Miten kannustaa puolisoa eteenpäin?

Ymmärrän, että et halua kirjoittaa kovin tunnistettavasti asioista netissä, mutta nyt tekstisi pyörii niin yleisellä tasolla, että siitä on vaikea saada otetta ja sen myötä vaikea muodostaa mielipidettä asiaan. Ainoa konkreettinen asia, jonka mainitset, on masennuslääkkeen ottaminen. Siitä tulee mieleen, että entä jos masennuslääke aiheuttaakin esim. ikäviä sivuvaikutuksia, ja niitä vältelläkseen mies jättää lääkkeen ottamatta, ja sitten sanoo unohtaneensa? Sama logiikka voi olla muissakin asioissa, eli voi olla taustalla todellinen syy olla tekemättä tiettyä asiaa, mutta ei jostain syystä halua / uskalla / kehtaa kertoa sitä.

Sanot että puolisosi on masentunut ja sitten odotat, että hän ei käyttäytyisi kuin hullu? Kumpi teistä nyt ei on omituinen? Tai siis puolisosi selityshön me jo tiedetään, se on se masennus, mutta mikä sun puolustus tuolle epäloogisuudellesi on?

Sun pitäis ymmärtää, että puolisosi on sairas. Hän ei pysty siihen, mitä sinä pidät normaalina ja järkevänä. Jos pystyisi, hän ei olisikaan sairas. Ja et voi auttaa etkä ratkaista ongelmaa hänen puolestaan. Voit vain elää hänen kanssaan ja tukenaan.

Olet siis hänen äitinsä?

kokeilkaa vaikka peggingiä, iltalehdestä löytyy ohjeet

Läheisriippuva usein odottaa ja odottaa, että kumppani muuttuisi. Ottaisi viimein vastuun. Läheisriippa kantaa vastuuta liikaakin ja toisen olisi syytä kantaa vastuuta enemmän, alkaen omasta itsestään. Olette kumpikin sairastuneet. Terapia?

Parisuhde on hyvä. Mutta puoliso ei. Onneksi en ole noin sekaisin kuin aloittaja.

Käykö töissä? Miten raha-asiat, sinun/hänen?

Miten kotityöt? Monesti näistä arkisista asioista voi jumi jäädä päälle.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että et halua kirjoittaa kovin tunnistettavasti asioista netissä, mutta nyt tekstisi pyörii niin yleisellä tasolla, että siitä on vaikea saada otetta ja sen myötä vaikea muodostaa mielipidettä asiaan. Ainoa konkreettinen asia, jonka mainitset, on masennuslääkkeen ottaminen. Siitä tulee mieleen, että entä jos masennuslääke aiheuttaakin esim. ikäviä sivuvaikutuksia, ja niitä vältelläkseen mies jättää lääkkeen ottamatta, ja sitten sanoo unohtaneensa? Sama logiikka voi olla muissakin asioissa, eli voi olla taustalla todellinen syy olla tekemättä tiettyä asiaa, mutta ei jostain syystä halua / uskalla / kehtaa kertoa sitä.

Esimerkkinä: inhoaa työpaikkaansa, tämä on suurin päivittäisen ahdistuksen aiheuttaja, josta tuleva paha mieli ryöppyy luonnollisesti myös minuun. Olen sanonut että voi mun puolesta ottaa loparit vaikka huomenna ja ottaa aikaa omien halujensa selvittämiseen, voin lyhentää hänen talonsa lainaa (meidän yhteinen koti kuitenkin) ja elättää häntä sen aikaa että keksii mitä haluaa tulevaisuudessa. Sen sijaan suoriutuu tahallaan töissä huonosti kun ei viihdy, esim. myöhästelee ihan jatkuvasti ja haastaa riitaa työkavereitten kanssa, ja sitten ahdistuu ja potee huonoa omaatuntoa joka ikinen päivä tästä omasta toiminnastaan.

