Taas on jonkun minä minä minän lastenvaunut savustaneet kerrostalon...
Iltalehti:
Sytytetyt lastenvaunut savustivat kerrostalon
17.1.2007
Tuleen sytytetyt lastenvaunut levittivät runsaasti savua kerrostalon rappukäytävään keskiviikon vastaisena yönä Joensuussa.
Asukkaat pysyivät sammutuksen ajan asunnoissaan, eikä kukaan loukkaantunut.
Hätäkeskus sai tiedon asiasta tiistai-iltana puoli kahdentoista aikaan. Pelastuslaitoksen savusukeltajat tunkeutuivat rappukäytävään ja sammuttivat nopeasti portaikon alla palavat lastenrattaat. Savutuuletuksen aikana paljastui, että nelikerroksisessa kerrostalossa oli sytytetty myös toinen palo. Talon yleisten saunatilojen vessanpönttöön oli tungettu papereita, jotka oli myös tuikattu tuleen.
Pelastuslaitos kiittää asukkaita siitä, että nämä pysyivät asunnoissaan, eivätkä tulleet savuiseen rappukäytävään, jossa liikkuminen on aina vaarallista. Ongelmia aiheuttivat sen sijaan kerrostalon pihalla olevat erilaiset esteet, joiden vuoksi pelastuslaitoksen puomitikasauto ei päässyt rakennuksen viereen. Nyt puomitikasautoa ei onneksi tarvittu.
Poliisi tutkii paloa.
han oikeesti. Miten vaikeeta on säilyttää niitä vaunuja siellä mihin ne kuuluvat?...
Kommentit (77)
Vierailija:
portaiden alla. Ne kun ei siellä yleensä ketään haittaa....
Tämä ei ole mikään taloyhtiön päätettävissä oleva asia. Älä ala väittää kun et tiedä.
T. 26, oman taloyhtiönsä paloturvallisuusvastaava
Mut mun voimat ei riitä pitämään toisella kädellä ovea auki ja yhdellä kädellä nostamaan vaunuja ja vauvaa ylös rappusia. Lapsen turvallisuuden takia en edes yritä enää.
14
Vierailija:
T. 26, oman taloyhtiönsä paloturvallisuusvastaava
No, joku sellainen on ollut asialla, jolla ei ole oikeutta tuollaista osoittaa. Vaunujen paikka ei ole rappukäytävässä (eikä minkään muunkaan irtaimiston), eikä kukaan voi väittää että näin olisi. Yleiset paloturvallisuusmääräykset kieltää. Eihän esim. bensiiniä saa säilyttää suuria määriä vaikkapa kanakoppivarastossaan, vaikka naapurit sanoisi että ihan ok se on meille. Ja joo, tiedän että bensiini on herkemmin syttyvää kuin vaunut, mutta samoista määräyksistä on kyse, niitä ei kukaan voi ohittaa.
T. 26, toivottavasti ei enää naurata kovasti
Eli jos on osoittaa kaksi uloskäyntiä rapusta ja sitten jos saadaan erotettua tila varsinaisesta porrashuoneesta palo-ovella ja sieltä pääsee toista kautta ulos niin asia on ihan laillinen.
Tämä vaan, koska monissa uusissa taloissa asia on juri näin ratkaistu ja sitten löytyy näitä hysteerisiä, jotka yrittävät häätää rattaita posi paikalta jossa niitä on suunniteltukin säilytettävän ...
Meilläkin on paikka vaunuille portaikossa, erillinen syvennys.
Nämä palon sytyttäjät voivat laittaa palamaan muutakin kun noi vaunut. Voivat heittää bensaa jonkun oveen ja tuikata tuleen.
kun joku ihminen on häiriintynyt, niin vaunuja ei voi pitää rappukäytävässä? Eikö lasku maalaisjärjen mukaan kuulu sytyttäjälle eikä sille, jonka vaunut on sytytetty? Voihan sitä sytyttää vaikka mitä tässä maailmassa, eikä niitä kaikkia voida kieltää. Meidän taloyhtiön rappukäytävässä on suuria tekokasveja. Onkohan niillä lupa olla siellä, saisihan nekin sytytettyä varmasti?
