Kuka on vienyt lapsensa hoitoon heti äitysloman päätyttyä? Kokemuksia, ajatuksia...

peruskehitys-ja kasvatuspsykologiaa: kun lapsi saa tarpeeksensa turvallista syliä ja aikuisen aikaa niin hänen on helpompi ponnistaa ja irrottautua äidistään/isästään. Syliä ei voi antaa lapselle liikaa, kait sen nyt joka tahvokin tajuaa?!!

saanut. Toisin sanoen, muuten olisi mennyt työ alta ja kuuluisin niihin " katkeriin 30+ akateemisiin, jotka eivät ole onnistuneet löytämään töitä kun ovat olleet kotona hoitamassa lapsia...."

Ei riittänyt syliä molemmille (toista työnnettiin rattaissa pitkin pihaa, siellä istuen itkeskeli) ja piiiitkä on aika jäisellä pihalla ennen kuin vanhemmat tulevat hakemaan. Kun ei osaa puhua, kävely on yhtä hoipperointia, väsy painaa - ilme hämmennystä täynnä.



Eli tuollaisessa kunnallisessa pk:ssa, missä ryhmässä 12 lasta, niin ei ole ihan pienen paikka ei. (Kaksivuotiaat on jo ihan eri vaiheessa..)

pettymykset ja paha mieli kuuluvat asiaan, siis elämään ja kasvamiseen ja sitä ei olekaan kukaan kieltänyt. Vai onko täällä ns Curling-vanhempia äänessä? Mutta se onkin eri asia kuin se mitä vauva kokee kun hänet erotetaan tärkeimmästään eli äidistään/isästään useiksi tunneiksi päivittäin. Se kun ei vauvaikäinen vielä kykene käsittämään sitä ettei häntä hylätä vaan hänet tullaan myös hakemaan takaisin. Ja se aiheuttaa mm stressikokemuksia hänen aivoilleen ja sehän ei ole hyväksi aikuisellekaan, siis stressi varsinkaan säännöllisesti ja pitkäkestoisesti koettuna.

nämäkin asiat ovat aika peruskamaa mitä tulee lapsen kasvuun ja kehitykseen joten enempää en asiasta selitä enkä väännä, kirjastosta ja kaupoista saa aiheesta opuksia ja musta avalkoisella faktaa jos ei muu auta.

Älä vie tarhaan.



Meillä poika meni hoitoon ollessaan 9,5 kuukauden ja kaikki meni todella hyvin. Pph oli oikein mukava ja yhteistyö meni hyvin. Lapsi ei sairastellut oikeastaan koskaan (ei vieläkään, nyt 9-vuotias).



Päiväkotiin en noin pientä veisi, mutta minulla onkin ollut valtavan hyvät kokemukset kahden lapsen perhepäivähoitajista.

70-luvulla lapset laitettiin hoitoon paljon aikaisemmin ja 50-luvulla vielä aikaisemmin, kun ei äitiysloma ollut niin pitkä. Miten tämä siis korreloi teoriaasi ' nykylapset' ?

Työnnetty pois läheisyydestä??? Ei se tarha sitä tarkota. Siellä on täti, joka ottaa syliin, jos pipi tulee tai syliä tarvii. Lapseni nukkuu vieressämme yöt ja saa kyllä syliä ihan varmasti tarpeeksi. Edelleenkin totean, että alle vuoden ikäinen ei todellakaan - mikäli on normaali - halua istua nököttää sylissä vaan mennä viipottaa ja tutkii.

Vierailija:

ihan ovat reippaita ja omatoimisia minunkin lapseni ja oikein saaneet kehuja siitä kuinka huomaa kun on aikaa ja sitä syliä annettu ja kykenevät keskittymäänkin asioihin. Nykyajan lapsilla kun on monilla liikavilkkautta piirteenään joka johtuu osaksi siitä että kiireinen elämänmeno aloitettu niin varhain, työnnetty pois läheisyydestä liika aikain ja univelasta myös kun eivät nuku tarpeeksi.

Ja tuosta lapsen saannin syystä/syistä, siitä saisi kokonaan eri ketjun aikaiseksi mutta se ei nyt tähän ap nostattamaan asiaan liity.

-14-

Alueellamme ollut vuoden alusta oikein tunkua hoitoon alle 3v lapsien keskuudessa mikä johtanut siihen että ryhmäkokoja jouduttu päiväkodeissa nostamaan 12 lapsesta 16 lapseen.

Eli nyt siinäkin ryhmässä on 16kpl alle 3v lapsia ja pienimmät on 3kpl 10-11kk vauvoja. Kuvitelkaa itse itsenne siihen hommaan, jäisikö sitä syli tai huomiota paljonkin/lapsi? eihän ne hoitajatkana ole kaikki 3-4 töissä samana aikaan kuin klo 9-15 välisenä aikana!

mikään tieteellinen totuus, kuten yrität väittää. Lapsi tarvitsee toki läheisyyttä ja syliä ja osaa kyllä itsekin ilmaista kun sitä haluaa.

