Nuoria työttömiä miehiä 87 000. Eetu, 21, viettää päivänsä selaten Tiktokia ja Youtubea

"Entäs me työttömät, jotka ollaa lähes 50-vuotiaita. On AMK tutkinto ja cv 2 sivua."

Keski-ikäisillä työttömillä on sellaista elämänkokemusta jota arvostetaan esimerkiksi sote-aloilla ja niissä työtilannekin on tosi hyvä. 

 

Kotikasvatuksesta on vikaa. Itse olen saanut kasvatettua kolme lasta aikuisiksi, heillä on yliopistotitkinnot, työpaikat ja perheet. Normaali elämä on täysin mahdollista saavuttaa kun vaan kakaroiden ei anneta paskoa tulevaisuuttaan peruskoulussa.  Tästä on vanhemmat vastuussa.

Mikä saa sinut olettamaan, etttä peruskoulussa olisi ollut ongelmia?  Minulla on kaksi yliopistotutkintoa ja olen ollut töissä aina, en koskaan työtön. Samoin on mieheni. Mutta täysi-ikäinen lapsi on juuri tuollainen Eetu 21v. Koulussa oli hyvä, kävi lukionkin hyvin arvosanoin, armeijan kävi myös . On aloittanut kaksi kertaa ammattikorkean ja jättänyt kesken. Masennus ja ADHD syynä, että koulut jää kesken. Töitä tehnyt pätkissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko jutussa, mitä mieltä Eetu on tilanteestaan? Onko hän yrittänyt aktiivisesti hakea työtä/haluaisiko työn vai onko passivoitunut?

On myös se mahdollisuus että voisi kyllä olla työssä mutta on passivoitunut koska ei pääse töihin. Jatkuva hakemuksien hylkääminen oikeasti syö ihmistä. Motivaatio laskee. Alkaa miettimään että mikäs helvetti minussa on vikana kun mihinkään en kelpaa.

Tämmöisiä mutuiluja vaan. Muistan vaan lukeneeni jonkun artikkelin jossa joku parikymppinen sanoi että on lukemattomia hakemuksia laittanut mutta ei mihinkään päässyt, ja että alkaa jo motivaatio laskemaan.

Kyllä näille eetuille on tarjottu opiskelu- ja työpaikkoja. Mutta  ei jaksa tai viitsi tai eläähän sitä kelankin rahoilla.  Ja on tarjottu terapiaa ja vaikka mitä innostamista, mutta ei väkisin voi herätä aamulla kun ei ole tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko jutussa, mitä mieltä Eetu on tilanteestaan? Onko hän yrittänyt aktiivisesti hakea työtä/haluaisiko työn vai onko passivoitunut?

On myös se mahdollisuus että voisi kyllä olla työssä mutta on passivoitunut koska ei pääse töihin. Jatkuva hakemuksien hylkääminen oikeasti syö ihmistä. Motivaatio laskee. Alkaa miettimään että mikäs helvetti minussa on vikana kun mihinkään en kelpaa.

Tämmöisiä mutuiluja vaan. Muistan vaan lukeneeni jonkun artikkelin jossa joku parikymppinen sanoi että on lukemattomia hakemuksia laittanut mutta ei mihinkään päässyt, ja että alkaa jo motivaatio laskemaan.

Kyllä näille eetuille on tarjottu opiskelu- ja työpaikkoja. Mutta  ei jaksa tai viitsi tai eläähän sitä kelankin rahoilla.  Ja on tarjottu terapiaa ja vaikka mitä innostamista, mutta

Tiedätkö kuinka paljon jää nuoria ilman opiskelupaikkaa? Hakijoita on enemmän kuin paikkoja.

Ja sama juttu työnhaussa. 

Esim. Helsingissä on 34000 työtöntä eli Alepan kassalle on satoja hakijoita. 

Tajuaako Eetu itse ja arvon av-raati että Eetu ei luultavasti rahallisesti kostuisi hirveästi vaikka menisi kokopäivätöihin.

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu elävän menneisyydessä.



Maailmassa jossa työ kannattaa aina ja tyvestä puuhun noustaan.



Silloin työtä oli tarjolla, ja tavallisella duunarillakin oli mahdollisuus kuulua keskiluokkaan. Kuulitte oikein, silloin keskiluokkaa olivat lähes kaikki, ei vain asiantuntijat. Tavallista duunaria myös arvostettiin.