Tietysti ymmärrän, että sääntöjen mukaan vaunuja ei saa säilyttää rapussa ja sääntöjen rikkomisesta on seurattava tiettyjä asioita ja niin edelleen, mutta ihmettelenkin vain näitä sääntöjä.
vaan jotkut pihalla olevat rojut! Kylä kai joku hullu pyromaani nyt sytyttää vaikka itse tuomansa romppeet, jos rappukäytävässä haluaa jotain polttaa, turha siis lastenvaunujen omistajaa syyttää.
Vaunut syttyvät aika herkästi ja tuottavat paljon savua, mm. kaikki tekstiilit. Eivät tarvitse välttämättä mitään bensaa, vaan veikkaan että ihan tulitikuilla onnistuisi aika helposti. En usko ulko-oven syttyvän tuosta vaan, vaikka raapisi askillisen tikkuja yrittäessään sytyttää sitä. Et ole varmaan hirveästi yrittänyt sytyttää takkaa tai saunan pesää? Edes tiivis polttopuu ei ihan tuosta vaan syty edes kuivana, jos siinä ei ole sopivia " ulokkeita" tai tuohta tms.
et mikään vakuutus ei korvaa kiinteistölle eikä vaunuille aiheutunutta vahinkoa, vastuu siirtyy vaunujen omistajille jos niitä säilytetään rappukäytävässä. mitään tavaraa ei saa säilyttää rappukäytävässä, paloturvallisuus-asia.
ottakaa jumalauta selvää asioista ennenkuin intätte täällä, ei tarvi ku soittaa vakuutusyhtiöön.
Kenes vastuulla oli ne paperit siellä WCssä??
Pitäkää vaan siellä rapussa mutta penniäkään ette tule saamaan palaneista vaunuista vakuutusyhtiöltä jos ne ovat olleet väärässä paikassa.
Se joka rikkoo määräystä tavaran säilyttämisestä rappukäytävässä on huomattavasti helpompi tavoittaa kuin se joka sytyttää sen rappukäytävässä olevan tavaran palamaan.
Toisekseen hava tuhopolttaja jaksaa vaivautua ja tuoda mukanaan riittävän määrän palavaa materiaalia palon sytyttämiseen kun paljon helpompaa on valita kohde sen mukaan missä sitä on jo saatavilla! Eli jos oikein haluaa kärjistää, niin tavallaan se joka ne vaunut rappuun jättää yllyttää tuhopolttajaa rikokseen ;).
niiden sinne väärään paikkaan jätettyjen vaunujen takia.
Mä en ihan jo pelkästään sen takia voisi säilyttää vaunuja rappukäytävässä kun en saisi nukuttua ajatellessani millainen meidän perheen loppuelämä olisi jos olisi koko kerrostalon vahingot korvattavana...
Onneksi asutaan omakotitalossa!
Siellä käy nuoriso välillä tupakkia polttelemassa (tiedän ketkä), ja mä olen sanonut että se ei ole tupakointitila. Rattaat on saaneet olla toistaiseksi rauhassa. Mutta välillä pelottaa polttaako ne kakarat tän koko talon.
Vierailija:
et mikään vakuutus ei korvaa kiinteistölle eikä vaunuille aiheutunutta vahinkoa, vastuu siirtyy vaunujen omistajille jos niitä säilytetään rappukäytävässä. mitään tavaraa ei saa säilyttää rappukäytävässä, paloturvallisuus-asia.ottakaa jumalauta selvää asioista ennenkuin intätte täällä, ei tarvi ku soittaa vakuutusyhtiöön.
et suu tukkoon minä minä parempi ihminen sillä ;)