Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minua on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi ja kukaan perheenjäsen ei välittänyt kun kerroin.
17.03.2024 |
Tunnen itseni huonoksi, likaiseksi ja jotenkin vialliseksi. Aivan kuin olisin tehnyt jotain pahaa ja mitä jos minä olen jotenkin itse seksuaalisesti päästäni viallinen ja huono ihminen? Minua on aina ahdistanut alastomuus, hyvin heikko kehokuva ja ylipäätään erittäin huono itsetunto. Se ei johdu varmaan pelkästään siitä, että isoisäni kouri housujen alta ja muuta vaan siitäkin, että alkoholisti vanhemmat aina arvosteli painoani, etenkin äitini.
Minusta on tehty niin likainen paskakaivo ja jätetty yksin kestämään.
Kun kerroin myöhemmin tästä lapsuuden hyväksikäytöstä eli olin noin 6-vuotias kun hyväksikäyttö tapahtui ja aikuisena sitten siitä yrittänyt keskustella vanhempien kanssa.
Isä sanoo, että ei tullut yllätyksenä, kuulemma ollut myös isän siskoja kohtaan törkeä ja myös häntä itseään yritti lähennellä. Ei kuitenkaan voinut suojella minua jos kerta tiesi asiasta? Eikä koskaan suostunut puhumaan siitä isoisälle. Koko vääryydelle ei ole tehty yhtään mitään. Kai se johtuu siitä ettei kukaan halunnut järkyttää isoäitiä kun ovat olleet elämänsä yhdessä.
Äitikin oli hetken vain että "hyi helvetti" ja se siitä.
Ei helkkari mä mietin välillä olenko edes ihminen. Tai mistä muusta on vaiettu. Tää elämä on todella pelottavaa.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
9 jatkaa. Käykö siellä kotihoito? Jos käy, niin kerro henkilökunnalle ihan vaikka vain ukon häpäisyä takia.
Mietin tulevana hoitajana, että tosissaan, vastassa voi olla ihan mitä vaan.🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut niin minä annan teille levon." Jesus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko susta koskaan tunutunut, ettei jaksaisi enää kantaa kaikkea? Että kaikki olisi vuosien mittaan kasautunut ja sitten kuin betoni sisällä, sitä vain makaa kun ei enää jaksa. Syyllistän itseäni usein tästä väsymyksestä ja voimattomuudesta.
Etenkin kun on ollut korkea työmoraali ja osannut asiansa ihan hyvin hoitaa. On toki riippuvuuksiakin ollut/on mutta ennen sitä hoiti asiansa. Olen tässä viimeisenä 2-3- vuotena mennyt alamäkeen.
En halua siitä enempää kertoa. Keho on vain niin valtavan raskas. Yritän taistella kuitenkin. En tiedä odottaako minua mikään parempi vielä mutta yritän kuitenkin. Pian muutan ihanaan asuntoon ja yritän saada siitä itselleni voimaa ja uuden sivun kääntymään taas. Sitten aloitan taas työt ja yritän selvittää talousongelmat.
Kaikkea
Kiitos sinun kokemasi jakamisesta <3 arvostan ja itseltäni löytyy hyvin samanlaisia asioita arjestani. Pahinta on olleet ne kaudet kun en ole jaksanut välittää ja olen sitä kautta vain painanut itseni syvemmälle, kuin rangaistaen ja toteuttaakseni sisällä kytevää vihaa itseäni kohtaan.
En ole vielä lainkaan noin kehittynyt tunnesäätelyssäni kuin sinä mutta olen matkalla myös eheämpää sisintä, välillä jaksaa ihmetellä miten tuskaisaa se voi olla.
Palaan vielä vastaamaan tarkemmin huomenna sinulle.
Ap
Taisi jollakin perverssillä lasten ahdistelijalla mennä tunteisiin, kun piti tulla päästelemään törkeyksiä ja haukkumaan.
Kauheaa. Paljon voimia sinulle. Nouse kaiken tuon pahan ja välinpitämättömyyden yläpuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
23: uskoisin, että puhumme pääosin samasta asiasta, mutta eri sanoin. Jo se, mitä ihmiset ymmärtävät anteeksiantamisella vaihtelee paljon. Minulle se on pitkälti tapahtuneen hyväksymistä, sitä että ei sisäisesti käy loputonta sotaa yrittäessään vihalla vastustaa mennyttä ja nykyisyyttä. Noin muuten en katso ylenpalttisen ymmärtämisen tai laupeuden olevan tarpeen.
En myöskään usko, että anteeksiantoon kannattaa erityisesti pyrkiä
24, olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Jokainen ihminen on omanlaisensa yksilö, traumaattiset ja vaikeat kokemuksemme ovat erilaisia, kykymme käsitellä vaikeita kokemuksia ovat erilaiset, siksi myös parhaiten toimivat keinot ovat erilaiset. Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella.
