Mitä tapahtumaa/tarinaa/vitsiä lapsuudestasi kerrotaan niin kuin se olisi ihana/hauska muisto, mutta on sinulle ikävä/traumaattinen?

Olen yläkoululaisena sanonut, että jos en pääse lukioon, voisin hakeutua lähihoitajaksi. Se on krhähähäähähähäähähääh äitini mielestäni hulvattoman hauskaa edelleen noin 25 vuotta jälkeenpäin. Siis hahhahahah tyttö meinasi hakea lähihoitajaksi hähähäähähäh! En tajua asian pilkkaamista, koska äiti itse tuolloin kaakatti, ettei minunlaiseni tyhmän ihmisen kannata välttämättä hakea lukioon. Varmaan ongelmana oli se, että keksin jotain itse.

En ole lähihoitaja ja hyvin meni lukio, mutta minulla on sote-alan maisteritutkinto ja johdan kehittämistyötä. Mutta hölmöähän sekin varmaan on krähähäähäh!

Nämä jutut antaa sillä tavalla perspektiiviä, että kun omat vanhemmat oli alkoholisteja ja vanhemmuudessaan epäonnistuivat aika monella tavalla, niin tässä ei koskaan. Vanhemmat on aina suhtautuneet minuun ja sisaruksiini niin, että ovat ylpeitä meistä (vaikkei aina olisi ollut syytäkään). 

Meillä oli yleistä se että lapsen kanssa ei naurettu, lapselle naurettiin. Siis just tää sama että kerrottiin näitä noloja tarinoita mitä oli lapsena tehnyt ja sanonut,  ihan jokaisissa juhlissa ja kyläreissuilla. Muistan että rippipäivän aamuna ilmoitin että en halua päivän aikana juhliin tuleville vieraille kerrottavan yhtään kertaa näitä sataan kertaan kuultuja tarinoita koska en halua että nolataan, olin kuulemma huumorintajuton ja luonteeltani kummallinen.

Toisen kerran, olin jo aikuinen, äitini kertoi ravintolassa pöytäseurueelle erittäin hauskaa tarinaa siitä kun olin joskus n. 9-10v pudonnut jäihin ja tulin märkänä kotiin, "hehheh muistatkos sitä, ihan läpimärkänä tulit kotiin, piti kengätkin heittää roskiin". Sanoin että joo muistan hyvin ja sen vuoksi vieläkin kammoan jäälle menemistä, se oli kauhea ja todella pelottava kokemus. Meni vähän vaikeaksi, kai tajusi että ei ole ihan normaali reaktio vanhemmalta naureskella tuollaiselle, tai että jotenkin koko jutun pääpointti hänellä oli se että oli hauskaa että mun piti kävellä märkänä kotiin, eikä pelottavaa se että lapsi oli vaarassa hukkua. 

Kaikille säikähdyksilleni ja peloilleni naurettiin. Joskus otettiin valokuvia, kun itkin, kun olin niin huvittavan näköinen kun säikähdin jotain tai suutuin jostain. Ei puhettakaan, että olisi lohdutettu tai halattu... Tai sitten minua pyydettiin sanomaan joku vaikea sana yhä uudestaan, kun oli niin huvittavaa kun sanoin sanan väärin. Enpä sitten ole kovin läheinen äitini kanssa ja hän ihmettelee miksi en puhu hänelle asioistani ja ajatuksistani. 

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin tajuaa, että narsistinen persoonallisuushäiriö on Suomessa aivan stanan yleinen ongelma. Näitä on enemmän kuin prosentti väestöstä.

Tiesitkö että on olemassa lukuisia muitakin diagnooseja kuin narsisti?

Esimerkiksi tyrää ei kutsuta vatsanarsistiksi jne.

Talon (puutalo jossa useampi asunto) kellarissa puuliiteri, josta pelkäsin aina hakea puita. 

Tämä oli sitten muiden mielestä lystikästä.

Hämärä ja sokkeloinen kellari ja lapsen ylikierroksilla käyvä mielikuvitus- ei tarvinne sanoa muuta.

Kuinka 3v matkustin yksin kaupunkibussilla mummin luo.

Hain turvaa koska äiti ei ollut läsnä. Muille se on hauskaa, mulle ei. Opin jo silloin että älä kerro muille että kotona on turvatonta.

Mummuni mestari näiden tarinoiden kertomisessa, vaikka olen monesti sanonut niiden tekevän oloni epämukavaksi. Yksi mummuni suosikki on se, kun kiroilin julkisella paikalla kaaduttuani.  

Eikös se ole ihan klassikko, kun viedään seurustelukumppani vanhempien luo näytille, niin sieltä alkaa tulla, että no kun Maija silloin 5-vuotiaana teki niin...

Tää on nyt enemmänkin nuoruudesta, mut alaikänen olin silti. Vein ekan poikakaverin näytille niin heti kun se lähti kommentoi äiti, että varmaan on homo kun on korviskin korvassa ja nauro päälle. Tokasta kenet vein naureskeli äiti isäpuolen kanssa että on niin hoikka että selkä ja maha on sama-asia. 

Näistä seuras se, että kolmas poikaystävä oli ulkopäin sellanen kenet kuka vaan haluis ja hänestä kukaan ei uskaltanu kommentoida mitään. Oli samalla vaan katseilta suojassa väkivaltanen ja kontrolloiva. 

