Taloyhtiön pj on äärimmäisen nuuka +75v nainen joka vastustaa kaikkia remontteja
Isännöitsijä ja ulkopuolinen tarkastaja sanoivat jo että kiinteistön vesivahinkoriskit nousevat vuosi vuodelta, kun vuonna 82 rakennettuja kylppäreitä ei uusita ja monissa asunnoissa on ollut putkirikkoja.
Sai hepulin ja sanoi että hän on kuluille allerginen. Ei voi maksaa putkiremonttia pienestä eläkkeestään kuulemma.
Valitettavasti hän uhkailee ja kiristää muita senioriasukkaita äänestämään remonttia kumoon, vaikka seniorit itse haluaisivat sitä.
Sähköjen uusiminenkin oli tuskan takana, valitsi lopulta jonkun äärimmäisen halvan tarjouksen joka toteutettiin ihan päin metsää, valokatkaisijoita roikkuu ja kaikki kaapeloinnit tehty tosi rumana pinta-asennuksena.
Pääseekö tuollaisesta puheenjohtajasta mitenkään eroon, joka vain laskee koko talon asuntojen arvoa teoillaan, eikä ymmärrä ollenkaan pitkän aikavälin etua?
Kommentit (36)
Pääsee eroon kun valitsette jonkin muun.
Mulla samoja kokemuksia eläkeläisistä. Puutaloon piti ovet uusia, niin tämä yksi ja sama eläkeläispariskunta pisti vastaan ja ovia ei uusittu vaikka ovat rikkinäiset ja sen takia tulee kylmä sisälle.
Sitten vaan muut hallituksen jäsenet/osakkaat laittaa kovan kovaa vastaan, ei pj:llä mitään absoluuttista veto-oikeutta ole estää remontteja.
Johan tuossa vakuutusyhtiökin vetäytyy kohta vastuusta, jos kiinteistön peruskorjauksia ei ole hoidettu huoltokehotuksista huolimatta.
näitä on etenkin helsingin kantakaupunki pullollaan. ovat vanhan ajan lähihoitajia, keittäjiä jne. jotka ostaneet kaupunkiasunnon vuonna miekka ja kivi tai perineet sen vanhemmiltaan, ajalta kun asunnot olivat liki ilmaisia ja remontit myös.
nyt kun asuntojen hinta pompannut puoleen miljoonaan ja samoin remonttikustannukset ja asumistasovaatimukset taloyhtiöissä roimasti korkeampia, niin nämä ovat helisemässä.
järkevintä olisi että myisivät vaan ne asunnot pois kun ei ole varaa tehdä edes perusparannuksia, mutta mielummin pitävät niitä pommeja pystyssä remointomattomana ja antavat niiden rapistua.
näitä näkee joskus oikotiessäkin, aivan karseita raatoja joissa ei ole malaattu hilseileviä halpoja pintoja puoleen vuosisataan, joka paikka repsottaa, parhaimmillaan kylppäri on lavuaari. ei suihkua, ei käsisuihkua, keittiössä ei astiankuivauskaappia tai liesituuletinta, ihan totaalisia mörskiä.
Vierailija kirjoitti:
Sitten vaan muut hallituksen jäsenet/osakkaat laittaa kovan kovaa vastaan, ei pj:llä mitään absoluuttista veto-oikeutta ole estää remontteja.
Johan tuossa vakuutusyhtiökin vetäytyy kohta vastuusta, jos kiinteistön peruskorjauksia ei ole hoidettu huoltokehotuksista huolimatta.
Oman kokemuksen mukaan nuo mummot laittavat ankaraa mustamaalaus/rikosilmoitus/sabotaasikampanjaa tulille jos heitä yrittää kammeta pois taloyhtiön hallituksesta.
Käytännössä koko taloyhtiö on jo pilalla siinä vaiheessa kun tuollainen on hallituksessa mukana saatika puheenjohtajana.
Huoh. Tämän takia pitää aina olla skeptinen jos luulee löytäneensä "hyvän remppakohteen" halvalla vaikka Helsingin keskustasta. Jos kiinteistöä ei huolleta *millään* tavoin ja infra on jostain Stalinin ajoilta, hälytyskellojen tulee soida. Siellä on takana 1 tai 2 ihmistä jotka blokkaavat uudistuksia ja remontteja.
Hallituksen puheenjohtajalla ei ole mitään sellaista valtaa jota muilla hallituksen jäsenillä ei olisi.
Kyllä niillä rahaa on. Se on ihan pelkkää kulissia ja paskapuhetta kun voivottelevat pieniä eläkkeitään samalla kun istuvat lottopotin kokoisen asuntovarallisuuden päällä. Monella ihan hyvät eläkkeetkin vaikka olisivat olleet duunariammatissa.
