoden kohdalla, olen tajunnut, että tuossa kaikessa oli taustalla tunnetason ongelmat aiemmassa suhteessani. Aiemmasta miehestäni en ollut mustasukkainen, hänen vieraissakäyntinsä aiheutti minussa ärtymystä, koska en kaivannut mitään draamaa. Ajatus nykyisestä miehestäni jonkin toisen kanssa aiheuttaa minussa surua ja hätää.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ajattelee ettei ettei järvi soutamalla kulu. Paitsi jos sinne eksyy valtamerialus.
Pariairokahdeksikko voi olla myös paha rasti. Tai jos lähdetään ihan uusia väyliä ruoppaamaan.
En ymmärrä myöskään, miksi asiasta kerroit. Jos saisin vastaavaa tietää miehestäni, niin olisi iso kriisi ja pariterapiat edessä, vaikka meilläkin on 20 v liitto. Jos hän on voinut tuon salata, mitä muuta on salannut.
Ap:n matikkapää on ainakin ihan sekaisin. Miten 47 ja 48 vuodesta saa yhteensä 22 vuotta?
Asiaan: ukko on myös satavarmasti pettänyt, ehkäpä juuri silloin kun ap oli pettämisreissullaan 10 vuotta sitten...
2000-luvulla seksi ei ole kaikille mystinen ja ylimaallinen asia, joka voi olla olemassa vain syvässä ja vakaassa tunneyhteydessä. Ja jos tapahtuu, niin jotain on täytynyt olla pilalla ja vialla.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ajattelee ettei ettei järvi soutamalla kulu. Paitsi jos sinne eksyy valtamerialus.
Jotkut jopa kiihottuvat siitä, kun sinne järveen on jonottamassa kymmeniä veneitä.
SInulla on itseäsi viisaampi mies. Vaihtoehtoisesti olet toimittaja, jolla on vähän tylsää siinä freelance-artkkeleita kirjoittaessa. "Reaktio yllätti täysin" -muotoilu on taattua toimittajien klikkikamaa. Vai bloggariko olet?
Kuulostaa siltä, että mies käy maksullisissa
Eli ap mikä tässä on sun ongelma? Et kestä kun miestä ei kiinnosta sun huorailut?
Vierailija kirjoitti:
SInulla on itseäsi viisaampi mies. Vaihtoehtoisesti olet toimittaja, jolla on vähän tylsää siinä freelance-artkkeleita kirjoittaessa. "Reaktio yllätti täysin" -muotoilu on taattua toimittajien klikkikamaa. Vai bloggariko olet?
Ja lisäksi kirjoittaa ihan täyttä peetä.
"Olemme aina olleet ihan superrehellisiä toisillemme ja puhuneet kaikesta avoimesti"
"yks päivä sit kerroin rehellisesti, että petin miestäni liiton puolivälin tienoilla 10v sitten ja mies oli ihan että jees ja pysy rauhallisena. Lukijat, mitä mieltä tästä?"
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Mieheltä jotenkin niin tyypillinen vastaus. Ei osannut sillä hetkellä kertoa, kuinka asia loukkasi häntä. Jatkossa kuitenkin joka riidessa ja muutenkin tulee huomauttamaan asiasta.
Ja ihan ansaitusti, jos ottaa noin vanhoja asioita puheeksi, nähtävästi vain jonkinlaisen reaktion toivossa.
No, kuten itsekin totesit, niin kyllähän tuo sen ajatuksen herättää, että on itsekin pettänyt.
Toisaalta, jos suhteen avaaminen jollain tasolla on muutenkin ollut keskustelun aiheena / haaveissa, niin ei se yksittäinen tapahtuma vuosikymmen sitten välttämättä oikeasti mitenkään hetkauta. Ehkä on jopa tyytyväinen, että tällä perusteella saa todennäköisemmin sen toiveensa toteutumaan?
Vierailija kirjoitti:
Menneet on menneitä, turha niitä on vatvoa. Tärkeintä on nykyhetki. Olisin itsekin reagoinut samalla tavalla.
M52
eli ei väliä kenen lapsia kasvatat ? tai mitä sp tauteja kannat ?
Miksi teit niin?
Valitettavasti tuolla on seurauksia, pettämisellä on aina.
Mitäpä tuohon reagoimaan. Nainen pettää aina. Sloveniasta saa muuten muikeita tuliaisia joihin ei tahdo antibiootitkaan purra.
No jos hän kerta haluaa avata suhteen ja että pnet muita, niin reaktiohan on ihan suhteessa toiveisiin.
Vierailija kirjoitti:
No näin miehenä lopulta ymmärrän kyllä miehesi reaktion. Tätä on vaikea selittää, että miten se ajatuksenkulku nyt menee, mutta jos tuosta tapahtuneesta on tosiaan 10v aikaa, niin se on aivan helevetin kauan aikaa sitten. Toki joo tuntuu pahalta, että toinen on joskus noin sitten tehnyt, mutta ihan oikeasti: se on niin kauan aikaa sitten. Jos kerran kaikki liitossa toimii ja on hyvin, niin riitako tuosta nyt pitäisi sitten värkätä aikaiseksi? Siis joo tuntuu ikävälle, mutta eihän sitä voi kunnolla edes muistaa mikä silloin on ollut tilanne ja näin. Noin kauan aikaa sitten tapahtunut juttu ei myöskään kerro yhtään mitään nykyhetkestä. Eli ei ole sellaista riskiä, että nainen nyt on "pettäjä" ja saa koko ajan olla tarkkana että kenen kanssa on menossa minnekin. Mitenköhän tuota nyt vertaisi? Se että aikuisena miehenä kertoisin faijalle, että silloin teinipoikana muuten kävin aina joskus varastamassa sun lompakosta vähän rahaa ja sä et sitä h
Toisaalta vaimolla on ollut 10v aikaa tunnustaa tekonsa mutta on pystynyt elää salaten tekonsa, kertoo epäluotettavuudesta. Aviorikos on myös ihan eri asia kuin teinin näpistely vanhemmaltaan.
Sodan uhan alla eletään ja täällä vain naimista ajatellaan.
Ei välitä enää sinun vanhasta, haisevasta löysästä pil..sta.