Luulen että uskaltaisi sanoa jos tuo masennuslääke aiheuttaisi jotain haittoja, syön itseasiassa itse samaa ja voidaan näistä asioista kyllä avoimesti puhua. Tässä taitaa olla ongelmana se, että se pitää ottaa aamuisin, eikä hän herää ajoissa töihin ja se jää sitten ottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Käykö töissä? Miten raha-asiat, sinun/hänen?

Miten kotityöt? Monesti näistä arkisista asioista voi jumi jäädä päälle.

Käy töissä, inhoaa työtään, hoitaa sen huonosti ja ahdistuu siitä että hoitaa sen huonosti. Ei tee hirveästi kotitöitä, joskus laittaa tiskit tai käyttää koiran, kaupassa käy kyllä aika usein.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on hyvä. Mutta puoliso ei. Onneksi en ole noin sekaisin kuin aloittaja.

Ei puolisossa sinäänsä ole valittamista, rakastan hänestä ja haluaisin tulevaisuuden hänen kanssaan, mutta hän tarvitsee selvästi jotain apua, että se tulevaisuus on mahdollinen. 

Elämä koostuu muistakin asioista kun työstä, eli jos tuo yksi osa-alue sakkaa, niin ei liene isot murheet. Antaa toisen inhota työtään ja jos sen sitten menettää, niin sitten tietää inhosiko sitä kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Sanot että puolisosi on masentunut ja sitten odotat, että hän ei käyttäytyisi kuin hullu? Kumpi teistä nyt ei on omituinen? Tai siis puolisosi selityshön me jo tiedetään, se on se masennus, mutta mikä sun puolustus tuolle epäloogisuudellesi on?

 

Sun pitäis ymmärtää, että puolisosi on sairas. Hän ei pysty siihen, mitä sinä pidät normaalina ja järkevänä. Jos pystyisi, hän ei olisikaan sairas. Ja et voi auttaa etkä ratkaista ongelmaa hänen puolestaan. Voit vain elää hänen kanssaan ja tukenaan.

Kyllä minä ymmärrän, että hän on sairastunut. Olen itse bipolaarinen ja kärsinyt vaikeista masennuksista elämäni aikana, siksi uskalsin lähteä parisuhteeseen ihmisen kanssa, jolla on masennustaustaa. Ehkä tämä on juuri se ongelma, kun tiedän omista kokemuksista että tulessa makaaminen ei auta vaan pahentaa ja apua saa, mutta hän antaa vuosien valua hukkaan. 

Sanot hänelle ette kuormita sinua työllään, koska sinä et siihen voi mitenkään vaikuttaa.

Terapiaan, yhdessä ja/tai erikseen. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä koostuu muistakin asioista kun työstä, eli jos tuo yksi osa-alue sakkaa, niin ei liene isot murheet. Antaa toisen inhota työtään ja jos sen sitten menettää, niin sitten tietää inhosiko sitä kuitenkaan.

 

 

Tämä työ oli vain yksi esimerkki, inhoaa myös meidän asuinpaikkaa mutta ei suostu muuttamaan/viivyttelee asiaa. Inhoaa harrastustaan, ei käy siellä, ahdistuu siitä ettei käy ja potee huonoa omaatuntoa, mutta ei kuitenkaan lopeta sitä. Meidän parisuhde on ainoa asia mihin on ainakin sanojensa mukaan tyytyväinen, mutta minä ostan kohta yksin talon, jos mies ei pian kykene päättämään tästäkään.. 

Ota ero. Huomaat miten oma elämänlaatusi paranee. Parisuhteessa ollaan yhdessä ylä- ja alamäissä, mutta ei näytä siltä että ylämäkeä tai edes tasaista olisi tulossa.

Sulla on kaikki oikeus lähteä tosta suhteesta. Ei se, että rakastaa toista ihmistä, tarkoita sitä, että pitäisi olla suhteessa tämän kanssa. Suurin osa ihmisistä jää huonoihin suhteisiin sen takia, että heillä ei ole tarpeeksi uskallusta lähteä ja kohdata tuntematonta. Samat ihmiset sitten täällä paasaavat niille, jotka kehtaavat edes harkita itselleen paremman elämän luomista. Jos itse on onneton, on kaikkien muidenkin oltava, on heidän elämän mottonsa. 

