Imetyksestä: 3,5 kk ja läpi yön unet
Hei! Yritin laittaa tätä kysymystä imetystukilistalle, mutta jostain syystä ei onnistunut. Olisikohan täällä imetysihmisiä?
Täällä on 30v. äiti ja 3,5 kk:n ikäinen tyttö. Täysi-imetyksellä eletään ja niin on tarkoitus jatkaakin.
Tämä meidän pikkuneiti oli kolme ensimmäistä kuukauttaan sellainen valvoja, että saattoi olla hereillä ihan läpi yön aamuun tai jopa iltapäiväänkin saakka ja sitten vasta nukuttiin kunnolla. Eli käytännössä katsoen elettiin öisin ja nukuttiin päivät. Arvaatte varmaan, kuinka ihanalta tuntui, kun vauveli pari viikkoa sitten rupesi nukahtamaan jo puolen yön aikaan tai viimeistään 1-2 aikaan yöllä. Sitten pärjättiin yhdellä tai kahdella syötöllä 10-12 tunnin yöunet.
Nyt huolena on se, että viime yöt tyttö on jättänyt syötöt kokonaan väliin. Menee nukkumaan usein puolilta öin ja nukkuu aamuun saakka, jopa yli 9h syömättä. Itse nukun niin sikeästi, että en ole itsekään heräillyt ennen aamua, kun ei ole tullut herätystä. On ihana nukkkua läpi yön heräämättä, mutta rinnat on ihan täydet ja muhkuraiset aamulla, hyvä, että typy saa niistä edes otetta.
Onko normaalia, että tämän ikäinen vauva jättää yösyötöt pois ja miten pitäisi menetellä? Tänään itse herätin neidin kun heräsin ja oli kulunut yli 9h viime syötöstä. Syötin kunnolla yhdestä rinnasta, mutta toisesta typy ei jaksanut paljoa syödä. Pumppasin vähän myöhemmin rinnan tyhjäksi iltaa varten, kun on minulla on omaa menoa.
En tiedä liittyykö asiaan mitenkään, mutta mainitsen kuitenkin, että vauva ei ole ollut mikään ilopilleri viime päivät. On kyllä herättyään iloinen, niin kuin yleensä, mutta sitten alkaa väniseminen ja huuto. Vaikka hän olisi väsynyt, ei uni tahdo tulla silmään mitenkään. Eli aika itkuisia ovat olleet viime päivät. Ei hän sairaaltakaan vaikuta, joten sen varmaan voi sulkea pois.
Jos täällä joku jaksaisi opastaa aloittelijaa niin olisin tosi iloinen. Eli annanko lapselle ruokaa vain silloin, kun hän pyytää vai pitäisikö herättää neiti syömään keskellä yötä? Voiko maidon tulo vähentyä jos ei ole yösyöttöjä?
Kommentit (7)
Kyllä terveen vauvan pitäisi osata itse ilmaista nälkänsä. Päivällä ja illalla voit tarjota rintaa tavallista tiheämmin. Mutta anna vauvan nukkua yöt, jos se vauvalta noin hyvin onnistuu!
Meillä täysimetetty vauva (nyt 3kk) on nukkunut 7 viikkoisesta 9 tunnin pätkän yöllä syömättä ja maitoa multa tulee luovutukseen asti... Ainoa haittapuoli mulla tuosta pitkästä imetystauosta oli menkkojen alkaminen...
Sinuna lypsäisin vaikka aamusta aina toista rintaa, jos vauva ei sitä jaksa syödä. Näin maidontuloa voi itsekin avittaa, siis huijata tissejä luulemaan, että maitoa pitää tulla reilummin :) Itse jatkan luovutusta osittain juuri siksi, että maidontulo ei yösyöttöjen jäätyä vähentyisi.
Mutta onnea yöunista!
Anna ihmeessä vauvan nukkua rauhassa - kyllä hän huolehtii omasta ravinnon saannistaan. Vielä lisäyksenä edelliseen vastaukseen, ei maidon määrä vähene sinulla, vaikka vauva ei yömaitoa ottaisikaan. Hän ottaa sitten tarvitsemansa päivän aikana ja tisseille pätee kysynnän ja tarjonnan laki.
