Minua on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi ja kukaan perheenjäsen ei välittänyt kun kerroin.

...

Olen pahoillani puolestasi.

Sama kokemus. Taustalla lisäksi raiskaus ja pahoinpitely. Suurin osa ihmisistä eivät kestä kohdata sitä, että toiselle ihmiselle voi käydä näin. He mieluummin vähättelevät tai syyllistävät uhria.

Syy voi olla se, että he joutuvat kohtaamaan maailman pahuuden ja epäreiluuden. Voi olla, etteivät he kestä sitä, että sama olisi voinut tapahtua heille. Ihmisillä on voimakas tarve pitää kiinni illuusiosta turvallisesta maailmasta.

Itse olen ajatellut näin, että vaikken saa heiltä empatiaa, nämä ihmiset ovat niitä, jotka vääristyneellä tavallaan pitävät kiinni kaikesta hyvästä tässä maailmassa. He eivät ole pahoja, he ovat vain sokeita.

Miksi aloitusta on alapeukutettu niin paljon?

Minkä ikäinen olet? Sinun pitää päästä kunnolla irti vanhemmistasi (en tarkoita totaalista hylkäämistä) ja rakentaan minäkuvasi ja elämäsi itsenäiseksi. Hae tukea aktiivisesti. Vanhempasi kenties eivät osaa, tajua ja kykene tukemaan sinua. Suuri osa aikuiseksi ihmisiksi kasvaneista tajuaa, miten iso asia on kyseessä ja myös tukee sinua. 

Se, että olet ollut ns. "sylkykuppi" ei ole sinun vikasi millään tavalla. Miten se voisi olla pienen ihmisen (tai nuoren ihmisen vika), että ympäristö on väkivaltainen? Ei mitenkään tietenkään. 

Tsemppiä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi.

Sama kokemus. Taustalla lisäksi raiskaus ja pahoinpitely. Suurin osa ihmisistä eivät kestä kohdata sitä, että toiselle ihmiselle voi käydä näin. He mieluummin vähättelevät tai syyllistävät uhria.

Syy voi olla se, että he joutuvat kohtaamaan maailman pahuuden ja epäreiluuden. Voi olla, etteivät he kestä sitä, että sama olisi voinut tapahtua heille. Ihmisillä on voimakas tarve pitää kiinni illuusiosta turvallisesta maailmasta.

Itse olen ajatellut näin, että vaikken saa heiltä empatiaa, nämä ihmiset ovat niitä, jotka vääristyneellä tavallaan pitävät kiinni kaikesta hyvästä tässä maailmassa. He eivät ole pahoja, he ovat vain sokeita.

Tämä on kyllä totta. Syyllistyn siihen itsekin, että yritän joskus suojella itseäni kuulematta maailman pahuutta. Esim aloitin yhden kirjan jossa kerrottiin miten kovin väkivaltainen äiti ja isä eräässä perheessä oli, lapsia oli seitsemän. Jokaista nöyryytettiin, lyötiin, orjuutettiin. Kuuntelin sitä ja aivot meinasi palaa pelkästään ahdistuksesta että miten voi olla totta. Ei saatana mitä paskaa elämässä voi olla. 

Eli ymmärrän kyllä. Silti jos minun kuvitteellista lastani koskaan vahingoitettaisiin millään epäterveellellä sairaalla tavalla niin en todellakaan antaisi asian olla siinä. Myöskin tukisin lasta kaikin keinoin. En myöskään koskaan ryyppäisi lapseni nähden, en antaisi sellaista tapahtua että sekoilisin humalassa lapseni kanssa enkä ikimaailmassa niin, että se olisi täysin toistuvaa, joka toinen päivä ja viikonloput. 

Mikä ihmisiä perkele vaivaa!? Ei mene omaan tajuntaani. 

Sullekin sympatiat. Ei vaan voi käsittää. Toivottavasti olet saanut tarvitsemaasi tukea <3. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Sinun pitää päästä kunnolla irti vanhemmistasi (en tarkoita totaalista hylkäämistä) ja rakentaan minäkuvasi ja elämäsi itsenäiseksi. Hae tukea aktiivisesti. Vanhempasi kenties eivät osaa, tajua ja kykene tukemaan sinua. Suuri osa aikuiseksi ihmisiksi kasvaneista tajuaa, miten iso asia on kyseessä ja myös tukee sinua. 

Se, että olet ollut ns. "sylkykuppi" ei ole sinun vikasi millään tavalla. Miten se voisi olla pienen ihmisen (tai nuoren ihmisen vika), että ympäristö on väkivaltainen? Ei mitenkään tietenkään. 

Tsemppiä. 

En ole vanhempien kanssa tekemisissä. Toinen kuoli viinaan vuoksi sairastuttuaan ja toinen tekee saman perässä hyvällä mallilla jo. Katkaisin välit kun tajusin ettei mikään muutu. 

Olen silti niin helvetin vihainen kaikesta välillä. 

N27v. 

Ap 

Kyse on juuri siitä, että maailman pahuutta ei kaikki uskalla kohdata. Lisäksi: itse ottaisin etäisyyttä kaikkiin, jotka eivät kunnioita sinua, eli eivät välitä. He eivät koskaan pysty auttaa sinua. Tarvitset oikeita, välittäviä ystäviä ja terapeutin. Kyllä siitä selviää ajan kanssa.

Se paljastaa mitä ihmiset ovat. Onneksi muualla on ymmärtäviä, vaikkei aina tavoita.

Onko isoisä ja isoäiti vielä elossa? Kerro isoäidille kun isoisä on kuulemassa. Kosta ukolle, kiristä!

Joko omaisesi eivät ymmärrä kuinka traumaattisesta asiasta on kyse tai se on heidänkin mielestään niin traumaattista että haluavat itseään suojellakseen pyyhkäistä koko aiheen piiloon.

Voimia sinulle ap, minä tiedän kuinka valtavan negatiiviset vaikutukset sellaisella voi olla koko loppuelämää ajatellen. Yhden suosituksen uskallan sinulle antaa, yritä antaa mielessäsi anteeksi väärintekijällesi, se helpottaa omaa taakkasi. Viha ja katkeruus vain syövät omaa hyvinvointiasi, eivätkä johda mihinkään. Yritä ajatella asiaa niin, että omaisesi oli mieleltään sairas ihminen, hyvin sairas, hän ei välttämättä ymmärtänyt itsekään tekevänsä väärin. 

9 jatkaa. Käykö siellä kotihoito? Jos käy, niin kerro henkilökunnalle ihan vaikka vain ukon häpäisyä takia.

Nuo hyvään ja turvalliseen maailmaan uskovat pitävät yllä sitä hyvää ja turvallista maailmaa. Hekin suojaavat, omalla tavallaan. 

Maailma on kumma paikka, jos joutuu katsomaan täältä uhrin asemasta. Moni rikollinen kulkee vapaalla jalalla koko elämänsä. Saattavat menestyä hyvinkin elämässä, olla yhteisön arvostamia. Uhrit eivät läheskään aina tee rikosilmoitusta. Syystä tai toisesta. Uhreja potkitaan vähän ohi mennen kun ei ymmärretä.

Sellaista, ja sitten me kuolemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Sinun pitää päästä kunnolla irti vanhemmistasi (en tarkoita totaalista hylkäämistä) ja rakentaan minäkuvasi ja elämäsi itsenäiseksi. Hae tukea aktiivisesti. Vanhempasi kenties eivät osaa, tajua ja kykene tukemaan sinua. Suuri osa aikuiseksi ihmisiksi kasvaneista tajuaa, miten iso asia on kyseessä ja myös tukee sinua. 

Se, että olet ollut ns. "sylkykuppi" ei ole sinun vikasi millään tavalla. Miten se voisi olla pienen ihmisen (tai nuoren ihmisen vika), että ympäristö on väkivaltainen? Ei mitenkään tietenkään. 

Tsemppiä. 

 

En ole vanhempien kanssa tekemisissä. Toinen kuoli viinaan vuoksi sairastuttuaan ja toinen tekee saman perässä hyvällä mallilla jo. Katkaisin välit kun tajusin ettei mikään muutu. 

Olen silti niin helvetin vihainen kaikesta välillä. 

N27v.  

