Köyhät seisovat jonoissa ruokapankissa, hallitus katsoo toisaalle, rikkaille hymyilee lasipankissa

Valtaistuimilla istuvat, päät kääntäneet pois,

kun köyhät huokaavat, hallitus antaa vaiko pois?

Leikkaavat siivun köyhien leivästä,

rikkaat riemuitsevat, heille täytyy jättää ehtoisa pöytä.

Kukkaron nyörit tiukalla, köyhyys leviää laajalle,

hallitus sulkee korvansa, ei kuule hätää, ei näe vaaraa.

Verotus kohisee kuin myrsky, mutta kuinka ollakaan,

rikkaat saavat verovähennykset, heidän taakkansa kevenee vaan.

Köyhät seisovat jonoissa ruokapankissa,

hallitus kääntää katseensa pois, rikkaille hymyilee lasipankissa.

Lupaukset unohtuvat, sanat murtuvat,

köyhien toiveet haihtuneet, kuin tuuleen puhalletut lehdet.

Mutta kansa ei ole unohdettu, ääni kaikuu kuin virran laulu,

kansan voima nousee, se ei taivu kiviseinäksi, ei hajoa kahleisiin kylmään.

Nouse yhdessä äänen kanssa, huuda oikeuden ja tasa-arvon puolesta,

hallituksen täytyy kuulla, että kansan voima on todellista ja vahvaa.