Suuteletko puolisosi kanssa edelleen?
Meillä miehen kanssa takana pitkä parisuhde, 20+ vuotta. Aikamoista arjen kamppailua, ruuhkavuosia, työtä, lapsia, harrastuksia jne.
Kysymys kuuluukin: suuteletteko vielä puolisosi kanssa? Siis kiihkeästi, rakastuneesti? Suulle?
Me ei suudella, vaikka rakkautta ja kumppanuutta välillämme onkin. Poskelle annetaan platonisia pusuja, mutta sellainen suulle kiihkeästi suuteleminen on jäänyt taakse jo vuosikausia sitten.
Miksi? Minä en enää halua.
Miksi en enää halua?
A) mies ei osaa suudella, oikeasti ei vaan osaa. Olen yrittänyt neuvoa, opettaa. Hän ei ole oppinut eikä tule oppimaan. Ei edes halua oppia. Liikaa syljen eritystä, liikaa hammasten kolauttelua jne. Ihan kuin meidän suut ja huulet ei edes sovi yhteen.
B) miehen hammashygienia ja pahanhajuinen hengitys aiheuttaa minussa, surullista kyllä, pahoinvointia. Pelkkä sylkikin haisee pahalle. Välillä kun hän antaa pusun vaikka kädelleni, se pussauskohta haisee syljen vuoksi tosi pahalle. Lisäksi syljeneritys on hällä objektiivisestikin arvioiden normaalia runsaampaa.
Tunnen itseni hienohelmaksi, mutta en vaan pysty. Rakastan häntä kyllä, mutta suutelu ei onnistu. Me ei vaan sovita siinä asiassa yhteen. Olenko ainoa joka ajattelee näin?
Kommentit (57)
Haluaisin suudella, eikä siinä ole ollut ongelmaa aiemmin. Nyt kuitenkin joku on aiheuttanut sen, että suuni on haissut kumppanini mielestä pari kertaa. En tämän jälkeen enää ole ollut aloitteellinen suutelulle, koska asia ällöttää niin paljon. Pesen hampaani aamuin illoin. Sipuli, kahvi ja maitotuotteet tuntuvat joskus siltä, että niistä aiheutuisi hajuhaittaa.
Ei suudella.
Minusta suutelu kuuluu itselläni siihen alkuun himoihastus vaiheeseen. Siinä vaiheessa hengitys ei haise pahalle tai ainakaan se ei haittaa. Se on kun soidintanssia ja tuntuu auttamatoman kiihottavalle ja kivalle se alun pussailu.
Kuitenkin jo kuukauden jälkeen se ei vaan sovi siihen palettiin, että pussaillaan kiihkeästi sohvan nurkassa ja spotifystä soi joku rauhallinen intiimi musiikki.
Mutta rakkaus on silti syvää ja seksi maistuu. En tykkää pussailla. Pikkupusut on kivoja.
24 vuotta takana, kaikenmoiset spontaanit hellyyndenosoitukset vaimon puolelta ovat hiljalleen lakanneet.
Ehkä kysymys on vaihdevuosista tms. kaikki on kuulemma hyvin.
Ajoittain sitä miettii että mikähän mahtaa olla tulevaisuudensuunnitelma hänellä.
Voihan tässä käydä niinkin että jonain päivänä en enää onnistukkaan torjumaan muiden naisten lähestysmisyrityksiä ja ajaudun ajamaan kaksilla raiteilla.
Suutelemme, kun osoitamme toisillemme syvää rakkautta ja hellyyttä; seksuaalisessa mielessä ei niinkään......
Kyllä suutelemme, yhdessä ollaan oltu kohta 30 vuotta. Iltapusut ja lähtöpusut huulille, seksin yhteydessä kunnon suutelua, ihan kielareita siis. Joskus suudellaan muutenkin.
Molemmat pidämme hygieniastamme huolta.
Eipä juuri. 25 vuotta takana ja alkaa riittää.
Yhdessä 24 vuotta ja suudellaan edelleen. Minä 56v ja mies 62v. Hänellä on onneksi hyvä hammashygienia ja muukin hygienia kunnossa ja siitä tarkka. Mies on paljon innokkaampi suutelija kuin minä ja osoittaa monin tavoin joka päivä, että olen hänelle rakas ja halun kohde. Ihana rakas mieheni.
Miten tavallinen, ilmeisen hyväosainen elämä muuttuu puheessa "arjenkamppailuksi"?
Kun kuvioissa alkaa olla päihteiden väärinkäyttöä, lähisuhdeväkivaltaa, talousongelmia, työttömyyttä, mielenterveysongelmia tai pitkäaikaissairauksia voidaan puhua jo jonkin sortin kamppailusta.
Itse yhdistän omalla kohdallani suutelun siihen alkuhuumaan. Se on harmillista, miksen saa siitä enää mitään kiksejä alkuhuuman jälkeen.