Yritän miettiä mitä sanoa, mutta ajatus takkuaa. On hyvä olla vihainen, kunhan löydät muitakin tapoja olla olemassa. Siis että et ole vihainen itsellesi. On vaikea olla yksinomaan vihainen maailmalle ja puhtaasti lempeä ja hyväksyvä itseä kohtaan. 

Kohtalotoverina sanoisin, että minä koin tuon vanhempiesi reaktion niin, että he ymmärsivät kyllä, että sinua kohtaan on tehty väärin ja sanoivatkin sen. Mutta alkoholismi tekee sen, että oikeatasoiset tunnereaktiot eivät onnistu. Olen itse ihmetellyt omia vanhempia, missä määrin he olivat narsistisen itsekeskeisiä ihan alun perinkin ja mikä oli viinan tuhoja.  

Onko sinulla vielä jäljellä ihmisiä, joilta voisit selvitellä, mitä kaikkea muuta kamalaa perhehistoriasta löytyy? Vaikka tavallaan onkin noin, että vanhempiensa suojelutta jääminen on ehkä vielä kauheampaa kuin isovanhemman kouriminen, niin ei sekään helppo tilanne ole, että oma vanhempi kourii ja vielä poikalastakin. Ei siinä isä pysty suojelemaan tytärtä, jos hänen koko minuutensa on rakentunut sen aiheen ohi katsomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? Sinun pitää päästä kunnolla irti vanhemmistasi (en tarkoita totaalista hylkäämistä) ja rakentaan minäkuvasi ja elämäsi itsenäiseksi. Hae tukea aktiivisesti. Vanhempasi kenties eivät osaa, tajua ja kykene tukemaan sinua. Suuri osa aikuiseksi ihmisiksi kasvaneista tajuaa, miten iso asia on kyseessä ja myös tukee sinua. 

Se, että olet ollut ns. "sylkykuppi" ei ole sinun vikasi millään tavalla. Miten se voisi olla pienen ihmisen (tai nuoren ihmisen vika), että ympäristö on väkivaltainen? Ei mitenkään tietenkään. 

Tsemppiä. 

 

En ole vanhempien kanssa tekemisissä. Toinen kuoli viinaan vuoksi sairastuttuaan ja toinen tekee saman perässä hyvällä mallilla jo. Katkaisin välit kun tajusin ettei mikään muutu. 

Olen silti niin helvetin vihainen kai

Niin ihan totta. En ymmärrä aina miksi edes olen vihainen isälleni ollut tästä kun ei se hänen vikansa ole ollut. En oikeastaan tiedä miksi olen ylipäätään ollut hänelle vihainen enkä ole varma edes että olenko ollut. Tunteeni ovat aivan sekaisin kun lähdetään katsomaan näitä solmuja, suhteita vanhempiin, lähisukulaisiin, sisaruksiin ja lapsuuteen. Se on ollut ihan sekopäistä aikaa. Samalla tiedän, että vanhempani ovat kokeneet omat traumansa ja varmasti siksi on ollut vaikeaa antaa lapsilleen jotain mitä ei ole itsekään saanut.

Minulla on siis vähän ristiriitaiset tunteet olleet. Isäni kanssa minulla oli aina melko hyvät välit ja rakastin häntä. Hän kertoi usein vihaavansa isäänsä ja kertoi tarinoita minkälainen oli ylipäätään ihmisenä (ilman tuota insestiä). 

Sisar sairastui todella vakavasti nuorena, olen häntä nuorempi. Vanhemmille sekin varmaan ollut vaikeaa. Sisko näki harhoja, veri lensi, karjui ja kotona oli todella synkkää. Äiti ryyppäsi ja tappeli isäpuolen kanssa. 

Äitikin on todella sairas humalassa ja tehnyt karuja juttuja. Pahimmillaan jopa hengenvaarallisia mutta henkinen väkivalta pahinta. 

Moni asia meni pieleen ja voi vee kun on vaan joutunut selviytymään. Täti minulle on kertonut lisää mutta en tiedä tarvitseeko kuulla enempää.

Usein mietin itse elämääni siinä mielessä etten tiedä miten jaksan. Täällä on jotenkin niin kauhean kylmä olla sisäisesti. 

