Lue keskustelun säännöt.
Kysymys luonteesta
12.03.2024 |
Miksi joku päätyy kaikissa tilanteissa ns. lapsen asemaan. Niin, että joku porukasta on aina se jonka päälle puhutaan, jonka juttuja ei oteta vakavasti ja jota puhutellaan 'annapas kun minä näytän miten tämä tehdään' tyylillä?
Olen korkeasti koulutettu, naimisissa, äiti, työelämässä koko aikuiselämäni ollut, mielestäni sopusuhtainen, siististi pukeutuva melko fiksu ihminen, mutta silti tunnun aina ajautuvan sellaiseksi 'pahnan pohjimmaiseksi' kaikessa. Onko sitten vaan omaa kuvitelmaa ja huonoa itsetuntoa vai onko muillakin tällaisia kokemuksia? Tuntuu, että olipa seura mitä tahansa, työ, harraste, urheilu tai ystäväpiirin seuraa, olen minä aina se johon suhtaudutaan vähätellen ja siihen tyyliin, kuin mielipiteelläni ei olisi mitään väliä?
Kommentit (4)
Ruumiinkieli ja äänenkäyttö vaikuttaa tosi paljon siihen, miten muut meidät näkevät. Ehkä niitä treenaamalla saisit annettua itsevarman vaikutelman (koska se riittää, ei tarvitse oikeasti olla erityisen itsevarma, kunhan muut uskovat että olet).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perehdy asioihin hyvin.
Pyri hahmottamaan aina käsiteltävien asioiden kokonaisuuksia. Mikä on tärkeintä. Mikä on kiireellisintä. Mikä vie asioita eteenpäin. Mikä toisi ratkaisun. Miten helpotettaisiin tilannetta.
Ota puheenvuoro jo heti alussa esimerkiksi kokouksessa.
Mieti asioita valmiiksi, jopa sanat ja lauseet, jos et ole tottunut puhumaan paljoa.
Ole aktiivinen ja aloitteellinen.
Ole asiallinen, lyhytsanainen ja varsinkin selkeä.
Edistä käsiteltävää asiaa ja tilannetta aina, kun mahdollista, pikkuasioihin jumittajat herättävät ihmetystä, jos ei vielä niiden aika.
Älä luovuta puheenvuoroasi jyrääjälle ennen aikojaan, vaan puhu asiasi.
Itsenäinen ajattelu ja itsenäinen tekeminen on usein se juttu. - Luovu odottamasta, että joku aina auttaa ja tukee.
Joskus nimittäin he, joilla on ollut kotona ja lähipiirissä suojelija tai suojelijat, tai "luottovarma" tuki, äiti tai isä, aikuisinakin odottavat "huolehtivaa" otetta huomaamattaan. Ja sitten vastaavasti lapsuudesta asti huolehtimaan tottuneet, "putoavat" helposti siihen "annas kun näytän"-rooliinsa, tukemaan ja auttamaan.
Suojelijaa odottava ei pidä puoliaan riittävästi, vaan on hiljaa, kun pitäisi puhua, vetäytyy, kun pitäisi selventää, mitä tarkoittaa, ajattelee jotenkin, että ei minun kannata sanoa mitään, ei missään tapauksessa halua joutua kiistaan tai sanaharkkaan, vaan vaikenee jne. Reippaampi, asiantunteva ja jäntevä ote asioihin saattaa saada muutoksen aikaan.
Samanlainen kokemus ja minusta se on huvittavaa koska en harrasta minkäänaista kilpailua, vertailua tai nokittelua. Minusta nämä muut harrastavat ja jotenkin heitä ärsyttää se etten reagoi ja siksi he yrittävät jotenkin alistaa. Tiedostamatonta varmaan.
Nytkin on eräs pikkupomo joka haastaa minua. Vaikka en itse edes kilpaile. Olen vaan, täysin neutraalina täysin diplomaattisen ja passiivisena. Teen omaa juttuani.
Mukana on varmaan vähän kaikkea mitä tuossa kerrot, ei vain yhtä tekijää. Monesti roolitukset ovat peräisin jo lapsuudesta asti ja keski-ikäisenä niitä saatetaan alkaa kyseenalaistaa ja miettiä miksi näin.
Jyrätyksi tulemisen kokemus ei ole hyvä juttu, joten ihan hyvä on miettiä asiaa, varsinkin, jos sama koskee parisuhdetta.