Taas on jonkun minä minä minän lastenvaunut savustaneet kerrostalon...
Iltalehti:
Sytytetyt lastenvaunut savustivat kerrostalon
17.1.2007
Tuleen sytytetyt lastenvaunut levittivät runsaasti savua kerrostalon rappukäytävään keskiviikon vastaisena yönä Joensuussa.
Asukkaat pysyivät sammutuksen ajan asunnoissaan, eikä kukaan loukkaantunut.
Hätäkeskus sai tiedon asiasta tiistai-iltana puoli kahdentoista aikaan. Pelastuslaitoksen savusukeltajat tunkeutuivat rappukäytävään ja sammuttivat nopeasti portaikon alla palavat lastenrattaat. Savutuuletuksen aikana paljastui, että nelikerroksisessa kerrostalossa oli sytytetty myös toinen palo. Talon yleisten saunatilojen vessanpönttöön oli tungettu papereita, jotka oli myös tuikattu tuleen.
Pelastuslaitos kiittää asukkaita siitä, että nämä pysyivät asunnoissaan, eivätkä tulleet savuiseen rappukäytävään, jossa liikkuminen on aina vaarallista. Ongelmia aiheuttivat sen sijaan kerrostalon pihalla olevat erilaiset esteet, joiden vuoksi pelastuslaitoksen puomitikasauto ei päässyt rakennuksen viereen. Nyt puomitikasautoa ei onneksi tarvittu.
Poliisi tutkii paloa.
han oikeesti. Miten vaikeeta on säilyttää niitä vaunuja siellä mihin ne kuuluvat?...
Kommentit (77)
Ja samoin lähtee kyllä yös meidän brion yhdistelmistä...
Mistä ei lähde?
kuule 48,soitappa huomenna vakuutusyhtiöösi,tule sit uudelleen kirjoittamaan tähän ketjuun mikä oli vastaus. mikään vakuutus ei korvaa jos sinun rattaasi palaa rapussa ja tuhoaa kiinteistöä.
Meillä vaunut aina ollut sisällä eteisessä, ei siis rapussa. Meidän rapussta vielä erillinen vaunuvarasto, ihme ettei niitä sinne saatu miltei vuoteen.
Ja sitähän te " fiksummat" oikein toivotte.
VAUNUJEN (kyse ei ole konekivääristä tai ydinaseesta) jättäminen rappukäytävään rappujen alle (joka usein on ainut paikka), kuin se, että joku on sytyttänyt ne TULEEN!!! En voi sanoa kyllä muuta kuin että tässä ketjussa koko av:n tyhmyys osuu kovasti tikulla silmään.
Ja en itse säilytä vaunuja rappiksessa, mutta jos meillä sellainen olisi en näkisi mitään estettä säilyttää niitä siellä rappujen alla poissa tieltä.
toivottavasti joku saa ton inttäjän kuriin, kiva elää tunnollaan et meidän rattaat sytytti kerrostalon....vakuutusyhtiö ei nimiitäin korvaa
Vierailija:
toivottavasti joku saa ton inttäjän kuriin, kiva elää tunnollaan et meidän rattaat sytytti kerrostalon....vakuutusyhtiö ei nimiitäin korvaa
JOS minulla kerta siihen on lupa??
Tottakai vastuu siirtyy minulta!!
edelleen se hurja inttäjä -48-
Joku ihminen sytytti ne rattaat. Ihan oikeesti ihmiset :D
Ja paloturvallisuusvastaavalle tai mikä olikaan. Itse asiassa rappujen alla rattaita saa säilyttää, mutta ei rappukäytävissä. Tällöin nämä estävät tulipalon aikana turvallisen ulospääsyn. Näiden teidän kommenttien mukaan kerrostalossa ei sais pitää ees ovikranssia.
Mutta kuten sen itse sanoit, av:lla tyhmyys tiivistyy.
syy miksi intän vastaan: soitin vasta vakuutusyhtiöön ja kysyin että korvaako vakuutukseni rattaat jos ne tuhotaan rapussa, koska talossamme ei ole varastoa niille ja olen saanut luvan isännöitsijältä. vakuutusyhtiön vastaus oli ei korvaa, eli maksaisin rattaat ja kiinteistön vahingot. näin vastasi Tapiola.
Joo ei mut kukaan ei kauhistele sitä että " kamalaa ku joku sytyttänyt toisten vaunut tuleen, hirveetä" vaan sitä miten ne vaunut oli siellä ja sytytti rappukäytävän tuleen :)
ja inttäjä vielä:mikä vakuutusyhtiö sulla on,jos se kerran korvaa niin mä haluun kans vaihtaa siihen.
Luuletko tosiaan, että jos on korvauksista kyse, taloyhtiö suostuu maksamaan, kun sen ei lain mukaan tarvitse. Mutta kaikin mokomin, jatka vain rattaidesi säilyttämistä rappiksessa.
Meidän tuplarattaat eivät ole portaiden alla vaan erillisessä, laajassa tilassa sitä varten takapihan oven puolella.
Se ei kuitenkaan ole palo-ovella suljettu tila eikä sitä pysty sellaiseksi muuttamaankaan. Jos joku ne tuikkaisi tuleen, niin eiköhän se savu etsiytyisi porrastilaankin, vaikka ei ihan vieressä olekaan. Mites tässä tulisi toimia?
Samassa tilassa on myös yhdet vaunut ja sinne sopii myös vierailijoiden jättää omansa. Talossa toimivan PPH:n hoitolasten vanhemmat jättävät joskus vaunujaan ja rattaitaan sinne hoitopäivän ajaksi, lisäksi siellä on asukkaiden ulkoleluja ja urheiluvarusteita. Varsinaisesta porrastilasta löytyy teko-viherkasvi, ei muuta syttyvää. Erillistä pyöräkellaria tai varastoa ei ole, pyörävarasto on samanlainen avoin säilytystila toisen rapun yhteydessä. Rappujen välillä on palo-ovet.
Kellaritiloihin (" kanakopit" ) ei polkupyörällä saati rattailla pääse. Kapeita kierreportaita yläkertaan on vaikea rattaita raahata yksinkään, lapsen kanssa se on täysin mahdotonta. Hissiä ei ole.
Minä osoittaisin tällaisessa tilanteessa syyttävän sormeni pyromaaneihin. Vaikea tässä on taloyhtiönkään ruveta lisäsiipeä rakentamaan.
voit kuule sillä luvalla pyyhkiä hanurias
HURJAAKIN HURJEMPI INTTÄJÄ
jonka tuttu asuu tässä palotalossa (hänen ei ollut vaunut)
Kuka sen lapun on kirjoittanut taloyhtiön puolesta alle?
ja on ihan totta, että rappukäytävässä ei saa säilyttää paloturvallisuusmääräysten mukaan mitään riskialtista. kuten rattaita. Jopa käytävämattojen materiaalit ovat tarkoin säädellyt. Kyse on muustakin kuin ilkivallasta aiheutuvien palojen estämisestä; rattaista lähtee niin paljon (myrkyllistä) savua, että ne vaarantavat evakuoinnin myös tahattomasti alkunsa saaneissa tulipaloissa.
mitkä vaunut on sellaiset joista saa sen koko tekstiiliosan eli kopan kokonaan irti? Koko systeemiä en ala kantamaan ylös saakka.