Mut ekoista poikakavereista vanhemmat kerto kavereilleen naureskellen samaa useita vuosia. Mut muutaman vuoden sisällä se on onneks loppunu. Varmaan ku alotin terapian ni porukat on muutenki ollu varovaisempia mun kanssa 

Sadistinen isäni ja hänen iljettävä äitinsä (vaati kutsumaan mummiksi mutta enpä kutsunut) puhuivat minulle todella rumasti syntymästäni lähtien. Olin heille epätoivottu, koska jalkovälistä löytyi "väärät" vehkeet. Muistelivat joskus myöhemmin sitten sukujuhlissa vedet silmissä nauraen miten olivat tölvineet törkeyksiä pienelle lapselle ja jopa käyneet fyysisesti käsiksi.

Isän äidin ikisuosikki oli, kun minulle leikattiin esikouluikäisenä otsatukka ja sain samalla reissulla kauppakeskuksessa olleelta kasvomaalaajalta sinisen kukan poskeen, ja isoäitini pääsi sitten oikein rinta kaarella ja suu virneessä tokaisemaan miten vain venäläisillä h*orilla on sinistä meikkiä ja otsatukka. Isä tämän kuultuaan pakotti minut hiuksista repimällä vessaan pesemään kukan pois poskesta ja laittamaan äidin hiuspannalla otsatukan ylös ja pois näkyviltä.

Olen jo keski-ikäinen, mutta edelleen purskahdan itkuun tuota miettiessäni. Ja sitä poskia polttelevaa nöyryytystä, kun nuo lapsuuteni pilanneet hirviöt naureskelivat tekosilleen kaikkien kuullen sukujuhlissa ja yhteisissä joulunvietoissa. Ja niille jotka ehkä miettivät: kyllä - isoäitini kuoli 11 vuotta sitten yksin vanhainkodissa ja isäni elää paraikaa yksinäistä vanhuutta kaukana minusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän periaate että lapset saa selkäsaunaa koska jos ne ei oo ollu pahanteossa niin ainakin ne on menossa sinne.

No ei tämän nyt varmaan oletetakaan olevan kiva muisto, mutta varmaan osittain samaa, mitä ap tarkoitti, eli vanhemmat joskus tuttujen tai sukulaisten kuullen kertoo siitä, miten siihen aikaan minulle vielä annettiin remmiä ja että miten on nyt niin fiksuksi aikuiseksi kasvanut tms. Minulle se on ainakin ihan hirmuisen nolo ja hävettävä tilanne, että tuollaisesta kerrotaan muiden kuullen.

Siis oikein kehuskelee kuinka hakkasivat lastaan? Hyi helv...

Ei sitä siihen aikaan pidetty hakkaamisena vaan se oli rangaistus kielletyistä teoista. Homma toimi niin, että sellaisissa tilanteissa missä nykyään lapselle sanoitetaan annettiinkin rangaistus. Rangaistus saattoi olla esim. piiska, aresti tai viikkorahan menetys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän periaate että lapset saa selkäsaunaa koska jos ne ei oo ollu pahanteossa niin ainakin ne on menossa sinne.

No ei tämän nyt varmaan oletetakaan olevan kiva muisto, mutta varmaan osittain samaa, mitä ap tarkoitti, eli vanhemmat joskus tuttujen tai sukulaisten kuullen kertoo siitä, miten siihen aikaan minulle vielä annettiin remmiä ja että miten on nyt niin fiksuksi aikuiseksi kasvanut tms. Minulle se on ainakin ihan hirmuisen nolo ja hävettävä tilanne, että tuollaisesta kerrotaan muiden kuullen.

Siis oikein kehuskelee kuinka hakkasivat lastaan? Hyi helv...

Ei toi mun mielestä kehuskelulta kuulostanu, varsinkin jos se oli silloin yleinen käytäntö. Vrt. joku sanoisi, että silloinpa tankattiin lyijyllistä bensaa ja hyvin kulki.

Joskus jossain sukutapaamisessa me alettiin (aikuisina) siskojen ja (äidin puolen serkkujen) kanssa muistelemaan, millaisia selkäsaunoja olimme aikoinaan saaneet ja mistä syistä. Vanhemmat sisaruksineen kuuntelivat, korvat punaisina, muisteloitamme saamastamme kasvatuksesta. Ainakin meillä se meni ihan suvussa. Joka talossa oli ollut sama meininki. Remmi lauloi ja tukkapölly pölisi.

Mun isä jaksaa muistaa kertoa kaikille kuinka hauskaa heillä oli kun yrittivät ottaa mun ollessa vauva, kuvaa vaipanvaihdosta ja vauvalta (minulta) tulikin samaan aikaan iso löysä kakka. Se kuva on varmaan tallessa sillä jossain. 

Pahin on "hauska" tarina siitä, miten äitini kyllästyi jatkuvaan valitukseeni siitä, että vaalea leipä oli loppu, ja otti kokonaisen ranskanleivän ja väkipakolla tunki sen alas kurkustani. Muistan, kuinka kyynelet silmissä nielin leipää ja pelkäsin kuolevani tukehtumalla, aivan järkkyä. Ja tälle tarinalle nauretaan, naureskelen sitten muiden mukana, kun en muuhunkaan pysty 🤔