Hoitovirheisiin kuoleen monin verroin enemmän kuin liikenteeseen
Vuonna 2016 Suomessa kuoli liikenteessä 258 ihmistä. Hoitovirheestä johtuvia kuolemia on siis joka vuosi moninkertainen määrä liikennekuolemiin verrattuna.
Kommentit (70)
Itselläni on astma, jonka kontrollit on laiminlyöty ei ole aikoja -perusteella nyt useamman vuoden. Tunnen jo nyt, että tästä siitepölykaudesta on tulossa katastrofi. Viimeksi kun oli näin paha olla, kehittyi lopulta keuhkokuume. Jo silloin terveyskeskuksen lääkäri naureskeli ja käski mennä kotiin sairastamaan flunssan pois. Kodin sijaan menin päivystykseen, jossa asenne oli samaa luokkaa, kunnes ottivat keuhkokuvat ja muut kokeet ja näkivät, että bakteeri oli hyvin jo veressäkin ja alkoi olla kiire saada antibiootit tippumaan. Lääkärin mukaan tämä kaikki oli luonnollisesti minun syytäni, kun tulin liian myöhään hoitoon alias heti, kun olin päässyt myöhään illalla alkaneiden oireiden jälkeen aamulla terveysasemalle ja tullut sen jälkeen suoraan päivystykseen.
Sen verran ottaa päähän yhä, että on käynyt mielessä olla hakeutumatta ollenkaan hoitoon. Ehkä jossain vaiheessa alkaisi kiinnostaa, kun alkaisi tilastoissa näkyä aivan turhia kuolemia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No suurin osa olisi kuollut pian muutenkin. Liikenteessä kuolee myös terveitä
Likenteessä on oma vika, osalla jopa valinta.
Mutta että sairaalassa saa virheellistä hoitoa ja 1700 kuolee turhaan.
Ei voida tollasta hyväksyä.
Oma vika. Ei hakisi apua.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi saada sitten maahan riittävän päteviä erikoislääkäreitä ja kirurgeja. Joilla on tarpeeksi osaamista.
...tai miten ois hoitajia? Esim. anestesiassa osaavilla hoitajilla on yllättävän iso rooli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi ap:n tietävän, että ei voi pitää paikkansa. Saatat tuntea, että asia on niin, mutta ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Saatat olla vainoharhainen. Tuossahan juuri sanotaan, ettei paniikkiin ole aihetta.
Jos ihmisiä vammautuu noin vähän kaikkiin hoidettuihin verrattuna, on hyvin epätodennäköistä, että ap itse vammautuisi. Kyllä tämä on enemmänkin vainoharhaisuutta.
Etkö tajua, että ilmoitetut tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Suurinta osaa ei tunnusteta.
Ei ole jäävuoren huippu. Kaikista valituksista valtaosa on täysin tuulesta temmattuja potilaitten ja omaisten väärinymmärryksiä.
Mites kun potilastietoja on muutettu? Edelleen potilaan vika?
Vai kenties kirjaajan ja kirjausten muuttajan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi pitää paikkansa.
Niin sitä luulis.
Mutta on täyttä totta.
Itse asiassa se on "hoitovirheisiin ja vääriin diagnooseihin" joihin kuolee enemmän kuin liikenteessä.
Tuon uskon kyllä että vääriin diagnooseihin kun suurin osa diagnooseista tehdään kysymällä pari kysymystä ja tieto laitetaan Kelalle samantien. Ilman verikokeita, ilman erikoislääkärin tutkimuksia, yleislääkärin pätevyydellä ja mutulla. Lääkäreistä on koulutettu selvännäkijöitä. Ne edelliset diagnoosit sivuutetaan uudella pikadiagnoosilla, sairaudella jota ei tarvitse hoitaa. Työkyvyttömyyseläkkeelle ei Kela päästä joten työttömänä sitten 10-20v kunnes vanhuuseläkeikä tulee vastaan.
Tai 60v, koska lapset eivät ole poikkeus sääntöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi pitää paikkansa.
Niin sitä luulis.
Mutta on täyttä totta.
Itse asiassa se on "hoitovirheisiin ja vääriin diagnooseihin" joihin kuolee enemmän kuin liikenteessä.
Virhe se virheellinen diagnoosikin on.
Onko täydellisiä lääkäreitä olemassakaan ? Kaikissa töissä sattuu virheitä, olisin enemmän huolissani virheellisistä teksteistä sairauskertomusjärjestelmässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi pitää paikkansa.
Niin sitä luulis.
Mutta on täyttä totta.
Itse asiassa se on "hoitovirheisiin ja vääriin diagnooseihin" joihin kuolee enemmän kuin liikenteessä.
