Autatteko ystäviänne taloudellisesti?

Vierailija kirjoitti:

Autan. Tarjoan ravintolassa ja kahviloissa, olen maksanut hotellihuoneen yksiin, vaikka olen jakanut sen ystäväni kanssa, maksanut uimahalliin, leffaan jne. 

Tätä samaa tehnyt. Jälkeenpäin ajatellen tosi isoja lahjoja. Toki olen ymmärtänyt näin tehdessäni että on oma valintani tarjota kallis hotellihuone tai illallinen, eikä ole pelkoa että koskaan saisin vastaavaa itse. Tällaiseen myös tietyt ystävät tottuvat helposti, ja sitten ihmetelläänkin kun joskus en tarjoakaan jotain peruskahvia kaupungilla tavatessa. Enää en lähde tällaisten isompien juttujen kustantajaksi. Sen kahvin saatan joskus tarjota.

 

Mielestäni myös toinen osapuoli voi tarjota jotain joskus omissa resursseissaan, esim aikaa. (Olla lastenvahtina yms) Silloin todella mielelläni tarjoaisin enemmänkin kaikkea tällaista kivaa, mutta jos ei ole mitään tasapuolisuutta niin on parempi pitää kaikki tällainen pois ystävyydestä. Keskitytään sitten ihan lenkillä käymiseen tai muuhun ilmaiseen tekemiseen. 

Minä lainaan, en lahjoita. Mun ystävät eivät ole selkärangattomia lieroja, jotka odottaisivat rahalahjoituksia. Tämä yksi ja ainut ihminen, jolle vippaan, on kahden tyttären yksinhuoltaja, jonka entinen mies on alkoholistinen lusmu ja kiristää lapsiaan jättämällä elarit maksamatta toistuvasti.

Viidenkympin vippi silloin, tällöin on vähintä, millä voin tätä kivaa naista tukea hänen sinnikkäästi kasvattaessaan lapsiaan yhteiskunnassa, joka ei arvosta äitejä eikä lapsia pätkän vertaa, mutta kylläkin tuollaisia känniapinoita, jotka muna sojossa tekevät lapsia joka taholle ja hylkäävät ne sitten.

Suomen kestävyysvaje puolittuisi poistamalla tuollaiset miehet väestöstä.

Vierailija kirjoitti:

En. En edes lainaa. Tosin ei edes ole nykyään sellaista lähipiiriä. 

Muistan vieläkin, miten lainasin teininä ystävälle pari kymppiä, ja ikinä en saanut takaisin. Vähän ehkä naurettavaakin, että muistan tuon vielä parinkymmenen vuoden jälkeen nyt taloudellisesti ihan jees tilanteessa. Muistan myös, miten otin lähipiiriläisen omasta toiveestaan vuokralle asuntooni ja pian alkoi valitus vuokrasta ja välit huonontuivat. Note to self - muistutus: pidä AINA raha erillään ihmissuhteista. 

Mää lainasin mun exälle rahaa, ei koskaan maksanut takasin. Mutta ei se mua enää haittaa. Muttä jälkimmäiselle exälle kun lainasin ja kysyin takasinmaksusta niin pisti välit poikki. 10 vuotta seurustelua ja 10 vuotta kavereina ja nyt ei enää mitään. Tämä surettaa.

Mulla on pienituloisia ystäviä, jotka eivät kuitenkaan ole oikeutettuja toimeentulotukeen. Olen esim joskus maksanut heidän eläinlääkärilaskunsa, jos heille samaan aikaan on tullut jotain ennalta arvaamattomia ihmisten sairauskuluja. Olen auttanut joskus myös ihan tuntemattomiakin ihmisiä. Nyt en enää tuntemattomia sen jälkeen kun aloin tehdä osa-aikatyötä. 

Autan mun siskoa ja kummilasta. Vaikka mun rahat eivät enää riitä auttamiseen tulevaisuudessa. Mutta olen ollut lapsuudesta lähtien antelias toisia kohtaan. Olin lapsena köyhästä perheestä, ja silti annoin aina toisille. En oikeasti ole halunnut tällä mitään hyväksyntää minua kohtaan. Mutta yksi ystävä laittoi minulle joululahjaksi kynttilän pätkät? Niin aika todella törkeä joululahja, kun hänen vanhemmat oli aika hyvin toimeen tulevia. On entinen ystävä tämän jälkeen ja teki juorusi minusta kaikkea ilkeää. Valehteli minulle, että minun mies suutelee kaikkia naisia ravintolassa. Ja selittää jälkikäteen, että se oli vain vitsi? Että olen vain jokin tyhmä, joka ei ymmärrä vitsiä? Oli sen jälkeen entinen ystävä. 

Rahaa en ole antanut, enkä anna. Vanhoja vaatteitani olen antanut eräälle kaverille satojen eurojen edestä. Tai jos jonkun kaverin kanssa olen viettänyt viikonloppuna iltaa sarjoja katsellen, niin olen ostanut yhteiset herkut.