Huomaan että anteeksiantoon ja vihan kokemiseen liittyvissä teemoissa näkemyksemme hieman eroavat toisistaan.
Viha oman kokemukseni ja näkemykseni mukaan sumentaa ihmisen järjenjuoksua ja vie kauemmas rakkaudesta, onhan viha rakkaudelle vastakkainen tuntemus. Sen takia totesin aiemmin, että menkää mieluummin rakastamaan maailmaa kuin elätte vihan voimalla. Jos osaat rakastaa maailmaa, maailma kyllä rakastaa myös sinua. Vahvistukaa rakkaudessa, älkää vihassa. Sammuttakaa sisällänne kytevä viha rakkaudella.
"Vihan ylläpitäminen on kuin tarttuisi kuumaan hiileen tarkoituksella heittää se jonkun päälle: sinä olet se joka polttaa itsensä."
Monien täytyy opetella rakastamaan terveellä tavalla itseäänkin, traumaattiset kokemukset kun ovat omiaan aiheuttamaan itseinhoa ja arvottomuuden tunteita.
Olen siis tästä eri mieltä. Rakkaus ei katoa rakastamalla, vihakaan ei katoa vihaamalla. Mitä ihminen ajattelee ja tuntee, siksi hän ennenpitkää tulee. Vihaamalla vahingoittaa vain itseään. Rakastamalla ei vahingoita ketään, kunhan ei tule itserakkaaksi.
Anteeksianto on pitkän prosessin lopputulema, eikä noin vain kukaan voi päättää antavansa anteeksi, enkä väitä että kaikki siihen kykenevät tai edes haluavat kyetä. Näkisin myös, että tapahtuneen hyväksyminen on eräs merkittävä virstanpylväs eheytymis prosessissa, silloin lakataan vähintäänkin taistelemasta omaa kohtaloa vastaan.
Anteeksianto on tästä seuraava askel mikäli ihminen on siihen suuntaan halukas etenemään. Kyetäkseen antamaan anteeksi pitää olla valmis luopumaan vihan ja katkeruuden viimeisistäkin iduista sekä ymmärtämään (ei hyväksymään) tapahtumien kulkua jossain määrin tekijänkin näkökulmasta. Mieleen ei saa enää nousta ajatuksia tekijän rankaisemisesta. Tekijä pitää pystyä näkemään ihmisenä, erehtyväisenä ja sairaana ihmisenä, ei demonisoida häntä ja vaatia päätä pölkylle. Tapahtuneita pitää tarkastella myös oman itsen ulkopuolelta, tähän saakkahan prosessi on edennyt pitkälti minä-keskeisesti.
47: olemme todellakin eri mieltä vihasta, tosin emme nähdäkseni sillä tavalla kuin esität. Itse en näe vihaa ja rakkautta toistensa vastavoimina. Päinvastoin, sitä hyvin helposti vihastuu eniten juuri niille, joita rakastaa eniten. Sitä voi hyvinkin paljon rakastaa ja vihata henkilöä yhtä aikaa.
Itse pidän rakkauden vastakohtana välinpitämättömyyttä: sitä että mikään muiden tai itsen kokema tai aiheuttama paha ei aiheuta reaktioita. Sitä, että asettaa oman mukavuutensa etusijalle muiden kustannuksella. On itsekäs ja kyvytön asettumaan muiden asemaan.
Vihan demonisointi ja kieltäminen riisuu meidät ainoasta aseestamme pahuutta vastaan. Ja minkä tahansa tunteen tukahduttaminen voimistaa sitä. Vain sallimalla itsellemme kaikki tunteet ja niiden vapaa liikkuminen voimme elää täydesti. Välinpitämättömyys sen sijaan on tunteiden puutetta siellä, missä niitä pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt Kampissa nuoret tytöt myyvät seksiä merkkitavaroita saadakseen. Maxmachine niminen tiktokkaaja on käyttänyt tätä redditin mukaan törkeästi hyväksi, ja maannut useiden 12vuotiaiden tyttöjen kanssa. Pyöriikö teidän lapsenne Kampissa, tai tms.
Vierailija kirjoitti:
47: olemme todellakin eri mieltä vihasta, tosin emme nähdäkseni sillä tavalla kuin esität. Itse en näe vihaa ja rakkautta toistensa vastavoimina. Päinvastoin, sitä hyvin helposti vihastuu eniten juuri niille, joita rakastaa eniten. Sitä voi hyvinkin paljon rakastaa ja vihata henkilöä yhtä aikaa.
Itse pidän rakkauden vastakohtana välinpitämättömyyttä: sitä että mikään muiden tai itsen kokema tai aiheuttama paha ei aiheuta reaktioita. Sitä, että asettaa oman mukavuutensa etusijalle muiden kustannuksella. On itsekäs ja kyvytön asettumaan muiden asemaan.