Nyt työelämä on monille pärjäilyä, jossa otetaan mitä tarjotaan millä ehdoilla hyvänsä, että saadaan vuokra maksettua. Asunnon hankinta jää haaveeksi, koska maaseutu on tyhjentynyt ja kaupungeissa pienet kanankopitkin ovat liian kalliita. Jako talentteihin ja työläisiin tehdään nopeasti, ja työläisesti ei nousta talentiksi.



Ja jo saavuttaakseen tämän, pitäisi opetella työnhakemista, olla supermotivoitunut työstä joka on täyttä p*skaa ja jota ei todellisuudessa arvosteta p*skaakaan. Siinä sitten olet menestyvän liimaletin tai mittaamattoman arvokkaan Nuoren Naisen komenneltava

Tämä.



Nykyään ihmisten jotka eivät ole päässeet menestyjäjunaan, pitäisi kamppailla verissä päin p*skaduuneista joita ei arvosteta yhtään, jotka ovat raskaita ja nopeatempoisia, ja joista ei hyödy rahallisesti yhtään.



Koko homma on "race to the bottom", jossa nekin duunit korvautuvat koko ajan koneilla tai ulkoistamisella halpamaihin. Ja Satonen ajaa mallia, jossa tätä kehitystä vain kiihdytetään, pakottamalla köyhät tappelemaan aina vain huonommista työpaikoista.

Kyllähän tämä on opittu vanhemmilta, ihan samanlaisia ovat monet vanhemmatkin, tällä palstalla asuu tiktokin sijasta vanhempaa sukupolvea, joka ei missään tapauksessa halua mennä töihin.

Vierailija kirjoitti:

 

Kotikasvatuksesta on vikaa. Itse olen saanut kasvatettua kolme lasta aikuisiksi, heillä on yliopistotitkinnot, työpaikat ja perheet. Normaali elämä on täysin mahdollista saavuttaa kun vaan kakaroiden ei anneta paskoa tulevaisuuttaan peruskoulussa.  Tästä on vanhemmat vastuussa.

Mikä saa sinut olettamaan, etttä peruskoulussa olisi ollut ongelmia?  Minulla on kaksi yliopistotutkintoa ja olen ollut töissä aina, en koskaan työtön. Samoin on mieheni. Mutta täysi-ikäinen lapsi on juuri tuollainen Eetu 21v. Koulussa oli hyvä, kävi lukionkin hyvin arvosanoin, armeijan kävi myös . On aloittanut kaksi kertaa ammattikorkean ja jättänyt kesken. Masennus ja ADHD syynä, että koulut jää kesken. Töitä tehnyt pätkissä.

Teidän pitäisi nyt katsoa peiliin. Tuo ADHD ja masennus sen johdosta, on useimmiten kasvatuksen tulos. Mikä meni pieleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu elävän menneisyydessä.



Maailmassa jossa työ kannattaa aina ja tyvestä puuhun noustaan.



Silloin työtä oli tarjolla, ja tavallisella duunarillakin oli mahdollisuus kuulua keskiluokkaan. Kuulitte oikein, silloin keskiluokkaa olivat lähes kaikki, ei vain asiantuntijat. Tavallista duunaria myös arvostettiin.



Nyt työelämä on monille pärjäilyä, jossa otetaan mitä tarjotaan millä ehdoilla hyvänsä, että saadaan vuokra maksettua. Asunnon hankinta jää haaveeksi, koska maaseutu on tyhjentynyt ja kaupungeissa pienet kanankopitkin ovat liian kalliita. Jako talentteihin ja työläisiin tehdään nopeasti, ja työläisesti ei nousta talentiksi.



Ja jo saavuttaakseen tämän, pitäisi opetella työnhakemista, olla supermotivoitunut työstä joka on täyttä p*skaa ja jota ei todellisuudessa arvosteta p*skaakaan. Siinä sitten olet menestyvän liimaletin tai

Samaa mieltä.



Viime kuussa työkaverini, joka tekee raskasta työtä parin tonnin bruttopalkalla, kirjaimellisesti itki onnesta kun hänet vakinaistettiin. Sen jälkeen kun hän on tehnyt 10+ vuotta määräaikaisuuksia, osa-aikaisuuksia, tms.



En todellakaan kehdannut mainita siitä, kuinka paljon enemmän tienaan, ja kuinka saan palkankorotuksia ja menestysbonuksia silloinkin kun tosiasiassa projektien onnistuminen on ihan kaikkien ansiota, ei vain meidän "talenttitiimin".



Työkaverin haaveena on päästä joskus perheen kanssa ulkomaille, tai kenties voittaa lotossa jotta saisi ostettua oman asunnon.



