Onko kukaan teistä päässyt yli vihasta ja katkeruudesta kun on tapahtunut jotain ikävää?

Helposti. Olen oppinut aikoja sitten päästämään irti pahasta. En anna sen vaikuttaa minuun. Tunnen vihan ja surun, mutta päästän sen sitten menemään.

Takaraivossa katkeruus on ja pysyy vaikka kuinka koittaisi päästään irti . Aika hieman helpottaa muttei poista.

Naura. Pieraise. 🤣

Isäni, joka kuoli jo 12 vuotta sitten, oli hyvin dominoiva, ankara ja väkivaltainen. Katkeruus on sisäänrakennettu mekanismi. Se on koossa pitävä voimavara. En ikinä anna isälleni anteeksi epäoikeudenmukaisuutta, uhkailuja ja kasvamista väkivallan varjon alla. Kannan tämän katkeruuteni hautaan saakka.

N44

Kuinka monta kuollutta, mitä ihmettä.

Mun lähistöllä ei kuolla ennen sataa vuotta.

Olen käyttänyt jonkinlaista kolmivaiheista strategiaa. Ensin hyväksyn sen, että asiat ovat tapahtuneet kuten ovat, minulle on tehty mitä on tehty, ja sille en voi mitään. Tähän menee minulla eniten aikaa. Toiseksi hyväksyn oman ahdistukseni, katkeruuden, vihan, pettymyksen ja surun tunteet. Ne ovat tarpeellisia, ja ohjaavat minua jatkossa suojaamaan itseäni siltä, ettei niin tapahtuisi uudestaan, tai että oppisin sietämään esimerkiksi menetyksiä vähemmällä tuskalla. Kolmanneksi ohjaan ajatuksiani aktiivisesti pois huonosta kierteestä ja korvaan ne toisilla ajatuksilla. Kun harjoittelen ja harjoitan tätä strategiaa sitkeästi, ja kieltäydyn liiallisesta vatvomisesta ja selityksen etsimisestä, olo helpottuu ajan myötä. 

Joku keino se on vaan löydettävä. Oman itsensä takia ja lapsien. Mielenrauha, mikä ihana sana... 

T.ap

Ei se viha ja katkeruus mitään auta, mutta kyllä itsekkin olen sillä tavalla katkera, että muiden ihmisten hyvä onni ja tuuri ärsyttää. Pitää luovia ja löytää itselleen omia hyviä polkuja, ja väyliä mitä kulkea tässä paskassa. Niin että voi kulkea suht onnellisena vaikka ympärillä onkin vaikka mitä skeidaa. Pitää ymmärtää, että maailma ei todellakaan ole tasavertainen paikka. Toiset joutuu vaan kärsimään ja toiset ei, sille ei voi mitään vaikka kuinka pyristelisi vastaan. Toki kannattaa pysyä loitommalla niistä ääliöistä, jotka eivät elämän oikeista vastoinkäymisestä mitään tiedä, niistä jotka jauhavat sitä paskaa, että kaikille annetaan samanverran kannettavaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni, joka kuoli jo 12 vuotta sitten, oli hyvin dominoiva, ankara ja väkivaltainen. Katkeruus on sisäänrakennettu mekanismi. Se on koossa pitävä voimavara. En ikinä anna isälleni anteeksi epäoikeudenmukaisuutta, uhkailuja ja kasvamista väkivallan varjon alla. Kannan tämän katkeruuteni hautaan saakka.

N44

Niin, oma valintahan se on velloa katkeruudessa ja pilata loppuelämä sillä. Eli vaikka isäsi väärin tekikin, ei hän ja hänen toimintansa silti ole syy siihen että olet valinnut katkeruuden.

Kyllä , lukemalla asiasta käsitteleviä kirjoja, kehittynyt henkisesti pois siitä negatiivisuudesta.Viha ja kauna myrkyttää vain kantajansa.Siitä ei ole mitään hyötyä, sillä vain pilaa oman elämänsä.

Ei esim väkivaltaa kokenut voi unohtaa täysin tapahtunutta, mutta kannattaa tehdä kaikkensa ettei sitä muistelekaan.Se on menneisyyttä ja siellä sen pitää pysyäkin.Sitä ei kannata tuoda enää nykyisyyteensä.Nyt on nyt ja asiat ovat paremmin.Uhriksi ei pidä jäädä koko iäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni, joka kuoli jo 12 vuotta sitten, oli hyvin dominoiva, ankara ja väkivaltainen. Katkeruus on sisäänrakennettu mekanismi. Se on koossa pitävä voimavara. En ikinä anna isälleni anteeksi epäoikeudenmukaisuutta, uhkailuja ja kasvamista väkivallan varjon alla. Kannan tämän katkeruuteni hautaan saakka.

N44

Niin, oma valintahan se on velloa katkeruudessa ja pilata loppuelämä sillä. Eli vaikka isäsi väärin tekikin, ei hän ja hänen toimintansa silti ole syy siihen että olet valinnut katkeruuden.

 

Oman vanhemman väärinteko kyllä aiheuttaa syvää katkeruutta ja surua. Niin myös mulla. Mutta ehkä hänkin oli onneton eikä ollut välineitä toimia oikein. Esimerkiksi pahoinpidelty saattaa jatkaa perintönä toimintaa omiin lapsiinsa. Toivottavasti joku päivä pääset yli siitä t. Ap 

Kyllä minä tunnen edelleen katkeruutta tiettyä asiaa kohtaan, vaikka siitä on jo kauan.  