Ap 

Rukoilen puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Joko omaisesi eivät ymmärrä kuinka traumaattisesta asiasta on kyse tai se on heidänkin mielestään niin traumaattista että haluavat itseään suojellakseen pyyhkäistä koko aiheen piiloon.

Voimia sinulle ap, minä tiedän kuinka valtavan negatiiviset vaikutukset sellaisella voi olla koko loppuelämää ajatellen. Yhden suosituksen uskallan sinulle antaa, yritä antaa mielessäsi anteeksi väärintekijällesi, se helpottaa omaa taakkasi. Viha ja katkeruus vain syövät omaa hyvinvointiasi, eivätkä johda mihinkään. Yritä ajatella asiaa niin, että omaisesi oli mieleltään sairas ihminen, hyvin sairas, hän ei välttämättä ymmärtänyt itsekään tekevänsä väärin. 

Olen itse kokenut samankaltaisia asioita kuin ap, ja koen tämän anteeksiannon painottamisen aivan äärimmäisen vahingoittavana asiana. Kun jotakuta kohdellaan järkyttävän kamalalla tavalla, se synnyttää normaalissa ihmisessä vihaa. Tervettä ja oikeutettua sellaista.

En rehellisesti ymmärrä, mistä nämä armollisuus- ja ymmärryshourinnat tulevat. Ei ole uhrin tehtävä ymmärtää kaltoinkohtelijan mirlenmaisemaa, koska mikään henkilökohtainen vajavaisuus tai trauma EI OIKEUTA KOHTELEMAAN MUITA HUONOSTI.

Tärkeintä on pystyä tuntemaan tunteet, saada ymmärrystä ja hyväksyntää ja hyväksyä, että mikä on tapahtunut, ei ole enää muutettavissa. Viha ja suru kuuluvat normaalina osana tähän prosessiin.

En missään tapauksessa kannata jäämistä vihan vangiksi tai mitään kostoajatuksia. Silloin sitä vain törsää vielä lisää energiaa ihmisiin, jotka eivät ansainneet sitä lähtötilanteessakaan.

Usein yllä kuvattu kehityskulku johtaa ajan mittaan jonkin sortin anteeksiantoon tai välinpitämättömyyteen tekijää kohtaan. Siihen ei kuitenkaan voi hypätä ilman välivaiheita, saati sitten toisten kehotuksesta.

Usein kaltoinkohdeltu on koko elämänsä ymmärtänyt muita itsensä kustannuksella. Olennainen osa parantumista on oppia asettamaan itsensä ja oma kokemuksensa etusijalle, ja jättää muut omaan arvoonsa.

Kaikkea hyvää ja voimia demonien selättämiseen ap:lle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko omaisesi eivät ymmärrä kuinka traumaattisesta asiasta on kyse tai se on heidänkin mielestään niin traumaattista että haluavat itseään suojellakseen pyyhkäistä koko aiheen piiloon.

Voimia sinulle ap, minä tiedän kuinka valtavan negatiiviset vaikutukset sellaisella voi olla koko loppuelämää ajatellen. Yhden suosituksen uskallan sinulle antaa, yritä antaa mielessäsi anteeksi väärintekijällesi, se helpottaa omaa taakkasi. Viha ja katkeruus vain syövät omaa hyvinvointiasi, eivätkä johda mihinkään. Yritä ajatella asiaa niin, että omaisesi oli mieleltään sairas ihminen, hyvin sairas, hän ei välttämättä ymmärtänyt itsekään tekevänsä väärin. 

Olen itse kokenut samankaltaisia asioita kuin ap, ja koen tämän anteeksiannon painottamisen aivan äärimmäisen vahingoittavana asiana. Kun jotakuta kohdellaan järkyttävän kamalalla tavalla, se synnyttää no

Samaa mieltä. Mitään anteeksiantoa ei tarvita.

Kun aito viha herää, niin ollaan jo voiton puolella. Se on oikein hyvä voimavara elämässä ja oman polun löytämisessä.

Toivotan ap:lle voimia jaksaa selvittää tuota perhesotkua. Terapia voisi olla hyvä alku, niin tutustut itseesi ja opit tuntemaan aitoa myötätuntoa itseäsi kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani puolestasi.