Tämäkö on se unelma josta nuorten pitäisi kamppailla verissä päin? 

Mä olen vähän kuin tuo Eetu, mutta kymmenen vuotta vanhempi, nainen ja maisteri.

Itselläni vika on sekä korvien välissä että olosuhteissa. En saa koulutustasoani vastaavaa työtä, jota olisin motivoitunut tekemään, ja jossa olisin hyvä, koska kokemusta ei ole. Työt, joita olen saanut, eivät ole vastanneet koulutusta ja/tai ovat sairastuttaneet minut, joten en ole voinut niissä pidemmän päälle jatkaa. Kokemusta ei tällöin ole myöskään karttunut.

Kotona on aina näytetty hyvää työnteon mallia, eli on tehty vaikka hammasta purren sitä, mitä on saatu, ja sitä kautta edetty parempiin paikkoihin. En tiedä, miksen itse pysty samaan. Vointini vaan menee ihan mahdottomaksi. En myöskään haaveile enkä unelmoi mistään, mitä rahalla voisi mahdollistaa, mutten toisaalta pidä itseäni masentuneenakaan, sillä intoa tienaamiseen olisi, jos vain pääsisin mieluisaan työhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljon kertoo yhteiskunnan asenteista kun lukee tätäkin palstaa. Sen sijaan että yritettäisiin auttaa ja esittää jotain kehittävää, niin haukutaan ja syyllistetään. Samalla yleistetään koskemaan varmuuden vuoksi kaikkia miehiä. 

Oletko siis sitä mieltä että noin iso joukko terveitä, vahvoja nuoria miehiä on se ryhmä, jonka auttamiseen resurssit pitää ohjata?

Olen eri, mutta kyllä. Noiden nuorten, fyysisesti terveiden miesten auttaminen on kaikkein hyödyllisintä, sillä heistä on kaikkein eniten hyötyä meille muille, kun he pääsevät mielekkääseen työhön.

Kylmä totuus on, että tuskin kelvollisia hakemuksia silloin tällöin lähettelemällä ei töitä tule.

Kouluunkin pitäisi vähän jaksaa panostaa, että kantaisi hedelmää. Helppoja yleispäteviä korkeakoulututkintojakin löytyy, joilla pääsee alkuun.

Onneksi meillä on nykyään sellainen hieno keksintö kuin rajaton INTERNET, joka suorastaan tulvii vinkkejä hyvin erottuvan työhakemuksen tekemiseen sekä tarjoaa vinkkejä masennuksesta toipuvalle sopivaa startteripäivärytmiä (sopisi myös näille arkielämästä vieraantuneille).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko jutussa, mitä mieltä Eetu on tilanteestaan? Onko hän yrittänyt aktiivisesti hakea työtä/haluaisiko työn vai onko passivoitunut?

On myös se mahdollisuus että voisi kyllä olla työssä mutta on passivoitunut koska ei pääse töihin. Jatkuva hakemuksien hylkääminen oikeasti syö ihmistä. Motivaatio laskee. Alkaa miettimään että mikäs helvetti minussa on vikana kun mihinkään en kelpaa.

Tämmöisiä mutuiluja vaan. Muistan vaan lukeneeni jonkun artikkelin jossa joku parikymppinen sanoi että on lukemattomia hakemuksia laittanut mutta ei mihinkään päässyt, ja että alkaa jo motivaatio laskemaan.

Juuri noin siinä käy. Voin kertoa sen kokemuksesta. Kun olet opiskellut ahkerasti vuosikaudet ja sitten haet ja haet, mutta kukaan ei edes reagoi hakemuksiisi, niin lopulta energia loppuu eikä pysty enää edes hakemaan työtä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni tuntuu elävän menneisyydessä.



Maailmassa jossa työ kannattaa aina ja tyvestä puuhun noustaan.



Silloin työtä oli tarjolla, ja tavallisella duunarillakin oli mahdollisuus kuulua keskiluokkaan. Kuulitte oikein, silloin keskiluokkaa olivat lähes kaikki, ei vain asiantuntijat. Tavallista duunaria myös arvostettiin.



Nyt työelämä on monille pärjäilyä, jossa otetaan mitä tarjotaan millä ehdoilla hyvänsä, että saadaan vuokra maksettua. Asunnon hankinta jää haaveeksi, koska maaseutu on tyhjentynyt ja kaupungeissa pienet kanankopitkin ovat liian kalliita. Jako talentteihin ja työläisiin tehdään nopeasti, ja työläisesti ei nousta talentiksi.



