Paljastin miehelleni olleeni kerran uskoton 10 vuotta sitten. Reaktio yllätti täysin.
Olemme 47- ja 48-vuotias pariskunta, yhdessä 22-vuotiaita, 2 lasta ja kokonaisuutena arvioiden erinomainen liitto takana. Kuten niin monet ikäisemme, olemme mekin puhuneet siitä, voitaisiinko joskus jollakin tavalla avata suhdettamme ja ottaa esim. kolmansia osapuolia sänkyyn. Pystymme kaikesta puhumaan todella avoimesti ja rehellisesti. Suurin toive tähän on tullut mieheltä ja hän nimenomaan toivoo, että minä kokeilisin myös muita miehiä.
Eilen keskustelimme aiheesta ja tulin tunnustaneeksi, että olen yhden ainoan kerran suhteemme aikana ollut uskoton 10 vuotta sitten Slovenian matkalla. Yllätyin kovasti mieheni reaktiosta. Hän ei nimittäin reagoinut juuri millään tavalla vaan sanoi, että "ei jaksa menneistä murehtia, vaan keskittyy ennemmin nykyhetkeen ja tulevaisuuteen". Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Itse mieheni tuntien uskon, että tuo ei ihan aidosti häntä haittaa millään tavalla.
Tiedän, että joku aikoo tähän nyt tarjota patenttivastausta: "tuohan paljastaa että mies on itsekin ollut uskoton". Mutta tiedän ettei ole.
Kommentit (80)
En olisi ikinä tuollaisen välinpitämättömän vässykkä miehen kanssa, joka ei jaksa edes suuttua pettämisestä. Tosin en olekaan niin moraaliton että pettäisin.
Reaktio yllätti täysin? Jaa. Ajatella, toinen ihminen ei taaskaan ollut simppeli ennustettavissa oleva kone jonka luulet käsittäväsi.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ottaa asiat yleensä asioina, eikä tee niistä elämää suurempaa draamaa. Miehesi päässä asia on kuitattu: näin on käynyt, selvä. Nyt mennään eteenpäin.
En menisi kehuskelemaan, että miehet ottavat asiat asioina ilman suurta draamaa. Miehet ovat useimmiten perhesurmien takana.
"Perhepiirissä tapahtuvista henkirikoksista yleisimpiä ovat tapaukset, joissa parisuhdekumppani surmaa naisen. Tämä on ylipäätään toiseksi yleisin henkirikostyyppimme."
Vierailija kirjoitti:
Ap: tekstiin puutun sen verran, että ei ap voi mitenkään olla täysin varma siitä, etteikö häntä olisi petetty myös joskus.
So, mitä väliä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: tekstiin puutun sen verran, että ei ap voi mitenkään olla täysin varma siitä, etteikö häntä olisi petetty myös joskus.
So, mitä väliä?
Vakka kantensa valitsee. Mies saattaa harrastaa samaa, mutta ei vain ole paljastanut sitä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ottaa asiat yleensä asioina, eikä tee niistä elämää suurempaa draamaa. Miehesi päässä asia on kuitattu: näin on käynyt, selvä. Nyt mennään eteenpäin.
Hah hah hah haaaaa... ketäs ne mustasukkaisimmat ihmiset ovat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos tälleen aikuisten kesken puhutaan niin kysyisin, että miksihän tuon nyt pitäisi niin paljon vaikuttaa? Jos suhde on muuten hyvä niin tuolla nyt ei ole mitään merkitystä. Oma vaimoni on myös kerran pettänyt, mutta ottaen huomioon miten paljon hän on parinkymmenen vuoden minua tukenut erilaisissa haasteissa ei kyllä kävisi mielessänikään tuosta tehdä ongelmaa. Tätä iänikuista "luottamus meni ikuisiksi ajoiksi pettämisestä" en ole ikinä yhtään ymmärtänyt. Miten se nyt yhdestä teosta voi lopullisesti mennä? Parisuhteessahan luottamusta osoitetaan päivittäin hyvin monilla eri tavoilla ja sen voi myös pettää monilla eri tavoilla. Ainakaan itsellä luottamus vaimoon ei tuosta yhdestä teosta millään tavalla kärsinyt.
