Väsynyt äiti, kaikki lapsiin liittyvä minun vastuullani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei suostu keskustelemaan asioista, kannattaa varata aika johonkin perheneuvontaan tmv. 

Miehelle hyvä herätys asiaan, kun alat systemaattisesti pitää vapaapäiviä, ensin vaikka kylpyläviikonloppu ystävän kanssa?

Sitten alat valuttaa hommia hänelle- kysyt että voisiko hän suunnitella seuraavan viikon syömiset ja käydä kaupassa.

Viikonloppuna sanot että voisitko nyt herätä yöllä kun ei ole aamulla töihin menoa- kerrot itse olevasi väsynyt koko viikon katkonaisista unista yms.

Suora ja syyttelemätön puhe sekä suora pyyntö osallistua asioiden hoitamiseen. Jos ei suostu luopumaan saavutetuista eduistaan niin äärimmäisenä keinona ehdota erilleen muuttoa koeajaksi, jolloin kumpikin saisi vuorotellen hoitaa kaiken. Shokkihoitoa jos ei asiallinen keskustelu auta!

Jatkoa vielä:

TEIN ne metatyöt kunnes mies oppi itse organisoimaan. En tee enää vaan hän oppi niihin itsekin

Vierailija kirjoitti:

Kuka tahansa menee puolustuskannalle, jos saavutettuja etuja ollaan poistamassa.

Nimenomaan. Siksi mitään etuja ei pidä antaa, ne ansaitaan. Vaatikaa puolisoiltanne yhtä paljon kuin itseltänne, suu auki ja sanoittanut ja käskien jos eivät muuten tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielestäni jotenkin ajautunut tähän, tehnyt ehkä alusta pitäen liikaa asioita ja ymmärtänyt liikaa miehen väsymystä. Lopputulos on sitten tämä. 

 

ap 

 

Niinpä. Olet ollut mahdollistaja.   Olet petannut kaiken mukavaksi miehelle joka  on mielihyvin ottanut vastaan vapaaherran aseman.            

Nyt sitten sitä kelkkaa onkin vaikeampi kääntää. 

En nyt sano että miksi näin toimit. Se on turhaa tässä vaiheessa.  Nyt pitäisi keskittyä löytämään ratkaisu. En tiedä olisiko jostain perheneuvonnasta tms. apua. Jos mies on tarpeeksi paatunut vapaamatkustaja tuskin suostuu asemastaan luopumaan.  Inhottaa tuollaiset ihmisett jotka häikäilemättä käyttää toista hyväksi. Kun huomaavat että toinen on liian kiltti niin siinäpä saalis.

Olen

Älkää nyt haukkuko, mies on tässä vapaamatkustaja. Ja se joka kysyy, miten tuollaiseen tilanteeseen ajautuu, niin totta kai kahdestaan elävän tai ei edes yhdessä asuvan pariskunnan on paljon helpompi elää eikä siinä vaiheessa moni huomaa tekevänsä ikään kuin rakkaudesta enemmän asioita suhteessa. Se on hemmottelua. Ja kahdella työssäkäyvällä ei ole samalla tavalla ole huolehdittavia asioita kuin muutaman lapsen perheessä. Senkun huolehtii itsestään ja hakee noutopizzaa jos ei huvita kuin maata sohvalla viikonloppu.



Ei sitä voi ennalta kuvitella, miten yksi tai kaksi vauvaa tai vaikka kaksoset vie kaistaa aivoista ja kädet loppuu kesken. Siinä tilanteessa pitää kasvaa tiimiksi, joka jaksaa vetää arkea vaikka välillä haluaisi vaan nukkua. Lapset vaativat koko ajan jotain, ainakin huomiota ja ruokaa, vaikka olisivat terveitä ja päiväkodissa päivän. Siinä tilanteessa puolisoa ei tule jättää yksin kantamaan taakkaa, vaikka osa taakasta olisi näkymätöntä metatyötä. 

Pahoittelut tilanteestasi. Yritä saada keskusteluyhteys toimimaan ja lyö nyrkki pöytään. Sanot, että ei tämä näin voi mennä tai se on ero ja mies hoitaakin sitten huushollinsa täysin itse. 