Kukaan ei kuole diagnoosiin, vaan siihen sairauteen
Vierailija kirjoitti:
Onkohan muuta ammattia kuin lääkärin, missä voit tehdä virheitä virheen perään? Vain varoitus on lopputulos ja saat jatkaa ammattitaidotonta puuhasteluasi jatkossakin.
Maailmassa ei liene yhtään maata, missä yksikään lääkäri ei koskaan tee virhettä. Jos jossain maassa vaaditaan absoluuttista virheettömyyttä, niin ei lääkäriksi uskaltaisi kukaan lukea. USAssa on osavaltioita, joissa ei ole lainkaan tiettyjen erikoisalojen lääkäreitä, koska virheen tullessa ovat korvaukset niin suuria, ettei mikään vakuutus niitä kata. Yksikään lääkäri ei tahallaan tee virhettä, mutta lienee mahdottomuus ettei sellaista koskaan kenellekään tulisi. Ehkäpä hoidattaisit sairautesi mieluummin vaikkapa itäisessä naapurimaassamme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi saada sitten maahan riittävän päteviä erikoislääkäreitä ja kirurgeja. Joilla on tarpeeksi osaamista.
...tai miten ois hoitajia? Esim. anestesiassa osaavilla hoitajilla on yllättävän iso rooli.
Hoitajan rooli on tehdä kuten lääkäri ohjeistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi saada sitten maahan riittävän päteviä erikoislääkäreitä ja kirurgeja. Joilla on tarpeeksi osaamista.
Kirurgi on erikoislääkäri. Suomalainen erikoissairaanhoito arvioidaan ulkomaisissa selvityksissä yhdeksi maailman parhaista eli eiköhän sitä osaamista löydy ihan omasta takaa.
Harva vaan sinne saakka pääsee kun kaikki pyritään diagnosoimaan ja hoitamaan terveyskeskuksessa.
Yksityislääkäriltä voi hankki lähetteen julkiselle, yksi hidaste eli tk kierretty. Tämä toimii !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oma terveys pettää niin ei voi luottaa siihen että joku parantaa. Jokainen on oman onnensa seppä
Millä tavalla esim. sepelvaltimoitten pallolaajennuksella pelastettu sydäninfarktipotilas on oman onnensa seppä?
Olisi elänyt terveellisesti niin ei olisi saanut sepelvaltimotautia. Häntähän on jo autettu elämään pitempään kuin hänen oli tarkoitus elää. Eli ei siis ole oman onnensa seppä, mutta siihen suuntaan ollaan Suomessa menossa, ihmisen oma vastuu korostuu eikä yhteiskunta vastaa kaikesta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No suurin osa olisi kuollut pian muutenkin. Liikenteessä kuolee myös terveitä
Likenteessä on oma vika, osalla jopa valinta.
Mutta että sairaalassa saa virheellistä hoitoa ja 1700 kuolee turhaan.
Ei voida tollasta hyväksyä.
Jos joutuu sairaalaan on sairas, sairaat kuolee, kyllä se voidaan hyväksyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi saada sitten maahan riittävän päteviä erikoislääkäreitä ja kirurgeja. Joilla on tarpeeksi osaamista.
Kirurgi on erikoislääkäri. Suomalainen erikoissairaanhoito arvioidaan ulkomaisissa selvityksissä yhdeksi maailman parhaista eli eiköhän sitä osaamista löydy ihan omasta takaa.
Harva vaan sinne saakka pääsee kun kaikki pyritään diagnosoimaan ja hoitamaan terveyskeskuksessa.
Miksi sitten sairaalaosastot pullistelevat ylipaikoilla jatkuvasti?
Siksi että ei ole riittävän aikaisin päästetty erikoislääkärille. Yleislääkärin tunarointien tai osaamattomuuden vuoksi ne osastot on täynnä. Jos ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oma terveys pettää niin ei voi luottaa siihen että joku parantaa. Jokainen on oman onnensa seppä
Millä tavalla esim. sepelvaltimoitten pallolaajennuksella pelastettu sydäninfarktipotilas on oman onnensa seppä?
Olisi elänyt terveellisesti niin ei olisi saanut sepelvaltimotautia. Häntähän on jo autettu elämään pitempään kuin hänen oli tarkoitus elää. Eli ei siis ole oman onnensa seppä, mutta siihen suuntaan ollaan Suomessa menossa, ihmisen oma vastuu korostuu eikä yhteiskunta vastaa kaikesta
Korkeat kolesterolitkaan eivät aina johdu itsestä enkä usko että sepelvaltimotautikaan olisi aina itse hankittu. Emme me ihmiset mistään tehtaasta virheettöminä ole putkahtaneet, perinnöllisyyttä unohtamatta. Myöskään sappikivitauti ei tarkoita korkeita kolesteroliarvoja vaan kulkee perintönä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan muuta ammattia kuin lääkärin, missä voit tehdä virheitä virheen perään? Vain varoitus on lopputulos ja saat jatkaa ammattitaidotonta puuhasteluasi jatkossakin.
