Voiko epävakaa parantua?

Epävakaus on todella yleinen ongelma. Valitettavan usein kuitenkin diagnosoidaan pelkkä ahdistuneisuushäiriö ja/tai masennus eikä tunnisteta sitä ydinongelmaa. On myös tapahtunut jonkin verran sitä että diagnosoidaan virheellisesti bipoksi vaikka kaiken takana onkin epävakaus ja päihdeongelma.

Ikä ja traumaterapia auttoivat, ja raitistuminen tietysti. Olin onnekas tuon terapeutin suhteen. Oireet olleet "remissiossa" 9 vuotta jo

Vierailija kirjoitti:

Ne rajatilahäiriöiset, jotka tiedän, ovat tosiaan vanhempana hieman lievemmin oireilevia, mutta se menee heillä kausittain. On aika, kun elämä hymyilee, jaksaa tehdä mielekkäitä asioita, haluaa ottaa lääkkeet, haluaa saada otteen elämästä. Ja sitten tulee taas jotain sekakäyttöä, esim. lääkkeitä alkoholin kanssa, on itsemurhamietteitä, kleptomaniaa, valehtelua läheisille, rattijuoppoutta, anoreksiaa... Ja sitten yhtäkkiä taas se kaikki vaihtuu oireettomaan vaiheeseen pitkäksikin ajaksi, kuin henkilöllä ei koskaan mitään ongelmia olisi ollutkaan. Kuitenkin rajatilahäiriöiset, tai nykyään epävakaat persoonat, ovat tietyissä asioissa aina samanlaisia hyvällä tarkoittaen. Kaverina ovat välittäviä, eivät hyväksikäyttäjiä.

Kuulostaapa kyllä ikävältä, varmaan vaikeuttaa paljon tasapainoisten ystävien ja kumppanin löytämistä. En usko että itse haluaisin elämääni ihmistä joka saattaa yhtäkkiä alkaa valehdella, varastaa, nisteillä ym. Karua toki jos tutustuu pitkän oireettoman vaiheen aikana ja ehtii vaikka muuttaa yhteen.

Ovatko siis päihdeongelmaiset epävakaita.

Epävakaus ei ihan pikkujutuista puhkea. Masennusdiagnoosi jo lapsena, mitä hänelle on tapahtunut?

Vierailija kirjoitti:

Ovatko siis päihdeongelmaiset epävakaita.

Osa varmasti on, osa muusta syystä addiktioihin taipuvia.

Onko epävakaus itsetunto - ongelma.

Luin vain aloitusviestin, sori siitä. Jos tämä ihminen on perheenjäsenesi jonka kanssa olet tuomittu olemaan tekemisissä ainakin jonkin verran, niin voin sanoa että toivoa on. Yleensä epävakaus tiettävästi helpottaa iän myötä ja terapiasta voi olla paljon apua jos on ihminen joka avun haluaa ottaa vastaan. Jos taas kyseessä on seurustelukumppani tai ystävä, niin sitä helpottamista iän myötä ei kyllä kannata jäädä odottelemaan. Tuhlaat vain oman elämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko siis päihdeongelmaiset epävakaita.

Todella usein ovat. On sanottu että epävakaiden kokema häpeä ja henkinen tuska on äärimmäistä ja jos apua ei saa niin kyllä siihen alkoholiongelma vähintään kehittyy. Siellä on yleensä aika vakavia traumoja lapsuudessa, mitä vakavampaa vaille jäämistä ja kaltoinkohtelua sitä vakavampi oireilu. Ne raivokohtaukset mitä voi olla syntyvät juuri siitä kun epävakaa kokee että kaltoinkohtelu tavallaan toistuu, vaikka se ei olisi todellista. Mutta se on siinä hetkessä heille totta. Moni epävakaa kylläkin kohdistaa vihan nimenomaan itseensä, syyttää itseään ja raivoaa itselleen pienistäkin jutuista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko siis päihdeongelmaiset epävakaita.

Todella usein ovat. On sanottu että epävakaiden kokema häpeä ja henkinen tuska on äärimmäistä ja jos apua ei saa niin kyllä siihen alkoholiongelma vähintään kehittyy. Siellä on yleensä aika vakavia traumoja lapsuudessa, mitä vakavampaa vaille jäämistä ja kaltoinkohtelua sitä vakavampi oireilu. Ne raivokohtaukset mitä voi olla syntyvät juuri siitä kun epävakaa kokee että kaltoinkohtelu tavallaan toistuu, vaikka se ei olisi todellista. Mutta se on siinä hetkessä heille totta. Moni epävakaa kylläkin kohdistaa vihan nimenomaan itseensä, syyttää itseään ja raivoaa itselleen pienistäkin jutuista.