Sama kokemus. Taustalla lisäksi raiskaus ja pahoinpitely. Suurin osa ihmisistä eivät kestä kohdata sitä, että toiselle ihmiselle voi käydä näin. He mieluummin vähättelevät tai syyllistävät uhria.

Syy voi olla se, että he joutuvat kohtaamaan maailman pahuuden ja epäreiluuden. Voi olla, etteivät he kestä sitä, että sama olisi voinut tapahtua heille. Ihmisillä on voimakas tarve pitää kiinni illuusiosta turvallisesta maailmasta.

Itse olen ajatellut näin, että vaikken saa heiltä empatiaa, nämä ihmiset ovat niitä, jotka vääristyneellä tavallaan pitävät kiinni kaikesta hyvästä tässä maailmassa. He eivät ole pahoja, he ovat vain sokeita.

Kauniita ajatuksia, on ihailtavaa että pyrit näkemään näennäisessä välinpitämättömyydessä jotakin parempaa ja varmasti siellä sellaisen siemen useimmiten itääkin. Useimmat heistä ovat varmasti pohjimmiltaan hyviä, kilttejä ja tunnollisia ihmisiä. 

On luonnollista, hyvin luonnollista, ja hyvin inhimillistä kääntää päänsä syrjään ja suojella itseään kun kohtaa äärimmäistä pahuutta, etenkin läheistensä osalta, mutta se ei ole sellaista toimintaa jota tahtoisin nähdä tässä maailmassa enemmän. 

Hieman kehittyneempi ihminen uskaltaa jo katsella maailman pahuutta sellaisena kuin se on, hän uskaltaa seistä sorrettujen ja väärinkohdeltujen puolella, hän uskaltaa kertoa totuuden vaikka se ei kaikkia miellyttäisi, hän tahtoo auttaa kärsiviä vastoin omaakin etuaan. Hän uhraa epäitsekkäälle rakkaudelle. 

Itsekään en oikein ymmärrä miksi antaa anteeksi kun itse en siihen henkilökohtaisesti pysty. Voin olla ilman jatkuvaa vihaa mutta en kuitenkaan halua antaa anteeksi ja sulkea niin ollen satutettua osaani tietoisuudestani. Se etten ole aina vihannut vaan olen oikeastaan ollut ymmärtäjä ja liian kynnysmatto on vain saanut aikaan sen että olen kokenut lisää hyväksikäyttöä ja traumat ovat uusiutuneet/syventyneet.

En siis halua jotenkin vain ohittaa tätä asiaa vaan annan itseni olla vihainen. Se on jopa tuonut viime aikoina voimaa minulle kun olen uskaltanut siihen antaa luvan. Ennen olen vihannut itseäni ja masentunut pahasti, ihan todella olen itsetuhoinen ollut mutta kun uskalsin kohdata vihaa terveesti ulospäin niin se on ollut voimaa tuovaa ja jopa häpeän tunne itsestä on lieventynyt. 

Yritän välillä myös olla muuta kuin uhri. Koska olen kaikkea muutakin ja olen myös kokenut todella paljon hienoja asioita elämässäni. Myös vanhemmissani oli/on ollut paljon hyvää kuten myös isovanhenmissa. Ei kaikki nyt ihan paskaa ole ollut mutta en voi kiistää etteikö vielä olisi paljon työstettävää siinä että pystyn vielä hyväksymään kaiken osana elämän historiaani ja löytämään kuka olen kaiken traumaminän (olen kuin vankilassa) ulkopuolella. 

Ap

Hmm. Mitä he olivat voineet tässä vaiheessa sanoa? Istut keittiön pöydän ääressä aikuisena vaikuttaen tervepäiseltä ja yhtäkkiä sanot että btw näin kävi. Kuvitteletko että oikea elämä on jotain elokuvaa, jossa ihmiset osaavat heti pitää 10 minuutin tunteikkaan palopuheen ja lopuksi itkien halataan? Ei se niin mene. Vähän sama asia kun jonkun läheinen on kuollut. Harva osaa sanoa mitään järkevää.

Todennäköisesti tarvitsevat aikaa käsitelläkseen tietoa, ja senkin jälkeen asia on sen verran vaikea että toivovat, ettet koskaan mainitse siitä.

Mene terapiaan käsittelemään asiaa, muut eivät osaa auttaa.