Sano hei sunnuntailisille ja hiihtolomalle
Kommentit (98)
Hei, hei koko hyvinvointivaltiolle. Sinimusta tuhoaa kaiken minkä voi.
Yritysten omistajien pankkitileilä on vielä tilaa. Joten, työläisten kurjistaminen jatkukoon!
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä arkena päivällä, en siis saa sunnuntailisiä, joten minulle sopii niiden poistaminen. Hiihtolomaakaan en tarvi, en edes omista suksia. Mutta voin minä talviloman pitää.
Niin minäkin tein ammatillisena opettajana töitä päivällä, vaan ajat muuttuvat. V. 2022 oli iltatöitä jo keskimäärin 8 päivänä viikossa. Pikkuhiljaa iltatöistä määrä lisääntyi. Oppilaitos päätti tehostaa tilojen käyttöä ja saada entistä enemmän opiskelijoita. Miltä se kuulostaa sellainen opettajan työpäivä, että aamulla on opettamassa oppilaitoksella klo 8-11. Illalla pala opettamaan klo 16-20 iltaopiskelijoita. Välissä pitää olla 5 tunnin opetukseton vapaa. Jos asuu kaukana toisella paikkakunnalla, välissä ei ehdi kotiinkaan. Onneksi itselläni oli vain kahdella eri paikkakunnalla opetusta ja lisäksi verkossa, mutta jotkut kollegat joutuivat opettamaan 5 eri toimipisteessä eri paikkakunnilla. En kokenut itse järkevänä, että työpäivä on kahdessa osassa. Opetuksen lisäksi työ on myös merkintöjä, arviointeja, kokeiden korjaamista ja palautteen kirjoittamista, tuntien suunnittelua, kokouksia. Jos olisi nuori ja lapseton sinkku, tuskin tekisi edes tiukkaa olla töissä klo 8-11 ja klo 16-20 (plus päälle kaikki kirjallinen työ ja suunnittelu). Ei se keski-ikäisen hommaa enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä arkena päivällä, en siis saa sunnuntailisiä, joten minulle sopii niiden poistaminen. Hiihtolomaakaan en tarvi, en edes omista suksia. Mutta voin minä talviloman pitää.
Niin minäkin tein ammatillisena opettajana töitä päivällä, vaan ajat muuttuvat. V. 2022 oli iltatöitä jo keskimäärin 8 päivänä viikossa. Pikkuhiljaa iltatöistä määrä lisääntyi. Oppilaitos päätti tehostaa tilojen käyttöä ja saada entistä enemmän opiskelijoita. Miltä se kuulostaa sellainen opettajan työpäivä, että aamulla on opettamassa oppilaitoksella klo 8-11. Illalla pala opettamaan klo 16-20 iltaopiskelijoita. Välissä pitää olla 5 tunnin opetukseton vapaa. Jos asuu kaukana toisella paikkakunnalla, välissä ei ehdi kotiinkaan. Onneksi itselläni oli vain kahdella eri paikkakunnalla opetusta ja lisäksi verkossa, mutta jotkut kollegat joutuivat opettamaan 5 eri toimipisteessä eri paikk
Korjaus: 8 päivänä kuukaudessa oli iltatöitä itselläni. Tässä sen näkee, ettei meistä keski-ikäisistä tädeistä ole enää mihinkään. Vielä työnantaja kuvittelee voivansa teettää millaisia työaikoja tahansa. Osa meistä äänestää jaloillaan.
Ei mulla mitään sunnuntialisiä ole ollutkaan. Viekööt pois vaan.
Ei virkamiehet ministeriöissä ehdi tällaisia esityksiä valmistelemaan, työaika 7h 15min päivittäin ja 38 vuosilomapäivää ja lomapäiviksi lasketaan vain ma-pe..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä arkena päivällä, en siis saa sunnuntailisiä, joten minulle sopii niiden poistaminen. Hiihtolomaakaan en tarvi, en edes omista suksia. Mutta voin minä talviloman pitää.
Toivottavasti et oikeassa elämässä ole noin tyly. En minäkään saa sunnuntailisiä, mutta en silti toivo, että ne poistetaan. Itsekkyys on kyllä ihmisillä huipussaan silloin, kun jotain etuja poistetaan: "ottakaa ja viekää ihan mitä vaan, kunhan ette minulta vie..."
Juuri näin. Ihmiset kuvittelevat, ettei koske minua. Voi se koskea sinun puolisoasi, lapsiasi, muuta lähipiiriä. Vaikuttaa myös sijaisten saatavuuteen hoitoalalla. Kukaan ei vapaaehtoisesti tule sijaiseksi viikonloppuvuoroihin, jos niistä ei makseta extraa. Arkisin aamuvuorojen tekijöitä kyllä löytyy. Moni hoitoalan työ on 24/7, eli tekijöitä on oltava joka vuoroon.
Ei sunnuntailisää, No Habla sunnutaityö. Comprende?!
Kuka on niin pöljä että laskee elämisensä ylityölisien varaan??????
Niinpä. Minä sain kiitokseksi hyvin tehdystä työstä "pikapalkkio":ksi kutsutun palkinnon: ruma muki ja pahaa suklaata. Olisi lämmittänyt se kädenpuristuskin, ihan liikaa moinen.
Jatkossa voit saada potkut vaikka jos et huomaa tervehtiä työnantajaasi tai hänen mielestään tukkasi on huonosti. Enää ei tarvita syitä. Miltäs tämä tuntuu? Pomoportaasta kivalta.