 

Tämä kuulostaa ystävältäni. Kokee traumatisoituneensa lapsuudessa ja jääneensä vaille. Uskoo, että häntä kaltoinkohdellaan jatkuvasti. Kaikki ovat hänelle epäreiluja ja pahoja. Vieraatkin ihmiset ajattelevat hänestä pahaa ja katsovat ilkeästi.

Joskus mietin, mikä kaikki on vain hänen päässään. Ovatko vanhemmat (jotka vaikuttavat ihan kunnollisilta ihmisiltä) oikeasti kohdelleet häntä huonosti ja eriarvoisesti sisaruksiinsa nähden. On usein myös syyttänyt minua, että en huomio häntä tai ajattelen vain itseäni tilanteissa, joissa ihan oikeasti syy ei ole minun. Saattaa siis raivota ihan hulluna, jos en vastaa hänen viestiinsä heti (esim. jättää sata ääniviestiä ja kertoo myös kavereille, että olen täysi paska, enkä huomioi häntä).

Itsetunto on hänellä ihan nollassa. Uskoo olevansa huono ja että kaikki muutkin ajattelevat hänestä vain pahaa.

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Epävakaus on todella yleinen ongelma. Valitettavan usein kuitenkin diagnosoidaan pelkkä ahdistuneisuushäiriö ja/tai masennus eikä tunnisteta sitä ydinongelmaa. On myös tapahtunut jonkin verran sitä että diagnosoidaan virheellisesti bipoksi vaikka kaiken takana onkin epävakaus ja päihdeongelma.

Onko noihin eri lääkkeet tms?

Itse luulen olevani epävakaan mummon lapsenlapsi. Mummoni mielialat vaihtelivat kuulemma useita kertoja päivässä, ja äitini oli aina kaikkeen pahaan syypää. Rauhoittui iän myötä hieman, mutta en ole koskaan tuntenut minkäänlaista yhteyttä mummooni. Hän on hyvin kylmäkiskoinen ja tunnen olevani hänelle taakka. Äitini siis ei ole epävakaa, mutta oman äitinsä käytös on aiheuttanut hänelle uhri-identiteetin.

Elämä on vaan yhtä kärsimysnäytelmää, mutta asialle hän ei voi kuulemma tehdä mitään. On myös hyvin epäluuloinen ja kuvittelee, että koko kylä on perhettämme vastaan. Märehtii iänikuisia asioita, katui että meni isän kanssa naimisiin ja perusti perheen. On puhunut paljon kuinka unelmoi lapsettomasta elämästä jne... Alkoi puhua minulle kunnolla mummon käytöksestä ja henkisestä väkivallasta vasta aikuisena. 

Olen varmasti hirviö, mutta jos tunnistat vanhemmassasi epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä, katkaise välit. Häiriö ei välttämättä itsessään periydy jälkipolville, mutta tuo uhrimentaliteetti periytyy. Minäkin olen joutunut työstämään sitä terapiassa 3 vuotta. Minäkin kuvittelin että elämä on vaan perseestä.

"Tämä kuulostaa ystävältäni. Kokee traumatisoituneensa lapsuudessa ja jääneensä vaille. Uskoo, että häntä kaltoinkohdellaan jatkuvasti. Kaikki ovat hänelle epäreiluja ja pahoja. Vieraatkin ihmiset ajattelevat hänestä pahaa ja katsovat ilkeästi.

Joskus mietin, mikä kaikki on vain hänen päässään. Ovatko vanhemmat (jotka vaikuttavat ihan kunnollisilta ihmisiltä) oikeasti kohdelleet häntä huonosti ja eriarvoisesti sisaruksiinsa nähden. On usein myös syyttänyt minua, että en huomio häntä tai ajattelen vain itseäni tilanteissa, joissa ihan oikeasti syy ei ole minun. Saattaa siis raivota ihan hulluna, jos en vastaa hänen viestiinsä heti (esim. jättää sata ääniviestiä ja kertoo myös kavereille, että olen täysi paska, enkä huomioi häntä).