Itse ajattelen JUURI noin. En osaa kuvitella mitään lapsellisempaa/itsekkäämpää kuin ajatus siitä, että uskottomuus on se ainoa tapa rikkoa luottamu
Ei ainut tapa vaan yksi tapa.
Mulle olis ongelma että puoliso vasta nyt kertoo. Iso ongelma.
Se on ehtinyt sopeutua pitkän liittonne aikana elämään hutsun kanssa.
Jos todella pystytte puhumaan kaikesta avoimesti, miksi purat täällä palstalla ihmetystäsi? Jos kertoisit miehellesi yllättyneesi hänen reaktiostaan, hän ehkä avaisi ajatustaan enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä osui tuo miehesi käyttämä lause. Vaimo kylvää juuri tuota lausetta, epäilen pettämistä ja vaimo pelkää kostamista. Olen sanonut kriisin alussa, että voin antaa anteeksi pettämisiä. Vaimo jatkoi valheitaan. Nyt epäilen, että pettämisiä on niin paljon tai on ollut pitkä sivusuhde, että ei uskalla sanoa. Asiaa on vaikea käsitellä, kun vaimo torppaa kaikki keskustelut, sanomalla juuri noin, että hän haluaa keskittyä nyt tulevaisuuteen, eikä miettiä menneitä. Minua vaivaa se, että missä meni vikaan, mitä vaimo halusi tai mitä oli vailla. En saa vaimosta irti mitään kuin selityksiä, jotka ei pidä paikkaansa.
Vaimo on jäänyt kiinni useista valheista, toi makuuhuoneeseen uusia asentoja, haukkui sairaan mustasukkaiseksi jos kysyin jotain. Vaimo kertoi vuosia sitten haluttomuudesta ja sen jälkeen makuuhuoneessa olen kokenut vaimon estottomimmat hetket. Ristiriitaisuuksia ja merkkejä pettämisestä on niin paljon, ettei rivit tä
En ymmärrä miksi näitä pitää minun postauksia pitää alapeukuttaa. Ihan samalla tavalla olin antamassa anteeksi, vaimo aloitti valehtelun. Nyt ne valheet ovat rikkomassa meidän avioliiton eikä mahdollinen pettäminen. Valheet syövät kaiken sen luottamuksen mitä mulla on ollut vaimoa kohtaan. Meillä vaimon pettämiset näkyi käytöksessä ja huonona kohteluna minua kohtaan. Muutenkin olen hyvin yksin ja palsta on ainut tapa saada asioita purettua. Luotin vaimoon todella pitkään ja uskoin selityksiä. Lopulta oma pääni vaati asioiden käsittelyä, kun muistikuvia vaimon sanomisista ja epäloogisesta käytöksestä alkoi pulpahdella mieleeni.
Mutta epäilen APn tapauksessa, että mies on pettänyt useamminkin ja haluaisi enemmän seksiä ja erilaista ja siksi haluaa avata suhdetta ja ehdottaa että vaimo saisi kokemuksia, että olisi parempi sängyssä. Tai miestä kiinnostaa enemmän muut naiset, kun tietää, ettei vaimo saa tässä vaiheessa uutta parisuhdetta, kun ollaan 45-50v. Talo ja lapset voivat olla se mikä pitää avioliiton kasassa. 22 vuodessa toisen tavat tuntee hyvin ja parisuhde toimii suht hyvin. Uusi parisuhde 50 voi olla täysi pommi ja harva haluaa vanheta yksinm
Olen itsekin joutunut käymään oma parisuhdekriisin takia mielessäni monia eri vaihtoehtoa. Näistä ei vaan voi keskustella avoimesti, kun luottamusta pitää rakentaa uudelleen, kun toisen sanoihin ei voi luottaa täysin.
Nuorena pettäminen olisi ollut ehdoton ei parisuhteen jatkamiselle, vanhempana ajattelee toisin.
