Vetäytyvä ystävä

Itsellä on aivovamma joten en jaksa ihmisiä toisinaan paljoa.

Miten paljon olette tekemisissä silloin, kun hän ei ole vetäytyvä?

Minua ainakin väsyttää nykyään jo se etten jaksa miettiä vaikutanko nyt tarpeeksi pirteältä ettei se toinen taas sano että vaikutan siltä ja tältä. Joten tulee sitten halu vetäytyä vähän kokonaan, ollaan nyt sitten kunnolla.

Vetätyykö se liinan alla? Ainakin kannattaisi, koska sillä tavalla vetäytyminen on parempaa. Tosin kyllä, kyllä jääkaappiinkin vetäytymään laitettuna hyvä tulee.

Just tuollaisille uteliaille tuppautuville "huolestujille" en kerro elämästäni enää yhtään mitään vaikka matkustan, koen, näen, tunnen monenlaisia seikkailuja ja tapahtumia ja osallistun niihin aktiivisesti.

Olen juuri niin kiireinen etten ehdi raportoida jokaista hengenvetoani joten turhaan kiinnität huomiotasi minun tekemisiin. Keskity vain omiisi, kiitos!

Minulla oli myös kaveri, joka säännöllisin väliajoin vain katosi kuukausiksi. Tuolloin ei vastannut viesteihin ja kun yritti soittaa, niin löi luurin korvaan. Sitten aina yhtäkkiä ilmestyi taas iloisena niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tiedän juu, ettei toiselle tarvitse olla tilivelvollinen, mutta saan kai itsekin päättää miten minua kohdellaan, joten päätin olla olematta tekemisissä.

Voi olla mielenterveysongelmia. Et voi parantaa, mutta voit kertoa hänelle, että välität. Itseäni olisi pahimman eristäytymisen aikaan auttanut tosi paljon, jos kaverit olisi sanonut tyyliin että "annan sulle tilaa, mutta mä olen aina täällä jos haluat puhua jostain. En halua udella, mutta haluan kuulla jos sä haluat kertoa". Olisi tullut sellainen olo, että merkitsen jotain toiselle ja hän välittää vaikeidenkin aikojen läpi. Kaikki ei pysty pahimpien oireiden aikana puhumaan asioista, ja voi olla paljon häpeää, eikä välttämättä itsekään tiedä mistä on kyse. Joskus vaikka vanhat traumat voi ihan yhtäkkiä alkaa puskea takaisin mieleen tai masennus voi ilmestyä kuin tyhjästä. Silloin kaikki tuntuu väsyttävältä, mutta ei halua olla toisille taakaksi, niin sitten mieluummin on yksin. 

Anna toisen olla kuplassaan. Etsi uusi.

Voi olla, että ystäväsi on ihan kunnossa, mutta ei halua olla tekemisissä yhtä tiiviisti kuin sinä. Itse ainakin haluan viettää valtaosan ajasta yksin ja kuormitun muiden ihmisten kanssa asioimisesta poikkeuksellisen paljon. En alkaisi katkomaan mitään ystävyyttä tuollaisen takia.

Masennusta. Välillä myös toisten elämän hyvät asiat ovat liikaa ja niitä ei jaksa nähdä eikä kuulla. Ja toisaalta myös toisten surut ja ongelmat voivat olla liian kuormittavia kohdata, kun omissakin asioissa on kannattelemista. Myös häpeä siitä omasta mielentilasta ja /tai elämäntilanteesta (esim. työttömyys) ja ajatus, että ei kannata ketään nähdä, koska ei mulla ole mitään annettavaa just nyt muille ja olen huonoa seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Masennusta. Välillä myös toisten elämän hyvät asiat ovat liikaa ja niitä ei jaksa nähdä eikä kuulla. Ja toisaalta myös toisten surut ja ongelmat voivat olla liian kuormittavia kohdata, kun omissakin asioissa on kannattelemista. Myös häpeä siitä omasta mielentilasta ja /tai elämäntilanteesta (esim. työttömyys) ja ajatus, että ei kannata ketään nähdä, koska ei mulla ole mitään annettavaa just nyt muille ja olen huonoa seuraa. 

Mä olin sillä hetkellä kuumilla treffeillä uuden miesystävän kanssa kun ystäväni ajatteli myös minusta noin kuin sinä tässä kirjoitat.

Vierailija kirjoitti:

Masennusta. Välillä myös toisten elämän hyvät asiat ovat liikaa ja niitä ei jaksa nähdä eikä kuulla. Ja toisaalta myös toisten surut ja ongelmat voivat olla liian kuormittavia kohdata, kun omissakin asioissa on kannattelemista. Myös häpeä siitä omasta mielentilasta ja /tai elämäntilanteesta (esim. työttömyys) ja ajatus, että ei kannata ketään nähdä, koska ei mulla ole mitään annettavaa just nyt muille ja olen huonoa seuraa. 

On myös mahdollista, että ap vaan on huonoa seuraa, jota jaksaa vain pari kertaa vuodessa. 

Nosto

Voisi lopettaa näiden paskasatujen keksimisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennusta. Välillä myös toisten elämän hyvät asiat ovat liikaa ja niitä ei jaksa nähdä eikä kuulla. Ja toisaalta myös toisten surut ja ongelmat voivat olla liian kuormittavia kohdata, kun omissakin asioissa on kannattelemista. Myös häpeä siitä omasta mielentilasta ja /tai elämäntilanteesta (esim. työttömyys) ja ajatus, että ei kannata ketään nähdä, koska ei mulla ole mitään annettavaa just nyt muille ja olen huonoa seuraa. 

On myös mahdollista, että ap vaan on huonoa seuraa, jota jaksaa vain pari kertaa vuodessa. 

Miten sellaiseksi olisi muka yhtäkkiä muuttunut, jos aikaisemmin kaikki on ollut ihan hyvin?