Kuinka moni lopettaa työt tässä kuussa?
Kun ensi kuussa osa-aikatyöntekijän, sijaisen, keikkatyöläisen, sesonkityöntekijän ja pienyrittäjän euro on vain 50 senttiä ja kaikki kallistuu hurjaa vauhtia, niin kuinka moni joutuu lopettamaan ne vähäisetkin työt, joita on tehnyt?
Kommentit (76)
Ennen moni piti sitä itsensä elättämistä tärkeänä, mutta nyt moni ei enää palkalla voi elättää itsenään, pitää silti nostaa tukia, joten se on syönyt pohjan tältä ajatukselta, eli ihan yhtä hyvin voi sitten koko summan ottaa tukia, tähän se on johtanut.
Palkat takaisin ylös ja toimenkuvat ja työmäärät takaisin järkevälle tasolle, sitten jokainen kykenevä menee töihin, ihan kuten vaikka 1985.
t valkoiset eivät suostu ihan mihin tahansa, se on nähty ja todistettu, tätä on turha jurnuttaa, ei onnistu
Tämä on oikeistoretkueelta mielenkiintoinen veto.
Lasketaan ensin palkkoja minimitasolle, sitten uikutetaan siitä, että työttömyysturva on melkein yhtä "hyvä", kuin palkat, joten lasketaan ja leikataan työttömyysturvaa 😂
Vierailija kirjoitti:
En lopeta omasta aloitteestani, mutta esimies vihjasi teollisuuslakkojen vaikutuksista ja mahdollisista lomautuksista. Mikäli en saa uutta työpaikkaa, menee koko kesä lapsilla pilalle.
Minä toivon että irtisanominen tulee ennen kesää. Paljon kivempaa lapsilla kun heidän ei tarvitse keskenään kotona koittaa pärjätä. Ehditään useammin uimaankin ja muuta kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on oikeistoretkueelta mielenkiintoinen veto.
Lasketaan ensin palkkoja minimitasolle, sitten uikutetaan siitä, että työttömyysturva on melkein yhtä "hyvä", kuin palkat, joten lasketaan ja leikataan työttömyysturvaa 😂
Niin ja ynnättynä se että Suomen talous pitäisi saada muka näillä toimilla nousuun, siis miten? Kulutus loppuu, koska työssäkäyviltä nostetaan veroja alvittamalla tuotteita, pienennetään palkkoja heikentämällä työoloja. Ansiopäivärahalliset lopettaa kulutuksen kokonaan. Kerrannaisvaikutus on miljardeja. Totta se, että jotain pitää tehdä, mutta tämä ratkaisu näkyy hetkellisesti valtion budjetissa säästöinä, mutta muutamassa vuodessa todellisuus valkenee, kun markkinatalous ei vedä eikä niitä toivottuja investointeja ole Suomeen edelleenkään tehty.
Persut on blokanneet kokkareilta ulkom. halpojen duunareitten mahdollisuuden tulla tänne, ja kokkarit torpanneet suomiduunarin mahdollisuudet elättää itsensä palkalla.
voitaneen sanoa, että hallitus on maalannut itsensä nurkkaan.
Hallitus teki niin karmean ja lyhytnäköisen mokan tässä, kun se ei velvoita työnantajia mihinkään. Esim. nyt olis pitänyt sitouttaa työnantajat tarjoamaan vähintään vuoden määräaikaisuuksia. Hallitus kuvittelee, että ihmiset menevät näihin mystisiin, olemattomiin työpaikkoihin, kun kiristetään ja leikataan. Mutta kun niitä työpaikkoja ei oikeasti saa, työnantajat eivät halua palkata vakituisia täysillä tunneilla, tarjolla on ihan karmeita riistopaikkoja, joilla ei elä.
Onneksi työkkärissä ainakin mun kohdalla ymmärtävät sen, ettei päivärahalta velvoiteta ottamaan vastaan lyhytkestosta pätkätyötä, joka on paljon pienempi kuin päiväraha. Puoli vuotta olen tehnyt kaikki oman alan työt, mitä olen löytänyt, ja hakenut monta paikkaa viikossa, etsinyt työkokeilu- ja harjoittelupaikkoja: TULOKSETTA.
Joten ihmettelen kyllä, että mistä ne työpaikat meille nyt tulee? Kun ei tähänkään asti ole sellaista löytynyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista, että osa ilmeisesti tosissaan lähtelee enemmin tiliotteitaan Kelaan kuin jatkaa osa-aikaisia töitä.
Mun mielestä taas on hirveän surullista, että ensi kuusta lähtien jotkut alistuvat tekemään töitä viiden euron tuntipalkalla ja että joidenkin mielestä se on vielä hyvä juttu.
Hommaa toisen työpaikan lisäksi ja unohtaa tuilla loisimisen niin pärjää eikä ole vitosen tuntipalkka(jonka keksit omasta päästä.)
Huomaa, että näistä asioista vikisee ne, joilla ei ole mitään käsitystä tälläisestä elämästä. Luuletko, että työnantajaa kiinnostaa, että sulla olisi toinen osa-aikaduuni, että saa vuorot järkättyä niin, että pääsee molempiin aina kun tarvitaan. Tai jos ottaa sekä aamu- että iltatyön niin missähän vaiheessa sitä kävisi kaupassa ja hoitaisi kodin ja lapset. Ja tiedätkö kuinka paljon vuoropäivähoito maksaa?