Oma mieheni on aivan päinvastainen. Perhekeskeinen, oma-aloitteisesti käy enemmän kaupassa kuin minä. Siivoaa vähintään yhtä tarkasti kuin minä. On HALUNNUT olla lasten kanssa vanhempain- ja hoitovapaalla niin paljon, että Kelan virkailijakin yllättyi puhelimessa. En kyllä tiedä mistä ihmeestä on asenteensa oppinut, kun anoppi yhä seitsemänkymppisenä uhriutuu, kun joutui hoitamaan kaiken yksin ja appiukko ei koskaan ensimmäistäkään vaippaa vaihtanut. Menivät hiljaiseksi kerran, kun sanoin, että olisin pakottanut vaihtamaan tai olisi ollut entinen mies, olipa ajan henki mikä tahansa. Hei oikeasti, oman lapsen hoitaminen? 

Ei haittaa mitään että mies menee puolustuskannalle, sen kun vaan jatkat keskustelua. Otat kynän ja paperia ja listaat kotityöt, lasten velvollisuudet ym ja sovitte miten ne jatkossa hoidetaan. Töihin meno on hyvä sauma sopia asiat uudestaan. Kerro, että jos eroatte tämän takia niin lapset on sitten viikko-viikko.

Aion kokeilla tuota että otan välillä iltaisin muutaman tunnin omaa aikaa aluksi, ja ilmoitan vaan siitä, en kysele onko OK. 

Lisäksi alamme tilaamaan ostokset kotiin ja suunnittelemaan yhdessä, mitä syömme seuraavalla viikolla. Siten loppuu se minun jatkuva kaupassa huutavan taaperon kanssa ravaaminen. Mies on siis tähän mennessä ostanut (kun pyydän ) kananmunat ja maidot ja minä kaiken muun. Koen kaupassakäynnin kuormittavimmaksi työksi joten siihen on tultava heti alkuun muutos, nyt kun olen havahtunut tähän. 

 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Olen mielestäni jotenkin ajautunut tähän, tehnyt ehkä alusta pitäen liikaa asioita ja ymmärtänyt liikaa miehen väsymystä. Lopputulos on sitten tämä. 

 

ap 

Miten se mies on niin väsynyt? Ei normi-ihminen väsy töistä noin. Itse menin aina ennen sänkyyn ottamaan torkut heti kun tulin töistä kotiin mutta minulla olikin anemia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei suostu keskustelemaan asioista, kannattaa varata aika johonkin perheneuvontaan tmv. 

Miehelle hyvä herätys asiaan, kun alat systemaattisesti pitää vapaapäiviä, ensin vaikka kylpyläviikonloppu ystävän kanssa?

Sitten alat valuttaa hommia hänelle- kysyt että voisiko hän suunnitella seuraavan viikon syömiset ja käydä kaupassa.

Viikonloppuna sanot että voisitko nyt herätä yöllä kun ei ole aamulla töihin menoa- kerrot itse olevasi väsynyt koko viikon katkonaisista unista yms.

Suora ja syyttelemätön puhe sekä suora pyyntö osallistua asioiden hoitamiseen. Jos ei suostu luopumaan saavutetuista eduistaan niin äärimmäisenä keinona ehdota erilleen muuttoa koeajaksi, jolloin kumpikin saisi vuorotellen hoitaa kaiken. Shokkihoitoa jos ei asiallinen keskustelu auta!

Jatkoa vielä:

Mutta tässähän sinä juuri teet sen metatyön ja kerrot ja mietit valmiiksi miehelle mitä hänen tulee tehdä?