Vierailija:

peruskehitys-ja kasvatuspsykologiaa: kun lapsi saa tarpeeksensa turvallista syliä ja aikuisen aikaa niin hänen on helpompi ponnistaa ja irrottautua äidistään/isästään. Syliä ei voi antaa lapselle liikaa, kait sen nyt joka tahvokin tajuaa?!!

jessus mitä porukkaa mutta kinkäs teet kun on lusikalla annettu.

Piste.

mutta kun siitä ei nyt olekaan kysymys!!!

mitä entisaikaan tulee niin kyllä se ettei lapsille ole annettu sitä syliä ja huomiota kuin se mitä on muilta töistä jäänyt aikaa, on jättänyt jälkensä.

Toisekseen kaikki se tieto mitä nykykeinoin on kyetty saamaan ja tutkimaan pienen lapsen aivojen ym kehityksestä sanoo samaa; syliä ja aikaa ei voi antaa liikaa, päinvastoin.

Liika virikekyllästäminen, hoppu, aikataluttaminen yms on vain pahaksi lapsen kehitykselle.

-14-

kiintymyssuhteen lapsi kiintyy myös hoitajiin ja luottaa heihin eikä pelkää. Ehkä osaatkin asioita tutkineena perustella minulle, minkä vuoksi lapseni sitten naureskelee tarhassa, myös vaikka minä en olisi paikalla ja on iloinen myös kotona. Ei itke tarhaan jätettäessä jne.

Vierailija:

pettymykset ja paha mieli kuuluvat asiaan, siis elämään ja kasvamiseen ja sitä ei olekaan kukaan kieltänyt. Vai onko täällä ns Curling-vanhempia äänessä? Mutta se onkin eri asia kuin se mitä vauva kokee kun hänet erotetaan tärkeimmästään eli äidistään/isästään useiksi tunneiksi päivittäin. Se kun ei vauvaikäinen vielä kykene käsittämään sitä ettei häntä hylätä vaan hänet tullaan myös hakemaan takaisin. Ja se aiheuttaa mm stressikokemuksia hänen aivoilleen ja sehän ei ole hyväksi aikuisellekaan, siis stressi varsinkaan säännöllisesti ja pitkäkestoisesti koettuna.

nämäkin asiat ovat aika peruskamaa mitä tulee lapsen kasvuun ja kehitykseen joten enempää en asiasta selitä enkä väännä, kirjastosta ja kaupoista saa aiheesta opuksia ja musta avalkoisella faktaa jos ei muu auta.

miksi se että stressiä aiheuttaa moni muukin asia jotenkin parantaisi pk aiheuttamaa stressikokemusta vaikkapa alle 1v vauvalle?

Sano nyt vielä ettei siihen kukaan ole kuollut (minkä kuulee monesti täälläkin kun joku puolustelee alle 3-4kk aloittamiaan kiinteitä jos ei keskonen ole kyseessä), sehän on hyvä kriteeri kun ei kukaan ole asiaan kuollut.

Nojoo, nyt poistun muihin puuhiin, toivottaavsti ap sait viestiketjusta ajateltavaa.

Alle vuoden ikäisen tarhaan vieminen ei ole kuolemantuomio, eikä tuleva diagnoosi tunnevammasta. Heistä voi kasvaa aivan normaaleja ja tasapainoisia aikuisia.



Siihen vaikuttaa muutkin asiat kuin hoitoon vieminen. On syytä katsoa mihin lapsensa vie hoitoon, päikkyjä ja pphoitajia on jos jonkinlaista. Hoitopäivän pituus ja ajankäyttö hoitopäivien ulkopuolella vaikuttavat todella paljon.



Minä vein omani hoitoon 6kk ikäisenä. Hänen hoitopäivänsä olivat alle 5 tuntisia, joista päiväuniin yksinään ensimmäisen vuoden aikana meni yli puolet ajasta. En vieläkään jaksa tuntea huonoa omaatuntoa tuosta ratkaisusta.

Vierailija:

Kultapieni, sinä puhut nyt lapsen p..

jessus mitä porukkaa mutta kinkäs teet kun on lusikalla annettu.

Piste.

Mihin teorioihin alla viittaat?

Miten teoriasi selittävät tämän - minä (tarhaan 4kk) ja mieheni (tarhaan 9kk) olemme todella lämpimiä ja empaattisia ihmisiä. Pussailemme päivittäin ja halimme, sekä toisiamme että ihanaa suloista lastamme. Mieheni on tutkitusti kielinero ja itsekin olen kielellisesti lahjakas. Opiskelimme molemmat yliopistossa ja meillä on nyt alle 30-vuotiaina erittäin vaativat työt, joissa olemme hyviä sekä oma yritys. Mitäs jälkiä se tarha nyt siis meihin jättikään?