Vihan demonisointi ja kieltäminen riisuu meidät ainoasta aseestamme pahuutta vastaan. Ja minkä tahansa tunteen tukahduttaminen voimistaa sitä. Vain sallimalla itsellemme kaikki tunteet ja niiden vapaa liikkuminen voimme elää täydesti. Välinpitämättömyys sen sijaan on tunteiden puutetta siellä, missä niitä pitäisi olla.
Tästä olen samaa mieltä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko susta koskaan tunutunut, ettei jaksaisi enää kantaa kaikkea? Että kaikki olisi vuosien mittaan kasautunut ja sitten kuin betoni sisällä, sitä vain makaa kun ei enää jaksa. Syyllistän itseäni usein tästä väsymyksestä ja voimattomuudesta.
Etenkin kun on ollut korkea työmoraali ja osannut asiansa ihan hyvin hoitaa. On toki riippuvuuksiakin ollut/on mutta ennen sitä hoiti asiansa. Olen tässä viimeisenä 2-3- vuotena mennyt alamäkeen.
En halua siitä enempää kertoa. Keho on vain niin valtavan raskas. Yritän taistella kuitenkin. En tiedä odottaako minua mikään parempi vielä mutta yritän kuitenkin. Pian muutan ihanaan asuntoon ja yritän saada siitä itselleni voimaa ja uuden sivun kääntymään taas. Sitten aloitan taas työt ja yritän selvittää talousongelmat.
Kaikkea
Olen tosiaan hyvin samankaltainen arjessani. Minullakin on valtavasti talouden kanssa ongelmia. Viimeisimmän kriisin jälkeen koko tilanne oikein "räjähti" käsiin. Tästä olen itseäni syyttänyt mutta tuntuu että kun on liikaa meneillään niin aivoni sumenee enkä osaa tehdä kauaskantoisia valintoja. Nyt sitten maksan näitä pitkän aikaa. Toisaalta tämän rahattomuuden myötä olen oppinut arvostamaan rahaa vähän toisenlailla. On oikeasti iso juttu jos kaapissa on ruokaa, jos laskut saa maksetuksi ja on asunto jossa viihtyy. Eivät ne olekaan niin itsestäänselviä asioita kun voisi äkkisilteen kuvitella. Monta ravinnotta ollutta päivää ollut tässä oman mokailun vuoksi.
Sitten siihen, että olen pahoillani ja ymmärrän miten raskasta se oli kun hoidit vanhempiesi asioita. Aivot vähän nyrjähtää sellaiseen kiputilaan noissa kohtaa kun elämä onkin ahdistavan epätodellista mutta kuitenkin totisinta totta, esim se kun joutuu juurikin huolehtimaan heistä, joiden olisi pitänyt huolehtia itsestä. Vaikka en tiedä tarkalleen tilannetta niin voin hyvin kuvitella millainen se on ollut.
Itselläkin useita ja useita masennuskausia. En kestä niitä. Joka kerta tuntuu, ettei enää jaksa ja olen aika varma, että kuolen oman käden kautta vielä jonain päivänä koska masennuskaudet eivät ota loppuakseen enkä niitä vain siedä määränsä enempää. Kasvan kuitenkin ihmisenä jatkuvaan joten ehkä vielä pääsen niistä pahimmista. Eikä kyse ole siitä että kaiken pitäisi olla hyvin mutta olisi edes jokseenkin siedettävää. Silloin pärjään aika hyvin.
No mutta, jokin sisäinen luotto on olemassa vaikka jatkuvasti mieleni tuntuu ailahtelevan. Kai tämä tasaantuu ajan kanssa.
Nyt tosiaan pääsen ihanaan kotiin, ajattelin hankkia lemmikin ja mennä kohti uutta.
Kiitos kun olet ollut ketjussa mukana. Vertaistuki on korvaamatonta ja arvostan kovasti meitä rikkinäisiä koska tuntuu, että meissä on kuitenkin uskomattoman paljon voimaa ja hyvyyttä vaikka joskus elämän paino, tuntuu silkalta helvetiltä.
Silti, joku jossain syvällä sanoo, että eteenpäin.
Kaikkea hyvää sinulle. <3
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloitusta on alapeukutettu niin paljon?
Alapeukutus kohdistuu asiaan, eli lapsen hyv käyt töön. Ei kai sille voi peukkuja ylös nostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
47: olemme todellakin eri mieltä vihasta, tosin emme nähdäkseni sillä tavalla kuin esität. Itse en näe vihaa ja rakkautta toistensa vastavoimina. Päinvastoin, sitä hyvin helposti vihastuu eniten juuri niille, joita rakastaa eniten. Sitä voi hyvinkin paljon rakastaa ja vihata henkilöä yhtä aikaa.