Jos vauva jatkaa nukkumista läpi yön, tissit kyllä tottuvat jonkin ajan kuluttua tähän eivätkä täyty enää yön aikana ihan niin hurjan täyteen - ja vastaavasti tottuvat antamaan sitä maitoa päivällä enemmän. Samoin tissit tottuvat takaisin yösyönteihin, mikäli vauva päättää uudelleen alkaa syödä öisin (mikä ei ole kovinkaan tavatonta). Kyllä luonto hoitaa tämän ihan hyvin - ei tarvitse huolehtia itse pumppailemalla tms. (jos ei halua).
joka nukkuu yöllä 7-9,5 tuntia heräämättä (meillä mennään nukkumaan klo 22-23) ja todellakin annan hänen nukkua :) Minä myöskin luovutan maitoa ja näin ollen toivon, että yöimetysten väheneminen ei vähentäisi maidontuloa! Olen joutunut jo aika monena aamuna nousta puoli seiskan aikoihin pumppaamaan, kun olen herännyt siihen että tissit alkaa vuotamaan. Että jos vain suinkaan jaksat aina aamulla pumpata (jos siis heräät), niin pumppaa mieluummin kun herätät tytön! Kyllä vauvat nälkäänsä sitten herää!
nukutaan 9-10 tunnin yö unet, nyt tyttö 2kk..näin nukuttu jo kuukausi, ihan vastasyntyneenäkin nukkui 6 tunnin unia...rinnat rupes tottumaan tähän rytmiin kyllä noin viikon kuluessa eli eivät yöllä täyttyneet ...ekat yöt olivat tosiaan niin että jouduin nousemaan pummpaamaan vaikka tyttö nukkuikin. ei kannata ruveta herättelee vauvaa jos kerta hyvin nukkuu!!
Kaatta& Ella 2kk
Meidänkin tyttö, nyt 4kk, on nukkunut jo pitkään yöt syömättä.
3kk:n neuvolassa lääkäri kysyi miten tyttö nukkuu yöt. Ja kun kuuli vastauksen, sanoi:" Se on parasta mitä tämän ikäinen lapsi voi äidilleen antaa. Sillähän sitä jaksaa sitten päivät touhuta."
Eli jos vauva kasvaa hyvin ja on tyytyväinen, anna hänen nukkua ja nuku itsekin.
Maidon tuloon minulla ei pitkät yöunet ole vaikuttaneet. Päivällä kyllä tyttö syökin tosi usein.
Kuten muutkin jo edellä ovat todenneet, ole huoleti ja nauti itsekin pitkistä yöunista. :) Meillä on vajaa 4kk tyttö ja hän on oikeastaan ihan ensimmäisiä viikkoja lukuun ottamatta nukkunut yönsä max. yhdellä syötöllä. Nyttemmin tyttö ei juurikaan herää syömään. Hän nukahtaa yöunilleen n. klo 23-24 ja nukkuu siitä aamuun n. klo 6-8 syömättä. Joinakin öinä hän kyllä syö mutta tosiaan max. sen kerran.
Näin olen antanut olla ja paino tytöllä nousee hyvin ja kasvaa ja kehittyy muutenkin normaalisti. Päivällä tyttö sitten syö noin parin tunnin välein, välillä on pidempiäkin välejä.
Anna siis vauvasi nukkua kun kerran nukkuu ja nauti siitä. :) Kyllä vauva itse ilmaisee kun sillä on nälkä. Ja tissitkin kyllä tottuvat siihen ettei vauva yöllä syö. Itsekin alkuun jouduin monena aamuna pumppailemaan toista rintaa mutta nyt rinnat eivät ole enää niin pinkeällä aamuisin mutta silti maitoa kyllä tulee ylenmäärin kun vauva alkaa syömään. Täysimetyksellä siis mennään meilläkin.
Mukavia hetkiä vauvasi kanssa ja tosiaan - nauti hyvistä öistä! :)
Näyttää tosiaan siltä, että vauva syö päivän mittaan ihan kunnolla ja varsinkin ennen nukkumaan menoa tankkaa eli varmaankin varautuu pitkää yötä varten. Eli me nautitaan pitkistä öistä, jotka toivottavasti jatkuu tästä edespäinkin!