Yksin eläminen lamauttaa

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut ihan saman nyt kun lapseni muutti aikuistuttuaan kotoa ja jäin yksin. Usein iltaisin makaan passiivisena sohvalla selaamassa kännykästä palstaa ja katsomassa telkkaria. Vaikka tuolla olisi suuri maailma minua odottamassa! Ei jotenkin tiedä mihin sitä tarttuisi, mihin lähtisi kun toisaalta kiinnostuksen kohteita on niin paljon.

Mutta olen ollut myös siinä tilanteessa että löydän itseni reissulta joltain vieraalta paikkakunnalta ja lähestulkoon itken siellä ikävääni kun olen yksin. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa tämä kokemus. Joten tiedän kyllä ihan tarkkaan mistä puhut ap.

Täytyisi saada itsestään irti edes sen Tinderin verran. Tai ulkomailta jos hakisi jotain juttukaveria mikä voisi kehittyä pidemmästikin.

Eikö toisaalta ole hyvä tehdä asioita yksinään senkin takia, että mahdollisten treffien kohdalla sitten aktiviteetteja, joita ehdottaa treffitekemisiksi?

Itse en enää lähde treffeille, jos jo ensitreffejä tekemisen miettiessä vastaus on "en mä tiiä, ehdota sä jotain". Sen sijaan, että kumpikin ehdottaa jotain, josta sitten suunnitellaan sopivaa tekemistä.

Menkää seurakuntiin, Siellä on ohjelmaa. 

Mukavaa on olla yksin. En kaipaa aktiviteetteja ja sosiaalista pöhinää. 

Ei lamauta. On rauhallista ja hyvä olla näin. En jaksais härdelliä ja virikkeitä yhtään.

Kannattaa miettiä, että kumpi tuossa on se suurempi ongelma: se, ettet saa lähdettyä minnekään, etkä poikettua rutiinista, vai se, ettet löydä kumppania.

Jos olet turvallisuushakuinen, ne liittyy toisiinsa.

Kannattaa aloittaa ensimmäisestä, eli aktivoitua. Kun rutiinit murtuu, on helpompi muuttaa asennettaan muunkin suhteen.

Tämä riippuu aika paljon ihan ihmisen luonteesta. Itse olen ikisinkku ja en koe että yksin eläminen on lamaannuttanut minua millään tapaa. Sehän on ihan mahtavaa kun saa olla viikonloppuisin ja vapaapäivinä yksin. Maanantaina sitten joutuu taas menemään töihin ja siellä on muita ihmisiä joiden kanssa saa sosiaalista kanssakäymistä.

Jos haluaa sosiaalisuutta elämään niin sitten juttelee tai näkee ystäviä tai sukulaisia tai myös ihan internetissä voi jutella ihmisten kanssa.

En minäkään oikein missään käy ja olen absolutisti joten ei missään baareissa kiinnosta hillua. Parasta on kun pääsee kävelemään ulos ja sen jälkeen kotona vaikka saunoo :) 

M33

Ylirasitun ärsykkeistä ja touhotuksesta. En käsitä miten väki kestää sellasta.

Ihmiset ovat tyhmiä ja ilkeitä joten mieluummin olen yksin kuin muiden seurassa. Onneksi työni on sellaista missä ei tarvitse pahemmin olla muiden kanssa missään tekemisissä. 

Ap:n kuvaus on aika sanatarkkaan miksi jätin viime kaksi eksää. Aina piti olla tuuppimassa liikkeelle, keksimässä ideoita, järkkäämässä tekemistä, näytellä jotain seremoniamestaria.

Pari kuukautta kyllä jaksaa ihan uutuudenviehätyksestä keksiä tekemistä, mutta pidemmän päälle on ihan tuskaa tuollainen lyijystä veistetty kiviriippa kumppanina. Ekassa suhteessa jossa kävi näin, niin lopetin ohjelmatoimistona leikkimisen, eikä sitten tehty enää yhtään mitään yhdessä. Tokassa suhteessa tajusin että tykkään kaikesta mitä tehdään kumppanin kanssa.....mutta se kumppani itse oli joku sivuviivan taakse katoava nysverö niin ihan sama jos menen ja teen vaikka yksin. Ja siitä lähtien teinkin.

Samat museot, matkat, ravintolat sun muut ne on käydä vaikka yksin. Osallistuvan kumppanin kanssa toki vielä kivempaa.

Ap: katso peiliin ja ole rehellinen itsellesi: olisitko valmis tuollaisena nykypäivän deittimarkkinoille? Ikäsi ei ole este mihinkään.