Ja jo saavuttaakseen tämän, pitäisi opetella työnhakemista, olla supermotivoitunut työstä joka on täyttä p*skaa ja jota ei todellisuudessa arvosteta p*ska

Tämäpä juuri. Muistan kuinka jo kasarilla perusduunareilla oli omistusasunto ja mahdollisuus käydä ainakin joskus ulkomailla, vaikka se oli silloin monin verroin kelliimpaa kuin nyt.

Muistuttaa ihan omaa tuttua, ikäkin samaa tasoa parin vuoden tarkkuudella. Ei mitään koulutusta yläasteen jälkeen, ei töitä eikä ole eläessään edes tehnyt töitä, puhuu mumisten ja vähätkin rahat menee tupakkaan, energiajuomiin, eineksiin ja kaljaan. Luonnollisesti myös luottotiedoton. Päivät nukkuu, yöt menee pelatessa yms. Silti tyttöystävä on kohta korkeakoulusta valmistuva, vaikuttaa ihan fiksulta muutenkin ja on varmaan useimpien mielestä "ulkoisesti pätevä".

Vierailija kirjoitti:

Muistuttaa ihan omaa tuttua, ikäkin samaa tasoa parin vuoden tarkkuudella. Ei mitään koulutusta yläasteen jälkeen, ei töitä eikä ole eläessään edes tehnyt töitä, puhuu mumisten ja vähätkin rahat menee tupakkaan, energiajuomiin, eineksiin ja kaljaan. Luonnollisesti myös luottotiedoton. Päivät nukkuu, yöt menee pelatessa yms. Silti tyttöystävä on kohta korkeakoulusta valmistuva, vaikuttaa ihan fiksulta muutenkin ja on varmaan useimpien mielestä "ulkoisesti pätevä".

Naisten patologinen auttamisen tarve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä. Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman ja joka aamu klo 4.30 heräämän. 

Ei pidä, kun kouluttautuu omaehtoisesti ammattiin, jossa toimistolle ei tarvitse tulla ennen 9 ja työaika on muutenkin joustava ja palkka hyvä. Se tosin vaatii aikaa, vaivaa ja opintolainaa, että siihen pääsee, mutta elämä on valintoja.

Minä opiskelin alalle, jolla töitä piti riittää ja jossa työajat olivat juurikin joustavat. Työt kuitenkin loppuivat kuin seinään taantuman myötä eikä uutta löytynyt millään hakemisella eikä uudelleenkouluttautumisella.

Eli ei kaikki ole kiinni omista valinnoista.

Ulkomailta pitää hankkia osaajia koko ajan niin en ihmettele että ei täällä edes valmistuville löydy töitä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Kotikasvatuksesta on vikaa. Itse olen saanut kasvatettua kolme lasta aikuisiksi, heillä on yliopistotitkinnot, työpaikat ja perheet. Normaali elämä on täysin mahdollista saavuttaa kun vaan kakaroiden ei anneta paskoa tulevaisuuttaan peruskoulussa.  Tästä on vanhemmat vastuussa.

Mikä saa sinut olettamaan, etttä peruskoulussa olisi ollut ongelmia?  Minulla on kaksi yliopistotutkintoa ja olen ollut töissä aina, en koskaan työtön. Samoin on mieheni. Mutta täysi-ikäinen lapsi on juuri tuollainen Eetu 21v. Koulussa oli hyvä, kävi lukionkin hyvin arvosanoin, armeijan kävi myös . On aloittanut kaksi kertaa ammattikorkean ja jättänyt kesken. Masennus ja ADHD syynä, että koulut jää kesken. Töitä tehnyt pätkissä.

Teidän pitäisi nyt katsoa peiliin. Tuo ADHD ja masennus sen johdosta, on useimmiten kasvatuksen tulos. Mikä meni pieleen?

 

ADHD on neurologinen kehityshäiriö, ja siten synnynnäinen ja pysyvä. Se ei ole kasvatuksen tulos, vaan johtuu geeneistä. Masennus puolestaan on tuossa tapauksessa seuraus hoitamattomasta ADHD:sta.

Kannattaisi siis panostaa näiden ongelmien hoitoon heti alusta lähtien, niin tuokin nuori olisi nyt hyväpalkkaisessa kokopäivätyössä.

Luulen et noilla on yleensä jotain persoonallisuushäiriötä, vaikeita mielenterveysongelmia. Fyysisiä ja psyykkisiä terveysongelmia. Ei muuten tuohon päädytä