Vaimon negatiivisuus alkaa ottaa päähän ja kovaa.
Siis miten voi olla, että koko ajan pitää olla joku negatiivinen asia elämässä mistä pitää kiukutella ja olla huonolla tuulella. Sitten kun yksi asia on saatu pois päiväjärjestyksestä niin löytyy seuraava.
Esimerkiksi: vaimoa haittasi, että lattialista oli alkanut irtoamaan. En ehtinyt korjata heti siltä istumalta vaan vasta seuraavana viikonloppuna -> kauhea motkotus. Kun listat oli korjattu, alkoi valitus, että kenkäkaappi pitäisi uusia. Sanoin, että mennään Ikeaan ja ostetaan. Valitusta, että miksi minä en tee aloitetta uudelle kaapille. Ostin uuden kenkäkaapin, nikkaroin sen valmiiksi ja vein vanhan varastoon. No eikös jo alkanut valitus, että varastokin on niin täynnä ja terassikaan ei ole kevätkunnossa vielä.
Aina pitää olla joku asia mistä pääsee valittamaan. En jaksa kohta enää. Itse ei tosin tee asioille mitään vaan minähän sen terassin saan sitten pestä parin viikon päästä. Sen jälkeen alkaa varmaankin valitus auton renkaiden vaihdosta jne.
M39
Kommentit (41)
Mennään yhteen. Mä annan mun tyytymättömän miehen vaihdossa sun valittavalle vaimolle. N53
Ap on nainen Porvoosta. Ei jatkoon
No älä jaksa vaan lähde jo tänään. Ja lopeta turha trollailu tänne.
Onko nalkutus ihan normaalilla äänellä sanomista ja sanominen ylipäätään on sulle vastenmielinen asia. Kehitelkää joku vikalista tyyppinen ratkaisu vaikka jääkaapin oveen: akkasi laittaa siihen, mitä korjaustarpeita tms. ja jos ne on jotenkin sun vastuulla, laita siihen arviopvm, milloin viim. hoidettu. Jotkut asiat akka voi varmasti hoitaa itsekin. Tai sitten kyseessä on vai joku krooninen kaakattaja, kyllä sellaisiakin akkoja on. Ei niitä jaksa kuunnella kukaan missään, työpaikallakin kitisevät jatkuvasti jostakin eikä mikään ole koskaan hyvä.
Itsepähän olet tehotuotantokalkkunas valkannu, elä ja kärsi tai lähde ja elä.
Aloittajan kullin mitat ja yhdentätiheys? Onko nainen tyytyväinen seksitaitoihisi?
Ton takia mulla ja nykyisellä naisella on omat kodit. Jos sillä lista falskaa, niin soittakoot huoltoon.
Edellinen suhde teki sen päätöksen, että oma koti kullan kallis.
Kertoo siitä, että rakkaus rakoilee, teistä on tullut toisillenne itsestäänselvyyksiä ja ärsytys puskee pintaan pienemmästäkim,
Onhan se totta että negatiivinen valittaja on kamala energiansyöjä. Oli aloitus totta tai ei.
Itse - olen nainen - en jaksa kuunnella hetkeäkään jos joku alkaa tieten tahtoen vääntää kaikkea vaikeaksi ja negatiiviseksi. Näitä ihmisiä on.
Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mennään yhteen. Mä annan mun tyytymättömän miehen vaihdossa sun valittavalle vaimolle. N53
Mennään mekin, miestä ei kyllä ole antaa vaihdossa.;) N56
Olisi mun miehelle sopiva kumppani, saisivat yhdessä narista negatiivisia juttujaan. Mies aloittaa aamuisin jo säästä mikä ei ole koskaan hyvä, ei edes kesällä. Sitten jatkaa kaikesta mikä kodissa ja lasten tekemisissä on pielessä jne. jne. Uskomaton latistaja, ankeuttaja ja energiasyöppö.
Mun mies valitti että ei sais motkottaa. No nyt on onneksi ex-mies. Mitään ei saanut koskaan sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennään yhteen. Mä annan mun tyytymättömän miehen vaihdossa sun valittavalle vaimolle. N53
Mennään mekin, miestä ei kyllä ole antaa vaihdossa.;) N56
Joku hikinen rekkalesbo heti apajilla.
Ootko se tyyppi, joka kusee lavuaariin ja ihmettelee, miksi se ei ole ok? :D
Esimerkkien perusteella vaimo valittaa yhdestä ja samasta asiasta, muttei sano sitä ap:lle suoraan jollon ap ei tajua. Sä tiedät jo, että seuraavaksi valittaa auton renkaista, siinä on sulle vastaus mitä tehdä, ettei valita.
Siis pointtihan tossa kaikessa on, että et tee ton mukaan noita asioita oma-alotteisesti. Et huomaa mitä pitäis tehdä vaan odotat vaimon kertovan. Vaimo kaipaa sitä, että otat vastuuta enemmän ja hoidat asioita omatoimisemmin ilman, että hänen tarvii sanoa niistä. Vaimo varmaan kokee, ettei mitään tapahdu jos hän ei toimi "työnjohtajana". On vaimon vika, ettei hän osaa sanoa tätä sulle suoraan, eikä välttämättä edes itse osaa itselleen sanottaa mikä mättää. Mutta todennäkösesti hän on väsynyt siihen "johtajan" rooliin ja kaipaa sitä, että sä jaat sen vastuun ja päätännän hänen kanssaan niinkun aikuinen jakaa tasapuolisessa parisuhteessa.
Milloin olet viimeksi kysynyt mitä vaimolleSi kuuluu tai ostanut hänelle suklaata ja kukkia?
Vaihda nyt hyvä mies ne renkaat ennen ku vaimon pitää sanoa!
Mikään ei ole rasittavanpaa kuin mies jota pitää pyytää tekemään asioita...
Vierailija kirjoitti:
Mennään yhteen. Mä annan mun tyytymättömän miehen vaihdossa sun valittavalle vaimolle. N53
Ei ole vaihdossa miestä antaa, mutta juoksumaton voisi antaa. Saa pahimmat höyryt sillä päästellä no okei menköön toinen porrasjakkara samaan hintaan. Remppaa tehdessä ihan kätevä.
:(
N44