Itse pidän rakkauden vastakohtana välinpitämättömyyttä: sitä että mikään muiden tai itsen kokema tai aiheuttama paha ei aiheuta reaktioita. Sitä, että asettaa oman mukavuutensa etusijalle muiden kustannuksella. On itsekäs ja kyvytön asettumaan muiden asemaan.
Vihan demonisointi ja kieltäminen riisuu meidät ainoasta aseestamme pahuutta vastaan. Ja minkä tahansa tunteen tukahduttaminen voimistaa sitä. Vain sallimalla itsellemme kaikki tunteet ja niiden vapaa liikkuminen voimme elää täydesti. Välinpitämättömyys sen sijaan on tunteiden puutetta siellä, missä niitä pitäisi olla.
Todella. Vihan demonisointi johtaa vain itsevihaan. Se on vain yksi vaatimus ulkopuolelta lisää. Kaikki saa olla ja tulla, eikä se ole vaarallista.
Entisaikaan oli tosi tärkeää säilyttää kulissit, vaikka olisi ollut ihan tavisperhe, ei mitään hienostoa. Jos joku sukulainen tai muu yhteisön ihminen teki jotain törkeää, "se vaan on sellainen". Olen itse viisikymppinen, lapsena vietin paljon aikaa mökillämme, jonka lähellä asui myös sukulaisia eli vanhempani olivat sitä yhteisöä. Naapurissa asui outo mies, joka halusi olla lähelläni ja näyttää kiinni pitäen, miten hän piirtää paperille vaikka kuusia. En ollut ikinä hänen kanssaan kaksin. Myöhemmin äitini sanoi, että se mies halusi piirtää ym. vain siksi, että sai olla minussa kiinni. Missään varsinaisessa vaarassa en siis ollut. Mutta täytyy sanoa, että en todellakaan antaisi sellaisen p*dofiilin ikinä maailmassa olla lähelläkään lapsiani, vaikka itse seisoisin vieressä. Lapsuudenperheeni oli kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja rakastava, mutta maailma oli silloin sellainen, että asioita hyssyteltiin. Yök. Ap:lle sanoisin, että olet kaiken rakkauden arvoinen ja rukoilen puolestasi. Et ole syyllinen, et ole likainen, olet rakastettava ja arvokas ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Ei saanut lainauksista selvää, keneltä kysyit, mutta tässä yksi vastaus. Olen ollut ulosotossa vuosia kun en jaksa hoitaa asioitani. Laskuihin voi olla rahaa, mutta ne löytyvät milloin mistäkin pinosta kuukausia myöhässä jne. Vanhempien sairaus ja kuolema vei voimat täysin, kun minun piti hoitaa heidän toinen lapsuutensa vaikka he mokasivat minun ensimmäiseni. Nyt kun heitä ei ole, olen tajunnut miten paljon vihaa minussa on koko ajan asunut pinnan alla, ja miten iso osa siitä on kohdistunut itseeni. En vieläkään osaa kunnolla hoitaa itseäni, vaikka isommilta addiktioilta olen onnistunut välttymään. Olen mestariluokkaa kehittämään sellaisia pikkuaddiktioita, jotka eivät tuota muuta vahinkoa kuin haaskaantuvaa aikaa. Olen ollut fyysisestikin aika puhki, ja diabetes on puhkeamassa. Tarve itserankaisuun on menossa ohi, koska viha on alkanut tuntua tarpeettomalta.
Olen myös ollut aikuisikäni vaihtelevasti masentunut, ja nykyisin en juurikaan. Itseni hoitaminen alkaa sujua, mutta siinä on paljon korjausvelkaa. Itselleni ihmisten ja eläinten ymmärtäminen on ollut toimiva resepti. Siinä saa kontaktin, joka on yllättävän hoitava. Eläinten kanssa joutuu katsomaan asioita vähemmän moralistisin silmin, ja tämä naturalistisempi ote ihmisiinkin auttaa jopa pitämään heistä. Olen alkanut sietää heidän virheitään. Nuorempana rankaisin muita ihmisiä siitäkin, mistä vanhempiani en voinut. Käytin heitä syntipukkina, ja hylkäsin ihmisiä lopulta hyvin vähästä.
Masennusvuosien tärkeimpänä oppina olen oppinut päästämään irti syyllisyydestä ja häpeästä. Aina kun ne nostavat päätään ja oma voimattomuus turhauttaa, totean, että minulla menee erinomaisesti siihen nähden, miten huonosti minulla voisi mennä. Ja minusta on tulossa täysipainoisempi ihminen. Ne tuomitsevat ja epätoivoiset puolet alkavat tuntua juuri niin lapsentasoisilta kuin ne ovat.
Onnea uuteen kotiin! Ympäristönvaihdos voi tehdä hyvää, vaikka ensin tuntuisi vieraalta tai tyhjältäkin.