Ovat vain pohjattoman kitsaita, esim. 50 euron laittaminen maalipurkkiin on näille ylivoimainen tehtävä vaikka säästöjä olisi tilillä 50 tonnia ja joka kuussa kertyy 500 lisää. Eivät yksinkertaisesti ymmärrä investointien, estetiikan ja asunnon arvonsäilytyksen perään mitään kun ovat niin yksinkertaisia putkiaivoja.
Suosittelen muuttamaan pois tai myymään asunnon tuollaisesta yhtiöstä ja siirtämään pahan eteenpäin.
"Kyllä se minun elinikäni kestää, remontoikoot nuoremmat sitten kun olen kuollut"
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Tämän takia pitää aina olla skeptinen jos luulee löytäneensä "hyvän remppakohteen" halvalla vaikka Helsingin keskustasta. Jos kiinteistöä ei huolleta *millään* tavoin ja infra on jostain Stalinin ajoilta, hälytyskellojen tulee soida. Siellä on takana 1 tai 2 ihmistä jotka blokkaavat uudistuksia ja remontteja.
Ei 1 tai 2 ihmistä riitä estämään remontteja, kyllä se pitää enemmistö olla joka pystyy estämisen tekemään.
Ja ihan sama vaikka jollakin "pieni eläke ei riitä remontteihin". Jos kommuunissa asuu, niin kyse on enemmistöpäätöksistä, enemmistön edusta. Pitää muuttaa pois jos siihen ei voi taipua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten vaan muut hallituksen jäsenet/osakkaat laittaa kovan kovaa vastaan, ei pj:llä mitään absoluuttista veto-oikeutta ole estää remontteja.
Johan tuossa vakuutusyhtiökin vetäytyy kohta vastuusta, jos kiinteistön peruskorjauksia ei ole hoidettu huoltokehotuksista huolimatta.
Oman kokemuksen mukaan nuo mummot laittavat ankaraa mustamaalaus/rikosilmoitus/sabotaasikampanjaa tulille jos heitä yrittää kammeta pois taloyhtiön hallituksesta.
Käytännössä koko taloyhtiö on jo pilalla siinä vaiheessa kun tuollainen on hallituksessa mukana saatika puheenjohtajana.
Ja talo rapistuu vauhdilla kun remontteja ei tehdä ajoissa.
Jos nainen on leski niin saa leskeneläkkeenkin.
Ei halua siksi niitä remontteja koska on jo noinkin iäkäs eikä ehtisi nauttia niistä remontin tuloksista sitten kovin kauaa.
Näitä löytyy Etelä-pohjanmaaltakin, vielä miespuolisia! Jo muutaman tuhannen remppa=liian kallista.
Vierailija kirjoitti:
Ei halua siksi niitä remontteja koska on jo noinkin iäkäs eikä ehtisi nauttia niistä remontin tuloksista sitten kovin kauaa.
Nykyään voi hyvinkin elellä 95-vuotiaaksi tai yli.
Yhtiökokous valitsee hallituksen ja hallitus valitsee puheenjohtajan. Joo tuttu tapaus meidänkin yhtiössä. Raha menee jonnijoutavaan, lumitöihin ja hiekoitukseen sekä roskien ajoon. Yhtiö on velkainen pahasti. Asuin ennen rivarissa. Jokainen teki itse lumityöt ja hiekoitukset. Rinkitie pyydettiin ajamaan sitten kun ei ole muuta tekemistä. Siihen saakka pidennettiin saappaan vartta. Kesällä koulutyttö leikkasi nurmikon. Hoitovastike tässä 380e/kk ja siinä rivarissa 260e/kk kumpikin saman kokoisia 75m2.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten vaan muut hallituksen jäsenet/osakkaat laittaa kovan kovaa vastaan, ei pj:llä mitään absoluuttista veto-oikeutta ole estää remontteja.
Johan tuossa vakuutusyhtiökin vetäytyy kohta vastuusta, jos kiinteistön peruskorjauksia ei ole hoidettu huoltokehotuksista huolimatta.
Oman kokemuksen mukaan nuo mummot laittavat ankaraa mustamaalaus/rikosilmoitus/sabotaasikampanjaa tulille jos heitä yrittää kammeta pois taloyhtiön hallituksesta.
Käytännössä koko taloyhtiö on jo pilalla siinä vaiheessa kun tuollainen on hallituksessa mukana saatika puheenjohtajana.
Mutta miksi pitäisierikseen kammeta, asetut vaan vastaehdokkaaksi ja kun olet niin paljon parempi, kaikki äänestää sua.
Niin ja halusi siis äänestää myös sähköjen uusimista vastaan kunnes kunnan tarkastaja määräsi uusimisen tehtäväksi uhkasakolla koska tulipaloriski oli niin suuri. Edelliset sähkövedot olivat 50-luvun alusta eli noin 74 vuoden takaa.