Voi olla, että on tiennyt asiasta kaikki nämä vuodet. Ehkä ei varmaksi, mutta intuitiolla tiennyt, tai huomannut jostain aivan pienestä muuttuneesta eleestä. Voi myös olla, ettei häntä oikeasti haittaa. Tai sitten meni tilanteessa lukkoon ja mietiskelee asiaa ja tunteitaan asiaa kohtaan omassa rauhassa.
Jokaisen miehen sisällä asuu pikku aisuri...
Vierailija kirjoitti:
Teille on tulossa ero:
Syvällä sisimmässäsi miehesi reaktio oli sinulle pettymys, vaikka nyt uskottelet itsellesi ja muille, että kylläpäs oli kypsää puhetta häneltä. Nyt sinua jäytää ajatus, että miehesi ei välitä sinusta, koska ei hermostunut pettämisestä. Miehesi muuttui silmissäsi myös tossun alla olevaksi lapaseksi.
Miehesi puolestaan kätki pettymyksensä sinuun ja suunnittelee nyt pettävänsä sinua heti tilaisuuden tullen. Hän mietti pakkomielteisesti sitä koko ajan.
Tämä itselläkin valitettavasti intuitiolla tuli mieleeni. Eikö miehesi edes todennut, että hieman tämä kyllä loukkasi, mutta ei se haittaa rakkaani? Jos toista rakastaa syvästi romanttisessa mielessä ja haluaa seksuaalisesti, niin minusta kyllä jokin tuossa miehesi reaktiossa kyllä tuntuu oudolta. En sano, että siinä olisi outoa, mutta voi olla ja itsekin jäisin tuota miehesi reaktiota miettimään. Itse naistani rakastavana miehenä en pystyisi rehellisesti sanoen noin asiaa kuittaamaan. Haluaisin ainakin kuulla yksityiskohdat ja syyt hairahdukselle jne... Ei teille välttämättä tuosta eroakaan tule, mutta...Kehotan suoraan keskustelemaan asiasta miehesi kanssa.
Onko AP kysynyt mieheltään onko mies pettänyt? Jos mies on sulavasanainen, hyvässä asemassa, miestenreissuja ja työmatkoja, näitä pettämisiä voi olla paljon ja siksi yksi sinun pettäminen ei tunnu missään.
Meidän parisuhteessa puoliso ei ole puuttunut tai lähtenyt kaivamaan asioita, koska pelkäsi, tilanne eskaloituu, kun joutuu selittämään omia tekemisiään. Kun ei lähdetty kaivamaan, koin itse syyllisyyttä asioista. Asiat vaan nopeasti lakaistiin maton alle ja jatkettiin elämää.
Olen tajunnut nämä vasta myöhemmin. Aluksi ihmettelin puolison reaktiota ihan samalla tavalla. Myöhemmin ymmärsin, että hän on itse syyllinen.
Puoliso ehdotti aikoinaan minullekin, että minun pitäisi päästä menemään viihteelle. En halunnut, rakastin puolisoa ja halusin tedä hänen kanssaan asioita. En ymmärtänyt hänen vihjailuja asiasta. Kaiken sen parisuhteessa koetun valossa nuokin sanat saavat eri merkityksen.
mies groomaa aloittajaa siihen, että itselleen olisi toiset seksikumppanit jatkossa sallittuja. "katso nyt kun sinunkaan syrjähypystäsi ei seurannut mitään pahaa, siis suhteen ulkopuolinen seksi on hyväksi"
Patenttivastaukseen viitaten, miten voit tietää ettei miehesi ole ollut uskoton? Eihän mieskään tiennyt sinun olleen. Kunnes nyt kerroit. Olen realisti ja elämää kokenut ihminen. Jos miehesi on jo sanonut, että voisit olla myös muiden miesten kanssa tämäkin viittaa, että tuskin mies on malttanut itse olla kokeilematta muita naisia. Siksi suhtautui rauhallisesti tunnustukseesi. 348
Erinomainen liitto takana ja kaikki hyvin ja haikaillaan kolmansia osapuolia sänkyyn.
Voi saakeli. Kai se sitten on totta, että jos ihmisellä ei ole huolia ja vaikeuksia elämässään, niin niitä täytyy järjestää.
HHuoR
Ra!
JSMAP!