No, realiteetit kuitenkin on, että ei sitä kaikkea voi kerralla rysäyttää miehen tehtäväksi kun on ensin pitänyt lankoja käsissään pitkään. Kun ei se vaan osaa, jos ei ole koskaan tarvinnut! Lapset joutuisi kärsijiksi, jos mies ei tajuaisikaan ostaa niitä hanskoja jne. Ihan hyvä ajatus pikkuhiljaa sysätä tekemistä miehelle, jos vaan energia riittää tuohon organisointihommaan. Jossain kohtaa voi ulkoistaa jonkun osa-alueen kokonaan toisen vastuulle, vaikka ne harrastukset alkuun ja sitten taas jotain lisää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei suostu keskustelemaan asioista, kannattaa varata aika johonkin perheneuvontaan tmv. 

Miehelle hyvä herätys asiaan, kun alat systemaattisesti pitää vapaapäiviä, ensin vaikka kylpyläviikonloppu ystävän kanssa?

Sitten alat valuttaa hommia hänelle- kysyt että voisiko hän suunnitella seuraavan viikon syömiset ja käydä kaupassa.

Viikonloppuna sanot että voisitko nyt herätä yöllä kun ei ole aamulla töihin menoa- kerrot itse olevasi väsynyt koko viikon katkonaisista unista yms.

Suora ja syyttelemätön puhe sekä suora pyyntö osallistua asioiden hoitamiseen. Jos ei suostu luopumaan saavutetuista eduistaan niin äärimmäisenä keinona ehdota erilleen muuttoa koeajaksi, jolloin kumpikin saisi vuorotellen hoitaa kaiken. Shokkihoitoa jos ei asiallinen keskustelu

Minä sysäsin. En valinnut sairastua. Ei lapset kärsinyt, mies kylläkin. Tottakai mies hoiti kun oli pakko. 

Vierailija kirjoitti:

Aion kokeilla tuota että otan välillä iltaisin muutaman tunnin omaa aikaa aluksi, ja ilmoitan vaan siitä, en kysele onko OK. 

Lisäksi alamme tilaamaan ostokset kotiin ja suunnittelemaan yhdessä, mitä syömme seuraavalla viikolla. Siten loppuu se minun jatkuva kaupassa huutavan taaperon kanssa ravaaminen. Mies on siis tähän mennessä ostanut (kun pyydän ) kananmunat ja maidot ja minä kaiken muun. Koen kaupassakäynnin kuormittavimmaksi työksi joten siihen on tultava heti alkuun muutos, nyt kun olen havahtunut tähän. 

 

ap 

Eikö sun mies osaa käydä kaupassa? Vai onko sen verran tyhmä, ettei sitä kannata kauppaan laskea?

Ap heittäytyy nyt huonovointiseksi jo perjantai-iltana, eikä jaksa nousta vuoteesta lauantaina. Vielä sunnuntainakin heikottaa.

Mies joutuu väkisin näyttämään piilevät kykynsä.

Varaa itsellesi joku viikonloppu hotellihuone yhdeksi yöksi ja ilmoita miehelle pari päivää ennen että lähdet pois. Anna miehen hoitaa lapsia ja kotia sen aikaa yksin. Miehet tarttuvat toimeen helpommin silloin kun joku ei ole koko ajan kyttäämässä ja huomauttelemassa miten hommat pitäisi tehdä. Tämän jälkeen keskustelet miehesi kanssa vakavasti miten työt jaetaan kun palaat töihin. Kun molemmat käyvät töissä niin kotihommat jaetaan puoliksi.

Mies on sitä mieltä että emme tarvitse muuta kuin niitä kananmunia, spagettia ja maitoa. Että niillä kyllä pärjää ja ruokkii lapset. Näinollen hän ajattelee kyllä käyvänsä kaupassa ja että joka päivä voi syödä pelkkää mannapuuroa tai paistaa kananmunan. 

 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Mies on sitä mieltä että emme tarvitse muuta kuin niitä kananmunia, spagettia ja maitoa. Että niillä kyllä pärjää ja ruokkii lapset. Näinollen hän ajattelee kyllä käyvänsä kaupassa ja että joka päivä voi syödä pelkkää mannapuuroa tai paistaa kananmunan. 