Silti en mitenkään koe, että sen katkeruuden tunnustamalla ja tiedostamalla pilaisin elämääni.  Ei minun ole tarvinnut mitään ihme harjoituksia käydä läpi.  Minulle on riittänyt, kun olen todennut, että vääryys tapahtui ja vei monta vuotta elämästäni.  Ja sitä ei miksikään voi muuttaa, tapahtunutta ei voi kieltää.  

Suututtaahan se välillä vieläkin, mutta suututtaahan tässä elämässä monet asiat muutenkin.  Ei tämä nyt pelkkää herkkua ole koko ajan muutenkaan.  Kaikki on otetttava vastaan, mitä tulee.  

Muuten minulla on ollut hyvä elämä tähän asti ainakin, joten enimmäkseen olen tyytyväinen.  Monilla ei ole näinkään hyvin.

Kyllä, usko Jeesukseen auttaa ihmeesti. Kun koko näkemys maailmasta muuttuu.

Joo se on kyllä skeidaa, että kaikki ihmiset saisi kannettavakseen saman verran, ja että kenellekäään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa.  Se nyt ainakin on kukkua.

Ihmiset on erilaisia, joku todella jaksaakin vaikka mitä.  Ja toinen murtuu pienemmästäkin.  Ketään ei saisi siinä mielessä verrata toisiinsa.

Ihan varmasti joillekin ennetaan enemmän murhetta ja huolta kuin, minkä jaksaa kantaa.  Ihmisethän tekee itsemurhiakin, kun ei vaan kestä enää.

Eikä kukaan saisi siihen mennä väliin tuomitsemaan, että eihän tuo nyt mitään olisi ollut, miksi se nyt tuosta niin koville otti.  Kas kun me ollaan erilaisia.  

Ja joillekin todellakin kertyy niitä hyviä asioita ja onnistumisia elämäänsä ihan ilman omaa ansioitaankin.  Jotkut rämpii koko ikänsä vastoinkäymisten kanssa.

Yleensä näitä hymistelyjä mölöttelee ne ihmiset, joille ei suurempia ikävyyksiä ole koskaan tapahtunut ja jotka kuvittelee kaiken aina omaksi ansiokseen ja osaavuudekseen, kun kaikki on niin sutjakkaasti ja hyvin mennyt.  Totuus kumminkin on, että onnistuneeseen elämään tarvitaan aika paljon ihan silkkaa onneakin ja hyviä sattumuksia.  Sitä ei vain tule huomanneeksi, kun niitä isoja vaikeuksia ei ole koskaan ollutkaan.

Mutta yksi juttu tuntuu kyllä pitävän paikkansa, mitä sanotaan : raha menee rahan luo.  Olisikohan siinä takana se maailmankaikkeuden laki, että runsaus vetää puoleensa lisää runsautta ja köyhyys lisää köyhyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, usko Jeesukseen auttaa ihmeesti. Kun koko näkemys maailmasta muuttuu.

Koko näkemys maailmasta muuttuu? Ei mulla ainakaan muuttunut koko näkemys. Ihan näen maailman sellaisena kuin se on ollut ja on edelleen, uskosta huolimatta.

Rehellisesti sanottuna en ole sataprosenttisesti päässyt yli. Mutta jollain sairaalla tavalla se auttaa, että ne ainoat läheiset joita minulla on, kohtelevat minua koko ajan huonosti. Saan jatkuvasti treeniä ikävien juttujen ignooraamiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni, joka kuoli jo 12 vuotta sitten, oli hyvin dominoiva, ankara ja väkivaltainen. Katkeruus on sisäänrakennettu mekanismi. Se on koossa pitävä voimavara. En ikinä anna isälleni anteeksi epäoikeudenmukaisuutta, uhkailuja ja kasvamista väkivallan varjon alla. Kannan tämän katkeruuteni hautaan saakka.

N44

Niin, oma valintahan se on velloa katkeruudessa ja pilata loppuelämä sillä. Eli vaikka isäsi väärin tekikin, ei hän ja hänen toimintansa silti ole syy siihen että olet valinnut katkeruuden.

 Eri. Samoin kannoin kaunaa isälle joka hakkasi ja repi tukasta. Hän on kuollut. Olen hengessäni antanut anteelki, mutta en ikinä hyväksy. 

Useimmat pääsee. Kaikille tapahtuu jossain vaiheessa elämää jotain ikävää.

Kiitos kokemuksistanne. Ja kyllä, se on totta että joillekin kasaantuu liikaa ikäviä asioita. Mutta, voisiko sen muuttaa niin, ettei niitä kasaannu enää? Että alkaa tietoisesti rakentamaan hyvää ympärilleen. Ok, hyväksyn sen että olin kiusattu, lyötiin, satutettiin henkisesti. Mutta tänään valitsen toisen tien, jossa ei satuteta. Valitsen olla ehjä, onnellinen. Yritän ainakin!

T. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni, joka kuoli jo 12 vuotta sitten, oli hyvin dominoiva, ankara ja väkivaltainen. Katkeruus on sisäänrakennettu mekanismi. Se on koossa pitävä voimavara. En ikinä anna isälleni anteeksi epäoikeudenmukaisuutta, uhkailuja ja kasvamista väkivallan varjon alla. Kannan tämän katkeruuteni hautaan saakka.

N44

Niin, oma valintahan se on velloa katkeruudessa ja pilata loppuelämä sillä. Eli vaikka isäsi väärin tekikin, ei hän ja hänen toimintansa silti ole syy siihen että olet valinnut katkeruuden.

 Eri. Samoin kannoin kaunaa isälle joka hakkasi ja repi tukasta. Hän on kuollut. Olen hengessäni antanut anteelki, mutta en ikinä hyväksy. 

Juu, ei anteeksiantaminen tarkoita hyväksymistä. Hienoa kuulla että et ole jäänyt katkeruuteen vaan tosiaan antanut anteeksi.