Maailmassa ei liene yhtään maata, missä yksikään lääkäri ei koskaan tee virhettä. Jos jossain maassa vaaditaan absoluuttista virheettömyyttä, niin ei lääkäriksi uskaltaisi kukaan lukea. USAssa on osavaltioita, joissa ei ole lainkaan tiettyjen erikoisalojen lääkäreitä, koska virheen tullessa ovat korvaukset niin suuria, ettei mikään vakuutus niitä kata. Yksikään lääkäri ei tahallaan tee virhettä, mutta lienee mahdottomuus ettei sellaista koskaan kenellekään tulisi. Ehkäpä hoidattaisit sairautesi mieluummin vaikkapa itäisessä naapurimaassamme?
No ei kukaan ole erehtymätön mutta onhan tuo ihan epäinhimillistä mitä esimerkiksi terveyskeskuksessa lääkärit joutuu tekemään. Työkuormaa vähentäisi kunnolla jos helpommin saisi laittaa potilaita erikoislääkärille. Onhan se nyt kohtuutonta että yleislääkärin pitää olla yhtä aikaa kaikkien alojen erikoislääkäri. Lisäksi kiireessä se potilaan kuunteleminen usein jää yhden korvan varaan kun samalla pitää kirjoittaa koneelle kaikki 295 asiaa ilman virheitä.
Hei, lopettaan lääketieteen harjoittaminen niin ei tule hoitovirheitä. Sitten voi sanoa, että kukaan ei kuole hoitovirheeseen. Mut sit ihimisä kuolee sen 1700 sijasta 200000 vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on astma, jonka kontrollit on laiminlyöty ei ole aikoja -perusteella nyt useamman vuoden. Tunnen jo nyt, että tästä siitepölykaudesta on tulossa katastrofi. Viimeksi kun oli näin paha olla, kehittyi lopulta keuhkokuume. Jo silloin terveyskeskuksen lääkäri naureskeli ja käski mennä kotiin sairastamaan flunssan pois. Kodin sijaan menin päivystykseen, jossa asenne oli samaa luokkaa, kunnes ottivat keuhkokuvat ja muut kokeet ja näkivät, että bakteeri oli hyvin jo veressäkin ja alkoi olla kiire saada antibiootit tippumaan. Lääkärin mukaan tämä kaikki oli luonnollisesti minun syytäni, kun tulin liian myöhään hoitoon alias heti, kun olin päässyt myöhään illalla alkaneiden oireiden jälkeen aamulla terveysasemalle ja tullut sen jälkeen suoraan päivystykseen.
Sen verran ottaa päähän yhä, että on käynyt mielessä olla hakeutumatta ollenkaan hoitoon. Ehkä jossain vaiheessa alkaisi kiinnostaa, kun alkaisi tilastoissa näkyä aivan turh
Tämä se on kumma että virheet aina sysätään potilaan vastuulle. Minulla oli aikoinaan kaksi erillistä lähetettä verikokeisiin. Toinen piti ottaa kuukauden päästä. Vein oikean lapun labrahoitajalle ja sanoin vielä mikä koe pitää ottaa. Otti väärän ja minä sain lähetteen tekijältä huudon "pidäkin huoli että otat oikeat kokeet ensi kerralla". Minä toimin oikein, laborantti väärin, minä sain syyt niskoilleni. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Mennä itse koneelle, tulostaa itse tarrat putkiloihin? Ehkä olisi tullut vastustusta.
Minulle on jo vuosien ajan alkanut hiipiä pelko hoitovorheen, tahattoman tai jopa tahallisen kohteeksi joutumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos oma terveys pettää niin ei voi luottaa siihen että joku parantaa. Jokainen on oman onnensa seppä
Millä tavalla esim. sepelvaltimoitten pallolaajennuksella pelastettu sydäninfarktipotilas on oman onnensa seppä?
Olisi elänyt terveellisesti niin ei olisi saanut sepelvaltimotautia. Häntähän on jo autettu elämään pitempään kuin hänen oli tarkoitus elää. Eli ei siis ole oman onnensa seppä, mutta siihen suuntaan ollaan Suomessa menossa, ihmisen oma vastuu korostuu eikä yhteiskunta vastaa kaikesta
Aika kaukana ollaan vielä siitä tilanteesta että voidaan aukottomasti todistaa minkä tahansa sairauden johtuvan omista valinnoista tai elämäntavoista ja jättää sen vuoksi hoitamatta.
t: perinnöllisen sairauden saanut, terveellisesti aina elänyt.