Se on huumaava tunne, kun olet johonkin palavan ihastunut, ja teidän välillä ei ole vielä sen ihmeempää fyysistä tapahtunut. Sitten kun se alkaa tapahtua ja alkaa se yletön, odotettu pussailu kovin intohimoisesti. Sitä voi pussailla vaikka koko yön, vaatteet päällä kiehnäten ja on ihan ihastuspäissään. Tekee mieli pussata kaikki paikat ja saada toinen ihastumaan yhtä paljon kun itse toiseen on.
Jos suhde toivotusti etenee ja syvenee, läheisyys muuttaa muotoaan. Et enää näe häntä kaikkien himojesi kohteena vaan näet hänet hyvänä, ihanana kumppanina. Ei enää sellainen innokas pussailu yhtään kiinnosta.
Eli itse yhdistän sen siihen alun unelmointiin, intohimoon, huumaan ja siihen, kun toinen on vielä sulle salaperäinen ja kysymysmerkki.
Vaikkei oman miehen kanssa sellainen alkupussailu kiinnosta, niin tiedän, että se tavallaan kiinnostaisi toisen, uuden tyypin kanssa. Koska se on niin huumaava tunne. Mutta vaikka se kiinnostaa ja joskus nään unta himokkaasta pussailusta, en sitä tekisi kenenkään kanssa, koska mieheni on niin rakas. Ja jos seuraisin vaistojani, vaihtuisi mies puolen vuoden välein, koska ainahan se alku-innostus lopahtaa ja uusi mies tuntuisi taas, sen hetken, hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Itse yhdistän omalla kohdallani suutelun siihen alkuhuumaan. Se on harmillista, miksen saa siitä enää mitään kiksejä alkuhuuman jälkeen.
Se on huumaava tunne, kun olet johonkin palavan ihastunut, ja teidän välillä ei ole vielä sen ihmeempää fyysistä tapahtunut. Sitten kun se alkaa tapahtua ja alkaa se yletön, odotettu pussailu kovin intohimoisesti. Sitä voi pussailla vaikka koko yön, vaatteet päällä kiehnäten ja on ihan ihastuspäissään. Tekee mieli pussata kaikki paikat ja saada toinen ihastumaan yhtä paljon kun itse toiseen on.
Jos suhde toivotusti etenee ja syvenee, läheisyys muuttaa muotoaan. Et enää näe häntä kaikkien himojesi kohteena vaan näet hänet hyvänä, ihanana kumppanina. Ei enää sellainen innokas pussailu yhtään kiinnosta.
Eli itse yhdistän sen siihen alun unelmointiin, intohimoon, huumaan ja siihen, kun toinen on vielä sulle salaperäinen ja kysymysmerkki.
Vaikkei oman miehen k
Ihmisen parisuhteen muodostuksessa on eri vaiheita, kuten varmaankin tiedät. Kuvailemasi vaihe kestää tyypillisesti noin pari vuotta enintään. Tämä lienee syynä monen eron takanakin, tulee se uusi ihastus kuvaan joka "vie jalat alta" ja parin vuoden päästä taas seuraava jne.jne
@32 juurikin näin. Sen takia tärkeää on löytää hyvä kumppani, missä muutkin asiat kohtaavat kun se alun himo. Huumorintaju, luottamus, kumppanuus, arvot ja että on vaan hyvä olla toisen lähellä.
En enää. Lopetettiin viisi minuuttia sitten.
Pussaillaan päivittäin. Joskus seksin yhteydessä suudellaan, mutta ei aina edes silloin. Riippuu niin paljon tilanteesta ja kuinka kiihkeäksi menee. Yhdessä pian 17 vuotta.
Jos mies haisee niin mikset vaihda parempaan?
20v yhdessä ja kyllä suudellaan edelleen. Suulle, poskille tai vaikka kaulaan. Intohimoinen suutelu johtaa yleensä seksiin, mutta kyllä suudella voi ilmankin. Joskus haisee hengitys jommallakummalla vaikka valkosipulille, mutta äkkiä se unohtuu. Pestään kyllä molemmat hampaat se 2päivässä.
Pari pusua päivässä, aamulla ennen töihin lähtöä ja hyvän yön pusu. Rakkautta riittää molemmilla ilman yletöntä suutelointia.
Toki meillä oli se alkuaikojen huumakausi, kun jatkuvasti suudelmiin ja sekstailtiin. Se tasaantui siitä parin vuoden aikana, kuten yleensä kaikilla tasaantuu.
Ei.
En muista nuoltiinko alussakaan 25 v sitten.
A) jotakuinkin syynä.
No todellakin. Me on oltu lähes 20v yhdessä.
Mies hammaslääkäriin! Sillä on suussa joku tulehdus tai muu sairaus, jos haju on niin paha. Suu on tärkeää hoitas kuntoon, vaikka se olisikin inhottavaa tai tuntuisi jopa vähäpätöiseltä asialta. Suun terveys on iso osa yleisterveyttä.
T. Entinen hammaslääkärikammoinen, jonka suu on nykyään kunnossa.
Palstamammojen miesmaku ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä :)