Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuli tässä mieleen että jos elän itse 65 vuotiaaksi
05.03.2024 |
Niin kukaan tuntemani omainen ei ole enää elossa silloin. Olen nyt 48 vuotias. Aika synkkää tajuta että pian en tunne ketään ihmistä.
Kommentit (27)
Eikö sinulla ole ketään samanikäisiä ystäviä tai tuttavia? Tai kaukaisempia sukulaisia, joiden kanssa voisi tiivistää yhteyttä. Ei ole liian myöhäistä edelleenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton, leski, isäni kuollut ja äiti saattohoidossa. Sisaruksilla oma elämä lastensa ja lastenlastensa kanssa töiden lisäksi. En kuulu kenenkään elämään. Säälittelin itseäni aikani, mutta sitten tajusin että minullahan on tie auki elää ihan missä huvittaa ihan miten tahdon. Jos vertaan itseäni ns normielämään tottakai se ahdistaisi. Olen sen ns normipuolen elämästä nähnyt tulematta hullua hurskaammaksi ja nyt voin katsella kaikkea muuta. Asuntoni olen jo myynyt.
Et Ap kertonut, onko lapsettomuus sinulla oma valinta vai ei. Seuraava kommenttini ei siis erityisesti liity sinuun, vaan ihan yleisesti nyky-yhteiskuntaan.
En voi ymmärtää nykyään niin yleistä vapaaehtoista lapsettomuutta, koska minäminäminä/ura/reissaaminen/ilmasto/jne. Eikö nämä ihmiset yhtään ajattele, miltä elämä maistuu sitten vanhana, jos elinvuosia riittää? Voi tulla tilanne, jossa kaikki ystävät on kuolleet tai niin huonossa kunnossa, että niistä ei ole iloa. Elelet yksin, eikä kukaan käy katsomassa. Eikä ole ketään, joka voisi auttaa pikkuasioissa. Kattolampusta simahtaa polttimo, etkä yksin pysty kiipeämään sinne. Keneltä pyydät apua? Tai olet kuumeessa ja pitäisi käydä vaikka kaupassa tai apteekissa. Keneltä pyydät apua?
Isoäitini eli lähes 100-vuotiaaksi ja pysyi mieleltään skarppina loppuun asti. 90 ikävuoden jälkeen kroppa rupesi hissukseen pettämään, eikä hän enää kovin pitkälle pystynyt liikkumaan. Hän sanoi useasti, että on kovin yksinäistä, kun kaikki saman ikäiset ja nuoremmatkin ystävät on kuolleet. Häntä ilahdutti, kun hänen lapsensa (joista osa ehti kuolla ensin), lapsenlapsensa ja lapsenlapsenlapsensa kävi katsomassa ja soitteli, niin oli sentään jotain ihmiskontakteja. Kotihoitajan piipahdus silloin tällöin ei ole ollenkaan sama asia.
Sinulle Ap sanoisin että vielä on aikaa hankkia ystäviä. Mene vaikka jonnekin harrastuksiin jossa voit tutustua uusiin ihmisiin.
Toisaalta aika vapauttava ajatus ettei tunne ketään ja saa olla yksin. En tiedä tuntuuko se käytännössä kivalta - mutta ajatuksen tasolla ihanan vapaata.
Voi helvatti . Melkein suututtaa heti aamulla. Minä olen avoin elämälle. Kaikki elämä kiinnostaa varsinkin lapset ja koirat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton ja mieheni on 10 vuotta vanhempi. Olen myös melko introvertti, ja ystäviä ei enää aikuisena ole. Tiedän jo nyt, että eläkeikään mennessä kaikki läheiseni ovat todennäköisesti kuolleet.
Olen 65v ja minulla on puoliso, sisarukset perheineen, lapset perheineen, liuta ystäviä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisille ihmisille pitäisi *luoda* joku yhteisö. Porukka josta jollekin voisi soittaa ja vaihtaa kuulumisia.
Miten ennen toimi yhteisöllisyys?
Itse ainakin muistelen että joku lapsiperheyhteisö oli jossain ja esim yhtenä viikkona joku perhe teki ruoat ja ne jaettiin kaikille perheille. Ja oliko lastenhoitoapuakin saataville yms yms
Sekin oli hieno idea kun kerrostalossa joku perhe tarvitsi lapselle hoitajaa ja talosta löytyikin monta vanhempaa rouvaa jotka halusivat osallistua pikkuisen hoitoon.
Pitäisi vain kehitellä näitä juttuja lisää.
Itsellä ajatus kun on näitä tindereitä yms niin voisi kehittää jonkun puhelinpalvelun jossa voisi kilauttaa kaverille.
Äkkiäkös sitä tutustuu kun puhuu puhelimessa. Itse voisin hyvinkin lähteä tällaiseen mukaan. Olisi kiva esim tutustua ihmiseen joka asuu jossain muualla kuin itse esim Lapissa, itä-Suomessa yms. Kuulostella mitä elämä siellä on.
Sosiaaliset suhteet onnistuu myös näinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisitte hankkinet 4 lasta kuin minä
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisille ihmisille pitäisi *luoda* joku yhteisö. Porukka josta jollekin voisi soittaa ja vaihtaa kuulumisia.
Miten ennen toimi yhteisöllisyys?
Itse ainakin muistelen että joku lapsiperheyhteisö oli jossain ja esim yhtenä viikkona joku perhe teki ruoat ja ne jaettiin kaikille perheille. Ja oliko lastenhoitoapuakin saataville yms yms
Sekin oli hieno idea kun kerrostalossa joku perhe tarvitsi lapselle hoitajaa ja talosta löytyikin monta vanhempaa rouvaa jotka halusivat osallistua pikkuisen hoitoon.
Pitäisi vain kehitellä näitä juttuja lisää.
Sekoitat asioita. Lapsiperheet harvemmin on yksinäisiä, vaikka näin saattaisi välillä toivoakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilla on oma elämänsä ja joskus heistä voi olla vanhemmille huolta koko loppuelämän. Ei sen asian varaan voi mitään laskea.
Yksi tuttu, jolla on lapsia ja lapsenlapsia, sanoi päättäneensä iän, jota vanhemmaksi ei aio elää.
Eihän lapsettomuus ole välttämättä minä-minä -asennetta. En ole koskaan halunnut lapsia. En yhtään ymmärrä, mitä tarkoittaa biologisen kellon tikitys. Olen ollut pitkissä parisuhteissa, nyt viimeisimmässä yli 20 vuotta naimisissa. Kukaan mihistäni ei ole myöskään ollut kiinnostunut saamaan lapsia. Miksi pitäisi, jos ei halua tai ole kiinnostusta? Joku kirjoitti, että pitäisi miettiä omaa vanhuuttaan ja sen vuoksi perustaa perhe. Minusta tämmöinen on ihmeellinen näkökulma. Vai ajattelevatko nykyihmiset jo nuoresta pitäen, että perheellä turvataan oma vanhuus? Näin tehdään kaiketi nykyäänkin vielä Afrikassa ja Aasiassa, mutta että edelleenkö Suomessakin...voi voi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni lapseton huomaa tuon jossain kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Moni lapseton huomaa tuon jossain kohtaa.
Tuossa iässä otetaan 25v ystävätär ja tutustutaan samalla tämän kaveripiiriin, näin se homma etenee!
Vierailija kirjoitti:
Moni lapseton huomaa tuon jossain kohtaa.
Ei auta jos lapset töissä pk-seudulla ja itse asuu jossain Sodankylässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisille ihmisille pitäisi *luoda* joku yhteisö. Porukka josta jollekin voisi soittaa ja vaihtaa kuulumisia.
Miten ennen toimi yhteisöllisyys?
Itse ainakin muistelen että joku lapsiperheyhteisö oli jossain ja esim yhtenä viikkona joku perhe teki ruoat ja ne jaettiin kaikille perheille. Ja oliko lastenhoitoapuakin saataville yms yms
Sekin oli hieno idea kun kerrostalossa joku perhe tarvitsi lapselle hoitajaa ja talosta löytyikin monta vanhempaa rouvaa jotka halusivat osallistua pikkuisen hoitoon.
Pitäisi vain kehitellä näitä juttuja lisää.
Sekoitat asioita. Lapsiperheet harvemmin on yksinäisiä, vaikka näin saattaisi välillä toivoakin.
Tarkoitin yhteisöllisyyttä ja lapsiperhejuttu oli esimerkki miten yhteisöllisyyttä voi toteuttaa ruokailun kautta.
Vierailija kirjoitti:
Et Ap kertonut, onko lapsettomuus sinulla oma valinta vai ei. Seuraava kommenttini ei siis erityisesti liity sinuun, vaan ihan yleisesti nyky-yhteiskuntaan.
En voi ymmärtää nykyään niin yleistä vapaaehtoista lapsettomuutta, koska minäminäminä/ura/reissaaminen/ilmasto/jne. Eikö nämä ihmiset yhtään ajattele, miltä elämä maistuu sitten vanhana, jos elinvuosia riittää? Voi tulla tilanne, jossa kaikki ystävät on kuolleet tai niin huonossa kunnossa, että niistä ei ole iloa. Elelet yksin, eikä kukaan käy katsomassa. Eikä ole ketään, joka voisi auttaa pikkuasioissa. Kattolampusta simahtaa polttimo, etkä yksin pysty kiipeämään sinne. Keneltä pyydät apua? Tai olet kuumeessa ja pitäisi käydä vaikka kaupassa tai apteekissa. Keneltä pyydät apua?
Isoäitini eli lähes 100-vuotiaaksi ja pysyi mieleltään skarppina loppuun asti. 90 ikävuoden jälkeen kroppa rupesi hissukseen pettämään, eikä hän enää kovin pitkälle pystyn
Aivan täysin ymmärtämättömän ihmisen kommentti! Sinunko iloksesiko pitäisi niitä lapsia hankkia? Etkö voi keksiä mitään muuta syytä vapaaehtoiselle lapsettomuudelle kuin itsekkyys?
P.S. Rasittavaa, kun ihmiset, joilla ei ole mitään omaa sanottavaa, käyttävät aina tuota minäminäminä- mantraa. Kas kun et sanonut uniikki lumihiutale.
Eihän kaikki lapselliset edes sovi vanhemmiksi. Lapsia vain tuli ennen vanhaan.
Onneksi nykyään voi valita.
Esim oma äitini valitti koko lapsuuteni kuinka hän olisi halunnut opiskella. Kumminkin ei lähtenyt opiskelemaan kun olisi ollut mahdollisuus.
Ja meni naimisiin ja en tajua miksi mennä naimisiin ja hankkia lapsia jos ei halua perhe-elämää?
Alue: Aihe vapaa
No se taitaa olla tätä päivää aika monella. Mä olen 61-vuotias. Mulla on yksi lapsi, joka on vähän päälle 20. Vanhemmat ovat kuolleet. Isä kuoli kun olin 29, äiti kun oli 49. Siskoni kuoli kun olin 5-vuotias. On mulla serkkuja, joista suurin osa luultavasti elää vielä pitkään. Elossa on vielä yksi täti, joka on isäni sisarparvesta vanhin. Äitini puolelta on myös elossa yksi eno.