 

ap 

Mieshän voi sitten laittaa ruuan tuomiostaan aineksista. Tätä viikon ajan niin kyllä oppii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä niin väärin, että syytetään tilanteen uhria tapahtuneesta. MIES ei tässä kanna vastuutaan, eikä se ole aapeen vika että mies on nyt ryhtynyt / aina ollut loiseläjä. Eikä myöskään miehen äidin vika. Kyllä normaali aikuinen näkee kotitöiden määrän ja tekee osansa. Moni on jopa yksin asunut ja silloinkin syönyt edes jotain ja ostanut vessapaperia. Tai ainakin tilannut maksullista ruokaa ravintolasta. 

Samaa mieltä siitä, että mies on vastuussa omasta tekemisestään, mutta kyllä me kaikki olemme yllättävänkin paljossa lapsuudenkotiemme tuotoksia. Ei se sattumaa ole, että niin moni mies sluibaa ja rouvat raatavat lasten ja kodin kanssa niska limassa. Tämä on se malli, joka on lapsuudenkodista saatu.

Aikaisemmin on ehkä ollut niitä "miesten töitä", mutta kun maatalous ei enää ole pääelinkeino, ovat nykyään aika vähissä. Samaan aikaan naisilta on alettu edellyttää työssäkäyntiä, mutta sosiaalisissa ja sukupuolinormeissa ei ole vielä täysin havahduttu siihen, että perinteinen työnjako ei enää nykymallissa ole oikeudenmukainen. Ja kukapa sitä tosiaan saavutetuista eduistaan vapaaehtoisesti luopuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aion kokeilla tuota että otan välillä iltaisin muutaman tunnin omaa aikaa aluksi, ja ilmoitan vaan siitä, en kysele onko OK. 

Lisäksi alamme tilaamaan ostokset kotiin ja suunnittelemaan yhdessä, mitä syömme seuraavalla viikolla. Siten loppuu se minun jatkuva kaupassa huutavan taaperon kanssa ravaaminen. Mies on siis tähän mennessä ostanut (kun pyydän ) kananmunat ja maidot ja minä kaiken muun. Koen kaupassakäynnin kuormittavimmaksi työksi joten siihen on tultava heti alkuun muutos, nyt kun olen havahtunut tähän. 

 

ap 

Eikö sun mies osaa käydä kaupassa? Vai onko sen verran tyhmä, ettei sitä kannata kauppaan laskea?

Tämä ei auta. Joo, kaupassa käynti on perusjuttu, mutta jos ei ole vuosiin käynyt niin ehkä sitä täytyy vähän "harjoitella". Mun mielestä on hienoa että ap päättää että tilataan ostokset kotiin ja suunnitellaan yhdessä. Voi vaikka kokeilla 3 kk ja katsoa onko perheelle sopiva tapa. Eikö ole muuta tekemistä kuin naljailla jo valmiiksi väsyneelle?

Tosi ajattelematon mies sulla on, kun ei tajua käydä kaupan kautta kotiin tullessaan. Omien lasteni isä oli täysin ulapalla siitä, että ruokaa pitää kantaa perheelle aikamoisia määriä. Hän ei tehnyt ruokaostoksia, vaikka kulki autolla lyhyen matkan töihin. Minä sitten lasten kanssa kävin kävellen kaupassa.  Mut loppui se lysti ja sohvalla makoilu. Kymmenen vuotta täyshoitoa ja sitten käskin muuttamaan muualle.

Tämä alkoi vasta saatuanne toisen lapsen? Ensimmäisen lapsen kanssa hän oli oikein hoivaava ja osallistuva? 

Ja jos ap käy kaupassa, niin ehdottomasti (huutava) taapero jää miehen kanssa kotiin. Me kisailtiin pikkulapsivuosina kuka pääsee kauppaan viikko-ostokset tekemään, kun siellä sai rauhassa olla yksin ja kuunnella vaikka äänikirjaa ostosten teon lomassa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä alkoi vasta saatuanne toisen lapsen? Ensimmäisen lapsen kanssa hän oli oikein hoivaava ja osallistuva? 

No, naisella on unelma siitä perheestä. Hän sulkee silmänsä niiltä vioilta ja puutteilta, kun se haave perheestä on toteunut ei muuta nähdä kuin ne viat ja puutteet.