Mutta sinun (tai kenenkään muun) ei tarvitse jäädä epätyydyttävään, jopa sairaaseen suhteeseen vain sen takia, että se suhde on joskus muodostettu. Toki voit vielä jäädä odottamaan, jos miehen mielenterveys tuosta paranee ja suhde sitä myötä, mutta mikään pakko ei ole. Jos jäät odottamaan toisen parantumista, tarvitset kyllä hoitokontaktin itsekin. Varaudu siihen, että sullakin pamahtaa sairausjakso taas jossain vaiheessa päälle.

Suosittelen kuitenkin kertomaan rehellisesti miehellesi tunteistasi. Että rakastat häntä ja haluaisit yrittää saada suhteen toimimaan, mutta et siihen yksin kykene. Mieti etukäteen, mitä muutoksia toimiva suhde edellyttäisi sekä mieheltäsi että sinulta itseltäsi. Sitten sitoudutte muuttamaan yhden tavan kerrallaan. Mitään pysyvää muutosta ei saa aikaan, jos yrittää muuttaa kaiken kerralla. Muutos on aina mahdollista, mutta aina se ei toteudu. Tärkeintä on se, että kuuntelet itseäsi. Tiedät kyllä, milloin on aika jäädä ja milloin lähteä.

Terkuin yks kakssuuntanen ja entinen epävakaa, joka seurustellut niin mieleltään terveiden kuin sairaiden kanssa

Vierailija kirjoitti:

Sulla on kaikki oikeus lähteä tosta suhteesta. Ei se, että rakastaa toista ihmistä, tarkoita sitä, että pitäisi olla suhteessa tämän kanssa. Suurin osa ihmisistä jää huonoihin suhteisiin sen takia, että heillä ei ole tarpeeksi uskallusta lähteä ja kohdata tuntematonta. Samat ihmiset sitten täällä paasaavat niille, jotka kehtaavat edes harkita itselleen paremman elämän luomista. Jos itse on onneton, on kaikkien muidenkin oltava, on heidän elämän mottonsa. 

Mutta sinun (tai kenenkään muun) ei tarvitse jäädä epätyydyttävään, jopa sairaaseen suhteeseen vain sen takia, että se suhde on joskus muodostettu. Toki voit vielä jäädä odottamaan, jos miehen mielenterveys tuosta paranee ja suhde sitä myötä, mutta mikään pakko ei ole. Jos jäät odottamaan toisen parantumista, tarvitset kyllä hoitokontaktin itsekin. Varaudu siihen, että sullakin pamahtaa sairausjakso taas jossain vaiheessa päälle.

Suosittelen kuitenkin kertoma

Kiitos ymmärryksestä. Kyllä kieltämättä vaikuttaa omaankin mielenterveyteen välillä nämä asiat, mutta meidän suhteen aikana (5v) ei ole itsellä onneksi vointi romahtanut. Olen pitänyt tarkkoja rajoja siinä, että hänen paha mieli ei oikeuta minun alentamista, ja on tämän ihan hyvin sisäistänyt, mutta jatkuvaa valitusta saan ja toisaalta haluankin kuunnella, siinä toivossa että puhuminen auttaisi.

Luulen että osan tästä suoranaisesta ärsytyksestä aiheuttaa juuri se, että itse on kärsinyt vastaavista, suoraan sanottuna mutta hänen oloaan kuitenkaan vähättelemättä, paljon pahemmista mielenterveyden haasteista. Remissiossa pysyminen vaatii itseltäni paljon päivittäistä panostusta elämänlaatuun, rutiineihin ja elintapoihin. Ja sitten tämä toinen osapuoli kompastuu siihen, ettei muistanut tänäänkään juoda vettä, ja päivä ja elämä on pilalla.