Miehen puhumattomuus, ero?

Onkohan tässä enää mitään tehtävissä? Tiedän, että pitäisi keskustella miehen kanssa mutta se on ikävä kyllä mahdotonta. Konfliktitilanteessa miehestä kuoriutuu hirviö (ja minä olen se toinen hirviö) joka esittää, ettei ymmärrä mistä puhutaan, sanoo suoraan ettei kiinnosta paskaakaan, ei muista mitä on tapahtunut, ei vastaa mihinkään ja jos vastaa niin se on tyyliin "en tiedä" "ei kiinnosta". On hirveän mitätöivä ja halveksuva eikä mitenkään pääse omaksi aikuiseksi itsekseen. Seuraavana päivänä on kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Taustalla on niin paljon kaikkea. Mies on yleensäkin sellainen puhumaton, siis tunnepuolen asioista. Jotenkin jatkuvasti tuntuu siltä, että saa minusta vain ne huonot puolet esiin vähättelyllään ja torjunnallaan. Minun kertomani ei hänen mielestään ilmeisesti ole uskottavaa, esimerkiksi opinnoissani kokemaani stressiä ja epäreiluutta vähätteli ja suhtautui halveksivasti kunnes kuuli sivusta keskustelun jossa opiskelukaverini vuodatti nämä samat asiat ja silloin sanoi että no nyt hän ymmärtää. Minun suustani sama asia oli vain turhaa valittamista ja sitä, että olen itse niin vaikea ihminen että teen kaikesta hankalaa. Ja näitä on siis kymmeniä samanlaisia asioita.

Niitä hyviä puoliakin on ihan hirveästi. Hän on komea, hauska, fiksu ja ahkera. Tekee töitä kovalla työmoraalilla ja on upea isäpuoli ja isä. Tai oli. Yhteisen lapsen syntymän jälkeen hänellä on ollut enenevässä määrin konflikteja oman lapseni kanssa, jolle siis on isäpuoli. Oma lapseni kaipaisi kovasti yhteyttä mieheeni mutta mies väsyneenä torjuu ison osan näistä tylysti. Ymmärrän että väsyttää ja ärsyttää eikä sille mitään voi, joskus tulee oltua tahattomasti tyly. Mutta mielestäni nämä pitäisi lasten kanssa selvittää ja pyytää anteeksi että pahoitti toisen mielen. Miehen mielestä taas ei, koska ei koe tehneensä mitään väärää jos vaikka torjuu lapseni lähestymisyritykset käden heilautuksella ja ymmärrettävästi tämä satuttaa lastani. En olisi lainkaan vihainen näistä jos mies pystyisi minkäänlaiseen keskusteluun näistä. 

En kehtaa edes kirjoittaa minkälaisia mokia mies on tehnyt tässä vuosien varrella. En pysty niitä suoraan edes nimettömänä tähän kirjoittamaan. 

Kaiken tämän vähättelyn ja lyttäämisen jälkeen tuntuu, että minustakin on jatkuvasti esillä vain ne omat huonot puolet. Tuntuu että sekoan siitä miten mies suhtautuu asioihin konfliktitilanteissa ja sanon kaikenlaista hirveää. Lisäksi olen taas sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka kyllä on nyt ollut helpottamaan päin. Tilanne lävähti oikeastaan synnytyksen jälkeen, synnytys oli vaikea ja päätyi lopulta sektioon eikä kipua saatu hallintaan leikkauksen jälkeen. Mies tuli sairaalaan seuraavana päivänä ja tiuski minulle kun en voinut tietää, mistä löytäisi vapaan parkkipaikan ja osastolle päästyään pyysi minut ylös sängystä jotta voi olla vauvan kanssa siinä. Mies on ihana isä ja hoitaa vauvaa hirveän ihanasti ja paljon ja olen tämän kertonut lukuisia kertoja hänelle, kuinka onnellisessa asemassa olen kun hän on niin osallistuva ja hyvä isä ja etenkin isäpuoli. 

Nyt kun itsekin jo jaksan jotain enkä vain haudo itsemurhaa niin tilanne tuntuu toivottomalta. Ilmapiiri kotona on joko hirveän huono tai sitten ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Oisko edes söpöjä kissavideoita kellään tähän tilanteeseen?