Vierailija kirjoitti:
Sitten vaan vuokrafirman kautta töihin ja kolminkertainen palkka, käy se niinkin.
Miksi vuokrafirma maksaisi?

Paluu vanhaan aikaan. Kun aloittelin työuraani, menin eräänä aamuna hiukset likaisena ilman meikkiä töihin. Sain välittömästi puhuttelun, että meillä on tapana näyttää siistiltä ja huolitellulta. Ei ehkä juuri noilla sanoilla, mutta viesti tuli selväksi, että anna tyttö olla viimeinen kerta kun tulet likaisessa tukassa ilman meikkiä töihin. Potkut siitäkin voi seurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä arkena päivällä, en siis saa sunnuntailisiä, joten minulle sopii niiden poistaminen. Hiihtolomaakaan en tarvi, en edes omista suksia. Mutta voin minä talviloman pitää.
Niin minäkin tein ammatillisena opettajana töitä päivällä, vaan ajat muuttuvat. V. 2022 oli iltatöitä jo keskimäärin 8 päivänä viikossa. Pikkuhiljaa iltatöistä määrä lisääntyi. Oppilaitos päätti tehostaa tilojen käyttöä ja saada entistä enemmän opiskelijoita. Miltä se kuulostaa sellainen opettajan työpäivä, että aamulla on opettamassa oppilaitoksella klo 8-11. Illalla pala opettamaan klo 16-20 iltaopiskelijoita. Välissä pitää olla 5 tunnin opetukseton vapaa. Jos asuu kaukana toisella paikkakunnalla, välissä ei ehdi kotiinkaan. Onneksi itselläni oli vain kahdella eri paikkakunnalla opetusta ja lisäksi verkossa, mutta jotkut kollegat joutuivat opettamaan 5 eri toimipisteessä eri paikk
Julkisella puolen on jo vuosikymmeniä loisittu ja verovaroja imetty iilimatojen lailla, johan tuota joudatte jotain tekemään palkkanne eteen. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu. Yksityisellä sektorila työskentelevät on joutuneet alusta asti tulosvastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten vaan vuokrafirman kautta töihin ja kolminkertainen palkka, käy se niinkin.
Miksi vuokrafirma maksaisi?
Vuokrafirma ei maksa ikinä enempää kuin mitä heiltä työtä tilaava yritys maksaa. Olen esihenkilönä tehnyt tilaukset vuokrafirmaan. Valitettava totuus oli, että työaikaa lyhennettiin. Työvuoro 6-7 tuntia. Se tarkoittaa, ettei työntekijä saa täyttä työvuoroa. Vuokrafirnat myös vedättävät palkoissa. Työntekijälle kerrotaan tuntipalkka, joka sisältää vuosilomakorvaukset. Eihän niin voi tehdä. Jos normaalissa työpaikassa tuntipalkka olisi vaikka 17,35€/tunti, vuokrafirma ilmoittaa, että heillä maksetaan 19,15€/tunti. Sehän on huijausta, koska lomarahat on laskettu valmiiksi palkkaan. Samaan tuntihintaan se yrityksissäkin kohoaa, jos lomarahat ja korvaukset laskettaisiin tuntipalkkoihin mukaan.
Ammatilliset oppilaitokset ovat liiketoimintaa eikä julkisia instansseja. Sekoitat peruskoulun ja ammatillisen oppilaitoksen. Amis tekee tulosta. Se saa rahoituksen opiskelijatyövuosista, valmistuvista opiskelijoista ja myymistään koulutuksista esimerkiksi liike-elämälle. Tässäpä onkin tehostamisen juurisyy. Pitää saada enemmän pienemmällä kustannuksella.
Sanon ystävällisesti näin, että opetustyö ei ole työtä kevyemmästä päästä, vaikka se opiskelijan silmin siltä näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa hei, hei yli 10 euron palkoille kun paikallinen sopiminen alkaa.
Mää sovin paikallisesti toimarin kanssa 11.75 euron palkasta, en usko että laskee sitä. Eihän se paljoo oo mutta parempi kuin ei mitään.
11.75, miten sillä pärjää nykyään
Mulla on melkein sama palkka; 11,73€/h ja huonosti pärjää. Eri
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa hei, hei yli 10 euron palkoille kun paikallinen sopiminen alkaa.
Pitää sanoo vaan, että ei ole valkosen miehen palkka tommonen tässä inflaatiossa, että palkkaa joku nuudelitukka ja ala kouluttaa sitä
Ihan ok ratkaisu. Ennen sunnuntaisin oli kaikki myymälät ja tehtaat aina kiinni ja siksi sunnuntaisin maksettiin extra korvaus. Nykyään sunnuntai sekä lauantai työ on ihan arkipäivää eikä lisiä ole tarve enää maksaa. Ne lisät ovat muinaisjäänne ajalta jolloin ihmiset tekivät töitä vain 7-16 arkipäivisin. Nykyään milään viikonpäivä ei ole enää pyhäpäivä eikä yksilöity lepopäivä. Lepopäivä voi olla mikä viikonpäivä tahansa. Tyydy siihen.
Miksi sunnuntaina pitäisi maksaa jokin lisä? Mikä peruste? Ei yhtään mikään.
Joka ikinen työ kolmivuorotyöksi, ellei lisiä makseta. Ei mitään poikkeuksia. Kaikki lisät ja palkkiot, myös kokouspalkkiot pois. Rahaa, rahaa, rahaa - ja kenen taskuun 3€ ja 5€ tuntipalkoilla!