Rahaa en nykyään enää lainaa. Yhdelle kaverille lainasin kerran yli 300€ ja hän jätti maksamatta sovittuna ajankohtana. Meni vuosi, että sain rahani takaisin. Sitkeästi vaan jaksoin pyydellä rahoja. Hänen mielestään minun olisi pitänyt olla tyytyväinen, koska hän sentään lopulta maksoi takaisin. Tuo tapahtuma sinetöi sen, että enää en lainaa rahaa. Itsekään en ole mikään hyvätuloinen, niin ei todellakaan ollut aikomuksena unohtaa pyytää rahojani takaisin.

Kyllä ja teen sen mielelläni. Isoisä opetti  jo lapsena - se joka leivän ojetaan, sille luoja kaks kasvattaa. 

Ja näin on tapahtunut minulle. Uskomaton onni ja tuuri elämässä. 

Itse olen sisimmässäni ylpein, kun pelastin erään pienen lasten äidin perheväkivalta helvetistä, hommasin asunnon, maksoin vuokrat ja peruskamat kotiin. Äiti oli vielä äitiyslomalla. 

Annoin vähävaraiselle tutulle kaikki mummun perinnöt vanhoja huonekaluja ja lasiesinettä .. oli kyllä rahan arvosta  artekkia ja aurinkopulloja ja harlekiini lasi sarja.. hän myy ne sitten netissä

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ja teen sen mielelläni. Isoisä opetti  jo lapsena - se joka leivän ojetaan, sille luoja kaks kasvattaa. 

Ja näin on tapahtunut minulle. Uskomaton onni ja tuuri elämässä. 

Itse olen sisimmässäni ylpein, kun pelastin erään pienen lasten äidin perheväkivalta helvetistä, hommasin asunnon, maksoin vuokrat ja peruskamat kotiin. Äiti oli vielä äitiyslomalla. 

Ei kai se äityli ollut niin tyhmä, että palasi yhteen hullun kanssa? Sitten varmaan harmittaisi, että omat rahat on käytetty turhaan, jos noin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Annoin vähävaraiselle tutulle kaikki mummun perinnöt vanhoja huonekaluja ja lasiesinettä .. oli kyllä rahan arvosta  artekkia ja aurinkopulloja ja harlekiini lasi sarja.. hän myy ne sitten netissä

Tyhmästi kyllä teit. Mutta sitä on turha enää harmitella. Itse en olisi koskaan luopunut noin arvokkaista tavaroista. Tuollaiset nimenomaan kannattaa säilyttää omaa pahaa päivää varten.

Välillä autan. Olen ostanut opiskelevalle ystävälle koulukirjan kun hänellä oli tiukkaa, tarjoan välillä kahvilassa/ravintolassa/riennoilla teatterin tms. Tämä yleensä on vastavuoroista, minullekin tarjotaan. Ja no itselle tarpeetonta tavaraa antanut toki läheisille kenellä tarvetta.

Rahaa olen lainannut kahdesti isomman summan kun itse vielä opiskelin. Ystävälle 700e takuuvuokran omasta opintolainasta, sain 6kk sovitun maksuajan jälkeen karhuta yli vuoden, en saanut koskaan kokonaan takaisin ja ystävä laittoi välit poikki kun kehtaan kysyä rahan perään o.O Sitten toiselle 200e autohuoltoon, sen sain takaisin mutta piti kahdesti pyytää sovitun maksuajan jälkeen. Jatkossa mietin hyvin tarkkaan lainaanko paria kymppiä enempää ja jos niin voisi tehdä kirjallisen sopimuksen.

Olisi järkevää että yksi auttaa yhtä ja toinen toista. Koska suurempi määrä autettavia yhdelle voi olla liikaa, riippuen omista tuloista. Esimerkiksi joku summa jonka voi kuussa luovuttaa, jos haluaa. Nykyään tuet eivät riitä ihmisillä. Ja tämä on kaikille ikävä tilanne. Eläkkeitä ei myös ole saatavilla.

Joskus apu voi olla myös autokyyti tai soiton päässä oleminen, jos tulee jotain. Tai jos toinen kipeä, apteekki ja kauppa.

Mulla on kaksi hyvää ystävää joille olen antanut  rahaa heidän pyytämättä. Silloin kun on ollut itsellä hyvä tilanne. Emme lainaile rahaa. 

Sekä ihan tavallista lasten tavaroiden kierrättämistä puolin ja toisin.

Kerran autoin ja häntä auttoi moni muukin. Sitten selvisi, että ystävällä ei ollut tapana maksaa mistään mitään itse ja hänellä ystäviksi valikoitui niitä auttajia. Yleensä ystäviksi hänellä valikoitui erityisesti niitä, jotka päästi hänet jääkaapilleen. Minunkin luona hän viihtyi kylässä niin pitkään, kun jääkaapissa riitti ruokaa. Ei ollut mihinkään lähdössä. Minulla tuli ihan stressi, meinaako se jäädä asumaan. Käytteli meikäläisen jääkaappia ja keittiötä kuin omaansa. 

Auttaisin jos joku pyytäisi. Luotan siihen että he tietävät että jos iskee yllättävä tilanne, puoleeni voi kääntyä, mutta en oma-aloitteisesti tarjoa taloudellista apua, koska se olisi tunkeilevaa ja ylimielistä. Tietävät kyllä ihan vaikka auton merkistä että rahaa kyllä tarvittaessa on.