Niin tosiaan - mites sinulla menee?

Vierailija:

mutta kun siitä ei nyt olekaan kysymys!!!

mitä entisaikaan tulee niin kyllä se ettei lapsille ole annettu sitä syliä ja huomiota kuin se mitä on muilta töistä jäänyt aikaa, on jättänyt jälkensä.

Toisekseen kaikki se tieto mitä nykykeinoin on kyetty saamaan ja tutkimaan pienen lapsen aivojen ym kehityksestä sanoo samaa; syliä ja aikaa ei voi antaa liikaa, päinvastoin.

Liika virikekyllästäminen, hoppu, aikataluttaminen yms on vain pahaksi lapsen kehitykselle.

-14-

Ei se parannakaan, mutta pointtini oli - mikä yllättäen meni sinulta ohi - että stressikokemuksia ei voi lapselta poistaa kokonaan ja ne ovat osa elämäämme. Niitä voi toki minimoida. Vanhempien tulee olla myös vähän itsekkäitä, niin kuin kaikkien, että onnellisuus saavutetaan. Kaikkea ei tarvitse uhrata lastensa takia. Lapsi haluaa myös onnelliset vanhemmat, joilla on hyvä parisuhde - eivätkä he esimerkiksi eroa loppuun palettuaan.

Toki on hyvä, jos alle vuoden ikäisen tarhaan siirtymisestä voi tehdä mahdollisimman helppoa.

Asiat eivät ole mustavalkoisia, kunpa sinäkin ymmärtäisit sen.

KVierailija:

miksi se että stressiä aiheuttaa moni muukin asia jotenkin parantaisi pk aiheuttamaa stressikokemusta vaikkapa alle 1v vauvalle?

Sano nyt vielä ettei siihen kukaan ole kuollut (minkä kuulee monesti täälläkin kun joku puolustelee alle 3-4kk aloittamiaan kiinteitä jos ei keskonen ole kyseessä), sehän on hyvä kriteeri kun ei kukaan ole asiaan kuollut.

Nojoo, nyt poistun muihin puuhiin, toivottaavsti ap sait viestiketjusta ajateltavaa.

Lapsi menee hoitoon kun on juuri ja juuri vuoden. Haluaisin jäädä kotiin, mutta vaikka miten lasketaan, se ei ole mahdollista: perheellä on yhteensä 7 lainaa, jokaista omat korkonsa ja kodinhoitotuella en pysty maksamaan edes pelkkiä korkoja vaikka ottaisin lainavapaita kuukausia. Olisin halunnut että lapsi oppii kävelemään ennen hoitoa, mutta en voi ottaa enää edes kuukautta lisää hoitovapaata. Työpaikkani on kamala, joten jos vain mitenkään voisin, jäisin rakkaan lapseni kanssa kotiin.



Lainat johtuvat talosta. Rahat loppui kesken, joten jouduimme ottamaan lisää lainaa, ja vielä lisää. Olimme niin tyhmiä että ajattelimme ottaa aluksi lainaa vain vähän, emmekä tajunneet ,että kaikista lisälainoista tulee omat korot ja omat lainavakuutukset. Luulimme, että ne voi sitten yhdistää. Lisäksi meille oli hankittu kahden hengen auto ennenkuin tulinkin yllättäen raskaaksi ja lopulta oli pakko ottaa vähän autolainaakin, että minun tai lapsen henki ei ole vaarassa kun matkustamme. Miehen työn vuoksi tonnin toyota ei tullut kyseeseen, hän ajaa autolla työssään.



Onneakin on matkassa, saimme perhepäivähoitajan jolla on lapsemme lisäksi kaksi vanhempaa lasta. Vielä en ole tavannut häntä, toivottavasti on mukava ja joustava. On mahdollista että mies saa kohta puoliin tuntuvan palkan korotuksen ja minä ehkä uuden työn, jos onni potkii. Jos en niin tehdään toinen lapsi, että voi taas jäädä kotiin vähäksi aikaa lasten kanssa.



Minusta on lapsellisuuden huippu toisia arvostella tyyliin " miksi niitä lapsia sitten olette tehneet" tai " mitäs menitte talon rakentamaan" . Eihän koko elämää voi etukäteen tietää mitä tulee. Kun aloimme rakentamaan, lapsia ei oltu vielä tekemässäkään. Elämä vaan heitti tähän tilanteeseen! Onneksi pidimme lapsemme koska hän on maailman helpoin ja kultaisin taapero!

45

inä.



Muuta en osaa vastata. Paitsi vielä sen, että kyllä noin pieni on liian pieni.

Vierailija:

inä.

Muuta en osaa vastata. Paitsi vielä sen, että kyllä noin pieni on liian pieni.