Itsetunto on hänellä ihan nollassa. Uskoo olevansa huono ja että kaikki muutkin ajattelevat hänestä vain pahaa."

Epävakaan persoonallisuuden kehittymiseen voi riittää jo sekin, että ei ole lainkaan saman luontoinen vanhempiensa kanssa. Vanhemmat saattavat olla ns. perus suomalaisia jääriä ja lapsi herkkä ja taiteellinen. Tulee väistämättä konflikteja ja väärinymmärryksiä jo nuorella iällä. Se on todella yleistä vanhemmilta, että herkkää lasta syyllistetään ja käsketään reipastumaan.

Se että diagnosoi jonkun omasta mielestään oikein netin mukaan ei tarkoita, että diagnoosi olisi oikeasti oikein. Kamalaa luettavaa "mummoni on mielestäni SELVÄSTI epävakaa" ja puolisoni on "ties mitä, vähintään asperger", plus tähän myös perusmammapalstan "ex on narsisti". Ehkä vielä tämän ketjun aloitus ja lapsella siinä epävakaa persoonallisuushäiriö on oikein, mutta siihen se jää. Kaikkea saa epäillä, ja Iltalehden mukaan joka toisella eksällä tai vähintään joka toisella maan kansalaisella tuolla logiikalla on näköjään narsismi, vaikka oikeasti narsistimaisia piirteitä on aika monella jopa tuntemistasi ihmisistä, mutta se oikea narsismi on sitten sairaus, jota aika harvalla on, siis vain parilla prosentilla ihmisistä. Opetelkaa ero, te narsistisessa somemaailmassa elävät toisillenne katkerat ihmiset, jotka haluatte syyttää muita siitä, etteivät teistä enää välitäkään ja suhde kanssanne loppui.Miinus ne oikeat narsistit.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaus ei ihan pikkujutuista puhkea. Masennusdiagnoosi jo lapsena, mitä hänelle on tapahtunut?

Joku sanoi ketjussa, että jo se, että on luonteeltaan erilainen kuin vanhempansa voi riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epävakaus ei ihan pikkujutuista puhkea. Masennusdiagnoosi jo lapsena, mitä hänelle on tapahtunut?

Joku sanoi ketjussa, että jo se, että on luonteeltaan erilainen kuin vanhempansa voi riittää.

Tämä on hyvä huomio. Jos saa koko ajan kuulla tai vähintäänkin aistia olevansa vanhempiensa mielestä vääränlainen, niin itsetunto kehittyy heikoksi ja suhde ja hahmotus maailmaan sen myötä. Jos lapsi edustaa ajattelultaan ja luonnoltan jotakin, mitä vanhempi ei ymmärrä, niin tällainen kokemus tulee herkästi.

Voi. Mä oon ihan psykiatrin mukaan parantunut, diagnoosi purettu. Vaatii pitkän asiantuntevan psykoterapian, oman motivaation ja paljon työtä. Mutta on mahdollista. Vain joitain persoonan heikkoja kohtia tai herkkyyksiä jäi, mutta niiden kanssa voi elää normaalisti kun ne tiedostaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epävakaus ei ihan pikkujutuista puhkea. Masennusdiagnoosi jo lapsena, mitä hänelle on tapahtunut?

Joku sanoi ketjussa, että jo se, että on luonteeltaan erilainen kuin vanhempansa voi riittää.

Tämä on hyvä huomio. Jos saa koko ajan kuulla tai vähintäänkin aistia olevansa vanhempiensa mielestä vääränlainen, niin itsetunto kehittyy heikoksi ja suhde ja hahmotus maailmaan sen myötä. Jos lapsi edustaa ajattelultaan ja luonnoltan jotakin, mitä vanhempi ei ymmärrä, niin tällainen kokemus tulee herkästi.

Miten sitten ei ole enempää epävakaita, jos tuo riittää?

Ystävälläni on juuri tuo kokemus, että on erilainen kuin perheensä. Muu perhe rakastaa urheilua, ystäväni ei. Tietenkin siis lapsena hänet laitettiin kaikenlaisiin urheiluharrastuksiin, joista ei pitänyt. 

Ap

Mun miehellä on tuo ja on hän ihan eri ihminen kuin esim 3 vuotta sitten kun käynyt terapiassa

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä on tuo ja on hän ihan eri ihminen kuin esim 3 vuotta sitten kun käynyt terapiassa

Miten on erilainen? Miten jaksoit suhteen alussa hänen kanssaan?