Ja lisäksi, että sitä työtä ei tuosta noin vaan "HOMMATA". Kaikkiin paskaduuneihinkin on helposti pari sataa hakijaa, koska meillä on yksinkertaisesti paljon enemmän työttömiä, kuin avoimia työpaikkoja.
Jenkkien meininkiä tämä, että lapset on aamusta iltaan hoidossa ja vanhemmat raataa kolmessa eri duunissa saadakseen pari lanttia.
Ja en keksinyt päästäni. Esimerkiksi kaupan alalla tuntipalkka ilman alan koulutusta on n. 10e. Kun se vähentää päivärahaa 50cnt eurolta, niin työstä jää käteen 5e tunnilta.
Omituinen ajatustapa osalla, että se tuki on pääasiallinen keino, ja työt sitten sovitetaan sen mukaan. Kun oikeasti se pitää mennä toisinpäin, kokoaikatyö on se millä eletään, ei millään tukien maksimoinnilla.
Tukia olisi pitänyt leikata jo paljon aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Omituinen ajatustapa osalla, että se tuki on pääasiallinen keino, ja työt sitten sovitetaan sen mukaan. Kun oikeasti se pitää mennä toisinpäin, kokoaikatyö on se millä eletään, ei millään tukien maksimoinnilla.
Tukia olisi pitänyt leikata jo paljon aiemmin.
Tottahan sitä eläisi kokoaikatyöllä, jos sellaista olisi tarjolla. Miten tämä ei mene kaikille jakeluun, että meillä on esimerkiksi tammikuussa ollut työttömiä työnhakijoita 291 000 ja avoimia työpaikkoja 133 400 ja kaikki niistä ei todellakaan ole kokoaikatöitä.
Ja entäs ne, jotka jo tekevät kokoaikatöitä, mutta palkkojen taso on niin surkea ja kaikki maksaa niin paljon, että joutuvat siitä huolimatta hakemaan tukea mm. Asumiseen?
Eli jos kokoaikatyötä ei ole tarjolla, tai siitä ei saa elämiseen riittävää palkkaa vaikka eläisi kuinka niukasti ja kaikkiin töihin, joihin ei vaadita alan koulutusta ja kokemusta on 300 hakijaa yhtä paikkaa kohden, niin mitä sitten pitää tehdä? Muuttaa kadulle?
Jee, kohta ollaan samanlainen slummiutunut pahoinvointivaltio kuin USA, perheet voivat pahoin=lapset voivat pahoin, rikollisuus, päihteidenkäyttö, mielenterveysongelmat kasvavat... onko tosiaan, että hyvätuloiset eivät kykene näkemään omia pilvilinnojaan pidemmälle?
Kuinka moni-tilastohullun aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suojaosuus tuli 10 vuotta sitten ja nyt lähti. Kyllä täällä elettiin ennen suojaosuuttakin!
Pimeitä töitä tehtiin jos ei ollut täysiä tunteja tarjota. Sillä sitten jatketaan. Täydet tuet ja palkka päälle, ei tarvi laskea tunteja eikä maksaa veroja.
Pimeät työt kyllä lisääntyy tämän hallituksen aikana. Valtio saa jäädä nuolemaan näppejään 😎
Ihan kuin hallitus tavoittelisi juuri sitä, että pimeät työt lisääntyy. Miksi se muuten olisi vähentynyt valvontaa sillä saralla. Tulikohan sekin toive surullisenkuuluisasta EKn listasta 🤦
Pimeä työ hyödyttää yrityäjiä Ihan ekstapaljon. Ei tarvitse maksaa palkan sivukuluja, ei työterveyshuoltoa, ei lomia, ei vakuutuksia, ei mitään. Paitsi pikkuinen palkka. Eikä työntekijä voi edes valittaa mihinkään jos palkkaa ei muista maksaa.
Tällä me saadaan Suomi nousuun.
Vierailija kirjoitti:
Ennen moni piti sitä itsensä elättämistä tärkeänä, mutta nyt moni ei enää palkalla voi elättää itsenään, pitää silti nostaa tukia, joten se on syönyt pohjan tältä ajatukselta, eli ihan yhtä hyvin voi sitten koko summan ottaa tukia, tähän se on johtanut.
Palkat takaisin ylös ja toimenkuvat ja työmäärät takaisin järkevälle tasolle, sitten jokainen kykenevä menee töihin, ihan kuten vaikka 1985.
t valkoiset eivät suostu ihan mihin tahansa, se on nähty ja todistettu, tätä on turha jurnuttaa, ei onnistu
Tarkoititko vuotta 1984?
Vierailija kirjoitti:
Omituinen ajatustapa osalla, että se tuki on pääasiallinen keino, ja työt sitten sovitetaan sen mukaan. Kun oikeasti se pitää mennä toisinpäin, kokoaikatyö on se millä eletään, ei millään tukien maksimoinnilla.
Tukia olisi pitänyt leikata jo paljon aiemmin.
Mitä se leikkaaminen auttaa kun kokoaikatyötä jolla itsensä elättää ei ole kaikille? Ennen leikkaamista pitäisi siis pakottaa ensin yritykset niitä töitä järjestämään. Muuten koko touhussa ei ole järkeä.
Eläkkeeseen on liian kauan. Jos olisi enää pari vuotta niin lopettaisin heti.
Irtisanoutukaa kaikki töistänne, niin saadaan tämä paska loppumaan. Turha on nyt pitkittää paluuta.
Olethan sä varmaan niistä sukanvarsirahoista ainakin jonkun verran veroja maksanut. Saahan sitä omillaan elää tekemättä mitään. Leppoisia päiviä!